Islamic Center of America Dearbornissa Michiganissa. Kuva: Wikipedia.

USA ja uskonsuuntien noutopöytä

Vartijan kaksi taannoista artikkelia USA:n monenvärisestä uskonnollisuudesta (Jarmo Tarkki, Olli Saukko) ovat tärkeätä ajankuvaa vaalivuoden draamaa porisevasta maasta. Yhdysvallat on paitsi kansallisuuksien sulatusuuni myös uskonnon suuntausten buffetti. Protestanttisuuteen liittyvien kirkollisten ilmiöiden lisäksi henkisen ilmaston voimatekijöitä ovat katolinen kirkko, juutalaisuus, islam, mormonismi ja monet idän uskonnot. Useiden suuntauksien sisältä löytyy maltillisten keskitien kulkijoiden lisäksi konservatiivisia, jopa radikaaleja fundamentalistisia korostuksia, myös progressiivisia, edistykselliseksi tunnustautuvia ja kapinallisia leirejä.  Lisäksi on kaikesta uskonnollisuudesta irtioton tehnyt sekulaari joukko, vapaamieliset intellektuellit ja jopa militantit uusateistit. Tekee mieli myös väittää, että USA:n keskivertoväestön kulttuurinen lukutaito ja yleissivistys historian, aate/kirkkohistorian ja hengellisyyden alalla on melko matala.

Maailman tilanne on pahaenteisen sekava. Suurten blokkien epäluulo ja jännitteet pandemian, kauppasotien, ympäristöuhkien ja YK:n kriisien vaikutuksesta luovat synkän globaalin tunnelman. Uskontojen välisen keskustelun laatu, dialogin kompastelu tai itse asiassa puute täydentää henkisen tilan oireilua. Havainnot USA:sta ovat osanäkymä globaalista uskontojen sisäisestä sekaisuudesta ja dialogin tasosta. Lisään muutamia esimerkkejä reunahuomautuksiksi Jarmo Tarkin ja Olli Saukon artikkelien kuvaan USA:n evankelikaalien kansanuskonnosta. Esimerkit ovat samalla globaalia uskontokeskustelun valtimonsykettä, jossa Suomenkin kirkollinen ja kirkkojen naapuruston laidun on osapuolena ja jota Vartijan sisältö tärkeällä tavalla heijastaa.

Franciscuksen tylyttäjät

Katolisen kirkon maailmanyhteisön tilanne on kenties dramaattisin viiteensataan vuoteen. Paavi Franciscuksen murheet ja paineet ovat hirmuisia, tuskin helpompia kuin maailman poliittisten johtajien tilannekartat. Tunnen sympatiaa häntä kohtaan. Tämän artikkelini kevennyksenä mainostan äskettäin julkaistua elokuvaa ”Kaksi paavia” (arvio Mikko Ketola, Vartija 5.1.2020), joka kertoo laadukkaan fiktion keinoin katolisen kirkon tilanteesta. Tavattoman hyvä, koskettava, valaiseva tarina, informatiivinen ja samalla viihdyttävä. Elokuvan käsikirjoittaja Anthony McCarten on syvällinen humanisti ja mielenkiintoinen tyyppi, josta tässä haastattelussa näyte. Franciscuksen aikakausi on melkoinen tapaus. Edessä voi olla isoja kriisejä. Eurooppalainen kollegani, maallistunut katolilainen, jonka kanssa jaan liberaalin kristillisen humanismin johtoajatukset, lausui pian paavin vaihdoksen jälkeen synkän ennustuksen, jota en halua printattavaksi.

Elokuvan juliste.

Elokuvan juliste.

Katolisen kirkon kuohut ovat julkisuudessa näkyvästi sekä maallisen median että katolisen kirkollisen lehdistön ja somen kautta. Vatikaanin pankin taloussotkut, pedofilia-asian hoito, kardinaali Pellin tapaus, kiusalliset paljastukset Vatikaanin sokkeloista, Amazonin alueen ongelmat. Kaiken keskellä uudistusta ja tuoreutta hakeva Franciscus on vihamielisen ryöpyn kohteena. Kuvaavaa on tapaus Carlo Maria Viganò (arkkipiispa, Vatikaanin Yhdysvaltain suurlähettiläs 2011-2016), josta kirjoitti Kirkko & Kaupunki ja Oskari Juurikkala blogissa hapatusta.net vuonna 2018.

Eläkkeelle siirtynyt Vigano on noussut paaviin kohdistuvan raivoisan kritiikin etupuskuriksi. Katolisen The Remnant -aikakauslehden haastattelu on kuvaava moitekirjelmä.

Katolisen kirkon kriisi koskien homoseksuaalisuutta on yhteinen päänsärky kristillisten kirkkojen keskuudessa. Aikuisten väliseen seksuaalisuuteen koetetaan löytää suvaitsevaa näkökulmaa, mutta kaikkien mielestä jyrkästi tuomittavaa on kaikki aikuisen sopimaton lähentely alaikäisen kanssa. Tämä on oma arvioni, mutta luulen Franciscuksen tasapainoilleen ja kompastelleen tämän kysymyksen kanssa. Paavin saamaa tylytystä kuvaa tämä kahden Yhdysvalloissa vaikuttavan traditionaalisen katolisen aktivistin some-palsta (Dr Taylor Marshal Show), jossa analysoidaan Vigano-artikkelia.

Kaverusten ärhäkän moitteen kohteeksi nousevat lukuisat asiat oman kirkkonsa ja paavin linjasta: covid-asian hoito, Amazonin alkuasukkaiden vierailu Vatikaanissa, Pachamama-kuvatuksesta noussut kärhämä, paavin ekumeenis-sävyiset lausunnot ja ylipäänsä kaikki liberaalisuuteen tai tradition taivutteluun viittaava.

Progressiivista ääntä ja kipuilua

Näkemyksien värikartan toista päätä USA:ssa edustavat progressiiviset, kapinalliset ja pelottomia uudistumishaasteita edustavat leirit. Kiintoisa tapaus on post-mormonismi, jossa tämän kirkon edustajat vihdoin uskaltavat ilmaista hankalia ja radikaaleja kysymyksiä oman oppirakennelmansa perustasta. Tästä linkistä avautuva keskustelu on aiheellinen puhuttelu kenen tahansa julistajan kuultavaksi. Mormonismin sisäistä skeptisyyteen herännyttä (luullakseni) vähemmistöä edustava Dr John Dehlin haastattelee tunnettua Uuden Testamentin tutkijaa Bart Ehrmania. Ehrman on nuoruudessa uudestisyntymisen kokenut, pitkän etsinnän ja epäilyjen tuloksena nykyisin ex-kristityksi tunnustautuva tinkimätön tutkija, joka on syventynyt Uuden Testamentin syntyprosessiin, käsikirjoituksiin alkukielillä, kaanonin historiaan ja sen ulkopuolelle jääneisiin apokryfisiin teksteihin. Vakuuttavan tietomassan, perusteellisen tutkijanäkemyksen ja mormonismin kohtaaminen on melkoinen tapaus, kahden rehellisen skeptikon dialogi. Bart Ehrmanin kipuilua uskontonsa kanssa kuvaa seuraava episodi, jossa hän keskustelee erään tunnetuimman amerikkalaisen intellektuellin kanssa. Sam Harris on yksi The four horsemen -nelikosta, joiden esiintyminen nosti valokeilaan uusateismin nimellä tunnetun uskontokriittisen kampanjan 2000-luvun alussa.

Sam Harris. Kuva: Wikipedia.

Sam Harris. Kuva: Wikipedia.

Sam Harris on kirjailija, filosofi ja neurotieteen tutkija, jonka kirja The End of Faith (Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus) kohahdutti maailmaa vuonna 2004. Hänen perhetaustansa antaa ehkä selitystä intellektuaaliselle kipuilulle ja painille uskonnon kysymyksien kanssa. Isän tausta on kveekari-liikkeessä, äiti on tunnettu sekulaari juutalainen kulttuuripersoona. Yllättävistä suunnista löytyvät tämän ajan painavimmat, osuvimmat, kipeimmät uskontoa pohtivat äänet. Yksi ”hevosmiehistä” oli Christopher Hitchens, USA:han emigroitunut brittijournalisti, viskissä ja kirjallisuudessa marinoitu intellektuelli, uus-ateismin aallon kenties syvin ajattelija. Kuoli syöpään 2011 taipumattomana uskonnon kriitikkona. Hänen ateisminsa oli kuitenkin oudosti rehellisyyden aateloimaa; tarkkaan kuunnellen hän oli – uskaltaisin sanoa – syvemmällä kuin arvaamme ja lähellä vaikkapa Jeesuksen etiikan ja matalan kristinuskon oivalluksia. Tämän linkin nauhoitteessa hän debatoi islamin älykkö-edustajan Tariq Ramadanin kanssa vuonna 2010, siis vuosi ennen Hitchensin kuolemaa. Puistattavaa rohkeutta väistämättömän edessä.

Olen kaukana hänen uusateismin korostuksistaan, mutta hänen analyysinsä esim maailman imperiumeista alkaen ajalta ennen maailmansotia ja kansanmurhista ym on huikeaa.

Kosminen huumori ja reformaation kutsu?

Syvyyksiäkin penkova uskontoa kriittisesti arvioiva uskontokeskustelu on osa Yhdysvaltain värikästä henkistä kudosta. On jotenkin antoisampaa kuunnella niitä, joille maailman mysteeri on kuin majesteettinen vuoren rinne, jolla kiivetessä kynsien ote lipsuu lipsumistaan. On myös niitä, jotka väittävät jotain lopullista jo löytäneensä ja ovat valmiita julistamaan, todistamaan ja epäilijöitä tuomitsemaan. Heitä kuunnellessa pitkästyttää ja joskus tympäisee. Huumori sen sijaan voi olla vahva humanismin ase juuri osoittaessaan kieli poskessa absurdien väitteiden todellisen maun. Mieleen nousee vuoden 1054 suuri skisma, jossa idän ja lännen kirkot kirosivat toisensa. Olisi mukava saada koolle talk-show, jossa yleisönä paavi(t) ja muutama idän kirkon patriarkka, ja joku armoitettu vääräleuka vetäjä paketoisi nuo 1000-luvun kiistat semmoisen farssi-kuvaelman muotoon, jossa myös paaveilta ja patriarkoilta lirahtaisi pissat housuun ja pidätelty nauru saisi vatsapoimut hytkymään ilon kivusta. Sen jälkeen halaisivat ja joisivat yhdessä muutaman lasin viiniä.

Ayaan Hirsi Ali. Kuva: Wikipedia.

Ayaan Hirsi Ali. Kuva: Wikipedia.

Lopuksi muutama sana islamista. USA:ssa käydään myös syvältä viiltävää älykästä debattia islamin radikaalista uudistamisen tarpeesta. Hahmo, jota ihastelen paitsi älyn myös kokonaisvaltaisen viehätyksen vuoksi on hurmaava Ayaan Hirsi Ali. Sulan jo hänen hahmonsa näkemisestä, saati ääni, kaunis englannin kieli ja timanttisen kirkas ajatuksen kulku. Rauhasiin sattuu, kun ajattelen hänen kohtaloaan sukuelinten silpojan kynsissä. Hän on koko maailmalle relevantti uuden ajan profeetta, taivaasta lähetetty. Tässä ja tässä näytteet hänen esiintymisiään eri yhteyksissä

Masentavassa USA:ssa on siis upeita keskusteluja, jotka liittyvät maailmanuskontojen törmäykseen, islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon kohtaamiseen. Toinen esimerkki on Tri Zuhdi Jasser, Amerikassa pakolaisvanhempien lapsena kasvanut lääkäriksi kouluttautunut mies, joka johtaa islamin totaalisesta uusiutumisesta haaveilevaa järjestöä American Islamic Forum for Democracy. Tässä ja tässä pari näytettä ZJ:n viestistä.

Jumala auttakoon Aabrahamin jälkeläisiä ymmärtämään toisiaan ja siivoamaan huoneensa ja pihansa.


Matti Heiliö

Kirjoittaja

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


'USA ja uskonsuuntien noutopöytä' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.