Christopher Lamb on 1982 syntynyt englantilainen journalisti, joka on vuodesta 2015 lähtien toiminut englantilaisen katolisen The Tablet -viikkolehden kirjeenvaihtajana Roomassa. Hänen vakiopalstansa lehdessä on nimeltään View from Rome.
Lamb oli raportoimassa jo paavi Franciscuksen valinneesta konklaavista 2013 ja on sen jälkeen matkustanut paljon paavin matkoilla mukana olevassa toimittajakunnassa. Tämän vuoden alussa hän julkaisi nyt esiteltävän teoksen The Outsider: Pope Francis and His Battle to Reform the Church. Kirja ei ole tutkimus vaan journalistinen raportti. Franciscuksen ajan historioitsijoille se on varsin hyödyllinen, sillä Lamb siteeraa useita tekemiään mielenkiintoisia haastatteluita.
Christopher Lamb.
Kirjan nimi The Outsider viittaa siihen, että paavi tulee Rooman kuurian ja sisäänlämpiävien kirkollisten eliittien ulkopuolelta. Hän on aiheuttanut hämmennystä juuri ulkopuolisuudellaan, joka on ilmennyt ”normaalista” poikkeavana käytöksenä kuten ylellisyyttä kaihtavana elämäntyylinä. Kriitikot ovat muka ihmetyksissään kyselleet, haluaako Franciscus edes olla oikea paavi.
Lamb käsittelee kirjassa erityisesti Franciscusta vastaan noussutta oppositiota kirkon sisällä ja tämän vastustuksen syitä. Siinä suhteessa kirja muistuttaa italialaisen Vatikaani-journalistin Marco Politin teosta Francesco tra i lupi. Il segreto di una rivoluzione (ei ilmestynyt suomeksi, englanniksi Pope Francis Among the Wolves: The Inside Story of a revolution), joka ilmestyi 2014, kun Franciscus oli ollut paavina vasta vuoden. Jo silloin oli näkyvissä, että paavilla riitti vastustajia. Vuoden 2014 jälkeen vihamielisyys Franciscusta kohtaan on entisestään levinnyt ja koventunut, ja tätä ilmiötä Lamb kuvaa monipuolisesti ja tarkkanäköisesti.
Lambin mukaan Franciscuksen vastaisen suuttumuksen ydin liittyy tämän ajamaan paaviuden uudistukseen. Paavillisen ”hovin” lopettaminen ja kuninkaallisista puitteista luopuminen on hermostuttanut niitä, jotka haluavat paaviuden pysyvän aina samanlaisena myyttisenä ideana. Franciscusta syytetään toistuvasti harhaoppisuudesta, vaikka hän ei itse asiassa ole muuttanut mitään kirkon oppia. Konservatiiveille on ollut kuitenkin liikaa jo se, että Franciscus on puhunut asioista eri tyyliin.
Lambin sympatiat ovat hyvin selvästi Franciscuksen puolella. Hän kuvaa Franciscuksen vastaista ”häijyä” oppositiota ”nykypäivän kirjanoppineiksi ja fariseuksiksi”. Kukaan aiempi paavi ei ole hänen nähdäkseen joutunut samanlaisen kohtelun kohteeksi. Erona siihen kritiikkiin, jota Johannes Paavali II ja Benedictus XVI saivat liberaaleilta tahoilta, on, että valheet ja ilkeydet tulevat nyt korkeilta kirkollisilta tahoilta, kardinaaleilta ja piispoilta, jotka eivät kaihda valheellisten tietojen levittelyä.
Kirkon sisäisen opposition johtohahmoja ovat olleet yhdysvaltalainen kardinaali Sean Burke, guinelainen kardinaali Robert Sarah ja italialainen arkkipiispa Carlo Maria Viganò. Burke julkisti yhdessä kolmen muun kardinaalin kanssa loppuvuodesta 2016 sarjan kysymyksiä (dubia), joilla he pyrkivät heittämään epäilyksiä Franciscuksen asiakirjassa Amoris Laetitia (Rakkauden ilo) esittämille ajatuksille eronneiden mahdollisuudesta ehtoollisen vastaanottoon. Sarah on puolestaan sinnikkäästi pyrkinyt viemään liturgiaa takaisin Vatikaanin toista kirkolliskokousta edeltäneisiin käytäntöihin. Viganò julkaisi syksyllä 2018 syytekirjelmän, jossa hän väitti Franciscuksen peitelleen yhdysvaltalaisen kardinaali McCarrickin hyväksikäyttörikoksia. Syksyllä 2020 julkaistiin Vatikaanin tutkimusraportti, jossa todettiin Viganòn itsensä toimineen saamattomasti ja syytteiden Franciscusta vastaan olevan vailla pohjaa.
Eläkepaavi Benedictus on myös yritetty vetää Franciscuksen vastaiseen rintamaan.
Ympäristökysymykset sekä köyhien ja siirtolaisten kohtalo ovat olleet paavin suuria huolenaiheita, ja tähän yhtälöön ei mahdu ymmärrys raakaa markkinataloutta kohtaan. Franciscus ei ole puhunut konservatiivien toivomalla innolla aborttia vastaan, mutta hän on sen sijaan suhtautunut ymmärryksellä ja lämmöllä homoseksuaaleja kohtaan. Hän on paheksunut pappisvaltaisuutta eli klerikalismia ja moittinut kardinaaleja, piispoja ja pappeja oman edun tavoittelusta ja hengellisestä ylpeydestä. Hänen mielestään paimenten tulisi haista laumaltaan.
Kirkon sisäisten vastustajien ajattelussa näkyy Lambin mielestä myös alentuva suhtautuminen paavin latinalaisamerikkalaisuutta kohtaan. Heidän mielestään ”siellä” puhutaan paljon mutta ei tehdä mitään. Heidän mielestään eurooppalainen tapa tehdä teologiaa ja johtaa kirkkoa on ainoa oikea. On ilmeistä, että menee vielä kauan, ennen kuin kaikki tottuvat ajatukseen, että paavi voi tulla Euroopan ulkopuolelta.
Salvinin paavi on Benedictus.
Franciscusta vastustetaan ennen muuta kirkon sisällä, mutta hän on saanut vihamiehiä myös poliitikoista, joista jotkut ovat katolilaisia, toiset eivät. Ensin mainittuihin kuuluvat näkyvimpinä amerikkalainen oikeistoaktivisti Steve Bannon ja Italian entinen sisäministeri Matteo Salvini. Salvini esiintyi uutiskuvissa esittelemässä t-paitaa, jossa oli teksti ”Minun paavini on Benedictus”. Viimeksi mainitusta ryhmästä tunnetuin on Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump. Voi tietyllä tyydytyksellä todeta, että jokainen näistä poliitikoista on kokenut viime aikoina karvaita tappioita.
Yksi näkyvä oppositiotaho on hyvin varakkaat amerikkalaiset katoliset maallikot, jotka ovat järjestään myös republikaaneja ja jotka eivät ole enää voineet entiseen tapaan käyttää vaikutusvaltaansa Vatikaanissa ja ylpeillä lämpimillä suhteillaan paaviin. Paavi on toistuvasti puhunut kriittisesti kapitalismista, mikä on ärsyttänyt kyseisiä miljonääri- ja miljardööriliikemiehiä. Heidän mielestään paavi on vähintään sosialisti ja mahdollisesti suorastaan kommunisti. Näiden tahojen äänitorvina ovat toimineet tietyt amerikkalaiset katoliset mediat kuten EWTN eli Eternal Word Television Network, National Catholic Register (ei pidä sekoittaa National Catholic Reporteriin) ja LifeSiteNews. Näiden propagandistista Franciscus-kritiikkiä ovat eräät suomalaiset luterilaiset kirkonmiehetkin hairahtuneet levittämään.
Katolisessa kirkossa on siis vihainen Franciscuksen vastainen oppositio, joka tuskin tulee häviämään vaan uskoo edelleen kaiken negatiivisen, mitä sille Franciscuksesta sanotaan. Tilanne on samantapainen kuin Yhdysvalloissa Trumpin kannattajien keskuudessa. Se ero tilanteilla on, että Franciscuksen vastustajien suhteellinen osuus on paljon pienempi kuin Trumpin poliittisten kannattajien osuus Yhdysvalloissa. Kun seuraava konklaavi pidetään, tunnelmat tulevat varmasti olemaan kiihkeät ja nähdään raakaa kampanjointia Franciscuksen perinnön purkamiseksi.
