Elokuvan perusjuonessa ei ole juonipaljastusten vaaraa, mikäli Raamatun tarina Nooan arkista on tuttu. Elokuvan juonen rajoittaminen ainoastaan siihen, mitä Raamatussa nimenomaan kerrotaan, olisi kuitenkin turhauttavaa, ja tuloksena voisi olla ennemminkin lyhytelokuva.
Raamattu onneksi tarjoaa kryptiseksi jääviä kohtia, joita mielikuvitus voi täydentää, kuten ”Siihen aikaan turmelus levisi maassa Jumalan silmien alla ja väkivalta täytti maan.” Tämän lauseen suomia mahdollisuuksia on elokuvassa hyödynnetty tehokkaasti, ja luultavasti siihen liittyvät kohtaukset saavat hyväksynnän niiltäkin, jotka eivät muuten pidä liiallisesta vapauksien ottamisesta Raamatun kuvittamisessa.
Haam ja Nooa, takana arkki. Kuva: Paramount Pictures.
Hieman muuten ihmetyttää se, miksi elokuvan nimi Suomessa ei voi olla Nooa vaan englanninkielinen Noah.
Tulisiko Nooasta liian helposti Ukko Nooa mieleen? Kuulostaako Noah jotenkin vakavammin otettavalta?
Yhdysvaltain kristittyjen, erityisesti evankelikaalien keskuudessa, elokuva on herättänyt kiivasta keskustelua siitä, onko se raamattu-uskollisille kristityille sopivaa katsottavaa.
Elokuvaa esitettiin ennakkoon evankelikaalisille koeyleisöille reaktioiden testaamiseksi ja myyntimenestyksen maksimoimiseksi. Sellaista innostusta kuin Mel Gibsonin passiokertomus Noah ei ennakkoon herättänyt.
Jos yhden asian Gibsonin elokuvasta olisi voinut toivoa toistuneen Noahissa, se olisi alkukielten käyttö. Englantia puhuva Nooa on kuitenkin häiritsevästi ennen muuta Russell Crowe samoin kuin pääpahis Tubal-Kain on Ray Winstone. Karismaattisten näyttelijöiden käyttämisessä on tietenkin aina se ongelma, että mieleen tulevat heidän aiemmat roolinsa. On hämmentävää huomata välillä odottavansa Nooalta gladiaattorin otteita. On hänessä ainakin samaa luontoa.
Have you ever seen the rain, laulaa Nooa. Kuva: Paramount Pictures.
Yksi asia on voinut erityisesti arveluttaa fundamentalistisia kristittyjä. Noahissa nimittäin on lyhyt jakso, jossa käydään läpi universumin historia kuvastolla, joka viittaa ennemminkin Big Bang -teoriaan kuin kreationismiin. Ja voihan sitä ilkikurisesti kysyä, miksi elokuvan arkissa ei ollut dinosauruksia, koska nehän ovat kreationistien mukaan eläneet yhtaikaa ihmisten kanssa.
Käsikirjoittajat ovat kehittäneet vedenpaisumustarinaan useita sivujuonia ja yksityiskohtia, joiden yhteydet Raamatun kertomukseen ovat joko hyvin viitteellisiä tai olemattomia. Ne ovat olleet tarpeen juonen lihavoittamiseksi. Siksi mukana on vaikeita ihmissuhteita, lapsettomuutta, vaimon löytämisongelmia, kasvissyönnin ja lihansyönnin välistä kamppailua ja arkissa piileskelevä jänis.
Yksi juonipaljastus tulee nyt tässä. Luultavasti viittauksena Raamatussa esiintyviin ”jumalien poikiin” elokuvassa esiintyy kivisiä monikätisiä jättiläisiä, joita tekee mieli kutsua synteesiksi Transformerseja, enttejä ja Iron Mania. Todellisuudessa ne ovatkin enkeleitä, jotka Jumala suisti maan päälle niiden kapinallisuuden vuoksi. Nooa saa ne puolelleen auttamaan häntä arkin rakentamisessa ja sen puolustamisessa raivokkaita väkijoukkoja vastaan. Tuhoutuessaan niiden sisälle vangitut valohahmot vapautuvat ja sujahtavat taivaaseen. Täytyy tunnustaa, että jättiläisten ensimmäistä kertaa astuessa näyttämölle elokuvasta tuli minulle enemmän fantasiaseikkailu kuin raamattuelokuva.
Noah ei ole kelvoton elokuva sikäli, että pohjalla on yksi maailmanhistorian väkevimpiä tarinoita, mukana on hienoja näyttelijöitä, ja visuaalisesti elokuva on paikoin erittäin hieno. Mutta on se erikoinen sekasikiö.
Mikko Ketola
Arvioitu elokuva:
Noah. Ohjaus: Darren Aronofsky. Käsikirjoitus: Darren Aronofsky & Ari Handel. Pääosissa: Russell Crowe, Jennifer Connelly, Ray Winstone, Emma Watson, Anthony Hopkins, Douglas Booth, Logan Lerman. Pituus: 138 min. Ensi-ilta: 4.4.2014.
