Tanskalainen Tove Ditlevsen (1917-1976) teki itsemurhan 58-vuotiaana. Hänen vimmainen autofiktionsa on noussut yllättävän huomion kohteeksi tänä vuonna ilmestyneen englanninkielisen käännöksen ansiosta. Minäkin tartuin Ditlevsenin romaaniin The New York Timesin ylistävän arvion innoittaman. Ruotsiksi löysin Ditlevseniltä Gift-romaanin. Suomeksi en sitäkään. Suomennosten tilaan on sittemmin tullut parannus, kun kustantamo S&S julkaisi tällä viikolla niin kutsutun Kööpenhamina-trilogian ensimmäisen osan, Lapsuus, Katriina Huttusen suomennoksena.
Ditlevsenin teokset saivat kotimaassaan palkintoja ja huomiota osakseen jo kirjailijan elinaikana. Omaelämäkerrallinen Gift-romaani julkaistiin vuonna 1971. Sana ”gift” viittaa sekä avioliittoon että myrkkyyn. Teos on samaan aikaan sekä huumaavaa että riipivää luettavaa. Romaanissaan Ditlevsen kertoo parisuhteistaan, joista yksi saa alkunsa satunnaisesta lemmenyöstä. Suhteen seurauksena Tove tulee raskaaksi, mutta asia korjaantuu, kun lääkärinä työskentelevä mies suorittaa Tovelle laittoman abortin. Kivunlievitykseen Tove saa petidiniä ja jää saman tien koukkuun − niin petidiniin kuin sitä annostelevaan lääkärimieheenkin. Opioidin avulla aviomies myös pitää Tovea otteessaan.
Toisin kuin monet muut huumeriippuvuutta kuvaavat romaanit, Gift ei ole kuvaus ojanpohjarappiosta. Silti se järkyttää. Ehkä juuri siksi, että Ditlevsen kuvaa riippuvuutta, joka tapahtuu puutarhan ympäröimässä omakotitalossa, lääkäriperheessä, kolmen lapsen ja kodinhoitajan keskellä.
Punnittuja paljastuksia perheestä
Ditlevsenin harkituissa kaunokirjallisissa lauseissa on jotain lapsenomaista, joka saa lukijan kuvittelemaan, että teoksissa olisi kyse suodattamattomasta päiväkirjanomaisesta kerronnasta. Ditlevsen kieltäytyy selittelemästä tai puolustamasta itseään. Hän ohjaa lukijan katseen tapahtumiin, näennäisesti keveisiin lauseisiin, joiden takaa aukeaa pohjaton syvyys. Lukiessani tunnen, kuinka kehoni jännittyy ja haluaisin suojella tuota naista ja äitiä, joka ei tunnu ymmärtävän, kuinka suureen vaaraan hän itsensä kirjailijana asettaa kuvatessaan elämäänsä näin avoimesti ja antautuessaan armottoman lukijan arvioitavaksi. Haluaisin huutaa Tovelle, pakottaa hänet suojelemaan itseään ja mainettaan, jättämään miehensä, ottamaan itseään niskasta kiinni, mitä ihmisetkin ajattelevat, kohta sinulta viedään lapset! Ja kuitenkin on niin, että kirjailijana Ditlevsen paljastaa itsensä täysin tietoisesti, jokainen lause on tarkkaan punnittu, mikään muu kuin toistuvat raskaudet eivät ole vahinkoa.
Toven elämä on kuvattu hänen omasta näkökulmastaan käsin, mutta pienistä vihjeistä lukija pystyy näkemään Toven myös toisten ihmisten − lasten, miesten, lääkärien, hoitajien, kodinhoitajan − silmin. Ehkä juuri tuo kuva, joka Tovesta muiden katseiden kautta välittyy, on se mikä minua eniten järkyttää. Vaatii uskomatonta taitoa käyttää peilinään ympärillään olevia ihmisiä ja kuvata se, mitä peilistä näkyy ilman turhia tunteiluja ja puolustuspuheita. Tove Ditlevsenin Gift-romaani päättyy lohdullisesti, mutta lukija tietää, että vain viisi vuotta romaanin ilmestymisen jälkeen kirjailija tekee itsemurhan.
Loputon lapsuus päättyy konfirmaatioon
Lapsuus-romaanin sain päätökseen tänä aamuna. Kirja avaa lukijalle ainutlaatuisella tavalla 1920–30-lukujen Kööpenhaminaa Vesterbron työläiskaupunginosassa elettynä. Tove asuu isänsä, äitinsä ja isoveljensä kanssa ahtaassa kerrostaloasunnossa, jonka ikkunasta hän tavoittelee katseellaan taivaankaistaletta. Toven sisällä kiemurtelee sanojen köynnös, runojen maailma, joka etsii uomaansa ja merta, johon yhtyä. Tove-tytön maailmassa naisista ei kuitenkaan voi tulla runoilijoita. Parasta, mitä Tove voi osakseen odottaa, on avioliitto kunnollisen ja raittiin ammattimiehen kanssa.
Kylmä ja etäinen äiti on henkisesti Toven ulottumattomissa, vaikka tyttö kuinka yrittää ojentautua rakkautta kohti. Sohvalla kirjojen kautta sosialismia ja parempaa elämää kohti kurottautuva, työpaikkansa menettänyt isä näkee kyllä tyttärensä, mutta panee toivonsa isoveljeen Edviniin. Edvinistä halutaan tehdä ammattimies. Oppipojan osana on ottaa iskuja vastaan ylemmiltään, mutta itku ei auta näilläkään markkinoilla. Vuosien opintien kuljettuaan Edvin yskii puhuessaan, sillä hän ei siedä selluloosalakkaa, jota hän joutuu työssään käyttämään.
Suojattomuus, hyväksikäyttö, taudit, prostituutio ja teiniäitiys kuuluvat arkeen siinä missä katujen varsilla juopottelevat, työnsä ja tulevaisuutensa menettäneet miehetkin. Pihalla roska-astioiden äärellä notkuvilla ystävättärillä on taitoja, joita Tovelta puuttuu. He osaavat varastaa, valehdella ja vinoilla. Itseään suojellakseen Tove teeskentelee tyhmää:
”Ne joilla on tällainen näkyvä, kohtuuton lapsuus sekä ulkoisesti että sisäisesti, ovat nimeltään lapsia, ja heitä voi kohdella täysin mielivaltaisesti eikä heitä tarvitse pelätä. Heillä ei ole aseita eikä naamioita, elleivät he ole hyvin viekkaita. Minä olen sellainen lapsi, ja minun naamioni on tyhmyys, ja pidän aina huolta ettei kukaan riisu sitä minulta. Annan suuni roikkua ja tuijotan ilmeettömänä eteeni. Kun sisälläni alkaa laulaa, varon erityisesti ettei naamiooni tule reikiä. Kukaan aikuisista ei voi sietää sydämeni laulua eikä mielessäni kiemurtelevaa sanojen köynnöstä.”
Toven lapsuus päättyy lopulta konfirmaatiojuhlaan. Äiti ilmoittaa, että juhlakengät on viimeisin ostos, joka vanhempien rahapussista Tovelle kustannetaan. Juhlavat korkokengät ovat kuitenkin liian korkeat. Tove ei osaa niillä kävellä, joten isä katkaisee korot kirveellä. Tove kuuluu nyt aikuisten joukkoon ja hänen edellytetään osallistuvan oman elantonsa hankkimiseen, vaappuvan elämäntiellään eteenpäin kuin nainen. Toven opettaja neiti Matthiassen näkee oppilaansa lahjakkuuden ja kehottaa Tovea pyrkimään lukioon. Siihen ei kuitenkaan köyhän lapsella ole varaa. Juhlien jälkeen Tovea odottaa lapsenpiian työ ja 25 kruunun kuukausipalkka. Lapsuudesta Tove Ditlevsen kirjoittaa kirkkaasti ja lempeästi, huumorillakin. Kaiken keskellä Toven sydämen laulu soi ylimpänä.
Tove Ditlevsen: Gift
Ruotsiksi kääntänyt: Ninni Holmqvist
Kustantaja: Natur & Kultur, 2019 (alkup. Gyldendal, 1971)
Tove Ditlevsen: Lapsuus
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kustantaja: S&S, 2021 (alkup. Gyldendal, 1967)
Julkaistaan äänikirjana 1.7.2021.
Artikkelikuvassa Tove Ditlevsen lapsuutensa kotipihalla noin 1950.
