The Assault on Truth -kirjan on kirjoittanut aikaisemmin psykoanalyytikkona työskennellyt Jeffrey Moussaieff Masson (s. 1941).Vuonna 1984 ilmestyneessä kirjassaan Masson esittää, että Sigmund Freud tuli Pariisissa opiskellessaan tietoiseksi, miten yleistä lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö yhteiskunnassa oli ja kehitti näiden opintojen pohjalta niin kutsutun viettelyteoriansa. Viettelyteoriassa Freud palauttaa erilaiset mielenterveyden häiriöt, erityisesti hysterian, varhaisessa lapsuudessa tapahtuneeseen hyväksikäyttöön.
Vuonna 1896 Freud esitteli kollegoilleen tutkimuksensa Zur Ätiologie der Hysterie. Tutkimuksessaan hän toi esiin, potilaittensa kanssa käytyjen terapiaistuntojen pohjalta, että varhaisessa lapsuudessa koettu seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Freudin kollegoiltaan saama vastaanotto oli niin jäätävää, että hänet käytännössä katsoen suljettiin ammatillisen yhteisönsä ulkopuolelle.
Massonin provokatiivinen väite on, että Freud käänsi kelkkansa ja hylkäsi viettelyteoriansa pelastaakseen oman uransa. Viettelyteorian tilalle hän kehitti uuden teorian, jonka mukaan lapset ovat luonnostaan seksuaalisesti aktiivisia ja kehittävät fantasioita vanhempiinsa suuntautuvasta intiimistä kanssakäymisestä. Potilaiden kertomukset hyväksikäytöstä olivat tämän takinkäännön jälkeen Freudille valhetta ja fantasiaa.
Massonin kirja sai osakseen paitsi valtavasti huomiota myös massiivista kritiikkiä. Massonilla oli pääsy Freudin arkistoihin, hänen kirjeenvaihtoonsa ja muuhun materiaaliin, jonka avulla Masson rakensi argumentaation Freudista ja viettelyteorian hylkäämisestä.
Freudin perintöä vaalineet psykoanalyytikot luonnollisesti loukkaantuivat suuresti huomatessaan, että Masson oli käyttänyt arkistomateriaalia Freudin ammatillisen perinnön ”mustamaalaamiseen”. Kirjan julkaisun jälkeen Masson ei enää voinut työskennellä psykoanalyytikkona. Hän kirjoitti muutamia psykoanalyysiin kriittisesti suhtautuvia kirjoja, kunnes luopui kokonaan aiheesta ja on sittemmin keskittynyt eläinoikeuksien edistämiseen.
En ole psykoanalyysin asiantuntija, ja kirja on osittain maallikolle haastavaa luettavaa. Itselleni kirjan ehkä ongelmallisin sisältö liittyy niin kutsuttuihin tukahdettuihin muistoihin, joista meillä on huomattavasti enemmän tutkimustietoa nykyään kuin mitä Massonilla oli vuonna 1984. Tukahdetuilla muistoilla tarkoitetaan muistoja, jotka ovat niin traumaattisten tapahtumien aikaansaamia, ettei ihminen pysty näitä muistoja käsittelemään ja joutuu siksi mieltään suojellakseen tukahduttamaan ne.
Tukahduttaminen voi olla seurausta myös siitä, että traumaattiset tapahtumat ovat tapahtuneet niin varhaisessa lapsuudessa, ettei ihminen pysty tapahtumia muistamaan. Tukahduttaminen tai muistamattomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tapahtumat aiheuttaisi ihmiselle vakavia mielenterveyden ongelmia. Tiedostamattomasta käsin muistot vaivaavat ihmistä ja tuhoavat hänen mielenterveyttään.
Massoninkin edustama psykoanalyyttinen näkökulma on se, että tällaiset tukahdetut muistot voidaan palauttaa tietoisuuteen terapeutin avulla intensiivisessä terapiassa. Nykyään tiedämme, että tukahdetut muistot ovat usein jälkikäteen konstruoituja, eikä ole myöskään harvinaista, että nämä muistot ovat ulkopuolisen henkilön, kuten terapeutin vaikutuksesta syntyneitä. Siksi niiden arvo esimerkiksi oikeudenkäynnin todistusaineistona on kyseenalainen.
Sigmund Freudin vaikutus 1900-luvun ajatteluun oli valtava. The Assault on Truth on kiehtova ja sellaisenaan tärkeä aatehistoriallinen puheenvuoro. Massonin näkemys siitä, että Freud petti potilaansa, ei kuitenkaan ollut uusi edes vuonna 1984, kun kirja julkaistiin. Huhtikuussa 1971 New Yorkin radikaalifeministien järjestämässä raiskausta käsittelevässä konferenssissa esitettiin luento, joka kulki nimellä ”The Sexual Abuse of Children: A Feminist Point of View”. Luennoitsijana toimi sosiaalityöntekijä Florence Rush (1918-2008), joka nosti esiin termin ”The Freudian Coverup”, jolla hän viittasi juuri siihen, miten Freud päämäärätietoisesti loi ajatusmallin, jossa lapsiuhrista tehdään itsestään syyllinen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lapsi itse on himonnut hyväksikäyttäjäänsä ja kehittänyt fantasian, jonka mukaan aikuinen on käyttänyt lasta seksuaalisesti hyväksi.
Ilmeisesti Florence Rushin esiintuoma freudilainen petos ei kuitenkaan ollut tarpeeksi uskottava yleisen mielipiteen kääntämiseksi. Tarvittiin valkoinen mies, analyytikko itsekin, esittämään kritiikkiä Freudia kohtaan ennen kuin asiasta nousi julkisuudessa meteli. Tuekseen Masson sai muutamia pyskoanalyysiin kriittisesti suhtautuvia henkilöitä, joista Alice Miller on ehkä suurelle yleisölle tunnetuin. Massonin kunniaksi on sanottava, ettei hän peittele velkaansa feministeille. Massonin merkitys on erityisesti siinä, että hänellä oli harvinaislaatuinen pääsy Freudin sensuroimattomiin arkistoihin. Tällaista etuoikeutta radikaalifeministeillä ei tietenkään ollut.
Arvioitu teos: Jeffrey Moussaieff Masson: The Assault on Truth: Freud’s Suppression of the Seduction Theory (1984).
