Merino-lampaita. Kuva: Wikipedia.

Totuusyhteisö tarvitsee vihollisen

Kun kuuluin aikoinani totuusyhteisöön, vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, liikkeen opetus viholliskuvista oli oleellinen osa oppirakennelmaa. Perkele, oma liha ja maailma vainosivat uskovaista kuin kiljuva jalopeura ja yrittivät estää häntä pääsemästä taivaaseen Jumalan, Jeesuksen, enkeleiden ja entisten pyhien joukkoon iloitsemaan ikuisesti. Perkele, sielunvihollinen – tuo kaiken pahuuden alku ja juuri – vihasi itseänsä kolmiyhteistä Jumalaa ja halusi siksi tehdä kaikkensa, jotta yksikään ei olisi yhtä Jumalan kanssa.

Vihollisista tuo ”maailma” tarkoitti totuusyhteisön ulkopuolisia ihmisiä syntisine ja maailmallisine houkutuksineen. Sitä vastaan piti taistella kaikin suojavarustein ja virustorjuntaohjelmin. Maailman ihmiset, nuo katalat epäuskoiset, olivat automaattisesti lähes kaikissa asioissa väärässä, koska heillä ei ollut elävää uskoa, jonka kautta The Totuus kuolevaiselle aukeaa. Saattoivat he olla oikeassa joissakin asioissa, mutta vain silloin, kun uskovaisilla oli sama mielipide asiasta. Myös jokin hengellinen asia saatettiin myöntää oikeaksi, jos se tuki liikkeen omaa käsitystä. Ehkäisykielto hamassa historiassa, homoliittojen solmiminen jne. Mutta yhtä kaikki kansankirkko väkineen oli matkalla helvettiin huolimatta joistakin oikeista käsityksistä.

Totuutta, käsitystä, että vain me pelastumme, todisteltiin mitä moninaisimmin sanankääntein ja tarinoin. Yksi merkki oikeasta uskosta oli maailman pilkka, ja siitä sai jopa iloita. Toinen merkki oikeasta uskosta oli se, että se ei tunnu lihassa mukavalta; henki sotii lihaa vastaan. Kolmas merki oli, että ”meillä on evankeliumi, muilla ei”; Jumalan lapseksi, Jumalanvaltakuntaan pääsemiseksi ja uskovaisena pysymiseksi tarvittiin synninpäästösanoja Pyhän Hengen omaavalta uskovaiselta ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit on anteeksi. Neljäs merkki oli epäilykset oman uskon oikeellisuudesta ja kiusaukset ja houkutukset poiketa kaidalta tieltä. Myös huonon uskovaisen tuntemukset olivat merkki oikeasta uskosta.

Kun nämä edellä mainitsemani merkit oikeasta uskosta eivät riittäneet, vedettiin esiin valttikorttina Urho Kekkonen; Kekkosenkin kerrottiin tehneen parannuksen, kuolleen uskovaisena ja päässeen taivaaseen. Kyllä se on merkki oikeasta uskosta, kun noinkin suuri mies on nöyrtynyt uskomaan.

Kerrottiinpa sellaistakin tarinaa oikean uskon merkkinä, että kerran Oulun keskussairaalassa eräs ilkeä uskovaisten pilkkaaja oli kuolemaisillaan, ja viimeisellä hetkellään hän huusi niin, että osaston käytäville asti kuului: näen taivaan ja se on TÄYNNÄ vanhoillislestadiolaisia! Tarinan mukaan tuo pilkkakirves ei ehtinyt kuitenkaan parannusta tehdä, jotta olisi itse päässyt ikuiseen iloon taivaan kotiin. Miten murheellista hänen kohdallaan, kannattaa kuitenkin sinun vähän aikaa vielä uskoa, jotta pääset iki-iloon.

Uskonnoissa tähdellisimmät asiat liittyvät näkymättömiin asioihin. Niitä ei pysty todistamaan oikeaksi eikä liioin myös kumoamaankaan. Jutun juoni on se, että sen näkymättömän joko uskoo tai sitä ei usko todeksi. Koska sitä ei voi mitenkään suuntaan tai toiseen vakuuttaa, siitä kiistely on täysin turhaa. Mutta minkä asian takia läpi koko maailman historian on tapeltu ja jopa tapettu ihmisiä niin paljon kuin uskontojen vuoksi? Se on käsittämätöntä ja mitä pahinta tyhjän nyhjäisyä, mitä kuunaan voi tapahtua.

Elämän tarkoitus

Luulen vahvasti, että pieni ihminen maailmankaikkeuden keskellä on niin ymmällään elämän tarkoituksesta, että se johtaa jopa ahdistukseen ja tuskaan ja sitä kautta sepitelmiin, mitä tämä kaikki on, mitä on ollut mahdollisesti ennen syntymää ja mitä tulee olemaan kuoleman jälkeen.

Kun Sepittelijä on pienessä päässään pähkäillyt elämän tarkoituksen pakettiin, hän alkaa toitottaa muillekin ilosanomaansa ja kirjoittaa sen myös kirjoihin ja kansiin saaden toiminnallaan porukkaa mukaansa. Näin hän tulee perustaneeksi totuusyhteisön, ja totuutta suojelemaan hän maalaa yhteisönsä seinille viholliskuvia.

Sepittelijä tarvitsee sanoilleen myös todisteluita. Kun Jumalaa ei voi nähdä, hänen tekojansa kyllä, joita me itse kukin olemme. Myös luonto on Luojan käsialaa ja ihmiskohtalot. Syntymä ja kuolema niin ikään ovat Jumalan käsissä ja koko elämä niiden välissä. Sepittelijä kertoo omaavansa Pyhän Hengen, joka on myös kaikkien hänen seuraajiensa omistettavissa.

Mutta kaikkein tärkein todiste, itse Jumala, loistaa poissaolollaan. Pirkules jos Hän näyttäytyisi edes kerran koko maailmalle, niin epäilijät saisivat taivaaseen ulottuvan pitkän nenän naamatauluunsa. Se se vasta olisi jotain! Noh, kyllähän heille helvetin tulimeressä viimeistään selviää, mikä se totuus oli ja kuinka sitä olisi kannattanut ajoissa uskoa.

Totuus ruuasta ja terveydestä

Kaikki eivät ole kiinnostuneita hengellisistä asioista tai kuoleman jälkeisestä elämästä. Yhtä kaikki he voivat silti kuulua johonkin totuusyhteisöön.

Yksi tällainen ei-hengellinen totuusyhteisö on ruokatotuusyhteisö. Syömällä tietyllä tavalla tuotettua tiettyä ruokaa, pysyt jos nyt et ihan kuolemattomana, niin ainakin niin terveenä kuin täällä maan päällä on mahdollista. Tällainen tarkoittamani ruokatotuusyhteisö omaa vihollisia ja niitä ovat koululääketiede turmiollisine ruokaoppeineen ja käypä hoito -sivustoineen.

Ruokatotuusyhteisön ulkopuolella tuotetaan geenimanipuloitua ja sairautta aiheuttavia ruokia, joiden kautta saadaan kartutettua lääkeyhtiöiden jo entisestäänkin pullistelevia rahapusseja.

Lääkeyhtiöt on vain bisnestä – siis katalaa huijausta!

Samaan aikaan saatetaan käyttää pilvin pimein kalliita luontaistuotteita, eikä luontaistuotefirmojen bisnes olekaan ollenkaan huono juttu, saati mikään muukaan bisnes, mukaan luettuna oma leipätyö, joka on bisnestä myös. Lääkefirmojen saama voitto on väärää voittoa, kaiken muun bisneksen kautta saatu voitto on oikeaa voittoa. Noh, kyllä minulle migreeni-ihmisenä kelpaisi ilmaiset Buranat, ei siinä mitään, mutta kuka hemmetissä niitä ilmaiseksi valmistaisi? Ensin pitää käydä rankka ja pitkä koulu lääkealalla ja sitten hyväntekeväisyyttä vain harjoittamaan. Toinen vaihtoehto olisi ottaa varat verorahoista lääketeollisuuteen. Sopisi minulle sekin.

Ai niin joo. Kun syödään oikeiden oppien mukaan, ei sairastuta, ja niin ollen lääkkeet ja lääketiede jää turhaksi. Tämä tällainen on todella ylimielinen, lyhytnäköinen, kapea-alainen ja ohut heitto, joka ei kestä raaputtamista juurikaan.

Olen samaa mieltä siitä, että ennaltaehkäisy, elintavat ruokatottumuksineen ovat avainsanoja terveelliseen elämään ja että lääkkeitä syödään ihan varmasti hurjan paljon liikaa, mutta ilman lääketiedettä ja lääkkeitä moni ihminen jäisi ilman apua, ja jos nyt kaikkien kohdalla ei kävisikään kuoleman kylmä koura, niin elämänlaatu ja tuskat olisivat todellisia haasteita mielekkäälle elämälle.

Jos lääketiede lääkkeineen on vihollisesi, niin mistä haet apua joutuessasi kolarin runnomaksi ja maatessasi henkihieverissä tien poskessa?

Läheisesi on pitkään toivottuaan alkanut odottaa vauvaa ja päässyt mukavasti jo turvalliselle puolelle raskausviikkoja, kun vauva alkaakin yhtäkkiä syntyä pari kuukautta liian aikaisin. Auttavatko keskosen selviämisessä ruokavaliot tai luontaislääkkeet?

Ystäväni sairasti lapsena polion ja jäi sen takia loppuiäkseen rammaksi. Arvaa, olisiko hän ollut kiitollinen, jos hänen aikanaan olisi ollut mahdollista saada rokote poliota vastaan?

Totta kai joo, kaikki mahdollinen terveellisen elämän puolesta kannattaa tehdä ennakoivasti ja ilman lääkkeitä, jos se on mahdollista, mutta ainahan se ei ole sitä!

Lääketieteen, lääkkeiden ja rokotteiden halveksiminen loukkaa monia ihmiskohtaloita. Lääketiede tietoineen ja taitoineen, ensiapuineen, ambulansseineen, hoitojaksoineen, lääkkeineen ja rokotuksineen on elämän puolella ja mahdollisuus, ei missään nimessä vihollinen, niin kuin jotkut pöyristyttävästi väittävät! Jos et usko, lyö kirveellä jalkaasi ja mieti kenen puoleen käännyt, tai jätä ottamatta lapsellesi poliorokote ja matkusta hänen kanssaan maahan, jossa ilmenee poliota, ja vastaa seuraamuksista.

Ensin olin lammas ja nytkin olen lammas

Kohtalonani on näköjään olla lammas. Kun olin vanhoillislestadiolainen, kuuluin Hyvän Paimenen lammaslaumaan. Lampaana minun tuli kuunnella Hyvän Paimenen eli Jeesuksen ääntä ja kulkea hänen leipäpalansa ”evankeliumin” houkuttelemana ja ohjaamana yhdessä muun lammaslauman mukana kohti taivaan kotia. Lammas oli minulle nimitys, josta sain olla iloinen ja jota minun piti vaalia. Ulkopuolella lammasaitauksen vaanivat vaarat ja sudet, joidenka armoille minun piti varoa joutumasta. Myös lauman sisälle saattoi vaarallisia susia livahtaa lampaiksi pukeutuneina; ne ne vasta vaarallisia olivat. Heidät tunnisti väärästä määkäisy-äänestä. He saattoivat myös kasvaa muita laman jäseniä isommiksi ja lihavammiksi. He olivat viisaampia kuin muu lammaslauma; heillä oli eri totuus!

Nyt kun en kuulu enää vanhoillislestadiolaisuuteen, olen yhtä kaikki lammas joidenkin mielestä. Kun en ole alkanut vastustaa valtamediaa, hallitusta, eliittiä, rokotuksia, geenimanipuloitua ruokaa, tiedettä eri aloineen, olen joidenkin mielestä aivopesty, ei omilla aivoilla ajatteleva, ymmärtämätön ja höynäytettävissä oleva lammas, jota eliitti valtamedioineen pelottelee kaiken maailman koronataudeilla tai muilla pahoilla uutisillaan.

Lammas voin olla, siihen nimitykseen olen jo tottunut, eikä se tunnu ollenkaan edes pahalta. Mutta pelko ei ole kyllä mitenkään minun heiniäni, ellei puhuta pulkkamäestä, laskettelusta tai autolla ajamisesta.

Tähän mennessä täällä Suomen Masalassa uutiset eivät ole olleet minulle pelottavia. Täällä on toistaiseksi ainakin ihan hyvä ja turvallista elää. Koronaa en ole liioin pelännyt, vaikka vastuullisesti sen tiimoilta olen halunnutkin elää. Käytänhän samasta syystä autolla ajaessa turvavyötäkin. Rokotustakaan en pelännyt, vaikka jotkut yrittivät pelotella, kuinka vaarallinen se on ja kuinka siinä samassa saa kehoonsa sirun, jonka kautta yksityisyys onkin sitten mennyttä kalua.

Minun kokemukseni ei ole välttämättä sinun kokemuksesi

Vaikka oma kokemukseni totuusyhteisöstä irtaantumisesta oli pelkästään myönteinen, en voi ajatella, että se olisi kaikkien lähtijöiden kohdalla samanlainen. En voi myöskään ajatella, että omat kokemukseni yhteisön sisällä olisivat samanlaisia kaikkien yhteisön jäsenten kohdalla. Asiat, jotka koin siellä ahdistaviksi, voivat olla muille oikein onnea tuottavia. Esimerkiksi jatkuva rippikäytäntö, se oli mielestäni niin ahdistava, mutta monelle muulle hyvinkin tärkeä ja ihana.

Nyt taas kun olen väljässä ja hämärärajaisessa valtaväestöyhteisössä, joku kanssamatkaajani saattaa kaivata itselleen tarkkoja rajoja ja totuuksia elämälleen, eikä ole ollenkaan tyytyväinen valtaväestön muuttuvien totuuksien osaansa.

Tiede on totta toistaiseksi.

Minulle tällainen totta toistaiseksi on hunajaa. Vaikka joku totuusyhteisöön lähtenyt on kokenut valtayhteisössä olonsa pelokkaaksi valtamedian pahojen uutisten, mahdollisten valheiden ja hallituksen ja eliitin juonimisen vuoksi ja saanut silmiensä avauduttua totuuden löytymisen myötä rauhan sielulleen ja mielelleen, niin se ei tarkoita sitä, että nykyiset valtaväestöyhteisöön kuuluvat kokisivat olonsa valtaväestössä samalla tavalla.

Valtaväestössä jos missä on todella moneen lähtöön ja kulkuneuvoon ihmisiä. Joitakin ei kiinnosta muu kuin viinapullo tai huumeet, joitakin oma elämä käsin kosketeltavine asioineen, joitakin pelkkä puutarhanhoito ja jos jotakuta kiinnostaa maailman asiat eri tieteenlajeineen, hän saattaa tarkastella niitä asioita joko rauhallisesti ilman sen kummempaa tunnekuohua tai sitten kriittisesti ja epäillen ilman sen kummempia heikotuksia tai tuohtumuksia.

Eli lyhyesti: et voi totuusyhteisön jäsenenä yleistää muita ihmisiä samaan koppaan. Niin kuin minäkään en voi yleistää, että jos et halua rokotuksia, niin silloin et syö pottujakaan. Tai että jos et usko pyöreän maan teoriaan, niin et usko juutalaisten vainoihinkaan.

Samoin ei voida sanoa, että jossakin leirissä on juoppoja, rikollisia ja valehtelijoita ja toisessa taas ei niitä ole. Ongelmia ja vedättäjiä on joka paikassa. Minunkin annettiin aikoinani ymmärtää, että lammaslaumani on turvasatama ja etenkin lapsille se paras paikka kasvaa ja varttua, mutta mitä hirveyksiä totuusyhteisössäni joillekin lapsille tapahtuikaan?

Olen ollut erinäisistä syistä joku aika sitten elämässäni eri medioissa haastateltavana ja niiden kokemusten perusteella plus monen muunkin kokemukseni pohjalta uskon suunnilleen tiettyjen valtamedioiden uutisiin. Välillä jopa toivon, ettei kaikkia uutisia niin rehellisesti uutisoitaisi.

Esimerkiksi kun Trump onnistui jossakin rauhanneuvotteluissa hyvin, mietin, että tuon olisi saanut jättää kertomatta. Mutta ei, joka Ylen uutisissa ainakin yhden päivän ajan sitä piti toitottaa, ja oikeasti hyvä niin, sillä median pitää kertoa totuudellisesti tapahtumista, vaikka se tuntuisi kuinka epämukavalta. Ja kyllähän se on iloinen asia, kun Trump sai rauhan aikaiseksi, mutta jos ja kun on jostakin syystä ärsyyntynyt johonkin ihmiseen, ainakin minun on vaikea sellaisen kohdalla hyväksyä palkintopokaaleja. Aika ärmäkästä ajattelua näin vedätettävältä lampaalta.

Totta vai tarua?

Eräs mummo kertoi tietävänsä totuuden koko universumista. Hän kertoi olleensa lähes koko ikänsä ateisti, kunnes erään tapahtuman myötä alkoi uskoa Jumalaan ja tuli uskoon. Mummon kertoman mukaan hänet oli yhtäkkiä temmattu ylös avaruuteen ja näytetty totuus ihan kaikesta, mitä maailmankaikkeuteen on kuulunut ja kuuluu. Sen jälkeen hän alkoi uskoa Jumalaan.

Noh, kun sinä ja minä emme voi mummon tarinaa todisteiden puuttuessa todeksi todistaa, niin se jää uskon varaan. Joko me uskomme tai sitten emme usko, että tarina on totta.

Uskomiseen, luulemiseen ja tuntemuksiin luultavasti jatkossakin isoimmat riidat perustuvat ihmiskunnassa, niin turhaa kuin se onkin.

Vaikeinta on hyväksyä todiste, joka kumoaa oman näkemyksen tai totuuden, mutta se on kuitenkin tärkein osa rehellisyyden tiellä. Eli tärkeintä on olla rehellinen etenkin niissä asioissa, jotka eivät ole itselle edullisia.

Minunkin on pitänyt enemmän ja vähemmän pakottaa itseäni ajattelemaan ja hyväksymään se tosiasia, että vaikka mielestäni vanhoillislestadiolainen herätysliike on ahdas ja kahlitseva paikka elää, se ei ole sitä kaikille. Joillekin se on Lintukoto, jossa on ihana elää ja kulkea muiden kanssamatkaajien kanssa kohti taivaankotia ja ikuista iloa.

Epävarmuuden varmuus

Tässä vaiheessa elämääni en tarvitse ehdottomia totuuksia, en halua kuulua totuusyhteisöihin, joiden kautta mainostetaan ihmisen olevan joko viisaiden tai pelastuvien joukossa. En liioin pelkää muuta siis no kuin tyyliin pulkkamäkeä, enkä myöskään totta tosiaan kaipaa elämääni viholliskuvia. Yritän pysyä avoimena ja kiihkottomana kaikelle kuohunnalle, jonka katson johtuvaksi pienestä ihmismielestä joka ei kaikkea ymmärrä ja se ahdistaa.

Minä voin reilusti kertoa, etten ymmärrä kaikkea, mutta se ei millään tavalla haittaa elämääni. Epävarmuudessa elämisen hyväksyminen tuo rauhan siinä vaiheessa, kun tajuaa, että mitään varmuutta ei ole olemassakaan. Miksi hakea sellaista, mitä ei ole?

On vain epävarmuus, jonka kanssa joko opit tai et opi elämään. Jos et opi, etsit totuutta, ja löytäessäsi sen rakennat sen ympärille suojamuurin, joka koostuu viholliskuvista ja totuuden todisteluista.

Väitän, että totuusyhteisöt syntyvät epävarmuuden sietämättömyydestä. Väite on tietenkin totta kunnes toisin todistetaan.

 

Artikkelikuvassa merinolampaita. Kuva: Wikipedia.


Vuokko Ilola

Kirjoittaja

Oikealta nimeltäni olen Vuokko Ilola. Monet tuntevat minut entuudestaan Kotimaan blogistina. Olen 11 lapsen äiti Kirkkonummelta ja työni on Masalan koulussa koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerhon ohjaajana.


'Totuusyhteisö tarvitsee vihollisen' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.