Frantz pohtii hienovaraisesti sodan mielettömyyttä ja ihmismielen kiehtovia mutkia.
Ensimmäinen maailmansota on ohi, mutta sen tuomat menetykset eivät. Ne tuntuvat vielä pitkään, vaikka pinnalta katsoen elämä taas jatkuukin.
François Ozonin elokuva Frantz (2016) vie katsojan saksalaiseen Quedlinburgin pikkukaupunkiin vuonna 1919, jossa kaunis Anna (Paula Beer) suree sodassa kaatunutta sulhastaan Frantzia ( takaumissa Anton von Lucke). Myös hänen vanhempansa, joiden luona Anna asuu, keskittyvät suruun ja muistoihin. Lääkärinä työskentelevän isän Hans Hoffmeisterin mielestä jokainen ranskalainen on hänen poikansa murhaaja.
Mustavalkoiset kuvat korostavat Paula Beerin kasvojen herkkyyttä. Kuva: Cinema Mondo.
Eräänä päivänä Anna huomaa Frantzin haudalla tuntemattoman nuoren miehen, eikä aikaakaan, kun nuori ja ylen kohtelias ranskalainen Adrien, (Pierre Niney) seisoo Hoffmeistereiden ovella.
Hänen ilmestymisensä sekoittaa Annan ja Hoffmeistereiden elämän perusteellisesti. Kuka salaperäinen muukalainen lopulta on ja mitä tekemistä hänellä on ollut heidän poikansa kanssa?
Adrienin verkkaan auki kiertyvät kertomukset hänestä ja Frantzista sotaa edeltävässä Pariisissa tuovat perheelle suurta lohtua ja Anna tuntuu pääsevän lähemmäs kuollutta sulhastaan. Samalla hänen suhteensa Adrieniin lämpenee tuntuvasti – ikään kuin miehet sekoittuisivat hänen tunteissaankin.
Frantz on enimmäkseen mustavalkoinen filmi, vain merkittävimmissä kohdissa kuvat kirkastuvat värillisiksi. Tehokasta.
Ozonin elokuva perustuu väljästi Ernst Lubitschin sodanvastaiseen elokuvaan Broken Lullaby vuodelta 1932.
Ozon nostaa oman elokuvansa keskukseksi elämänsä rakkauden menettäneen Annan. Paula Beerin ilmeikäs Anna on herkkä ja luja yhtä aikaa.
Sodanvastaisuudessaan Frantz on hienovarainen: ei jylinää ja kuolemaa, raakuutta ja toivottomuutta. Sen sijaan kulttuurien yhtäläisyyksiä, ihon alle asettuneita tunteita ja menetyksen peruuttamattomuutta, kansallisia epäluuloja ja vieroksuntaa, joka näkyy erityisen selvästi, kun Adrien ja Anna tanssivat julkisesti yhdessä.
Sodasta hengissä selvinnyt ranskalainen Adrien keventää sydäntään sulhasensa menettäneelle saksalaiselle Annalle. Kuva: Cinema Mondo.
Tapahtuneen käsittelyssä on silloin päästy jo hyvin pitkälle, kun Frantzin isäkin julistaa juuri isien olevan vastuussa poikiensa kuolemasta: hehän juuri lähettivät nämä sotaan.
Frantz käsittelee taitavasti myös valheiden armollisuutta ja syyllisyyden taakkaa. Onko totuuden puhuminen aina oikea ratkaisu? Kun elokuvan kaikki salaisuudet lopulta paljastuvat, katsojakin miettii samaa.
Anna lähtee elokuvan loppupuolella etsimään Adrienia, Frantzin ja Adrienin Pariisia ja samalla omaa tulevaisuuttaan. Avoimet loput ovat elokuvassa onnellisia loppuja parempia: tarina jatkuu, vaikka valkokangas pimeneekin.
Frantz. Ohjaus François Ozon. Ensi-ilta 7.4.
