Arkkipiispa Lauri Ingmanin muotokuva. Kuva: Wikipedia

Törkykirjoitukset vitsauksena jo 1930-luvulla

Suomessa viime viikkoina eri lehdet ja uutissivustot ovat sulkeneet keskustelu- ja kommentointipalstojaan kyllästyneinä nimettömään ja asiattomaan törkyyn. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen aloittamaa kampanjaa ovat seuranneet ainakin Verkkouutiset, Iltalehti ja MTV3. Osassa sivustoista on suljettu mahdollisuus kommentoida vain tiettyjä aiheita, kuten maahanmuuttokysymyksiä.

Ilmiötä on julkisuudessa pidetty usein nettiajan ongelmana, ja on totta, että verkko on mahdollistanut pienemmänkin kovaäänisen ryhmän esillepääsyn uudella tavalla. Vanhemmat poliittiset toimijat ovat kuitenkin muistuttaneet, että on sitä osattu aiemminkin. Asianosaisia eli törkyviestien kohteita se tuskin lohduttaa, mutta nimettömänä huutelu on vanha ilmiö. On varsin mahdollista, että pidemmässä perspektiivissä eniten ovat muuttuneet vain ulkoiset puitteet.

Arkkipiispa Lauri Ingman sai vuonna 1930 tarpeekseen nimettömistä kirjeistä. Ingman oli toiminut arkkipiispan virassa vasta muutaman kuukauden, mutta yhteiskunnallisena vaikuttajana hänen kokemuksensa haki vertaistaan. Hän oli ollut kansanedustajana lähes 20 vuotta, toiminut eduskunnan puhemiehenä, useampaan otteeseen opetusministerinä sekä kahdesti Suomen pääministerinä.

Ingman oli 1930-luvun taitteessa asemastaan johtuen ottanut kantaa lapualaisten puuhiin sekä julkisesti että yksityisesti. Hän suhtautui liikkeeseen myönteisesti, mutta painotti, ettei kristillisestä uskosta ja moraalista eikä parlamentaarisesta järjestelmästä saisi harhautua turhan kauas. Lieneekö Ingman – joka muuten käytti termiä vihapuhe jo vuonna 1928 – saanut poikkeuksellisen paljon palautetta vai oliko kyseessä pidempään vaivannut asia, mutta joulukuussa 1930, pari viikkoa ennen presidentinvaaleja, arkkipiispa kirjoitti seuraavan julkilausuman. Se ilmestyi ainakin Uudessa Suomessa ja Kotimaa-lehdessä sellaisenaan. Arkkipiispan ”suora ja suolainen sana” on edelleen varsin ajankohtainen:

Nimettömät kirjeet

”Surullisimpia todistuksia moraalin rappeutumisesta ovat nimettömät kirjeet. Niitä on alkanut ilmaantua meillä eri tilaisuuksissa ja eri aiheista. Varsinkin joutuvat julkisuudessa toimivat henkilöt sellaisia vastaanottamaan. Milloin levitetään jonkun vaalin edellä valitsijoille allekirjoittamattomia kuvauksia vaalissa kysymykseen tulevien henkilöiden toiminnasta ja luonteen ominaisuuksista. Milloin saavat tässä asemassa olevat henkilöt itse vastaanottaa kirjeitä, joissa heitä törkeästi solvataan tai uhataan ja kehoitetaan kieltäytymään ehdokkuudesta. Milloin saa julkisuudessa esiintynyt henkilö vastaanottaa kirjeen, jossa uhataan tappaa hänet esim. jonkun hänen pitämänsä puheen tai jonkun hänen suorittamansa toimenpiteen takia. Toisinaan hänen julistetaan olevan kuoleman oma ellei sitä tai tuota. Turha on jatkaa tätä murheellista luetteloa: tuskin lie montakaan julkisuudessa näkyvällä paikalla toimivaa tai toiminutta henkilöä, jolla ei olisi kokoelmaa tällaisia hengentuotteita – ellei hän ole ottanut tavaksi heittää niitä suoraa tietä paperikoriin.

Milloin tällaisia kirjoituksia lähetetään asianomaisille itselleen, joita tahdotaan niillä joko häväistä tai joihin niillä tahdotaan muuten vaikuttaa, lienee niiden vaikutus yleensä varsin vähäinen. Julkisen toiminnan miehet meillä ovat saaneet siinä määrin tottua tällaisiin salakähmäisiin hyökkäyksiin, etteivät he yleensä kiinnittäne niihin huomiota. On melkein herättänyt hämmästystä se, kun joku on saattanut julkisuuteen saamansa uhkaus- tai häväistyskirjeen, koskapa yleinen käsitys on, että kirjoittajalle siten on tapahtunut liian suuri kunnia – mikä lisäksi voi olla aiheena muille, samalla siveellisyysasteella oleville, koettaa seurata siistiä esimerkkiä.

Pahemmat ovat tosiaan olleet seuraukset siitä, kun jonkun vaalin edellä on pantu kiertämään nimettömiä kirjoituksia, joissa kysymykseen tulevia henkilöitä häväistään. Kun me ihmiset valitettavasti yleensä uskomme mieluummin pahaa kuin hyvää toisistamme, on seurauksena voinut olla, että häväistyksen alaista on aiheetta alettu epäillä syypääksi niihin rumiin tekoihin, joista häntä nimettömissä kirjoituksissa syytetään. Milloin nimetön häväistyskirjoitus on ollut peräisin sellaiselta taholta, missä on henkilökohtaista harrastusta johtaa esim. vaali määrättyyn tulokseen, on menettelyn likaisuus erikoisen silmiinpistävä.

Mutta olivatpa tämän nimettömän kirjoittelun aiheet, tarkoitusperät ja tulokset mitkä tahansa, ankarasti tuomittavaa se joka tapauksessa on. Sellainen kirjoittelu on raukkamaista, koskapa kirjoittaja salaamalla nimensä osoittaa, ettei ota vastatakseen siitä, mitä on kirjoittanut, eikä uskalla antaa sille, jonka kimppuun on hyökännyt, tilaisuutta puolustaa itseänsä. Yleisiin, usein laajakantoisiin asioihin tahdotaan mokomalla kirjoittelulla vaikuttaa koko- tahi puolivalheilla, panetteluilla, uhkauksilla, asianomaisten saamatta mahdollisuutta esittää asioita sellaisina kuin ne ovat. Koetetaan muodostaa asianomaisten julkisuuden miesten ympärille myrkytetty ilmapiiri, jossa ilkeitä juttuja syntyy ja kasvaa, niin että yhdestä höyhenestä lopuksi voi syntyä viisikin kanaa. Ja loppujen lopuksi lähtee tämä siivo kirjoittelu usein siitä toivosta, että asianomainen parjattu kunnian miehenä mieluummin vetäytyy syrjään kuin alistuu jäämään mokomaan ryöppyyn, tai että hän henkeään peläten, itsensä ja omaistensa turvaamiseksi, menettelee, niinkuin vaaditaan. Kaikissa tapauksissa luodaan tällä kirjoittelulla julkiseen elämään sellainen moraalittomuuden ilmakehä, että kunniallinen ihminen toisenkin kerran ajattelee päänsä ympäri, ennen kuin siihen antautuu.

Julkisen elämämme puhtaanapitämisen nimessä on kaikkien kunnon kansalaisten asetuttava tätä nimetöntä häväistys-, uhkaus- y.m. sellaista kirjoittelua mitä jyrkimmin vastustamaan. Tämäkin kuuluu siihen valtiollisen elämän tason kohottamiseen, jota viime aikoina, hyvällä syyllä, on vaadittu. Yhteisrintaman muodostaminen julkiseen elämään vyörymässä olevan saastutuksen torjumiseksi on tässä asiassa välttämätön. Toivottavasti ainakin julkinen sana on tässä laajassa mitassa oleva yksimielinen.

Meillä on tulossa tasavallan päämiehen vaali. Kansamme kunnia vaatii, että se suoritetaan ilman nimetöntä kirjoittelua. Mutta olen kuullut, että enteet eivät ole hyvät.”

Lähde: Kotimaa 30.12.1930. Nimettömät kirjeet. Artikkelikuvassa arkkipiispa Lauri Ingman.


P. Ahonen.

Kirjoittaja

Paavo Ahonen on tallinnanlieksalainen antisemitismin ja kirkkohistorian tutkija, jonka väitöskirja on painettu Green Bay Packersin väreissä.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.