Myytyään vastahakoisesti aidanmaalausvuoroja kavereilleen ja näin vapauduttuaan lauantaipäivän rangaistuksesta Tom Sawyerille paljastuu eräs ihmisluonnon lainalaisuuksista:
”Tom sanoi itsekseen, että loppujen lopuksi tämä maailma olikin koko mukava. Hän oli tietämättään keksinyt inhimillisiä toimintoja määräävän suuren lain – että näet jos haluaa saada miehen tai pojan tavoittelemaan jotakin asiaa, tarvitsee vain tehdä sen saavuttaminen vaikeaksi. Jos hän olisi ollut suuri ja viisas filosofi, niinkuin tämän kirjan kirjoittaja, olisi hän käsittänyt, että työtä on kaikki, mitä ihmisen täytyy tehdä, ja leikkiä se, mitä ihmisen ei ole pakko tehdä.”
(Suom. Yrjö Kivimies)
Mark Twain (1835 – 1910) kirjoitti Tom Sawyerista ja tämän kaverista Huckleberry Finnistä neljä nuortenkirjaa. Kuuluisa aidanmaalausepisodi on niistä ensimmäisessä Tom Sawyerin seikkailut (The Adventures of Tom Sawyer) vuodelta 1876. Sitaatissa Twain pilailee sekä itselleen että nokkelalle pikkupojalle joka kuitenkin on vain pikkupoika – ei filosofi, kuten hän. Järjestyksessään kolmas kirja Tom Sawyer, ilmailija (Tom Sawyer Abroad), 1894, poikkeaa monella tapaa muista ja siinä pikkupojan mallina voisi olla itse Sokrates (n. 470 – 399 eaa.). Toisin kuin sokraattisissa dialogeissa, joissa päädytään aporiaan – ratkaisemattomaan, Tom kuitenkin useimmiten häviää väittelynsä.
1. Älykäs ja nokkela Tom Sawyer
Sekä ensimmäinen kirja että Huckleberry Finnin seikkailut (The Adventures of Huckleberry Finn) 1884 ja Tom Sawyer salapoliisina (Tom Sawyer, Detective) 1896, ovat pelastustarinoita, joissa monien sivujuonteiden kautta kaverukset pelastavat pulaan joutuneita henkilöitä vääriltä tuomioilta ja orjuudesta. Ensimmäisen ja viimeisen kirjan välillä Tomissa tapahtuu valtaisa muutos hänen esiintymisessään oikeussalissa. Ensimmäisessä romaanissa pojat joutuvat yöllisellä hautausmaalla tapon silminnäkijöiksi, kun ruumiinryöstöä johtanut tohtori Robinson saa veitsen pistosta surmansa tappelunnujakassa. Teon tehnyt Intiaani-Joe vierittää syyn juopuneen ukko Muff Potterin niskoille. Vaikka pojat tekevätkin verivalan vaikenemisestaan menee Tom oikeusistuntoa edeltävänä iltana kertomaan näkemästään tuomarille. Todistus Muff Potterin syyttömyydestä tapahtuu epävarmasti ja haparoiden.
Tom Sawyerin seikkailut.
Tom Sawyer salapoliisina sen sijaan huipentuu hyvin vaikuttavaan oikeussalidraamaan, jossa Tom kaikessa teatraalisuudessaan on kuin mikäkin pikku-Poirot selvittäessään monimutkaista rikosvyyhteä joka oli koitua Silas-sedän kohtaloksi. Vaikka Jim-orjan vapauttaminen onkin Hukcleberryn seikkailu, ottaa Tom siinäkin ohjat käsiinsä – tehden kylläkin tehtävän tarpeettoman vaikeaksi.
Ensimmäisen kirjansa esipuheessa Twain sanoo sen tapahtumien olevan ”useimmiten” tosia, ja Tom on ”sekatyylinen rakennus” kolmesta eri pojasta. Näin Tomista on muotoutunut älykäs, nokkela, utelias ja kujeiluihin taipuvainen rasavilli. Twain mainitsee myös ”omituiset taikauskoisuuden muodot” joita kirjassa kuvataan vallinneen ”Lännen lasten ja orjien keskuudessa tämän kertomuksen aikoina – toisin sanoen kolme- tai neljäkymmentä vuotta sitten.” Tapahtumat sijoittuvat siis 1830 – 40 -luvuille. Mutta Polly-täti, jonka kasvattipoika Tom on, on myös taikauskoinen ja hänelle Tom laittaa vettä myllyyn. Pojat ovat karanneet kotoa eräälle saarelle ja täältä Tom tekee yhtenä iltana tiedusteluretken kotiinsa ja saa kuulla miten siellä luullaan poikia kuolleiksi ja suunnitellaan jo hautajaisia. Myöhemmin kun pojat ovat seuranneet omia hautajaisiaan kirkon parvelta, Tom kertoo katuvaisena Polly-tädille näkemästään ihmeellisestä unesta. Hän kuvailee pikkutarkasti kaiken tiedusteluretkellään kuulemansa jokaista repliikkiä myöten ja saa tädin ällikälle. Sereny Harper, yhden karkulaisen äiti, saa nyt pitkän nenän:
”Laupias taivas! En ole ikinä kuullut mitään tällaista. Älkööt kukaan sanoko minulle enää, etteivät unet mitään merkitse. Sereny Harperin pitää saaman tieto tästä, ennen kuin minä olen tuntia vanhempi. Hän lörpöttelee aina taikauskosta, mutta tästä hän ei pääse yli eikä ympäri.”
(Suom. Yrjö Kivimies)
No, tämäkin kepponen lopulta paljastuu mutta Tom saa senkin selitettyä parhain päin. Jos poikien uskomukset kummituksiin ja taikarituaaleihin – hehän olivat hautausmaallakin kissanraatoineen päästäkseen käsnistä eroon – ovatkin lapsen mielikuvitusta, niin aikuista lukijaa ehkä enemmän naurattaa Polly-tädin herkkäuskoisuus ”Kivunsurma”-rohtoineen. Hautausmaalla huomio kiinnittyy miestappoon mutta olisi mielenkiintoista tietää myös jotain ruumiinryöstön motiiveista. Miksi se tehtiin? Mikäli tapaus on tosi, niin käyttikö ryöstöä johtanut tohtori ruumista ehkä lääketieteellisiin tutkimuksiin?
2. Älykäs ja nokkava Tom Sawyer
Aikuinen ei ehkä niinkään lue noita kolmea kirjaa seikkailuina vaan veijaritarinoina. Esimerkiksi Huckleberry Finnin seikkailuissa Huck ja Jim saavat lautalleen riesaksi kaksi komeljanttaria, jotka huijaavat joenvarren pikkukaupunkien asukkaita ”teatteriesityksillään”. Tom ja Huck ovat kuitenkin veijareita, joille ei käy huonosti, koska heidän tarkoituksensa ei ole paha. Komeljanttarit sen sijaan pyöriteltiin tervassa ja höyhenissä. Tom Sawyer, ilmailija ei oikeastaan ole kumpaakaan, seikkailu tai veijaritarina. Kertomus lähtee liikkeelle Tomin halutessa kilpailla
matkustuksillaan kerskuvan postimestari Nat Parsonin kanssa siitä, kuka on tehnyt pidempiä matkoja. Tomille tarjoutuukin oiva tilaisuus kun hän lukee lehdestä, että joku professori aikoo purjehtia ilmapallolla yli Euroopan. Tutustuessaan sitten ilmapallon matkustushyttiin hän äkkiä huomaa Huckin ja Jimin kanssa pallon olevankin ilmassa. Tästä eteenpäin kirja onkin kuvausta lennosta yli merien ja mantereiden. Alussa ongelmia aiheuttaa hullu professori, mutta kun hän tipahtaa mereen, ei pojilla ja Jimillä oikeastaan ole mitään ulkopuolista uhkaa jota he eivät voisi torjua vain lisäämällä pallon korkeutta. Näin ollen ’seikkailua’ on vain joidenkin luonnon ilmiöiden valtaan joutuminen ja aavikolla olevien leijonien härnääminen köysitikkailta ja kohottautuminen karavaanien luotien ulottumattomiin. Loppupuolen tutustuminen Egyptin nähtävyyksiin on sekin vain turismia. Valtaosa kirjan sisältöä onkin kiistelyä milloin mistäkin enemmän tai vähemmän filosofisesta kysymyksestä. Tässä asetelmassa Tom on viisas ja Huck ja Jim tyhmiä.
Otan ensiksi esimerkin maallisemmasta kysymyksestä. Katsellessaan allaan aukeavaa maan pintaa, Huck sanoo näkevänsä väreistä ettei olla vielä Indianassa koska kartan mukaan se on punainen. Keskustelu jatkuu:
” – Juukeli, jos minä olisin sellainen taulapää, kuin sinä, niin hyppäisin yli laidan. ’Näkee kartasta’! Huck Finn, luuletko todellakin, että valtiot ovat samanvärisiä luonnossa kuin kartassa?
– Totta kai, mitä kartalla muuten olisi virkaa? Eikö kartta ole tehty sen takia että se näyttäisi tosiasioita?
– Tietysti.
– No, miten se voisi näyttää tosiasioita, jos se valehtelisi? Olisi mukava tietää.
– Älä puhu palturia! Se ei valehtele.
– Oo-hoh! Eikö?
– Ei.
– Hyvä juttu! Jos se ei valehtele, niin ei ole kahta samanväristä valtiota. Millä sen selität, Tom Sawyer?”
(Suom. Yrjö Kivimies)
Kirjan kertojana toimiva Huck ihmettelee sekä omaa suoritustaan että Tomin kärsimää tappiota. Tom kuitenkin aikansa pohdittuaan käy vastahyökkäykseen:
”Mutta Tom ärjyi ja sanoi, että minä ja Jim olimme pari tietämätöntä lörpöttelijää ja lisäsi: – Ajatelkaa, että olisi ruskea vasikka ja iso ruskea koira, ja taiteilijan pitäisi maalata ne. Mikä on taiteilijan päätehtävä? Hänen on maalattava ne niin, että katsoja heti ensi silmäyksellä näkee eron niiden välillä? Eikö niin? Tietenkin. No, tahdotteko, että taiteilija maalaa ne molemmat ruskeiksi? Eipä tietenkään. Hän maalaa toisen niistä siniseksi, ja silloin ei voi tulla erehdystä. Samalla lailla on karttojenkin laita.”
(Suom. Yrjö Kivimies)
Nyt alkukantaisuudessaan konkreettinen ja käytännöllinen Jim-orja puuttuu keskusteluun. Hän on nähnyt taiteilijan maalaamassa yksisarvista lehmää ja kysynyt tältä, miksi hän sitä maalaa. Taiteilija on vastannut, että valmis taulu maksaa sata dollaria. Koska itse lehmä maksaa vain viisitoista dollaria, täytyy taiteilijan olla hullu. Tähän Tom ei enää osaa vastata mitään.
Huckleberry Finnin seikkailut.
Vaikka Huckin päätelmä onkin nurinkurinen ja muistuttaa blondivitsejä ja hölmöläistarinoita, ei Tom onnistu sitä kumoamaan. Hänen esimerkkinsä taiteilijasta on itse asiassa kehäpäätelmä: hän tekee taiteilijan ratkaisuista sellaisia alkuoletuksia jotka jo sisältävät erottavan tekijän, joka hänen mukaansa kartoissakin on. Hän esittää joukon kysymyksiä ja antaa niihin itse myöntävät vastaukset. Platonin (n. 428 – n. 348 eaa.) dialogeissa Sokrates taas tekee sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi oikeastaan vastata muuten kuin myöntävästi. Jiminkin vastaväite on kaikessa suoraviivaisuudessaan huvittava mutta se osoittaa, että Tom on lähtenyt esimerkissään heikoille jäille.
Eräs kiista saa alkunsa siitä kun hiekkamyrsky on kasannut matkustustilan lattialle hiekkaa ja herää ajatus sen myymisestä pulloissa ja niillä rikastumisesta. Tom kuitenkin sanoo, että siitä on luovuttava, koska voitot hupenisivat tullimaksuihin. Huck ja Jim eivät ymmärrä, mitä tuollaiset maksut ovat. Tom sanoo, että tullia pitää maksaa kaikesta sellaisesta, mitä siinä maassa ei viljellä jonne tavaraa ollaan tuomassa. Tähän Jim takertuu ja esittää teologisen näkemyksenä:
” – Tom-herra, ottaako ne tulli ihan kaikesta, mitä me ei osaa viljellä Amerikassa? Eikö ne tee erotus?
– Eivät tee.
– Tom-herra, eikö Jumalan siunaus on paras mikä on?
– On varmasti.
– Eikö pappi julistaa se saarnatuolista kaikille?
– Julistaa.
– Mistä se tulee?
– Taivaasta.
– Sepä se! Te on oikeassa, kullanmuru – just taivaasta se tulee, ja se on vieras maa. No, ottaa ne tulli siunauksesta?
– Ei, eivät ota.”
(Suom. Yrjö Kivimies)
Taas Tom on pulassa. Nyt Jim saa hänet vastailemaan kysymyksiinsä myöntävästi.
Vaikka Jumalan siunauksesta tehdään nyt jotain matkalaukuissa kuljetettavaa tavaraa, se riittää kumoamaan Tomin käsitykset. Hän yrittää vielä selitellä, että tullivirkailijat olivat unohtaneet tämän taksoistaan mutta se ei vakuuta toisia.
Kun lentäjien alla avautuu ääretön Sahara jossa ei ole mitään kasvillisuutta, herättää se Jimissä kummastusta. Hänen mielestään se on hyödytön ja aivan turha. Mutta tekeekö Jumala mitään turhaan? Seuraa Jimin versio luomiskertomuksesta.
” – Kun Jumala alkoi rakentaa tämä maailma, Hän ensin teki iso joukko kalliota ja pani ne riviin ja sitten teki multa just sopiva määrä ja pani kasaan ja sitten teki hiekka ja pani sen kasaan. Sitten Hän pani toimeks. Hän otti sopiva määrä kalliota ja multa ja hiekka ja sotki ne ja sanoi ’Tämä on Saksa’ ja pisti postimerkin kulmaan ja pani kuivumaan… (—) Mutta sit Hän näkee, että multa ja kallio on riittänyt just tarpeeks, mutta hiekka on jäänyt hurjan suuri kasa eikä Hän ymmärrä kuinka niin on käynyt. Silloin Hän katsoo ympärille, missä olis kaatopiha, ja silloin Hän näkee autio maa ja ilostuu ja komentaa enkelit vetämään hiekka tänne ja kaatamaan se maahan. Joo, niin mä ajattelee: Sahara ei ole ollenkaan luotu – se synty sattumalta.
(Suom. Yrjö Kivimies)
Tom ja Huck myöntävät Jumalalle tapahtuneen virheen laskelmissaan, mutta Tomin mielestä Jimin ehdotus on kuitenkin vain teoria ja niillä on aina heikkoutensa:
” – Katsokaapa esimerkiksi, miten monta miljoonaa ja miljardia tähteä on taivaalla. No niin, mistä johtuu, että niihin riitti juuri täsmälleen tarpeeksi tähtiainetta eikä mitään jäänyt yli? Mistä johtuu, ettei siellä ole hiekkakasaa?
Mutta Jim ei jäänyt ymmälle, vaan vastasi:
– Mitä sitten on linnunrata? Mitä? Mä tahtoo tietää. Mitä on Linnunrata? Te vastaa, Tom-herra!”
(Suom. Yrjö Kivimies)
Tom-herralla ei ole vastausta tähän.
Jimin teoriassa Jumala siis tekee virhearvion rakennusmateriaaliensa suhteen. Tällainen Jumala muistuttaa hieman Platonin Timaioksen luojajumalaa, joka tosin valmistaa maailman jo olemassa olevasta järjestymättömästä materiasta:
”Nähdessään, että mikään näkyväinen ei pysynyt levossa vaan oli epäsointuisessa ja epäsäännöllisessä liikkeessä, hän saattoi sen epäjärjestyksestä järjestykseen pitäen viimeksi mainittua tilaa kaikin tavoin parempana. Ei ole ollut eikä ole soveliasta hänen, joka on kaikkein paras, tehdä mitään muuta kuin mikä on kaikkein parasta.”
Jimin Jumalan luoma maailma ei siten olisi yhtä hyvä ja ”kaikkein paras” koska Sahara oli siinä vain ”sattumalta”. Myös Huck on luonnehtinut ”sattumaa”. Kerratessaan oivallustaan kartan väreistä, hän piti sitä yhtä yllättävänä kuin jos joku mutustellessaan maissilimppua huomaisi puraisseensa timanttia: tämä ei kuitenkaan ole samanlainen ylpeilyn aihe kuin jos henkilö olisi etsinyt jalokiveä: ”Nähkääs, sattuma ei ole yhtä suurenmoinen asia kuin tahalla tehty.”
Tom Sawyerin viimeiset seikkailut.
Tom luennoi Huckille ja Jimille maan leveysasteista, aikavyöhykkeistä ynnä muuta ynnä muuta ja esittelee lukeneisuuttaan kertomalla ”Tuhannen ja yhden yön” aikaisia tarinoita. Hän osaa hallita ilmapallon liikkeitä ja opettaa ne toisillekin. Tämän kaiken hän tekee jotenkin toisia ylenkatsoen ja nokkavasti, ja vaikka väittelyissä saakin usein nenilleen, on hän kohta taas esittämässä viisauttaan jossain muussa asiassa. Huck sietää tätä sen pahemmin harmistumatta ja ottaa kertojana enemmän tarkkailijan roolin. Antakaamme lopuksi Tomin olla kerrankin myös oikeassa. Hän on kertonut juuri jonkun ”Tuhannen ja yhden yön tarinan” ja Jim sanoo sen olleen hänelle opiksi:
” – Joo, sanoi Tom, samalla tavalla kuin monet muutkin opit. Niistä ei ole mitään hyötyä, sillä mikään juttu ei toistu samanlaisena – ei voi! Kun Hen Scovil putosi savupiipusta ja taittoi selkänsä loppuiäkseen, niin kaikki ihmiset sanoivat, että se oli hänelle opiksi. Miksi opiksi? Mitä hyötyä hänellä siitä enää oli? Eihän hän enää pystynyt kapuamaan uuninpiipuista, eikä hänellä ollut toista selkärankaa taittaakseen.”
(Suom. Yrjö Kivimies)
Lähteet:
Platon: ”Timaios” teoksessa Teokset V. Suom. A.M. Anttila, selitykset Simo Knuuttila. WSOY, Helsinki,1999.
Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut. Suom. Yrjö Kivimies. WSOY, Porvoo, 1944.
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut. Suom. Kirsti Laipio. Kustannusyhtiö Atlas, Helsinki, 1945.
Twain, Mark: Tom Sawyerin viimeiset seikkailut (sisältää teokset Tom Sawyer, ilmailija ja Tom Sawyer, salapoliisi). Suom.Yrjö Kivimies. Otava, Helsinki, 1956.
Artikkelikuvassa Tom Sawyer Abroad -teoksen kansikuva.
