Maailma ja erityisesti katolinen media kohisee paavin lausahduksista koskien seksuaalivähemmistöjen kohtelua. Franciscuksen sanoista ja tarkoituksista on käynnistynyt arvattava tulkintakeskustelu. Hämmennys ulottuu myös katolista kirkkoa laajemman kristillisen yhteisön piiriin. Suvaitsevaa kristinuskoa tavoittelevat ja konservatiivit ovat tietenkin vastakkain. Samansukupuolisen liiton kirkollisen vihkimisen puolustajat arvelevat paavin asettuneen samalle kannalle. Samoin ovat ymmärtäneet katolisen kirkon vihaiset konservatiivit, joiden mukaan paavi tarkoittaa asiaa nimeltä ”gay marriage”, vaikka onkin itse asiassa puhunut järjestelystä ”same-sex civil union”. Katolisten leirien välisestä keskustelusta näyte täällä:
Today, Catholic social media unleashed a fury of reactions to the revelation that Pope Francis had indicated support for the idea of same-sex civil unions in a clip from “Francesco,” an upcoming feature-length documentary…. (Mike Lewis, Wherepeteris.com).
He who ought to be guiding the Barque of Peter has chosen to side with the Enemy, in order to sink it. (Archbishop Carlo Maria Viganò, Lifesitenews.com).
Franciscuksen puheiden analyysi varmaan selvenee aikanaan. Joka tapauksessa vaikuttaa selvältä, että paavi on halunnut puhua suvaitsevaisen kohtelun puolesta. Homoseksuaalisilla ihmisillä on oikeus pysyä perheen jäseninä. Kenenkään elämästä ei saa tehdä mahdotonta sen […] vuoksi. (Oskari Juurikkala, Hapatusta.net). Samoin on selvää, että paavi tarkoitti yhteiseloa koskevan lainsäädännön tarvetta. Heillä on oikeus lain tarjoamaan suojaan (estar cubiertos legalmente/be covered legally). Paavi on käyttänyt liitosta yhteiseloon viittaavaa ilmausta ”convivencia” ja välttänyt hienovaraisen viisaasti rinnastusta avioliiton (holy matrimony) käsitteeseen. Aiempaa keskustelua aiheesta täällä (Anderson & Girgis 2009)
Useissa maissa Suomi mukaan lukien on aikoja sitten säädetty lakeja rekisteröidystä parisuhteesta, jolloin kahden samaa sukupuolta olevan yhteiselo on tullut yhteiskunnan tunnustamaksi ja saanut laajan laillisen suojan. Näen paavin lausuntojen tähtäävän samantapaiseen järjestelyyn ja ilmentävän samaa ihmisoikeusajattelua. Franciscuksen lausuntoa peukuttaen minulla on poikittainen näkökulma kahteen suuntaan koskien suomalaista debattia.
Jos kaksi ihmistä (mies–mies tai nainen–nainen) päättävät tehdä yhteisen maailmanympärimatkan tai vaikka kehitysmaaseikkailun, joka saattaa kestää 10 vuotta, on hyvä laatia suunnitelma ja sopia retken ja yhteiselämän, vastuiden, kriisitilanteen säännöistä, kustannuksista ja taloudenpidosta jne. Voi kysyä mihin tässä tarvittaisiin kirkollinen protokolla? Kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen sitoutuminen yhdessä asumiseen ja elämän haasteiden jakamiseen on mielestäni aika lähellä tätä. Kahden aikuisen toveruus ja yhteiselämä on mitä maallisin konkreettinen asia, jota ei olisi mitenkään tarpeen punoa kirkollisen rituaalin alaisuuteen. Jossain viisaassa puheenvuorossa on kyllä väläytelty ns kodin siunaamisen kaavan käyttöönottoa tai jopa kirkon irtautumista kokonaan vihkimisviranomaisen tehtävästä. Kiinnostava historiallinen tieto kertoo, että ortodoksikirkossa on tunnettu miesparien siunaaminen jo keskiajalla (HS 5.8.2011).
Tällaisia yhteisasumisjärjestelyjä on ollut iät ja ajat. Joskus yhdessä vanhenevat miehet tai kaksi naimatonta naista päättävät pysyä yhdessä taloudessa. Vanhat elokuvien tarinat leskimiehen/naisen ja samaan talouteen jääneen taloudenhoitajan tai pehtoorin suhteesta eivät liene todellisuutta vailla. Tirkistelevä pahantahtoinen mielikuvitus askartelee heti kuvitelmissa, mitä parin kesken tapahtuu valojen sammuttua. Samat normittajat eivät sentään säätele, mitä sopii tehdä mies-nainen parin kesken normi-liitossa.
Kulttuurin paleontologia
Kun mies ja nainen kohtaavat ja päättävät yhdistää elämänsä, aikovat fyysisesti pariutua ja sitoutua mahdollisiin syntyviin lapsiin ja syntyvään sukupolvien ketjuun, ollaan kuin eri planeetalla. Syntyvän elämän ihme on niin suuri, ihmeellinen ja haltioitumisen ja pyhyyden kokemuksen selittävä asia, että vuosituhantinen häätradition juhlinta, rukous ja ylistys on ymmärrettävä ja perusteltu. Vaikka useissa avioliitoissa, vaikkapa ikä huomioiden, ei tavoitteena ole ensisijaisesti lisääntyminen, silti tämä biologinen, ”kulttuuri-paleontologinen” tosiasia asettaa mies-nainen liiton erityiseen kategoriaan. Juhlimme ja palvomme tässä pyhyysrituaalin kaltaisesti yhdynnän ja hedelmöittymisen ihmettä ja siten kristinuskon sanallisessa kehyksessä (kielipelissä) Jumalan luomistyötä.
Kotimaan parisuhdekiista on kuormittanut kirkon ja sen liepeillä olevan opposition elämää jo vuosikymmenet, hallinnut kirkolliskokouksen agendaa ja pattitilannetta. Yksi ikiteema on tämä: Miksi tasa-arvon ja tasapuolisuuden näkökulma (legitiimi ja ymmärrettävä) vaatii samaistamaan samansukupuolisen ja mies-nainen liiton kirkon seremonia-käsikirjassa? Miksi kirkkohäät?
Kirjoitin Vartijassa 2019 seuraavasti.
Avioliiton solmimisen varsinainen ydin ja historiallinen sisältö on kahden ihmisen julkinen sitoutuminen toistensa kohtaloihin ja astuminen tielle, jossa edessä on vakava tehtävä, mahdollisten jälkeläisten vastaanottaminen, hoivaaminen, kasvattaminen ja elämänikäinen vastuu, joka kertautuu vielä sukupolvien yli tulevaisuuteen. Avioliiton tarkoituksena olisi turvata kansakunnan kasvaville lapsille ehjä koti, luoda ja vahvistaa sosiaalisen turvallisuuden seittiä, jotta syntyvillä lapsilla olisi vanhemmat ja aikanaan isovanhemmat. Tämän sijaan etualalle on noussut häähumu, koristeet ja rillumarei, julkisuus ja näyttävyys, tavoitteena ikimuistoinen tempaus ja persoonalliset efektit. Kirkon rooli, papin puheet ja vihkikaavan sanoma ovat joskus lähinnä perinteen arvostuksesta nouseva koriste.
Olisiko nyt kolmannen vuosituhannen alussa aika erottaa parimuodostuksen siviilihallinnollinen käytännön säätely teologisesta ja uskonnonfilosofisesta kiistelystä.
Suvaitsevuus ja etiikka
Ihmisellä tulee olla oikeus noudattaa omassa elämässään oikeaksi katsomiaan vaikkapa ehdottomia rituaalisen puhtauden sääntöjä. Vaatimusten kohdistamisen toiseen tulee sen sijaan noudattaa korkeampaa etiikkaa: ”Älä tuomitse”. Ihminen, jolla on ehdoton ja taipumaton tarve ajatella, että homoseksuaalin tulee pidättyä seksuaalisuudesta, olkoon vapaa ajattelemaan näin, soveltamaan tätä itseensä ja kilvoittelemaan vakaumuksensa mukaan. Mutta ei vaatia muita hyväksymään oma katsomuksensa. Aikuinen homoseksuaaliseen identiteettiin päätynyt kilvoittelee niin ikään oman katsomuksensa ja eettisen vastuunsa kanssa, kristinuskoon nojautuessaan Jumalansa kasvojen edessä. Kenelläkään ei ole oikeutta tyrkkiä, panetella tai vainota. Yhteiskunta voi kyllä säädellä kaikkea toisen vahingoittamiseen rinnastettavaa toimintaa, alaikäiseen kajoamista, pederastiaa, seksuaalista pakottamista ja häirintää. Sivistysyhteiskunnan soisi myös sanktioivan niin hengellisten yhteisöjen opetuksen kuin esimerkiksi taideviestinnän keinoin hyvän käytöksen ja lähimmäisyyden etiikan nimissä joitain äärimmäisyyksiä ja perverssejä käytösmuotoja, mutta tämän tulisi olla huolellisen pidättyvää. On ilmeistä, että joidenkin parien eroottiset pelikuviot voivat olla kummallisia ja outoja, myös molemminpuolisen hyväksynnän ja eettisten pelisääntöjen puitteissa. Tänne ei pääsääntöisesti pidä kenenkään säätäjän tuppautua normikirjoineen. Kriittistä kummeksuntaa saisi toki kuulua.
Jos kirkossa lopulta päädytään yhdenmukaistettuun yhden kaavan seremoniakäytäntöön, silloin mies–nainen-liitolta tulee riisutuksi sen hedelmällisyysriitin perinteeseen liittävä arkaainen pyhyys-tunnelma. Avioliitto-käsite tulee saamaan neutraalin, arkipäiväisen sopimuksen ja yhteisvastuujärjestelyn hahmon, jossa kaksi ihmistä sitoutuu pitkäaikaiseen yhdessä pysymiseen. Sinänsä tärkeä sitoutuminen, oli sitten kyseessä yhteisasuminen, yhdessä tehtävä vuosikymmenen mittainen kehitysmaakomennus tai vuorikiipeilyparin päätös valloittaa yhdessä kaikki kasitonniset vuoret 20 vuoden aikana. Tällainen loppuun asti maallistettu ja hedelmällisyyden mysteeristä riisuttu pari-käsite sopii nimismiehen säätelyyn. Kirkko voisi tulla mukaan sopivan erillistetyn seremonian muodossa. Kirkko on siunannut koteja, laivoja, rakennuksia, projekteja ja jopa sotakoneita. Mikäs siinä.
Taisin tulla sekaantuneeksi kirkolliskokouksen keskusteluihin ja samalla antaneeksi tunnustusta paavi Franciscuksen arkiteologisen käytännöllisyyden ja inhimillisyyden tavoittelulle. Vakaalla matalakirkollisella tarkoituksella.
