Chileläisen elokuvamestarin ja kirjailijan Alejandro Jodorowskyn (s. 1929) runollisessa, filosofisessa ja vahvasti seksuaalisessa filmissä Elämän tanssi (La danza de la realidad, 2013) on esillä monissa kansanuskomuksissa elävä ja kirkkoisä Origeneenkin kannattama näkemys ihmissielun pre- ja posteksistenssistä. Että sielu on vain käymässä maan päällä ja palaa kuolemassa takaisin alkuperäänsä.
Tällainen ajatus tavataan esimerkiksi Eino Leinon ja Eeva-Liisa Mannerin runoudessa. Se näkyy Leinolla muun muassa toisen sarjan Helkavirsien (1916) runossa ”Kuun lapset” ja viimeisessä näytelmässä Karjalan kuningas (1917). Eeva-Liisa Mannerin kokoelmassa Kuolleet vedet (1977) on runo ”Järvi on täynnä lähteetöntä valoa”, joka kuvaa kuolemaa katoamiseksi aurinkoon unohdetulta filminauhalta: ”valosta ja aineesta tehdyt hauraat kuvat/ himmenevät, ohenevat,/ poistuvat takaisin valoon.”
Pre-eksistenssiajatus löytyy lukuisten filosofien tuotannosta Platonista ja Plotinoksesta saksalaiseen idealismiin, kuten Schellingiin. Myös teosofisissa aatevirtauksissa se on vallitseva.
Vastikään Suomen televisiossa jälleen esitetyssä Jodorowskyn elokuvassa Elämän tanssi yksi roolihenkilö onkin Teosofi, jonka kanssa päähenkilön poika ystävystyy ja jonka opetuksista hän on kiinnostunut. Pojan isä Jaime (Jaakob) ei sitä hyväksy: Hän on jyrkkä ateisti, joka toistaa itsepintaisesti, että Jumalaa ei ole olemassa eikä kuoleman jälkeen ole mitään. Perheen äiti (joka esittää elokuvassa vuorosanansa laulaen) uskoo toisin ja parantaa miehensä psyykkisestä häiriötilasta virtsaamalla tämän päälle. Kansanlääkinnässä eläimen tai ihmisen uloste on ollut käytetty lääkeaines tai sen osa, esimerkiksi turvotusten, nyrjähdysten, niveltulehdusten ja ruusun haudehoidoissa. Äiti rukoilee näkemyksensä mukaan kaikkialla olevalta Jumalalta apua. Ihminen nähdään olevan yhteydessä jumalallisiin voimiin ja Jumalan olevan ihmisessä. Niin opettaa Teosofikin.
Kuva elokuvasta Elämän tanssi.
Monitasoinen elokuva tarkastelee myös poliittista kuuliaisuutta, kommunismin teoriaa ja käytäntöä. Perheen poika on oppinut isältään, että köyhiä pitää auttaa. Niinpä hän kuin Kristuksen kehotuksesta lahjoittaa uudet kenkänsä paljasjaloin kulkevalle kaverilleen. Ihmisen tasa-arvoisuutta julistava kommunisti-isä kuitenkin suuttuu. Aivan kuten kristityillä, poliittisessakaan ideologiassa käytäntö ei seuraa aina teoriaa.
Isä kasvattaa pojastaan karskia miestä, joka ei itke eikä ole pelkuri. Isä ei hyväksy myöskään poikansa kiinnostusta esteettisyyteen vaan haukkuu hintiksi, koska poika haluaa pitää pitkät kiharansa. Mennään parturiin, jossa pojan suureksi suruksi tukka kynitään.
Sen sijaan isoisä, jonka roolin näyttelee ohjaaja Jodorowsky itse, ymmärtää lasta; heidän välillään on lämmin suhde, ja isoisä opettaa elämän tragiikkaa, sitä kuinka raskasta todellisuuden kestäminen on. Elokuvan alkukielinen nimi espanjasta suoraan käännettynä onkin Todellisuuden tanssi. Suomentaja tai elokuvan levittäjä ei kuitenkaan ole siihen luottanut.
”Jumala on luonut kaiken, ja hänen rakkautensa heijastuu kaikista”, opettaa äiti poikaansa. Äidin mukaan ihmisen rakkaus tulee Jumalalta; ihminen on vain välikappale. Pimeys on Jumalan varjo, kuten pahan on selitetty olevan hyvän puuttumista. ”Ihminen elää sementtikehdossa valtavaan varjoon kapaloituna, olemassaolon tyhjyyteen ankkuroituna”, sanoo isoisä.
Elokuva on täynnä raamatullisia viitteitä. Pappi ei auta Jaimea, lapset eivät anna syötäväksi banaania. Juuri niin kuin Kristus sanoo Matteuksen evankeliumissa itseään kohdeltavan. Tai kertoessaan Luukkaan mukaan vertauksen laupiaasta samarialaisesta: pappi meni ohi – niin se kirjaimellisesti tekee myös tässä elokuvassa. Leipää ja viiniä tarjoaa puuseppä José, jota Jaime puhuttelee herraksi. ”Jos Jeesus ei ollut ylpeä, miksi minä olisin?” ihmettelee don José (Joosef). ”Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, unhota sinä minun oikea käteni”, hän siteeraa pakkosiirtolaispsalmia 137. Ja lisää Jaimelle: ”Olet unohtanut liikaa.” Tämä siksi, että Jaimen sormet ovat halvaantuneet. ”Kaikki Herran tiet johtavat totuuden luo”, neuvoo hurskas vanhus. Sitten hän lainaa ns. Daavidin katumuspsalmia 51: ”Särkynyttä ja murtunutta et sinä, Jumala, hylkää.”
Ateismin julistaja Jaimesta kehittyy Vapahtaja-hahmo, joka lahjoittaa rahansa vapaakirkon kolehtiin. Tässä kohtaa elokuvassa lauletaan ympäri maailman levinnyttä ruotsalaista kansansävelmää, joka tunnetaan monille kielille käännettynä Carl Bobergin runona ”O store Gud” (On Herra suur’), vuodelta 1885. Espanjaksi sen käänsi 1958 argentiinalainen Arturo Hotton: ”Cuán grande es Él”.
Elokuvan mainosjuliste.
Jaimen avulla maa vapautuu fasismin väkivaltaisesta ikeestä, ja vapautumisessa on häivähdys paratiisia maan päällä. Chilessä on satamakaupunki nimeltä Valparaíso (Paratiisin laakso), ja tällä kaupungilla on merkityksensä elokuvan surrealistisessa logiikassa. Pilkattu ja halveksittu Jaime-vapahtaja saa kokea lähimmäisenrakkautta don Josén luona tämän murtaessa leivän ja tarjotessa viiniä. Muissakin Jodorowskyn filmeissä on Kristus-hahmoja, esimerkiksi vuonna 1973 valmistuneessa La montaña sagrada (Holy mountain) eli Pyhä vuori.
Omaelämäkerrallisessa elokuvassa Elämän tanssi Alejandron isää (Jaime) esittää poika, siis elokuvan ohjaajan ja käsikirjoittajan Alejandro Jodorowskyn poika Brontis Jodorowsky. Ei voi olla näkemättä myös kristologista viitettä: Isä on Pojassa ja Poika Isässä, mikä käy yksiin myös ihmisen perimää tarkasteltaessa – sekin elokuvan teemoja. Ohjaaja itse esittää lempeää ja viisasta isoisää; Alejandroa lapsena näyttelee herkkävireisesti Jeremías Herskovits. Hänen roolinsa on olla ohjaajan pojan esittämän isän poika ja kertojan minähahmo. – Onko Pyhä Henki jälleen kerran tuuli? Elokuvan lopussa isoisä lausuu: ”Avoimista ovista ja ikkunoista puhaltaa tuuli, vain tuuli, ainoastaan tuuli.”
Alejandron äidin (Pamela Flores) nimi on Sara. Se on Vanhan testamentin patriarkka Abrahamin vaimon – ja samalla sisarpuolen – nimi; heidän luonaan vierailivat enkelit pyhän kolminaisuuden vertauskuvana vieraanvaraisuutta kokemassa. Poika tuntee äitinsä sydämen. Fyysisistä sydämenlyönneistä poika tulkitsee isän olevan tulossa ja rakastavan häntä. ”Älä koske minuun”, sanoo Jaime kotiin palattuaan vaimolleen, kuin Kristus Magdaleenalle. Tyranneja ihaillut, stalinilaista vahvuutta uhkunut ja sitä toisilta, varsinkin omalta pojaltaan vaatinut Jaime joutuu pakenemaan vanhatestamentillisen Jaakob-kaimansa lailla ja palattuaan kotiin on heikko kuin lapsi, jonka ennen komenneltu vaimo nostaa käsivarsilleen, niin kuin lapsensa.
Alejandro Jodorowsky. Kuva: Wikipedia.
Jodorowskya kutsutaan surrealistiksi. Yhtä hyvin hänen tyylinsä voisi sanoa olevan maagista realismia. Mutta sekään ei tunnu luonnehtivan täysin hänen moniulotteista ja persoonallista elokuvataidettaan. Psykedeeliseksikin sitä on nimitetty. Sitä voisi kutsua latinalaisittain ja elokuvan alkukielisen nimen muistaen myös ihmeelliseksi todeksi (lo real maravilloso). Ihmeellisyys viittaa mystiikkaan, ja sitä Jodorowskyn elokuvat ovat tulvillaan, niin myös seksuaalisuutta. Ja sekin on mystillistä.
Omaelämäkerrallinen elokuva Elämän tanssi on saanut jo jatko-osan Poesía sin fin (Loppumatonta runoutta, 2016). Siinä Alejandro on löytänyt seksuaalisuutensa. Häntä aikuisena esittää ohjaajan poika Adán Jodorowsky, joka on säveltänyt kumpaankin elokuvaan musiikin. Alejandron isä on uusimmassakin elokuvassa Alejandro Jodorowskyn toinen poika Brontis Jodorowsky.
