Kynttilämeri hautausmaalla.
Lähikaupan kassan takana minua tuijotti pussillinen silmämunia ja hetkeä aikaisemmin olin hädin tuskin onnistunut varjelemaan takapuoleni hiilihangoilta, jotka oli asetettu ikään kuin muistuttamaan kassalle jonottavia siitä, että kiusauksilla on hintansa. Valehtelisin, jos väittäisin, että tuo Halloween-krääsä ei ärsyttänyt minua.
Olen ollut aavistuksen ylpeä siitä, että usein olen onnistunut torjumaan ne piikit vanhanaikaisuudesta ja tiukkapipoisuudesta, joilla lapseni ovat minua heitelleet, mutta Halloweenin suhteen myönnän vanhanaikaisuuteni empimättä.
Minä en pidä Halloweenista enkä halua juhlia sitä.
Parina vuonna olemme kiinnittäneet keppostelijoita varten porttimme pieleen lapun, jossa on lukenut ”Meillä ei vietetä Halloweenia. Tervetuloa nuutinpäivänä!” ja lapset ovat tietenkin hävenneet tiukkapipoisten vanhempiensa puolesta. En ole antanut sen häiritä, sillä minäkin olen joskus joutunut häpeämään heidän puolestaan.
Halloweenin sijasta meillä vietetään pyhäinpäivää, joka oli minun lapsuudessani pyhäinmiestenpäivä.
Tiesitkö, että pyhäinmiestenpäivästä tuli pyhäinpäivä vuonna 1967?
Minä en tiennyt, vaikka kyseessä on olemassaoloni kannalta varsin merkittävä vuosiluku.
Eikä sitä tiedetty Maakesken mummilassakaan, missä vietin lapsuuteni juhlapyhiä. En tiedä, johtuiko se siitä, että oltiin siinä kohdassa Hämettä, missä uudet asiat omaksutaan sitten, kun ne on ensin muualla testattu, mutta mummilassani vietettiin aina pyhäinmiestenpäivää. Eikä silloin menty hirvimetsälle, kuten ennen sitä ja sen jälkeen, vaan kalaan, sillä muikun kutu oli pyhäinmiestenpäivän aikaan parhaimmillaan.
Näin minä sen muistan, vaikka se taas voi johtua siitä, että minä luulin pitkään päivän nimen olevan pyhäinmuistoinpäivä, kuten olin sen ensin kuullut.
Ja kun seison iltahämärissä vastasataneesta lumesta valaistuneella hautausmaalla, puristin mummon kättä ja katselin, kun äiti asetteli kynttilöitä haudoille, ajattelin, että pyhäinmuistoinpäivä ei olisi ollenkaan hassumpi nimi. Sillä siellähän niitä oli koko hautausmaan täydeltä, pyhäin muistoja.
Joka tapauksessa me siellä Maakeskessa vietimme pyhäinmiestenpäivää vuosi toisensa jälkeen, kun kirkkovuoden mukaan meidän olisi kuulunut viettää pyhäinpäivää. Sitä en enää muista, koska pyhäinmiestenpäivästä tuli minulle pyhäinpäivä. Luultavasti siinä vaiheessa, kun ymmärsin miettiä sitä, missä olivat pyhät naiset.
Sukupuolisesti neutraali pyhäinpäivä lienee kuulostanut itsenäistyvän nuoren naisen korvissa paljon paremmalta kuin pyhäinmiestenpäivä.
Kirjoittaja Elina Kaunisto.
Yhtä kaikki, pyhäinpäivä on hieno päivä.
Viemme kynttilät lasten isoisän ja isoisovanhempien haudalle, harrastamme hartautta ja viihdytämme lapsiamme muistelemalla isovanhempiamme ja muita edesmenneitä sukulaisia. Ehkä he haluavat jatkaa samaa pyhäinpäivän perinnettä, ehkä eivät.
Sen tietää yksin Jumala, joka ilmaisee pyhyytensä kenellekin, miten haluaa.
Elina Kaunisto
Kirjoittaja on kappalainen Porista.
