Varoitus: teksti sisältää rutkasti juonipaljastuksia.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Jane Campion on palannut takaisin pitkän elokuvan pariin ja suoraan huipulle. Hänen edellisestä elokuvaohjauksestaan Bright Star (2009) on kulunut yli kymmenen vuotta. The Power of the Dog sai ensi-iltansa syyskuussa Venetsian filmifestivaaleilla, ja joulukuun alussa Netflix julkaisi sen suurelle yleisölle. Elokuva on ehtinyt kerätä jo palkintojakin, ja Benedict Cumberbatch tekee siinä elämänsä roolin.
The Power of the Dog sijoittuu Jumalan selän taakse 1920-luvun Montanaan, jossa Burbankin veljekset Phil (Benedict Cumberbatch) and George (Jesse Plemons) pyörittävät vanhemmiltaan perimäänsä menestynyttä karjatilaa. Veljekset ovat kuin yö ja päivä. Phil on karu cowboy, joka ei suostu peseytymään kylpyammeessa ja joka halveksii kaikenlaista koketeeraamista. George on hiljainen herrasmies, sivistynyt ja lämminsydäminen, kampaa tukkansa jakaukselle joka aamu ja kärsii hiljaa veljensä raakalaismaisesta uhosta ja aggressiivisuudesta. George on kuitenkin riippuvainen veljensä ammattitaidosta, ja Phil taas tuntuu olevan veljeensä henkisesti kiinnikasvanut, vaikka pilkkaakin tätä pulleaksi tolloksi.
Veljesten elämä muuttuu, kun George iskee silmänsä pikkukylässä ruokalaa pitävään Rose-leskeen (Kirsten Dunst). Rosella on entisestä avioliitostaan poika Peter (Kodi Smit-McPhee) – älykäs ja hento, paperikukkia askarteleva teini-ikäinen, jolla on karun maisemankin keskellä silmää kauneudelle. Kun Phil miehineen saapuu Rosen ruokalaan illalliselle, Phil ottaa nuorukaisen heti silmätikukseen. Hän ivaa Peteriä muiden nähden ja sytyttää tämän askarteleman paperikukan tuleen. Nöyryytetty Peter pakenee silmät kyynelissä talon taakse hulavannetta pyörittämään. Tämän nuorukaisen karjamiehet raatelevat vielä hengiltä, ajattelen.
Rose ja George avioituvat, ja Rose muuttaa Burbankin taloon. George tekee parhaansa saadakseen uuden vaimonsa kotiutumaan, mutta Phil panee hanttiin ja tekee selväksi, että nainen on onnenonkija ja ei-toivottu vieras. George hankkii Roselle flyygelin, koska vaimo on kertonut soittaneensa pianoa elokuvateattereissa. Rose vastustelee. Flyygeli on liian hieno hänelle. Hän on tottunut soittamaan renkutuksiaan pystypianolla. Georgen toiveesta Rose kuitenkin ryhtyy harjoittelemaan. Phil kuuntelee yläkerrasta Rosen takkuista tapailua, tarttuu banjoonsa ja soittaa Rosen harjoitteleman kappaleen virtuoosimaisesti naisen pimputuksen päälle. Rose ymmärtää, että hän on arvoton muusikko, vaimo ja nainen. Hän ei kuulu flyygelin ääreen vaan palvelusväen joukkoon keittiöön. Rose masentuu ja tarttuu yhä tiukemmin viinapulloon.
Henry Broncon haamu
Jane Campionin uusi teos on päällisin puolin tyylipuhdas lännenelokuva. Sen ytimessä ovat raavaat miehet, joiden sosiaalinen valta-asema ja keskinäinen yhteys rakentuu maskuliinisuuden kaikkein myrkyllisimmille ulottuvuuksille: naisvihalle, homofobialle, rasismille ja eläinkunnan alistamiselle. Phil edustaa kaikkea tätä ja on tilan omistajana joukkonsa itseoikeutettu johtaja. Jo elokuvan alussa katsojalle esitellään myös mystinen Henry Bronco, jota Phil suuresti ihailee vielä vuosikymmeniä miehen kuoleman jälkeenkin. Karjamiesten keskinäisissä tarinoissa Henry Broncon legenda kasvaa yli-inhimillisiin mittoihin joka kerta, kun miehet muistelevat hänen elämäänsä ja tekojaan.
The Power of the Dog on kuitenkin jotakin muuta kuin tarina lännenmiesten sankaruuksista ja uuden maailman valloittamisesta. Elokuvassaan Campion käsittelee ennen kaikkea maskuliinisuutta ja sen painoa. Elokuva perustuu Thomas Savagen (1915-2003) vuonna 1967 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Savage kasvoi itse maatilalla Idahossa, ja romaani on ainakin joltain osin saanut vaikutteita hänen omasta elämästään. Savage eli avioliitossa, mutta oli Campionin mukaan todellisuudessa homoseksuaali, joka joutui kasvuympäristössään peittämään todellisen minänsä.
Myös Phil Burbank peittelee todellista ydintään. Kun veli George päättää järjestää hienostuneet illallisjuhlat kuvernöörille ja tämän vaimolle, katsoja saa kuulla kuin ohimennen, että Phil on opiskellut Yalessa antiikin kulttuuria. Kovanahkaisen cowboyn pinnan alla on tuntematon syvyys. Missä vaiheessa antiikin kulttuuriin perehtyneestä opiskelijanuorukaisesta on muovautunut julma ja tunteeton cowboy?
Tällä välin katsoja saa tietää Peterin muuttaneen kaupunkiin opiskelemaan isänsä tavoin lääkäriksi. Peter kertoo äidilleen löytäneensä kaupungista uuden ystävän, jota hän kutsuu professoriksi ja joka kutsuu häntä tohtoriksi, ”sillä haluamme tulla sellaisiksi”. Rose ehdottaa, että Peter kutsuisi uuden ystävänsä maatilalle vieraakseen, mutta Peter kieltäytyy, sillä ei halua ystävänsä joutuvan kohtaamaan Philiä.
Kun Peter itse palaa loma-ajaksi maatilalle, Philin johtamat karjamiehet eivät jätä nuorukaista rauhaan. Peter yrittää olla välittämättä homottelusta ja aggressiosta, mutta kärsii paitsi itsensä myös alkoholisoituneen äitinsä vuoksi, jonka onnettomuudesta hän syyttää Philin harjoittamaa henkistä väkivaltaa.
Rose yrittää istuttaa maatalon pihalle kukkia kuin uutta elämää luodakseen. Kukat edustavat Campionin elokuvassa feminiinistä vastaenergiaa, kauneutta ja herkkyyttä. Rose on itsekin kukka, ruusu. Kukkien juurtuminen armottoman luonnon ja maskuliinisten voimien keskelle on sula mahdottomuus.
Heikkous on rikos
Yhdessä elokuvan avainkohtauksessa Peter löytää metsässä samoillessaan salaisen piilopaikan ja laatikon, joka sisältää vanhoja Physical Culture -lehtiä. Lehdissä on kuvia alastomista lihaksikkaista miehistä. Lehden kanteen on kirjoitettu Henry Broncon nimi ja lehden nimen alle on painettu lauseet Weakness a Crime. Dont Be a Criminal. Samaan aikaan toisaalla, omassa piilopaikassaan, Phil kylpee auringossa yläruumis paljaana. Hän makaa selällään nurmella ja vetää housujensa etumuksesta esiin vaalean huivin, jolla hyväilee kehoaan eroottisen nautinnon vallassa. Huivi on kevyt kuin perhonen, se heiluu tuulessa kuin henkiolento. Huivin reunaan on brodeerattu nimikirjaimet BH.
Peterin loman edetessä Phil saa päähänsä ryhtyä kasvattamaan opiskelijasta tosimiestä. Hän opettaa Peterin ratsastamaan ja yllättyy, kuinka vaivattomasti ja ilman tunnontuskia nuorimies pystyy päästämään hengiltä käpälästään haavoittuneen kanin. Peterissä on puoli, jota Phil ei ollut osannut odottaa. Niin paljon kuin Phil herkkää ja honteloa Peteriä halveksiikin, hän myös huomaa, että heissä kahdessa on jotain samaa. Kun Phil yhdessä katsoo Peterin kanssa taustalla kohoavia jylhiä vuoria, vain Peter näkee saman kuin hänkin: haukkuvan koiran hahmon, joka piirtyy vuorten rinteille. Kukaan muu Philin ympärillä elävistä miehistä ei pysty hahmoa näkemään.
Paljon olen jo elokuvasta paljastanut, mutta jätetään kuitenkin loppuratkaisu katsojalle. Itse jäin pohtimaan elokuvan nimeä ja aivan viimeisen kohtauksen psalmia 22, jota Peter sängyllään lukee.
”Koirien lauma saartaa minut,
minut ympäröi vihamiesten piiri.
Käteni ja jalkani ovat runnellut,
ruumiini luut näkyvät kaikki.
Ilkkuen he katsovat minuun,
jakavat vaatteeni keskenään
ja heittävät puvustani arpaa.
Herra, älä ole niin kaukana!
Anna minulle voimaa, riennä avuksi!
Pelasta minut miekalta,
pelasta henkeni koirilta…”
Psalmi 22:17-21
Tulkitsen elokuvan koiran maskuliinisuuden muotona, joka estää Philiä olemasta oma itsensä. Elämän yllä häilyvä koiran voima on myrkyttänyt puraisullaan Philin mielen niin, ettei hän omaa herkkyyttään ja yksinäisyyttään paetakseen näe muuta mahdollisuutta kuin tuhota ympärillään olevan heikkouden, jota Peter ja tämän äiti Rose edustavat. Philin maailmassa heikkous on rikos, ja se, mitä ihminen itsessään eniten halveksii, on se, mikä hänen tulee ympäriltään tuhota. Mutta Peter kieltäytyy noudattamasta sukupolvilta toiselle periytyvää miehen mallia. Hän kieltäytyy seuraamasta Philiä tämän viitoittamalla tiellä ja tekee oman ratkaisunsa.
Kun elokuva loppuu, sen ensimmäiset lausutut sanat saavat merkityksensä: ”Millainen mies olisin, jos en auttaisi äitiäni?” Ehkä Peter uskoo itsekin auttavansa ensisijaisesti äitiään. Mutta äitiään auttamalla hän auttaa ennen kaikkea itseään. Koiran valta ei ulotu enää Peteriin. Hänellä on kaupungissa elämä, tulevaisuus ja uusi ystävä, joka näkee ja hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on.
