The Lighthouse on yksi kuluneen elokuvavuoden mielenkiintoisemmista ja parhaimmista elokuvista. Robert Eggersin toinen elokuva on jo ympäri maailmaa saanut vuolaita kehuja tunnelmastaan ja näyttelijätyöstään. Jo Eggerssin edellinen elokuva The Witch (2015) keräsi ilmestyttyään runsaasti kehuja vaikka sen katsojaluvut eivät maailmanlaajuisesti olleet kovinkaan suuria; Suomessakin elokuvaa näytettiin vain osana elokuvafestivaaleja. Se keräsi kuitenkin huomiota osakseen, ja sitä pidettiin pitkään lamassa olleen kauhugenren uudistajana ja pelastajana. The Witch kertoi 1600-luvun Yhdysvalloista, jossa jylläsi voimakas uskonnollinen fanatismi ja pimeyden voimien pelko. Elokuvan keskiössä oleva perhe joutui yhteisönsä karkottamaksi erämaahan, missä he joutuivat kohtaamaan yliluonnollisen pahan.
The Witchin tavoin The Lighthouse on epookkielokuva. Tällä kertaa eletään 1800-luvun loppua syrjäisellä Uuden-Englannin majakkasaarella. Uutta neljän viikon vahtivuoroa ovat tulleet tekemään vanha konkari ja entinen merimies Thomas Wake (Willem Dafoe) ja uusi tulokas, entinen Kanadan metsien metsätyömies Ephraim Winslow (Robert Pattinson). Välittömästi saarelle saavuttaessa alkaa näiden kahden miehen välinen tahtojen taistelu. Thomas kokeneempana määrää kaapin paikan, ja aluksi Ephraim totteleekin annettuja ohjeita. Ephraimille tuntuu kuitenkin lankeavan kaikki fyysisesti raskaimmat työt saarella. Thomas itse huoltaa vain majakan valoa, jota lähelle hän ei halua Ephraimia jostain syystä päästää.
Willem Dafoe on vanhempi majakanvartija Thomas. Kuva; Upimedia.
Yhteisen hetken miehet viettävät aina illalla, jolloin syödään ja tutustutaan tarkemmin toiseen. Thomas on puhelias vanha merikarhu, joka mielellään kertoo tarinoita omista seikkailuistaan ja vanhoista merimiesten legendoista. Ephraim on luonteeltaan täysin päinvastainen. Hän kertoo itsestään vain työhistorian metsätyömiehenä Kanadassa, ja sekä Thomasille että katsojalle jää epäilys, että Ephraim on jotakin paossa. Ephraimin mieltä alkavat järkyttää mystiset näyt merenneidoista ja muista järkyttävistä asioista. Pikkuhiljaa alkavat jännitteet kahden miehen välillä kasvaa, eikä ilman konflikteja selvitä. Loppua kohden majakan mystinen valo saa miehistä yliotteen ja kaikki eskaloituu täyteen hulluuteen.
Keskeistä elokuvassa on sen tunnelma. Jo pelkkä mustavalkoiselle 35mm filmille tallennettu teos tuo mieleen mustavalkokuvat menneiltä vuosisadoilta. Kuten The Witch perustuu myös The Lighthouse uskomuksiin ja kertomuksiin. Historiaan on selvästi perehdytty ja se myös näkyy kerronnassa, jossa majakanvartijan työn vaativuus tuodaan kaikessa fyysisyydessä ja hitaudessaan tuodaan katsojan tiettäväksi. Samalla meren uhka ja mystisyys peittää kaiken verhollaan.
Vaikka The Lighthousea on markkinoitu kauhuelokuvana, jonka elementtejä siinä kyllä on vahvasti läsnä, on sitä vaikea sulkea mihinkään genreen. Elokuva liikkuu niin monella tasolla, että katsoja voi muodostaa lukuisia erilaisia tulkintoja siitä, missä tarinassa oikein on kyse. Tosin kuin ohjaajan esikoinen, jossa ilman mitään tulkinnanvaraa oli kyse yliluonnollisen pahan läsnäolosta, on The Lighthousen yliluonnollisten hourekuvien selitys mahdollisesti juoppohulluus. Elokuva saattaa viitata myös kahden miehen väliseen tukahdutettuun rakkauteen. Elokuva tuntuu myös hyvin vanhatestamentilliselta tiukkoine lakineen ja tuomioineen. Tähän viittaavat myös Ephraimin yliluonnolliset näyt, jotka saattavat ennakoida tulevaa.
The Lighthouse on myös näyttelijöiden riemuvoitto: Robert Pattinson tekee elämänsä rooliin miehenä, joka alkaa alkoholin ja yliluonnollisten näkyjensä riivaamana vajota kohti hulluutta. Willem Dafoe puolestaan tekee loistavaa työtä kuten aina ja tuo autenttisuuden tuntua vanhaan ja mielivaltaisia käskyjä jakavaan merimieheen. Dafoe on omaksunut roolinsa vanhanaikaisesta aksentista aina vulgaariin kielenkäyttöön ja piereskelyyn. Dafoe kiitti eräässä haastattelua ohjaaja Eggerssin paneutumista taustoihin tehdessään elokuvan käsikirjoitusta. Eggers tutustui vanhojen majakanvartijoiden päiväkirjoihin ja omaksui ne käsikirjoitukseen vanhaa kielenkäyttöä myöten, jonka sitten Dafoe omaksui täydellisesti.
Elokuvan juliste.
The Lighthouse on puhdasta elokuvataidetta, jonka visuaaliseen tarinankerrontaan ei pystyisi muu kuin elokuva. Samalla se on niukassa miljöössä vain kahden näyttelijän voimin ja dialogisuuteen painottuen hyvinkin teatraalinen ja myös kirjallinen elokuva. Se jättää paljon katsojan oman tulkinnan varaan eikä tarjoile mitään tarjottimella, mikä alkaa olla tänä aikana englanninkielisessä elokuvantekemisessä hyvinkin poikkeuksellista, kun elokuva nähdään pelkästään vain kertakäyttöviihteenä – pakona arkitodellisuudesta. The Lighthousen hahmoilta karkaa todellisuus, ja he matkaavat kohti hulluutta. Tästä huolimatta elokuva kertoo paremmin todellisuudesta kuin moni muu aikamme elokuvista.
Elokuvaa ei voi kylliksi kehua, ja monimerkityksellisyys pakottaa katsojien tekemään omia johtopäätöksiä. Sen vuoksi jokaisen on se itse koettava. Tämä on myös niitä elokuvia, jotka on suositeltavaa käydä nimenomaan elokuvateatterissa katsomassa, missä sen hieno mustavalkokuvaus ja mahtava äänisuunnittelu pääsevät todella oikeuksiinsa.
