Gilliamesque-teoksen kansi.
Sanottakoon heti kättelyssä, että Terry Gilliamin muistelmat käsittelevät enimmäkseen muuta kuin Monty Pythonin Lentävää Sirkusta, sillä hän on tehnyt elämänsä aikana hieman muutakin. Gilliam kehottaa lukemaan Michael Palinin päiväkirjoja, mikäli lukija on kiinnostunut tarkemmasta Monty Pythonin historiasta. Gilliam on lisäksi jo antanut panoksensa Python-historiankirjoitukseen erilaisissa dokumenteissa.
Monty Python -fanille kirja on siitä huolimatta herkullista luettavaa, sillä Gilliam valottaa esimerkiksi Pythonien ryhmädynamiikkaa, brittiläisen ja amerikkalaisen huumorintajun eroja ja ohjausyhteistyötä Terry Jonesin kanssa Holy Grail -elokuvassa. Mielenkiintoisimpia ovat hänen kuvauksensa siitä, miten ainutlaatuiset Monty Python -animaatiot syntyivät, mistä niiden ideat ja materiaali tulivat. Hän paljastaa esimerkiksi syyn, miksi niin monissa animaatioissa hahmot hyppivät tai loikkivat paikasta toiseen: se oli yksinkertaisesti nopeampaa tehdä kuin niiden paneminen kävelemään tai juoksemaan!
Isokokoinen teos on harvinaisen runsaasti kuvitettu: on animaatiokuvia, pila- ja muita piirroksia, valokuvia ja niihin välillä pitkätkin kuvatekstit. Gilliam kirjoittaa varsin itsekriittisesti ja analyyttisesti ja luonnollisesti hyvin humoristisesti. Hän ei ota itseään liian vakavasti, elokuvien tekemisen sen sijaan kyllä.
Gilliam on ollut hyvin aktiivinen – suorastaan yliaktiivinen – nuoruudestaan lähtien. Erilaiset huumoriin ja piirtämiseen liittyvät aktiviteetit ovat olleet leimallinen osa hänen elämäänsä. Minnesotasta hän muutti opiskelemaan Los Angelesiin ja sittemmin töiden perässä New Yorkiin, jossa hän teki Help-nimistä huumorilehteä.
Gilliamin suhde amerikkalaisiin studioihin ei aina ole ollut ruusuinen. Kuva: Ajwilhelm/Wikipedia (CC).
Lontooseen Gilliam muutti 1960-luvun loppupuoliskolla. Hänelle Swinging London oli kuin paratiisi. Siirtyminen Yhdysvalloista Britanniaan oli hänelle vapauttava kokemus: hän kertoo kokeneensa Yhdysvalloissa jatkuvaa ja hermostuttavaa väkivallan uhkaa, ei niinkään henkilökohtaisesti juuri häneen kohdistuvaa vaan enemmänkin yleiseen ilmapiiriin liittyvää. Gilliam sai Britannian kansalaisuuden 1968 ja luopui Yhdysvaltain kansalaisuudesta 2006. Nykyään hän asuu pohjois-Lontoossa.
Monty Python -kukoistuskauden jälkeen Gilliam alkoi ohjata elokuvia: muun muassa Jabberwocky, Time Bandits, Brazil, The Fisher King, 12 Monkeys, Fear and Loathing in Las Vegas, The Brothers Grimm ja viimeisimpänä The Zero Theorem (2013). Nämä ovat kaikki omaperäisiä, mielenkiintoisia ja mielikuvituksellisia ja osin erittäin hyvin menestyneitä elokuvia, mutta varsin tunnettu Gilliam on myös yhdestä elokuvahistorian kalleimmista epäonnistumisista. Hän oli vuosituhannen vaihteessa Espanjassa kuvaamassa Don Quijote -aiheista elokuvaa, mutta monenlainen epäonni alkaen pääosan esittäjän sairastumisesta johti siihen, että muistoksi jäi vain elokuvan tekemisen epäonnistumisesta kertova making of -dokumentti Lost in La Mancha. Elokuvaa on tiettävästi aivan viime aikoina alettu edistää uudestaan.
Gilliam tulee presbyteeriperheestä, mutta hänen asenteensa erityisesti institutionaalista uskontoa kohtaan on hyvin kriittinen. Hän sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että Monty Pythonin Life of Brian -elokuva onnistui suututtamaan tasapuolisesti niin protestantit, katolilaiset kuin juutalaisetkin. Sen tekeminen ei muuten olisi onnistunut, ellei The Beatlesin George Harrison olisi ryhtynyt sen rahoittajaksi. Harrisonin mielestä The Beatlesin ”henki” oli siirtynyt Monty Pythoniin.
Vaikka Gilliam onkin asenteiltaan melko antiklerikaalinen, hän on kuitenkin harmissaan siitä, että Raamattua tunnetaan koko ajan huonommin. Hänen mielestään liian moni kulttuurinen ja historiallinen viittaus jää tajuamatta ilman sen sisältöön perehtymistä.
Arvioitu teos:
Terry Gilliam: Gilliamesque. My Me, Me, Me Memoir. Edinburg & London: Canongate, 2015. 297 s.
