Pohjois-Saksa muistuttaa monella tapaa Suomea. Maisemat ja kasvillisuus eivät paljon poikkea Etelä-Suomesta. Ruoka on peruna- ja lihapitoista, joskin Pohjois-Karjala-projektin puuttumisen johdosta rasvaisempaa. Ihmiset ovat baijerilaisen näkökulmasta juroja ja tylyjä, suomalaisen mielestä tosin ystävällisiä ja avoimia. Kirkko tarkoittaa täällä luterilaista kirkkoa. On kuitenkin asioita, joissa suomalaiset ja saksalaiset eroavat toisistaan. Yksi sellaisista on suhde armeijaan. Sen koin osallistuessani työni puolesta Hohenlockstedtissa suomalaisen jääkärikoulutuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin helmikuun lopussa.
Hohenlockstedt (entinen Lockstedter Lager) on pikkukaupunki, jonka asukkaat toki tuntevat paikkakunnan historian, mutta eivät silti tiedä miten suhtautua kaduillaan univormuissa marssiviin suomalaisiin. Paikallinen vapaakirkko toimii entisessä upseerien majoitusrakennuksessa. He kävivät kiivaan keskustelun siitä, voivatko luovuttaa jumalanpalvelustilansa muistopäivän juhlallisuuksiin, mikä tarkoitti hartauden lisäksi myös sitä, että sotilaat pitivät kirkkosalissa luentoja sotahistoriasta.
Saksalaisten suhtautuminen sotaan ja armeijaan on häpeilevä ja kompleksinen, ymmärrettävistä syistä. Toinen maailmansota on saksalaisille häpeätahra, josta sodanjälkeiset sukupolvetkin on kasvatettu kantamaan syyllisyyttä. Maan uudelleenaseistaminen, siis armeijan perustaminen sodan jälkeen oli hidas ja kiistelty projekti. Nykyään maanpuolustusintoilua ja sodan muistelua muuten kuin sen kauheuksia kuvaillen esiintyy lähinnä vain uusnatsien keskuudessa.
Suomessa kirkko ja armeija ovat kietoutuneet toisiinsa monin tavoin. Kirkollinen työ on integroitu puolustusvoimiin siten, että sotilaspapit ja kenttäpiispa ovat sotilashenkilöstöä ja pukeutuvat univormuihin papin virkapuvun sijaan, toisin kuin vaikkapa saksalaiset kollegansa. Uskonnollisuuden ja isänmaallisuuden yhdistelmä on suomalaiselle täysin luontevaa ja hyväksyttävää, jopa ihanteellista. Meille toinen maailmansota oli (pääasiassa) puolustussotaa, joka takasi nuoren valtiomme säilymisen itsenäisenä. Siksi suomalainen muistelee sotaa ylpeydellä.
Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus kerää ulkosuomalaisseurakunnassani heti joulukirkon jälkeen eniten osallistujia. Ulkosuomalaisen hengellisyydessä Suomi-nostalgialla on toisinaan muutenkin hämmentävän keskeinen sija. Kotimaa, joka taakse jäi, on paratiisinomainen paikka. Siellä on aina kesä, mökkirannat ja yöttömät yöt.
Mutta se, mikä on luontevaa yhdelle sukupolvelle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Minun sukupolveni on kasvanut aikuiseksi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Rauhanaate on juurrutettu meihin syvälle ja olemme kasvaneet Euroopassa, jossa rajat ovat avoinna. Tunnemme historiamme ja arvostamme isiemme töitä, mutta emme halua katsoa ainoastaan taaksepäin. Suomessa on vallalla varsin homogeeninen näkymys ainoasta oikeasta tavasta kunnioittaa itsenäisyyttä ja se on sotadiskurssi. Jos tästä poikkeaa, leimataan epäisänmaalliseksi.
Sen helpompaa ei ole saksalaisillakaan, joille puolestaan isänmaallisuuden osoittaminen oli pitkään tabu. Vasta jalkapallohuuma vuoden 2006 kotikisoissa merkitsi käännettä: yhtäkkiä oli hyväksyttyä laulaa antaumuksella kansallishymniä ja koristella auto Saksan lipuilla.
Ei ollut täysin vaivatonta valmistaa jääkäripäivän muistopäivän hartaus kuulijajoukolle, joista puolet oli militarismia vieroksuvia saksalaisia, joilla ei ole aavistustakaan suomalaisten kollektiivisesta muistista, ja toinen puoli Suomesta tulleita sotilaita sekä perinneyhdistyksissä ja vapaaehtoisissa maanpuolustusjärjestöissä aktiivisesti toimivia siviilejä. Samanaikaisesti olin kuitenkin iloinen siitä, että työni ulkosuomalaispappina toi minut tällaiseenkin tilaisuuteen. Olen siellä, missä suomalaiset ovat ja ne tilanteet voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tällä kertaa siteerasin Paavalin yksinkertaista kehotusta, joka pätee aina ja kaikkialla, mutta jonka toteuttamiseksi pitää nähdä vaivaa ja haastaa itsensä: hyväksykää toinen toisenne niin kuin Kristus on hyväksynyt teidät.
Artikkelikuvassa Kaartin soittokunta harjoittelee jääkäripäivän juhlallisuuksiin Hohenlockstedtissa. Kuva on kaappaus Kymmenen uutisista 27.2.2015.
