Mooses. Guido Renin maalaus vuodelta 1624

Tarvitseeko yhteiskunta arvojohtajan?

Käynnissä olevan presidentinvaalin yhteydessä on useita kertoja sanottu, että presidentti on arvojohtaja. Kyseenalaistan tätä käsitystä, tai vähintäänkin sen yksiulotteisuutta, seuraavassa tekemieni aatehistoriallisten ja arvofilosofiaan liittyvien huomautusten avulla.

Myöhäiskeskiajan muutos: moraaliauktoriteeteista moraalin autonomiaan

Joskus 1990-luvun loppupuolella Helsingin yliopiston filosofian laitoksella piti luentosarjaa silloinen Baltimoressa sijaitsevan John Hopkins yliopiston filosofian professori J. B. Schneewind.  Hän selosti tutkimustaan, joka ilmestyi sitten myöhemmin nimellä The invention of autonomy (1997).

Schneewindin väite oli, että myöhäiskeskiajalla oli tapahtunut muutos suhteessa arvoihin. Siihen asti oli ajateltu, että niin sanottu moraaliauktoriteetti on tarpeellinen, koska valtaosa väestöstä ei ole intellektuaalisilta valmiuksiltaan sellaisessa tietoisuuden tilassa, että he voisivat itsenäisesti arvioida, millaiset arvot ovat ensisijaisia ja millaisia normeja heidän tulisi seurata. Schneewindin mukaan, mikäli oikein muistan, aina keskiajalle Euroopassa oli oletettu, että arvojen ja normien osoittamiseksi tarvitaan valistunut yhteisö, joka välittää nämä niihin yltämättömälle suurelle niin sanotulle karvalakkiosastolle.

Myöhäiskeskiajalla syntyi ajatuksellista liikehdintää, jonka seurauksena tähän ajattelutottumukseen alkoi syntyä murtumista. Alkoi esiintyä ajatuksia, joiden mukaisesti yksilö tunnistaa arvot ja normit sekä niihin liittyvät toimintasuositukset ilman ulkoista opastusta. Martin Lutherin vetoaminen omatuntoon ja (auktoriteettiin) Raamatun ”selvään sanaan” on yksi tämän muutoksen indikaattoreista. Varhaisemmin suuntauksen ilmaisijoita olivat esimerkiksi Marcilius Padovalainen ja 1300-luvun nominalistinen liike.

Schneewindin tarkkaan lähdeaineiston analysointiin perustuva teoria on, että huipentumansa katsanto saavutti Immanuel Kantin ja häneen läheisesti sidoksissa olevien edeltäjien ajattelussa. Arvojen ja normien lähde on yksilöllinen tietoisuus, autonominen eli itsemääräytyvä ilmiö, jota ei käske mikään ulkopuolinen auktoriteetti, ei paavi, pappi, moraalifilosofian asiantuntija, tuomari tai äiti.

Ajatus autonomisesta moraalitietoisuudesta, jossa inhimillinen tietoisuus on a priori ”arvojohtaja” ulkoisesti opettavien tahojen sijasta, on Schneewindin mukaan keskeinen uuden ajan murros, joka on sittemmin värittänyt läntisten kulttuurien ja yhteiskuntien kehitystä.

Schneewindin luentosarja ja siihen liittyvä teos tuli mieleeni seuratessani presidentinvaaleihin liittyvää keskustelua, jonka mukaisesti presidentti on ensisijaisesti arvojohtaja.

Kansallisromanttinen perinne: arvojohtava presidentti ja Väinämöinen

Lienee totta, että usein matriarkaaliseksi eli suojelevaksi ja taaksepäin katsovaksi, turvallisuushakuiseksi luonnehditussa suomalaisessa perinteessä on tilaus eräänlaiselle shamaanille tai Väinämöiselle, joka päivän kuumien töiden takaa laulaa totuuden runoutta sen päivätöissään näköpiiristään kadottaville.

Asia ei ole ensisilmäykseltä yllättävä. Esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto sai tällaista asemaa lukuisien kautensa jälkeen julkaisemien kirjojen ja antamiensa haastattelujen muodossa. Onko odotettavissa, että alkaa Sauli Niinistön kolmas kausi, väinämöismäinen runonlaulu, jossa hieman kryptisten lausuntojen, joita Koivisto esitti, tapaisesti kokemus ja viisaus puhuu? Ilmestyvätkö kohta Muistelmat, ja käyttääkö presidentti puheenvuoroja niin sanottuun arvokeskusteluun liittyen?

Tässä arvojohtajuuden perinteessä arvojohtajuus liitetään yhtäältä vaka vanhuuteen, mutta toisaalta esimerkiksi Väinämöisen arvojohtajuus on paikoitellen vapaamielistä: hän ilmeisesti soittaa melko spontaanisti ja suhtautuu avoimesti sukupuolimoraalin eri tulkintoihin, ainakin päätellen niistä Galen-Kallelan maalauksissa esiintyvistä kuvista, joissa hän soutelee alastoman Ainon perässä.

Tällaiseen asemaan on ehkä helpompi asettua kuin tasavallan presidentin virassa ollessa, joskin Niinistö on Koiviston tapaan jo virassa ollessaan ottanut ilmatilaa myös tältä osin.

Niinistön arvojohtajuus on keskittynyt yleisiin periaatteisiin, joihin ei ole useinkaan liittynyt kovin konkreettisia ehdotuksia, ehkä jotakin koronanyrkin perustamista lukuunottamatta. Ne ovat seuranneet lähinnä sitä, mitä keskiajalla sanottiin luonnollisen lain kaikille tiedetyiksi periaatteiksi: hyvää on tehtävä ja pahaa vältettävä. Nato-ratkaisuun liittyi ilmiselvästi niin sanottua arvojohtajuutta ja sitä perusteltiin ”kansan” kannalla. Taustalla oli kuitenkin lähinnä galluptutkimuksissa esille tulleet asennemuutokset, eivät parlamentaariset tai demokraattiset kansan tahdon ilmaisut. Näiden arvojohtajuuksien taustalla on pikemmin ilmapiirin haistelu kuin dokumentoitavissa olevat asiat.

Arvojen konkretisointi ja henkilön arvovalta

Ehkä Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin tällaisen konkretian toiselle puolen asettuvan arvojohtajan instituution. Sen asema on kuitenkin Schneewindin ja monien muidenkin filosofien esittämien kantojen valossa problemaattinen.

Arvojohtaja tuskin voi olla ainakaan sellainen, että hän ilmoittaa, mitä arvoja ja normeja ja niihin liittyviä käyttäytymisseurauksia kansalaisten tulisi noudattaa, lukuunottamatta tietysti perustuslain ja perusoikeuslain tapaisia monumentteja, joiden tulkinta toisaalta kuuluu ensisijaisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, oikeuskanslerille ja Korkeimmalle Oikeudelle. Ehkä hän on jonkinlainen yleisen tunnelman haistelija ja sen tunnelman hieman hämäriksi muotoilluiksi tekeviä lausuntoja esilletuova julkisuuden henkilö.

Tällaista roolia voidaan puolustaa mielestäni ensisijaisesti romanttisista syistä. Meillä on niin pitkäikäinen shamanistinen ja väinämöismäinen traditio, että sen katkaisemisen tarvetta tohtii vakavissaan harkita. Sillä on ehkä jonkinlainen kansallisromanttinen perusteensa yhteisen kokemuksen ilmaisun osalta. Tällöin ”arvojohtajan” rooli on lähinnä sosiaalipsykologinen, mutta ei varsinaisesti moraaliauktoriteetin eli moraalifilosofisessa mielessä arvojohtajan rooli.

Arvojohtaja voi toisekseen olla henkilö, jolla on niin sanottua arvovaltaa. Tämä perustuu siihen, että hänen käyttäytymisessään ja toiminnassaan tiivistyy arvostusta herättäviä ominaisuuksia.  Yleensä tasavallan presidentin ovat olleet tällaisia henkilöitä. Kun tämän arvovallan seurauksena henkilö sanoo jotakin, sillä on suurempaa painoa kuin jonkin sellaisen henkilön sanomisilla, jolla ei ole vastaavaa arvovallan ominaisuutta. Esimerkiksi arkkiatri on perinteisesti ollut lääkärikunnan perinteen arvovaltaa henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan viestittävä ja niitä hahmossaan tiivistävä. Ehkä tasavallan presidentin rooli hänen siinä onnistuessaan muistuttaa jonkin verran tätä.

Toimintansa osalta tasavallan presidentin keskeinen tehtävä on johtaa maan turvallisuus- ja ulkopolitiikkaan yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, ilman kuuluisaa kolmea pistettä. Mikä on tasavallan presidentin arvojohtajuusrooli tässä tehtävässä? Ehkä hän voi olla vauhdittaja, ottaen esille asiaan liittyviä keskeiseksi näkemiään teemoja. Mutta toisaalta hän on puheenjohtaja. Kun valtioneuvosto on todennut, että tällä alueella pitää tehdä niin ja niin, tasavallan presidentin tehtävänä on todeta, että valtioneuvosto on todennut tällä lailla. Arvojohtajuus näyttäisi olevan tässä tapauksessa lähinnä muiden tekemien päätösten toteamista.

Arvohierarkia ja arvojen priorisointi

Yleiset arvot ovat antiikin kardinaalihyveiden tapaisia asioita kuten oikeudenmukaisuus, rohkeus, kohtuullisuus ja viisaus. Muut arvot ovat näistä johdettuja ja niiden muunnelmia. Niin sanotussa arvokeskustelussa on usein kyse siitä, miten toiminta vastaa näitä tai mikä on näiden välinen suhde. Lisäksi keskustellaan siitä, millainen tulkinta kustakin arvosta olisi oikeansuuntainen.

Näiden arvojen rinnalle on tuotu sittemmin esimerkiksi ketteryyttä ja nöyryyttä, mutta nämä eivät ole perinteisessä arvohierarkiassa erityisen vakavasti otettuja vaan pikemminkin ei-välttämättömien ja muuttuvien tarpeiden ajankohtaisia ilmaisuja, joskin tietysti myös eräänlaisia arvoja, vai pitäisikö sanoa, että ne ovat viestintätoimistojen ”sanoituksia”.

Yksi ongelma ”arvokeskustelussa” koskee niin sanottua arvojen hierarkiaa. Mikä arvo on muita arvoja keskeisempi? Tähän liittyvä keskustelu merkitsee arvojen välillä suoritettavaa priorisointia. Yksinkertainen esimerkki: elämän kunnioittaminen on arvo ja tappamisen kieltäminen siitä seuraava normi. Jos kuitenkin maahan suoritetaan murhaavaa toimintaa, mikä on suhde elämän kunnioittamisella lähimmäisen puolustamisen arvoon? Ratkaisussa tehdään arvohierarkiaan liittyvä priorisointi.

Todellinen arvojohtaja voisi auttaa priorisoinnissa. Tällainen tehtävä on kuitenkin yhdelle viranomaiselle mielestäni ylisuuri siinä merkityksessä, että siihen voitaisiin asettaa arvojohtajan odotus. Kun valtaosa presidentin valtaoikeuksista ei liity suomalaista yhteiskuntaa koskeviin sisäisiin kysymyksiin, priorisoinnin suorittamisen mahdollisuus viran tehtäväkuvan osalta näyttäisi olevan aika kevyt.

Toki tasavallan presidentti voi arvovallallaan sanoa, että esimerkiksi vähäosaisten asemaa pitäisi suomalaisessa yhteiskunnassa parantaa, mikä olisi eräänlainen priorisointihuomautus, mutta sillä ei välttämättä olisi arvojohtamisen osalta suurta merkitystä, koska se tuskin johtaisi konkreettisiin seurauksiin. Siinä kävisi vähän kuin jostakin kapellimestarikirjasta lukemallani Okko Kamun kertomuksella. Jos oikein muistan, kertomus oli tämä. Kamu oli johtanut Tokiossa orkesteria. Hän oli pyytänyt, että joku osuus esitettävästä sävellyksestä pitäisi soittaa emotionaalisemmin. Seurauksena oli se, että soitto ei muuttunut, mutta soittajat alkoivat huojua.

Edellisestä johtuen suhtaudun hieman epäillen puheenvuoroihin tasavallan presidentistä ”arvojohtajana”. Asiaan liittyvistä ongelmista johtuen tuumailen, onko tällaiselle asemalle moraali- ja arvofilosofista perustelua.

Artikkelikuvassa Mooses. Guido Renin maalaus vuodelta 1624.


Petri Järveläinen.

Kirjoittaja

Petri Järveläinen on Portaanpään kristillisen opiston rehtori ja Jyväskylän yliopiston filosofian dosentti.


'Tarvitseeko yhteiskunta arvojohtajan?' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.