Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestari on jo hyvässä vauhdissa ja tarjoilee elokuvahurmosta aina 30.9. asti. Vielä ehtii hypätä mukaan! Seuraavassa muutama vinkki festareille. Koko ohjelmisto ja aikataulut löytyvät täältä.
Trillerin tarpeeseen The Guilty
Puhelin soi hämärissä hätäkeskuksen tiloissa niin kuin se on soinut jo monta kertaa. Itkuisen, sekavia puhuvan naisen puheluun vastaan hätäkeskuspäivystäjäksi siirretty poliisi Asger (roolissaan kerrassaan erinomainen Jakob Cedergren, kuvassa). Nopeasti Asgerille käy selväksi, että liikkuvasta autosta soittava nainen on siepattu.
Katsoja jää seuraamaan läheltä, miten Asger yrittää auttaa naista. Tilanne kehittyy piinaavasti puhelu puhelulta ja keskustelu keskustelulta. Karmea totuus valkenee vähitellen, yhtä aikaa Asgerille ja katsojalle. Puolentoista tunnin ajanjakso hätäkeskuksen pöydän äärellä vääntää sydäntä, ja hätä kasvaa tapahtumien edetessä turhauttavasti juuri siihen suuntaan, mihin niiden ei haluaisi etenevän. Tapahtumien kulku on yhtä aikaa ennakoitava ja täysin ennakoimaton.
The Guilty kaappaa puristavaan otteeseensa nopeasti ja pitää kiinni viime hetkeen asti. Se on hyvä esimerkki siitä, että erinomaisen trillerin tekemiseen ei tarvita jättimäistä budjettia ja päätähuimaavaa seikkailua mantereelta toiselle. Joskus riittää oivaltava tapa kertoa, 85 minuuttia reaaliaikaista toimintaa hämärässä huoneessa, jonka valaisee roolissaan loistava näyttelijä. Eikä Asgerinkaan hahmo ole kerralla selitetty kirkasotsainen pelastustyöntekijä, vaan hänestäkin paljastuu ihmisen sisäinen ristiriitaisuus.
The Guilty (Den skyldige 2018, traileri Vimeo-palvelussa). Ohjaus: Gustav Möller. Käsikirjoitus: Gustav Möller, Emil Nygaard Albertsen.
Hurmaava ranskalainen Place publique
Ranskalaiskomedia vie tunnelmallisiin juhliin maaseudulle, vain pienen matkan päähän Pariisista.
Ollaan kiireisen, jatkuvasti hands-free-nappi korvalla kulkevan televisiotuottajan Nathalien (Léa Drucker) huvilalla. Iltapäivän mittaan juhliin saapuu ystäviä, tuttavia, työtovereita, enemmän ja vähemmän merkittäviä tähtiä, menneitä ja nykyisiä kumppaneita ja heidän lapsiaan. Kaikki taitavat tärkeillä omalla tavallaan. Illan hämärtyessä ihmissuhteisiin saadaan selkoa ja lisää sotkua, ollaan sanaharkassa, hakkaillaan ja petytään, paheksutaan ja nauretaan ja lauletaan – siihen mittaan asti, että häiriöstä kimmastunut naapuri katsoo tarpeelliseksi tulla lopettamaan lystinpidon kertalaakista.
Iltaa seurataan muun muassa hiipuvan televisiotähden Castron (Jean-Pierre Bacri) ja hänen entisen vaimonsa Hélènen (ohjaaja, ihastuttava Agnès Jaoui) edesottamusten kautta. Toinen kiukuttelee ikääntymistään, toinen haaveilee maailman parantamisesta ja nuoruuden mielitietystään. Kaiken aikaa tarjoilija raportoi tapahtumista somessa ja taltioi väkeä niissäkin tilanteissa, joissa ei olla täydellisessä somekuvakulmassa.
Vieraiden suhteet ja kanssakäyminen on juhlien edetessä livetä raiteiltaan, mutta lopulta kokonaisuus pysyy hillittynä mutta hykerryttävänä. Rentoon, kepeään ja sofistikoituneeseen tunnelmaan haluaisi heittäytyä itsekin.
Place Publique (2018, traileri Youtubessa). Ohjaus: Agnès Jaoui. Käsikirjoitus: Agnès Jaoui, Jean-Pierre Bacri. Rooleissa mm. Agnès Jaoui, Jean-Pierre Bacri, Léa Drucker, Kevin Azaïs, Nina Meurisse, Sarah Suco.
Jos animaatio innostaa: räjähtävä Mutafukaz
Animaatioiden ystävälle Mutafukaz tarjoaa omintakeisen, hilpeän keitoksen. Pizzapoika Angelino tappaa arkeaan kalifornialaisessa Dark Meat Cityssa pöristellen mopollaan pitkin katuja. Hän välttelee pimeimpiä ja vaarallisimpia paikkoja, asuu pienessä loukossa ja katselee kaverinsa kanssa elokuvia.
Tavanomaisuuden rikkoo kolari. Kolarissa tapahtuu jotain kummaa, ja Angelinosta tulee reflekseiltään ilmiömäinen supertappelija. Alkaa tietysti tapahtua muutakin outoa. Angelinon elämään ilmaantuu pukumiesagentteja aseineen, avaruusolioita, jengiväkivaltaa, poliiseja, kiristystä ja pakenemista. Äimistynyt Angelino tempautuu kaverinsa kanssa tapahtumiin, joiden myötä heidän naamansa nousevat televisiolähetyksiin ja pakomatka käy hurjemmaksi.
Kiihtyvää tahtia korostaa elokuvan hauska tapa siirtyä tyylilajista toiseen arvaamatta mutta ihmeen hallitusti. Kaikki sekametelisopan ainekset ovat olemassa, mutta japanilais-ranskalaisena yhteistyönä niistä kehkeytyykin varsinainen paukkukarkki. Ranskalaiseen Mutafukaz-sarjakuvaan perustuva elokuva on erikoinen, vauhdikas, viihdyttävä ja väkivaltainen pyrähdys Dark Meat Cityn kaduille.
Mutafukaz (2017, traileriYoutubessa). Ohjaus: Shoujirou Nishimi, Guillaume Renard. Käsikirjoitus: Guillaume Renard. Rooleissa: Tay Lee, Mark Ryan Haltom, Ray Chung, Brita Hong, Alp Altiner, Victor Nguyen, Darnell Gene Johnson Jr.
Maailmaa selittämään Exit – Leaving extremism behind
Karen Wintherin ohjaama dokumentti päästää ääneen ääriliikkeistä pois lähteneitä ihmisiä. Winther tapaa esimerkiksi uusnatsiliikkeistä irtautuneita ja antaa näiden kertoa, miksi he alun perin ajautuivat mukaan liikkeeseen, millaisia kokemuksia heillä on sen toiminnasta ja mikä sai mielen muuttumaan, miksi he halusivat lähteä pois.
Miten irtautua liikkeestä, joka on vaikuttanut elämään ja ajatteluun joskus pitkäänkin ja jonka piirissä keskeisimmät sosiaaliset suhteet ovat?
Wintherin haastattelemat ihmiset käyvät elämäänsä läpi ja ovat itsekin hämillään: olenko vain paha? Ääriliikkeisiin liittymiselle ei ole mitään yksiselitteistä ja helposti muotoiltavaa syytä, vaikka yksilöt kuinka yrittävät kysellä ja etsiä selitystä. Syiksi löytyy ympäristötekijöitä, elämäntilanteita, ihmissuhteita, sosiaalista asemaa ja omaa sisäistä elämää ja sen kanssa jostain syystä resonoivaa aatemaailmaa.
Liike voi olla yhtä aikaa hyväksyvä sosiaalinen piiri ja pelon aihe. Irtauduttuaan liikkeestään moni jää yksin ja joutuu kehittämään selviytymiskeinonsa. Pelko väkivallasta, torjunnasta ja kostosta saattaa seurata lähtenyttä vielä pitkään. Berliinin Führerinä tunnettu entinen uusnatsijohtaja Ingo Hasselbach kertoo käyvänsä edelleen joka päivä tiliä menneensä kanssa, vaikka hän irtautui uusnatsiliikkeestä jo 1990-luvulla. Hänen perheensäkään ei saa olla rauhassa.
Omakohtaisuutta ja rehellisyyttä dokumentissa lisää se, että Winther pohtii myös omia ratkaisujaan ja niiden syitä ja seurauksia. Hän on itse aikanaan jättänyt uusnatsipiirit. Yksi dokumentin viesti on, että yksilö voi muuttua. Jos siihen ei uskota, ääriliikkeitä vastaan ei ole mahdollisuuksia, eikä ääriliikkeistä pois haluavilla ole mahdollisuuksia. On kyse millaisesta ääriliikkestä tahansa, ”We have to believe in second chances”.
Exit – Leaving extremism behind (2018, traileri Vimeo-palvelussa). Ohjaus ja käsikirjoitus: Karen Winther. Rooleissa: Manuel Bauer, Ingo Hasselbach, Angela King, Søren Lerche, David Vallat.
Ikkuna pakolaisleiriin: Cinema Dadaab
Suomalaisvoimin tehty dokumentti Cinema Dadaab vie maailman suurimmalle pakolaisleirille Kenian aavikolle. Leirillä asuu noin 300 000 – 500 000 ihmistä, joista valtaosa on paennut Somalian sotia. Moni on asunut leirillä koko ikänsä. Niin myös Abdika Mohamed Ibrahim. Hän on tullut leirille ollessaan vasta pieni poika. Nyt hän pyörittää leirin elokuvateatteria. Ibrahimin lisäksi nähdään perinteistä, isältään perimäänsä taitoa harjoittava lääkäri ja muita leirillä pitkään eläneitä ihmisiä.
Ibrahimin elokuvateatterin kahden televisioruudun ympärille kokoontuneet miehet kertoilevat kokemuksistaan. Arkea vaivaa päämäärätön tarpeettomuus, ikävä, haaveet ja harmaa toivottomuus.
Toivoa antaa se, että on myös niitä, jotka ovat päässeet tavalla tai toisella eteenpäin. Toisaalta on myös niitä, jotka ovat joutuneet palaamaan pettyneinä takaisin leirille. Leirillä ollaan jumissa. Elokuvat tarjoavat vaihtelua. Ibrahim toivoisi naistenkin tuleva elokuviin, mutta ensin hänen pitäisi suunnitella teatteriinsa naisille oma puoli, hänelle sanotaan.
Cinema Dadaab (2018, traileri Vimeo-palvelussa). Ohjaus: Kati Juurus.