Kiitos Tapio Puolimatkalle vastineesta artikkeliini, jossa kritisoin hänen Oikeassa Mediassa julkaistua kirjoitustaan. Keskustelu toivottavasti auttaa yleisöä hahmottamaan, mistä kumpikin meistä puhuu ja arvioimaan kirjoitusten sisältöä siitä käsin. Käsittelen tässä kommentissani ensin kolmea yleisempää kysymystä, joihin Puolimatkan vastine antaa aihetta. Kommentoin sen jälkeen yksityiskohtaisemmin väitteitä ja lisätietoja, joita Puolimatka esittää vastineessaan.
Kuka määrää, mitä käsitellään, ja kuka puhuu asian vierestä?
Käsittelin Vartijan kirjoituksessa suurimmaksi osaksi sitä, kuinka hyvin Puolimatkan Oikeassa Mediassa julkaistu artikkeli vastaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Lopussa pohdin myös muutamia laajempia eettisiä teemoja, joihin edeltävä tarkastelu ja Puolimatka kirjoituksesta virinnyt keskustelu olivat antaneet aihetta. Kirjoitukseni otsikko ja loppukommentti perustelivat sitä, minkä vuoksi pidän professorikollegan kirjoituksen tarkkaa ruotimista tarpeellisena: Jos professoritason kirjoituksilla hämärretään faktan ja fiktion rajaa, luottamus tieteeseen vaarantuu ja sen myötä myös yhteiskunnan tuki vapaalle perustutkimukselle.
Kirjoitukseni ei siis ollut ensisijaisesti puheenvuoro keskustelussa suomalaisen seksuaalikasvatuksen perusteista. Totesin hyvin selvästi, että jätän tämän keskustelun kyseisen alan asiantuntijoille, vaikka havaintoni Puolimatkan tavasta käyttää toisten tutkijoiden julkaisuja antoivatkin aiheen tehdä muutamia reunahuomautuksia myös kasvatuskeskusteluun.
Puolimatka ei näytä hyväksyvän sitä, että olin ottanut kriittiseen tarkasteluun sen, miten hän kirjoituksessaan noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Jos Puolimatka pystyisi osoittamaan, että käsittelin artikkelissa olennaisesti jotain muuta kuin sanoin siinä tekeväni, silloin minua voisi syyttää asian vierestä puhumisesta, ei silloin, jos käsittelen jotain muuta teemaa kuin mitä Puolimatka haluaisi. Puolimatka ilmeisesti toivoisi voivansa määrätä, mitä näkökulmaa hänen artikkelissaan saa käsitellä kriittisesti ja mitä ei
Puolimatka ilmeisesti toivoo, että olisin katsonut läpi sormien kaikkia niitä kohtia, joissa hän antaa virheellisen kuvan lähteittensä luonteesta, kuvaa niitä yksipuolisesti, esittää niistä harhaan johtavia lainauksia ja leimaa puhtaasti poliittiseksi ajojahdiksi tieteellisen keskustelun, jossa kritisoidaan hänen luottotukijoitaan. Tätä en valitettavasti ole voinut tehdä, koska kaikki edellä kuvattu rikkoo hyvää tieteellistä käytäntöä. Hyvä tieteellinen käytäntö sitoo tutkijaa myös silloin, kun hän kirjoittaa omaan alaansa liittyviä yleistajuisia blogeja, varsinkin, kun hän varustaa ne lähdeviittein. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, mutta asia on todettu myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa. Lähteiden yksipuolista käyttöä ei voi perustella myöskään sillä, että itse asia — tässä tapauksessa pedofilian vastustaminen — on hyvä. Tieteessä tarkoitus ei pyhitä keinoja.
Yhteiskunnalliset ja poliittiset päämäärät kritiikin taustalla?
Puolimatkan vastine soveltaa hänen aiemmista kirjoituksistaan tuttua ideologisesti leimaavaa lähestymistapaa myös minun kirjoitukseeni. Vartijan artikkelissa esitin tästä esimerkkejä. Minun motiivinani hän väittää olevan ”poliittisen korrektiuden” vaalimisen. Tätä väärää väitettä hän toistaa useaan kertaan kirjoituksessaan, ja varmaan sen monet hänen kannattajansa sieltä kritiikittömästi omaksuvat.
Poliittisesta korrektiudesta en ole ollut kiinnostunut kirjoituksessani, tieteellisestä korrektiudesta eli hyvästä tieteellisestä käytännöstä kyllä. Tältäkin osin kritiikkini kohdistui ensisijaisesti Puolimatkaan ja siihen, tuoko hän tarpeellisessa määrin esiin käyttämiensä lähteiden luonteen. Puolimatka pyrkii mitätöimään kritiikkini leimaamalla sen hänen keksimästään poliittisesta päämäärästäni johtuvaksi. Tällä retoriikalla hän kääntää huomion pois kritiikkini varsinaisesta aiheesta, eli siitä, että havaintojeni mukaan hän rikkoo useassa yhteydessä hyvän tieteellisen käytännön periaatteita.
Pedofilia-kortilla peluu
Puolimatkaan kohdistunut kritiikkini on antanut monille aiheen sovitella hartioilleni pedofilian puolustajan viittaa (mukaan lukien Timo Eskola, jonka ”analyysiin” Puolimatka viittaa). Puolimatkakin vihjailee samaan suuntaan väittäessään, että käsittelen artikkelissani vääriä asioita (eli en sitä, mitä hän haluaisi) ja unohdan lasten puolustamisen: ”Taaskin Luomasta näyttää kiinnostavan lähinnä julkaisualustan ja esittäjän poliittinen korrektius samalla kun unohtuu itse asia, lasten seksuaalisen viattomuuden suojeleminen.” Puolimatka myös esittää, että kirjoitukseni osoittaa Björn Vikströmistä pedofiliaan johtavan kehityksen olevan nopeampi kuin hän olisi uskonut, eli että olisin edistämässä pedofilian hyväksymistä. Puolimatka katsoo lisäksi tarpeelliseksi leikitellä kirjoitukseni otsikolla. Hänen mukaansa otsikko voisi pitää paikkansa väitteenä, että hän uhkaa tieteen vapautta rajoittamalla lasten hyväksikäyttöä tieteen nimissä. Tämän ”rajoittajan” roolin hän mielellään itselleen selvästi hyväksyisi – ja nokkelan leikittelyn sivutuotteena minut saadaan hetkellisesti istutettua pedofilian suosijan rooliin Puolimatkan itsensä esiintyessä lasten puolustajana. Eikö voitaisi jättää nämä asiattomat vihjailut ja perusteettomien mielikuvien luominen?
Väitteeni logiikka: Miten Puolimatkan kirjoittelu on uhka akateemiselle vapaudelle
Koska Puolimatka ei ole kyennyt tai halunnut ymmärtää kirjoitukseni otsikon takana olevaa logiikkaa ja tieteen vapautta koskevaaa loppupäätelmääni (tämä koskee myös Timo Vihavaista), esitän sen tässä rautalankamallina:
1) Jos yliopiston professori kirjoittaa artikkeleita tai yleistajuisia julkaisuja, niin että ne ulkoisesti noudattavat tieteellisen kirjoituksen formaattia (esim. kirjallisuusluettelo, tekstin sisäiset viitteet), mutta sisältö ei laadultaan eroa omaa mielipidettä propagoivista yksipuolisista some- tai blogikirjoituksista, tämä on omiaan heikentämään luottamusta myös vakavasti otettavaan tieteeseen.
2) Luottamusta nakertaa myös se, jos tieteellisestä keskustelusta annetaan perusteettomasti kuva, jonka mukaan kritiikissä olisi kyse pelkästään pahantahtoisten vastustajien ideologisesta mustamaalauksesta. Faktan ja fiktion sekä tieteen ja poliittisen retoriikan rajat hämärtyvät.
3) Koska johtavat poliitikot ovat toistuvasti esittäneet tieteentekijöitä vähätteleviä lausuntoja, laadultaan heikot professorien kirjoitelmat antavat tukea tällaisille näkemyksille ja omalta osaltaan voivat vaikuttaa yliopistojen resurssien leikkaamiseen, varsinkin perusrahoituksesta ja vapaasti haettavasti tutkimusrahoituksesta. Yrityksiltä tulevaan sekä OKM:n ideoimaan ”strategiseen” tukeen sisältyy aina enemmän rajoituksia sekä taloudellista ja ideologista ohjailua.
Edellä kuvatun väitteen voi nähdäkseni Puolimatkan osalta kyseenalaistaa kahdella tavalla: (1) Voidaan keskustella siitä, onko olettamani vaikutussuhteiden ketju mahdollinen, todennäköinen tai vaikutuksiltaan merkittävä; (2) Toinen mahdollisuus on osoittaa, että Puolimatkan osalta väitteeni hänen kirjoituksensa laadusta eivät pidä paikkaansa. (Edellisen väitteen totuusarvo ei kuitenkaan vaikuta jälkimmäiseen). Tätä Puolimatka ei omassa vastineessaan ole pystynyt osoittamaan. Joiltain osin hän jopa myöntää kirjoituksensa yksipuolisuudet – toki välttäen sanomasta, että kritiikkini oli oikeutettua.
Nelson
Kiitokset Puolimatkalle siitä, että hän on nyt esitellyt asianmukaisemmin sitä, mistä Joan A. Nelsonin artikkelissa on kyse: useamman sukupolven väliseen seksiin liittyvien kategorioiden määrittelystä. Lukijan on vain hyvä pitää mielessä, että alkuperäisessä artikkelissa Puolimatka esitti visionäärien itseymmärrystä kuvailevan jakson ikään kuin kyseessä olisi Nelsonin oma lausunto pedofiliasta yleensä. Tämä ei vastaa hyvää tieteellistä käytäntöä.
Muutama tarkennus ja huomautus Puolimatkan uusiin laajoihin Nelson-pohdintoihin on silti paikallaan:
1) En ole luonnehtinut Nelsonin mallia ”hyväksi yritykseksi” enkä varsinkaan pitänyt sitä itse ”arvovapaana ja tieteelliseltä kannalta täsmällisenä”. Puolimatka sotkee tässä taas sen, kuka on sanonut ja mitä. Nelsonin väite on muuttunut minun arviokseni. Itse olen vain todennut, mikä Nelsonin omana tarkoituksena on, ja loppuviitteessä olen todennut, että artikkeliin sisältyy kyseenalaisia piirteitä sekä olen viitannut Kinseyn mahdolliseen vaikutukseen, mitä Puolimatkakin vastineessaan käsittelee (viite 3 Vartijan kirjoituksessani). Syvemmälle menevään Nelson-analyysiin en nähnyt aihetta, erityisesti koska se olisi edellyttänyt, että minä olisin ensin selittänyt lukijoille juurta jaksain, mistä Nelson oikeasti puhuu ja ryhtynyt sen jälkeen käsittelemään hänen artikkeliaan kriittisesti. Sinänsä huomautettavaa olisi varmasti löytynyt, mutta se olisi johtanut syrjään varsinaisesta aiheestani eli siitä, miten Puolimatka käyttää lähteitään.
2) Vastineessaan Puolimatka vetoaa blogin erityisluonteeseen, joka minun eksegeettinä olisi pitänyt ymmärtää. Niin ymmärränkin, ja väitteeni on juuri se, että Puolimatka hämäävästi sotkee lajit keskenään ja käyttää blogissaan tieteellisen kirjoituksen piirteitä (kirjallisuusluettelo, viitteet, nootit) vaikka sisältö on spekulatiivista ja yksipuolista blogikirjoituksen tasoa.
3) Puolimatka kirjoittaa, että ”Luomasen tieteenfilosofisesti naiivi oletus tieteen objektiivisuudesta ja arvovapaudesta ja sen varaan rakentuva mekaaninen tulkintatapa tekee hänelle vaikeaksi ottaa kriittistä etäisyyttä Nelsonin tapaan luoda uutta käsitejärjestelmää”. Mihinkähän Puolimatka perustaa oletuksensa siitä, että tieteenkäsitykseni olisi naiivi? Tieteenfilosofiasta ei ole tässä yhteydessä keskusteltu, ja kriittisen tarkasteluni ensisijaisena kohteena oli Puolimatkan kirjoitus, ei Nelsonin artikkeli.
Mainwaring
Kuten AlfaStudiossa käydyssä keskustelussammekin totesin, jos asia jäi Tapion mieleen, en kritisoi Doug Mainwaringin käyttöä sinänsä. Raflaavia aloituksia voi käyttää, mutta vastuullinen kirjoittaminen edellyttää, että lukijalle kerrotaan, minkä tyyppisestä kirjoituksesta on kyse. Puolimatka viittaa Mainwaringin ”analyysiin” sellaisessa kontekstissa ja sellaisella tyylillä, joka antaa lukijalle kuvan ikään kuin kyse olisi tutkijasta. Jos sanoisin Mainwaringin olevan typerys ja ääliö (mitä siis en väitä) argumenttini olisi ad hominem,mutta jos kuvaan hänen olevan ”pohjoisamerikkalaisen äärioikeistolaisen LifeSiteNews-sivuston yhdysvaltalainen blogisti” (en sano kirjoituksessa häntä fundamentalistiksi niin kuin Puolimatka väittää) väitteeni on perusteltavissa ja kuvannee melko tarkasti sitä, mihin Mainwaring sijoittuu Yhdysvaltain polarisoituneella uskonnollis-poliittisella kentällä.
Regnerus
En ole kritisoinut Puolimatkaa siitä, että hän käyttää Mark Regnerusta lähteenä, enkä esitä, että Regneruksen tutkimus olisi huono vain kirjoittajan taustan vuoksi. Kuten totean Vartijan jutussani, Regnerus on vakavasti otettava tutkija. Oikean Median artikkelin osalta totean Puolimatkan siteeranneen häntä kyseisessä tapauksessa pääpiirteissään oikein, joskin keskustelua olisi voinut taustoittaa. Totean myös, että Regneruksen esittämä kriittinen huomio pedofilia-keskusteluun liittyvästä hiljaisuudesta voi olla paikallaan, mutta sen pidemmälle asiasisällön ruotimiseen en lähtenyt, koska aiheena oli Puolimatkan suhde hyvään tieteelliseen käytäntöön. Oikean Median Regnerus-viitteen osalta annoin ymmärtäkseni Puolimatkalle melko puhtaat paperit.
Kritiikkini kohdistuu siihen, miten Puolimatka kaiken kaikkiaan kuvaa Regneruksen tutkimusta ja sen saamaa vastaanottoa. Regneruksen tuotantoa laajemmin käsittelevässä jutussaan (joka siis myös oli tarkastelun kohteena Vartijan artikkelissani) Puolimatka esittää, että Regneruksen tutkimuksessa ei ole havaittu mitään vikaa ja että kyseessä on tieteellisiä perusteita vailla oleva ajojahti, koska Regneruksen kriitikot eivät voi sulattaa hänen tuloksiaan. Kirjoituksessani pyrin osoittamaan, että vaikka keskustelu oli kiivasta ja varsinkin mediassa oli ylilyöntejä, taustalla on kuitenkin aitoa ja totuuteen pyrkivää tieteellistä keskustelua. Tällaisen keskustelun leimaaminen perusteettomaksi ajojahdiksi ei osoita hyvää tieteellistä käytäntöä keskusteluun osallistuneita tieteentekijöitä kohtaan. Lisäksi se antaa vääristyneen kuvan tieteellisen keskustelun luonteesta ja on omiaan heikentämään luottamusta vakavasti otettavaan tieteeseen.
Puolimatka väittää, että katsoisin Sherkatin edustavan ”objektiivista analyysiä” Regneruksesta. Tällaista en Vartijan jutussani esitä. Otin Sherkatin esiin tarkistaakseni, pitääkö Puolimatkan luonnehdinta tarkastusprosessista paikkansa: ”Aikakausjulkaisun sisäinen tutkimus ei kuitenkaan löytänyt mitään virheitä vertaisarviointiprosessissa” (Puolimatka, Oikea Media). Sherkat oli se henkilö, joka oli vastuussa tästä aikakauslehden sisäisestä tarkastusprosessista, ja hän näki prosessissa useita ongelmia. Puolimatkan alkuperäinen väite tarkastusprosessin tuloksesta ei siis pitänyt paikkaansa ja oli sen vuoksi hyvän tieteellisen käytännön vastainen.
Alun perin Puolimatka viittasi aikakauslehden sisäiseen tarkastukseen osoittaakseen, että Regneruksen tutkimuksessa ei ole laadullisia ongelmia. Kun kirjoitukseni osoitti, että tarkastuksessa havaittiin ongelmia, hän näyttää vaihtaneen strategiaa ja esittää, että tarkastusprosessi ei ollutkaan luotettava. Tämä on kuvaavaa: argumentteja ei punnita tasapuolisesti vaan niitä valitaan sen mukaan, mikä milloinkin antaisi parhaimman kuvan omasta päämäärästä.[ii]
Puolimatka väittää, että leimaisin kirjoituksessani perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat oikopäätä homovastaisiksi, ihan pelkästään omiin ennakkoluuloihini perustuen. Todellisuudessa en kuitenkaan sano jutussani mitään yleistävää perinteisen avioliittokäsityksen kannattajista, vaan käsittelen Puolimatkan käyttämiä julkaisuja, joissa tasa-arvoisen avioliiton vastustaminen ja homoseksuaalisuuden väheksyntä liittyvät toisiinsa. Esitän, että Scrutonin ajattelussa homoseksuaalisuuden vajavuus suhteessa heteroseksuaaliseen suhteeseen perustuu samaan logiikkaan, joka on hänen pedofilia-kritiikkinsä taustalla. Sen sijaan, että Puolimatka tarttuisi tähän keskusteluaiheeseen, joka tulee lähimmäksi hänen omaa alaansa filosofiaa, hän keskittyy maalailemaan oletuksiaan siitä, mitä minä ajattelisin perinteisen avioliittokäsityksen kannattajista ylipäänsä ja että kuvittelisin heille kaikille jotain pahoja sairaita motiiveja. Tässä Puolimatka siirtää huomion keskustelumme varsinaisista kohteista – eli hänen hänen tavastaan käyttää toisten julkaisuja – kaikkiin perinteisen avioliittokäsityksen kannattajiin, joista minä en ole Vartijan jutussa sanonut yhtään mitään. Puolimatkan kannattajille, perinteisissä ja vähemmän perinteisissä liitoissa eläville ja kaikille muillekin täytyy tässä yhteydessä todeta: Älkää uskoko, mitä Puolimatka väittää minun ajattelevan perinteisen avioliittokäsityksen kannattajista.
WHO ja SSE
SSE:n osalta Puolimatka ilahduttavasti myöntää poimineensa dokumentista vain yksittäisiä esimerkkejä ajatuksista, joita hän pitää vaarallisina. Tämä on selkeä korjaus Oikean Median artikkeliin nähden, jossa hän luonnehtii yksipuolista kuvaustaan WHO:n määritelmäksi seksuaalioikeuksista. Tieteellisen käytännön kannalta uusi kuvaus on korrektimpi, koska se on avoimesti yksipuolinen.
Asiasisällön vinoumaa Puolimatka ei kuitenkaan korjaa, sillä hän täydentää kuvaustaan poimimalla yksittäisiä ”huonoja” esimerkkejä myös muiden kuin 0–4-vuotiaitten ikäryhmää koskevista ohjeista sekä joistakin muista SSE:n osioista. Tässä yhteydessä en katso tarpeelliseksi käydä uutta materiaalia kohta kohdalta läpi. Totean vain, että hän edelleenkään ei halua nostaa edes tasapuolisuuden vuoksi esiin sellaisia esimerkkejä, jotka monella tavoin tukisivat lasten mahdollisuuksia vastustaa pedofiilejä.
Edellä Puolimatka on perustellut kirjoituksensa sisältöä ja tyyliä sen ”kansantajuisuudella”, mutta SSE-jaksossa vastineen perustelu muuttuu. Enää kirjoitus ei olekaan yleistajuinen vaan edellyttää lukijalta ennakkotutustumista SSE:n sisältöön. Puolimatka esittää, että ”WHO:n standardit ovat verkossa kaikkien saatavilla ja niiden tunteminen kuuluu osaksi asiasta kiinnostuneiden ihmisten yleistietoa” ja ”Lyhyessä blogissa ei ole mahdollista lähteä aakkosista asti selittämään jokaista perusasiaa, vaan tietty yleissivistyksen taso täytyy olettaa lähtökohdaksi.” Puolimatka siis katsoo, että hän voi poimia SSE:stä muutamia esimerkkejä, koska hänen oletetut lukijansa ovat joka tapauksessa perehtyneet dokumenttiin netissä ja ymmärtävät sekä muistavat kaiken sen muun mitä siellä sanotaan. Aika paljon oletettu – ja aika pihisti sanoja käytetty, kun asiantuntija olisi halutessaan muutamalla lauseella voinut kuvata yleisluontoisesti, mitä muuta SSE sisältää Puolimatkan sieltä poimimien yksipuolisten esimerkkien lisäksi.
Puolimatka esittää: ”Luomasen mukaan SSE:stä ei ole löydettävissä ajatusta, että lapsilla on oikeus seksuaaliseen aktiivisuuteen ja sitä varten tarvittavan tiedon saamiseen.” Alkuperäisessä kirjoituksessaan Puolimatka puhuu seksuaalioikeuksien ”määritelmästä”, ei siitä, löytyykö dokumentista jokin yksittäinen ajatus. Niinpä Vartijan artikkelissani käsittelin sitä, löytyykö SSE:stä Puolimatkan esittämää määritelmää, en sitä, löytyykö sieltä jokin yksittäinen esimerkki, kymmenien muunlaisten ohessa.
Puolimatka yrittää osoittaa vastineessaan, että puhuisin itseäni vastaan ja osoittaisin näin käytännössä itse oman väitteeni pätemättömäksi. Tyypillistä on, että Puolimatka saa oman väitteensä toimimaan vain muuttamalla kirjoitukseni sanamuotoa. Osoitan kirjoituksessani, että suorat lainaukset intiimiä kansalaisuutta käsittelevästä jaksosta, joiden Puolimatka väittää koskevan lapsia, viittaavat todellisuudessa aikuisiin. Koska käytän tässä yhteydessä sanamuotoa ”ensisijaisesti aikuisiin”, Puolimatka väittää: ”Luomanen itse myöntää, että seksuaalioikeuksia koskevat luonnehdinnat liittyvät ensisijaisesti aikuisiin ja sovelletusti myös lapsiin. Niinpä hän omalla lausumallaan kumoaa väitteensä, että ’Väite ei pidä paikkaansa vähimmässäkään määrin’”. Puolimatkan logiikka on siis: Jos oikeudet liittyvät ”sovelletusti lapsiin”, ei voi sanoa, että ne eivät liity ”vähäisimmässäkään määrin”. Eli jos liittyy kuitenkin pikkuisen, ei voi sanoa ”vähäisimmässäkään määrin.” Puolimatkan vastaväitteen tekee pätemättömäksi se, että ”sovelletusti lapsiin” on hänen oma lisäyksensä. Käyttämäni ilmaisu ”ensisijaisesti aikuisiin” viittaa siihen, että SSE:n mukaan lapsia ja nuoria tulisi kasvattaa kriittiiseen ajatteluun, jotta he voivat myöhemmin elämässään käyttää intiimiin kansalaisuuteen kuuluvia oikeuksia vastuullisesti toisia kunnioittaen.
Kinsey ja häpeäkasvatus
Kirjoituksensa yksityiskohtaisia Kinsey-lainauksia, joissa kuvataan yksityiskohtaisesti lasten orgasmeja/seksuaalista kidutusta, Puolimatka puolustelee vastineessa sillä, että ne liittyvät orgasmin käsitteenmärittelyyn. En edelleenkään ymmärrä, miksi pitkät suorat lainaukset ovat tarpeen, kun asian voi esittää muutenkin.
Puolimatka esittää myös, että minä sekoittaisin luonnollisen häpeän tunteen siihen, että lapsia kasvatetaan häpeällä. Hänen mukaansa ne ovat ”kaksi aivan eri asiaa”. Jos näin todella on, Puolimatkan olisi varmaan kannattanut jättää Oikean Median artikkelinsa häpeää käsittelevän kappaleen lopusta pois tämä suora lainaus Postmanilta: ”’… Häpeä on mekanismi, joka pitää barbaarisuuden aisoissa −− Siksi häpeän tunteiden opettaminen on muodostanut mittavan ja herkän osan lapsen kotona ja koulussa saamasta opetuksesta.’ (Postman 94; korostus lisätty)”
Virhepäätelmiä ja värikästä retoriikkaa?
Kappaleen ”Syyllistyykö Luomanen virhepäätelmään” osalta Puolimatkan listaus toistelee samoja vääristeltyjä väitteitä kirjoitukseni sisällöstä, joita olen jo tuonut edellä ilmi. Kehotan lukijoita perehtymään alkuperäisen artikkelini todellisiin väitteisiin ja edellä esitettyihin kommentteihin sekä otsikkoni väitettä havainnollistavaan ”rautalankamalliin” edellä.
Lukijat voivat myös itse arvioida kuinka ”värikästä” retoriikkani kokonaisuutena on. Lukijan kannattaa kuitenkin huomata, että Puolimatka yrittää listauksessaan leimata ”värikkääksi retoriikaksi” lauseet, joilla kuvaan sitä, miten hyvin (eli huonosti) Puolimatka noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä: Jos Puolimatka antaa lähteistään ”täysin väärän/vääristellyn/virheellisen/puutteellisen/harhaanjohtavan kuvan” kyse on asiantilan toteamisesta, jolle olen esittänyt kirjoituksessani perustelut, ei tyhjästä ”värikkäästä” retoriikasta. Olen samaa mieltä Puolimatkan kanssa siitä, että jokainen voi itse päätellä, miten hyvin väitteeni pitävät paikkansa. Päätelmät täytyy kuitenkin tehdä alkuperäisestä kirjoituksestani ja sen perusteella, mitä olen todellisuudessa väittänyt, ei sen perusteella, mitä Puolimatka esittää minun sanoneen tai mitä käyttämiäni ilmauksia hän yrittää leimata vain ”värikkääksi retoriikaksi”.
Suopeuden periaate ja Puolimatkan tukijat
Kirjoituksensa loppupuolella Puolimatka viittaa ns. suopeuden periaatteeseen, jonka mukaan tekstille tulisi antaa mahdollisimman myönteinen tulkinta. Sovellan tätä periaatetta opetuksessani, kun rohkaisen opiskelijoita kehittämään argumentaatiotaitojaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Professorilta edellytetään lähtökohtaisesti enemmän. Toinen mielekäs tapaus suopeuden periaatteen noudattamiseen olisi, jos tekisin ns. ukkotutkimusta Puolimatkan tuotannosta. Tällöin olisi perusteltua pyrkiä ymmärtämään, mitä Puolimatka haluaa varsinaisesti sanoa ja kertoa tämä lukijoilleni – välittämättä siitä, rikkooko hän hyvää tieteellistä käytäntöä vai ei. Tosin jälkimmäinen asia tulisi hyvässä tutkimuksessa todettua, vaikka sitä ei samalla tavalla nostettaisi kriittisen tarkastelun kohteeksi.
Vastineessaan Puolimatka tukeutuu muutamiin minun kirjoituksestani toisissa yhteyksissä esitettyihin kommentteihin (Ahvio, Eskola, Vihavainen). Eskolan sekavaan kommentointiin olen vastannut hänen Fb-sivuillaan. Ahvion ja Vihavaisen kommentointia en ole pitänyt tarpeellisena. Näiden Puolimatkan tukijoiden kommenttien relevanssin ja laadun jätän lukijoiden arvioitavaksi, alkuperäisen kirjoitukseni ja edellä esitetyn valossa.
Lopuksi
Puolimatka esittää vastineensa lopussa toiveen, että pedofilia-keskustelun avulla voitaisiin edistää lasten seksuaalista koskemattomuutta ja moraalista kehitystä. Olen samaa mieltä näiden päämäärien tärkeydestä, mutta täysin eri mieltä siitä, mitä toivon vireillä olevan keskustelun edistävän. Totuuden ja valheen, faktan ja fiktion, tiedon ja poliittisen propagandan rajoja yritetään häivyttää yhä enenevässä määrin sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa ”todellisissa” medioissa. Tämän vuoksi olen ottanut Vartijan kriittisessä puheenvuorossani esiin tutkijan vastuun ja velvollisuuden noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä myös blogi- ja muissa yleistajuisissa kirjoituksissa, varsinkin silloin, kun ne varustetaan lähdeviittein. Yliopistojen tehtävänä on edistää ja tavoitella tietoa ja totuutta. Toivon tämän keskustelun edistävän ymmärrystä siitä, että näitä päämääriä tavoiteltaessa tarkoitus ei pyhitä keinoja, ei edes siinä tapauksessa, että kirjoittajalla olisi hyvä aikomus edistää lasten hyvinvointia.
Viitteet
Ad hominem –argumentti tarkoittaa ”henkilöön kohdistuvaa” eli henkilön ominaisuuksia moittivaa argumenttia, jolla ei ole suoranaista tekemistä perusteltavan asian kanssa. Asiasta kiinnostunut voi pohtia, paljonko Puolimatkan vastineessa on ad hominem -argumentoinnin piirteitä.
[ii]Oma kysymyksensä on, miksi Sherkat valittiin tarkastajaksi, vaikka hän on tunnettu Regnerus-kriitikko. Sherkatin suhde Regnerukseen käy ilmi suoraan kyseisen aikakauslehden sisäisessä keskustelussakin, juuri siinä numerossa, jossa Sherkatin ”raportti” julkaistiin. Kyseessä ei siis ole mikään suuri salaisuus, jonka Puolimatka nyt vastineessaan paljastaa. Ehkä ajatuksena oli, että jos kriitikolta kuitenkin saadaan – puutteiden kirjaamisen ja parannusehdotusten jälkeen – lehden toimittajan menettelyä ymmärtävä loppulausuntolausunto, asia saadaan nopeiten pois päiväjärjestyksestä? Vastineessaan Puolimatka on kaivanut esiin kommentteja, jotka, jos pitävät paikkansa (Puolimatkan viitteisiin en uskalla oikopäätä luottaa), osoittavat Sherkatin selvää asenteellisuutta, joka ei ole hyvän tieteellisen käytännön mukaista.
Artikkelikuvassa Petri Luomanen AlfaStudiossa keskustelemassa Tapio Puolimatkan kanssa 23.8.2018.
