Melkoista tulitusta Jarmo Tarkin ”analyysi” systemaattisen teologian karikoista. Retoriikan osalta viihdyttävää luettavaa, mutta sisältö hämmentää. Eikö kaveri tiedä, mitä teologia on, vai eikö hän halua tietää? Vai enkö minä vain ymmärrä lukemaani?
Kommentoin silti, kun pyydettiin. Ohjeessa sanottiin, että reippaastikin saa kritisoida. Siksi rohkenen kysellä, että annetaankohan Tarkin purkaukselle nyt kohtuuttoman suuri painoarvo, kun yksi ja toinen kirjanoppinut pyydetään arvioimaan sitä.
Myös Kari Enqvist oli jossakin vaiheessa kommentaattorien listalla. Arvaan että valtakunnan ateistimme kutsuisi Tarkin sarjatulta tarkimmaksi analyysiksi ikinä. Se kun osoittaa, miten tyhjää huuhaata hänen alansa on. Samaa sarjaa terapiakivien ja yksisarvisten kanssa. Uskonväitteistä voi väittää mitä tahansa, koska ne eivät perustu mihinkään todelliseen, vaan ovat pelkkää subjektiivista tuntua ja makuasiaa.
Tarkin teksti nimittäin herättää sellaisen vaikutelman, että teologia olisi pääsääntöisesti aivan mielivaltaista pilvilinnojen pystyttelyä, joten tarvitaan perusteisiin asti ulottuva reformaatio. Itse en näe asiaa näin. Minusta perinteinen teologinen prosessointi on saavuttanut vakuuttavia tuloksia.
Miksi teologit eivät saisi keskustella keskenään?
Siinä Tarkki toki on oikeassa, että systemaattisen teologian tekstit ovat välillä melkoista namedroppailua ja sitaattikokoelmaa. Sitä on Veli-Matti Kärkkäisenkin magnum opus täynnä. Ilman muuta siteerattavat auktorit ja keskustelukumppanit voisi valita toisinkin.
Mutta ei se tee teologiasta mielivaltaista kakofoniaa. Diskuteeraaminen kuuluu homman luonteeseen. Keskustelu ja kuuntelu vievät kohti viisautta. Mikä tiedonala ei sitä harrasta? Ja kun kristillistä viisautta on harjoitettu apostolien ajoista saakka, luonnollisesti puheenvuoroja annetaan koko sakille kirkkoisistä myöhempien aikojen pyhille.
En saa kiinni siitäkään Tarkin moitteesta, että systemaattinen teologia vetää hatusta omiin näkemyksiin sopivia nimiä. Mitä vikaa tässä on? Kaikki tiedonalat jakautuvat alakysymyksissä tulkintalinjoihin ja koulukuntiin. Ei siitä seuraa, että touhu on pelkkää huuhaata. Kyllä jokaisella vakiintuneella koulukunnalla on perusteensa linjalleen, samoin kuin eri kirkkokunnilla on syynsä omille korostuksilleen.
Uskonväitteiden todistettavuudesta
Tarkki vaatii teologisten lauseiden todistettavuutta. Sitähän analyyttinen uskonnonfilosofia harrastaa. Ehdottaisin siis Tarkille vaikka Richard Swinburnen ja kumppaneiden seuraa. Siellä hänen haasteeseensa on vastattu.
Toisaalta alamme luonne on niin toinen kuin kovien luonnontieteiden, ettei siltä voi vaatia samanlaisia todistusrakenteita. Teologiaa on parempi verrata tulkinnanvaraisempiin ihmistieteisiin ja osin taiteisiin tai estetiikkaan.
Teologia kuuluu tiedonalojen ”pehmeimpään päähän”. Tuonpuoleiset ovat nimensä mukaisesti tuonpuoleisia, joten niihin tarttuminen on aina enemmän tai vähemmän uskonvaraista puuhaa. Emme todista, vaan perustelemme. Silloinkin joudumme usein tyytymään pelkkään sisäiseen koherenssiin plus siihen, ettei teologia väitä mitään sellaista, joka muun saatavilla olevan tiedon pohjalta on mahdotonta.
Tarkki itse ei näytä hyväksyvän näin ohutta episteemista baasista teologialle. Niinpä tarvitaan Tarkin keksimään uutta approachia, alethiologiaa.
En keksi, mitä uutta tässä nyt on. Uudissana ei tarkoita sen kummempaa kuin se mihin toisaalla analyyttinen uskonnonfilosofia ja toisaalta vanha kunnon apologetiikka pyrkii. Perustellaan uskonväitteitä. Tätä on tehty aina.
Minusta ei ole tyylikästä keksiä uudisnimi jo olemassa olevalle asialle ja sitten esitellä sitä suurena uutuutena. Nöyrempi herrasmies tunnustaa kollegoittensa jo tehdyn työn ja menee talkoisiin mukaan.
Ei perspektivismi kaikkea pilaa
Siitäkään Tarkin väitteestä en saa kiinni, etteikö teologia olisi kiinnostunut historiallisesta Jeesuksesta. Kyllä Kärkkäinenkin tapaus Nasaretilaista käsittelee pitkät matkat Christ and Reconciliation -niteessään. Ei se tee hankkeesta epäkriittistä, että eksegeettivoimista tukeudutaan enimmäkseen N. T. Wrightin tutkimuksiin. Kyllä hänkin edustaa kuranttia historiallisen Jeesukse tutkimusta, vaikka ei kuulukaan Tarkin koulukuntaan.
Tarkin mukaan ”kontekstista vapaata, objektiivista teologiaa tai uskontotiedettä ei ole”. Emme pääse ”sen ja sen mukaan” -approachista irti. Näin toki on. Mutta Tarkki vetää tästä tulkinnan kaakkoon väittäessään, että niinpä teologia on pelkkää makuasiaa. Se ei sano mitään todellista mistään. En keksi, miksi perspektivismin tosiasiasta pitäisi päätellä, että kaikki teologiset väitteet ovat pelkkää subjektiivista makuasiaa vailla viittausta kielen ulkoiseen todellisuuteen.’
Sitä paitsi Tarkki ei sovella tätä sääntöä omaan ajatteluunsa. Hän pudottelee omia tulkintojaan lintuperspektiivistä, God-moodissa, tyyliin asia on näin ja piste. Historiallista Jeesusta peräänkuuluttaessaankin hän unohtaa kokonaan, ettei sellaistakaan hahmoa ole olemassa. On vain sen ja tämän koulukunnan tapaus Nasaretilainen.
Tätä taustaa vasten ihmettelen kovin Tarkin vaatimusta systemaattisen teologian rakentamista historiallisen Jeesuksen varaan. Etenkin kun hän samaan syssyyn vaatii teologialta melko korkeaa episteemistä perustelemista. Historiallisen Jeesuksen etsinnässä kun on kyse mitä suuremmissa määrin ”makuasiasta” ja tulkitsijan arvioinnista.
Lisäksi pelkkä Jeesus ”lihan mukaan” ei vielä ole kristinuskoa. Myös pääsiäisen jälkeiset tapahtumat ja tulkinnat kuuluvat kuvioon. Vasta niiden valossa nähdään, mistä tapaus Nasaretilaisessa oli lopulta kyse. Kristinuskossa ei yksinkertaisesti pääse pakoon perspektivismiä.
Onko Tarkki ylipäätään lukenut modernia konstruktiivista teologiaa?
Noloa edes kysyä tätä. Totta kai kyse on lukeneesta kaverista. Ei hän kehtaa vääntää kättä vaikkapa Veli-Matti Kärkkäisen kanssa perehtymättä kunnolla edes johonkin hänen opuksistaan.
Silti ihmettelen miksi Tarkki peräänkuuluttaa aivan uutena asiana sitä, että digiajan teologian tulee ottaa huomioon eksegetiikka, humanistiset tieteet, luonnontieteet ja vaatimus perustella uskonväitteet mahdollisimman hyvin. Kaikkea tätä em. Kärkkäinen tekee. Minulle jää arvoitukseksi, miksi Tarkki ei tunnusta kollegoidensa työtä.
Summa summarum. Erikoinen haulikkotulitus Tarkilta. En itse tunnista tarkkaa osumaa mihinkään. Sovitaan, että kyse on koulukuntaerosta.
Artikkelikuvassa sahattu haulikko.
