Kiasma.

Tapaus Kiasma: Tutkijat ja antisemitismi

Antisemitismi on noussut suomalaisen julkisen keskustelun valokeilaan. Samaan aikaan kun maailmalla kohistaan aiemmin Kanye West -nimellä tunnetun räppäri Yen antisemitismiä tihkuvista twiiteistä ja haastatteluista, on joukko suomalaisia taiteilijoita käynnistänyt boikotin juutalaista mesenaattia vastaan. Toisin kuin Ye, ovat nämä taiteilijat artikuloineet mielipiteensä tavalla, jonka tarkoitus on esiintyä ulospäin salonkikelpoisen progressiivisena. Boikotin yllä leijuu kuitenkin antisemitismin synkkä varjo.

Joulukuun alussa uutisoitiin boikotista, jossa joukko taiteilijoita vaati taidemuseo Kiasmaa lopettamaan yhteistyön Kiasman tukisäätiön hallituksessa istuvan liikemies Chaim ”Poju” Zabludowiczin kanssa. Boikottihanke nivoutuu yhteen laajemman palestiinalaista agendaa ajavaan BDS eli Boycott, Divestment and Sanctions -liikkeeseen. Boikotoijat syyttävät Zabludowiczia Israelin ”miehityspolitiikan” ja ”apartheidin” tukemisesta. Termit ovat vahvasti latautuneita, ja niiden kautta Zabludowiczista maalataan erittäin synkkä kuva. Suomalaistaiteilijoiden kampanja Zabludowiczia vastaan on käynnistänyt julkisen keskustelun, jossa Zabludowiczin tueksi ovat käyttäneet puheenvuoroja muun muassa piispa Teemu Laajasalo, kansanedustaja Ben Zyskowicz ja toimittaja Saska Saarikoski. Laajasalo ja Zyskowicz nostivat esiin antisemitismin taiteilijoiden kampanjan käyttövoimana.

Vastahyökkäys tuli kuitenkin nopeasti, kun professori Hannu Juusola iski takaisin Helsingin Sanomien haastattelussa 8.12.2022: ”Käytännössä juutalaisvastaisuus-argumentti nousee esiin lähes aina, kun arvostellaan Israelin politiikkaa tai kohdistetaan Israeliin boikotteja”, Juusola väitti jatkaen: ”Antisemitismistä syyttäminen on erittäin tehokas ase keskustelun hiljentämiseen”. Samassa artikkelissa vanhempi tutkija Timo R. Stewart myötäili Juusolan kantoja. Artikkelin otsikon mukaan tutkijat pitivät antisemitismi-termin käyttöä haitallisena. Otsikosta sai helposti sellaisen kuvan, että suomalaisten antisemitismin tutkijoiden kesken vallitsee konsensus, jota Juusola ja Stewart edustavat. Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta. Sekä Juusola että Stewart edustavat linjaa, joka myötäilee vahvasti poliittista BDS-liikettä. Suomesta löytyy kuitenkin myös antisemitismiin perehtyneitä tutkijoita, joiden näkemys Kiasman tapauksessa on täysin vastakkainen Juusolan ja Stewartin kantaan nähden.

Miten on mahdollista, että antisemitismin tuntijoina esiintyvät tutkijat kuten Hannu Juusola ja Timo R. Stewart eivät itse tunnista liikkuvansa kaltevalla pinnalla, jolla he ovat luisuneet artikuloimaan antisemitistisiä mielipiteitä?

Suomessa antisemitismi oli pitkään (ääri)oikeistolainen ilmiö. Antisemitismi oli kiinteä osa valkoisen Suomen henkistä ilmapiiriä vuosina 1918–1944. Toisen maailmansodan jälkeen holokaustiin johtanut rotuteorioihin pohjautunut äärioikeistolainen antisemitismi tuomittiin laajasti, ja Suomessa sen reviiri kaventui äärimmäisen kapeaan marginaaliin. Vuonna 1948 perustettu Israelin valtio nähtiin yleisesti legitiiminä hankkeena.

Vuoden 1967 kuuden päivän sodan myötä tilanne kuitenkin muuttui. Israel voitti sodan, mutta sen kansainvälinen imago koki muutoksen negatiiviseen suuntaan. Israelin hallintaan tulivat Länsirannaksi kutsutut Juudean ja Samarian alueet, joihin Israelilla on syvät historialliset ja kulttuuriset siteet. ”Miehitys” on muodostunut koodisanaksi, jonka kautta vallitseva tilanne hahmotetaan ja jonka purkamisen ajatellaan olevan avain alueen ongelmien ratkaisemiseen. Kuuden päivän sodan jälkeisessä tilanteessa poliittinen vasemmisto omaksui antisionismin agendalleen, ja samalla antisemitismi vaihtoi etumerkkiä. Äärioikeistolaisen antisemitismin korvasi antisionismiin verhoutunut vasemmistolainen antisemitismi.

Uutta vasemmistolaista antisemitismiä on usein ollut vaikea tunnistaa julkisessa keskustelussa, koska se on kätkeytynyt antisionismin muotoon. Antisionismi on antisemitismiä, jos siinä mustamaalataan Israelia tukevia juutalaisia ja demonisoidaan Israelia. Antisionismi on myös antisemitismiä silloin, kun verrataan Israelia natseihin tai muihin hirmuhallintoihin, tai kohdellaan Israelia epätasapuolisesti muihin valtioihin verrattuna ja nostetaan Israel suhteettoman erityistarkastelun kohteeksi. Varteenotettavan määritelmän antisionismin ja antisemitismin suhteesta on esittänyt yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö ADL eli Anti-Defamation League.

Juusola ja Stewart kiistävät Israelin arvostelemisen ja antisemitismin välisen yhteyden. Heidän kannattamalleen BDS-liikkeelle juutalaisten esiintuoma kokemus antisemitismistä on irrelevantti, väärä tai valheellinen. Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik tuo painokkaasti esiin juutalaisten oikeuden itse määritellä kokemansa antisemitismin.   Syrjinnän kohteen tulkintaoikeus omaan kokemukseensa on progressiivisen vasemmiston hellimä periaate. Kun syrjinnän kohde on juutalainen, ei tämä periaate tunnu kuitenkaan olevan voimassa.

Israelin arvostelusta on tehty julkisessa keskustelussa itsestäänselvyys ja Israelia kritisoivan ihmisen on helppo mieltää itsensä progressiiviseksi. Vinoutuneessa mielipideilmastossa antisionismin tunnistaminen antisemitismiksi voi olla monelle haastavaa. Israelista on tavallaan tehty ”kollektiivinen juutalainen”, jonka arvostelemiseen kanavoituu tietoista ja tiedostamatonta juutalaisvihaa. Israel toimii myös vasemmistolaisen älymystön postkolonialistisen huonon omantunnon purkukanavana, vaikka Israelin kohdalla on täysin perusteetonta puhua kolonialismista. Israelin ja palestiinalaisten välisellä konfliktilla on monimutkaiset historialliset juuret. Israelia haastetaan jatkuvasti terrorin, boikottien ja mielipiteenmuokkauksen keinoin. On hyvä pysähtyä miettimään kritiikin kohtuullisuutta ja tasapuolisuutta.

Kohtuullisuus ja tasapuolisuus ovat kadonneet kauan sitten jopa YK:n tasolla. Vuodesta 2015 YK:n yleiskokous on hyväksynyt 125 Israelin tuomitsevaa päätöslauselmaa. Vertailun vuoksi tuomitsevia päätöslauselmia on kohdistunut muihin maihin seuraavasti: Venäjä 19, Syyria 9, Pohjois-Korea 7, Iran 6 ja Kiina 0. Päätöslauselmassaan 30.11.2022 YK:n yleiskokous vaati Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen järjestämistä Moskovassa. Irvokkaampaa paikkaa rauhanneuvotteluille on vaikea kuvitella. Toisaalta neuvottelupaikan valinta on ymmärrettävä historiallista ja poliittista taustaa vasten: palestiinalaiset tukeutuivat koko kylmän sodan aikana Neuvostoliittoon, ja sama Ramallahin ja Moskovan välinen ystävyys on jatkunut Putinin aikakaudella, myös Ukrainan sodan aikana. YK:n päätöslauselma hyväksyttiin äänin 154–9 (kymmenen maata äänesti tyhjää). Jopa Ukraina äänesti päätöslauselman puolesta.

Israelin arvostelemisessa kohtuullisuus ja tasapuolisuus ovat avainkysymys. Kun ne unohtuvat, liukuu arvostelu antisemitismin puolelle. Kohtuullisuus ja tasapuolisuus ovat kuitenkin niin pahasti hukassa, että voidaan puhua Israelin arvosteluun liittyvästä rakenteellisesta antisemitismistä. Onkin korkea aika ruveta purkamaan tätä rakenteellista antisemitismiä, jotta antisionismiin verhoutunut antisemitismi ei enää olisi vallitseva normaali. On aika palauttaa kohtuullisuus ja tasapuolisuus Israelia koskeviin julkisiin kannanottoihin!

Lue myös:

Paavo Ahonen, Valtavirtaistuuko 2000-luvun antisemitismi? Vartija 1.11.2022.

Mikko Ketola, Juutalaisia ei lasketa. Vartija 7.7.2022.


Andre Swanstrom. Kuva: Riikka Kantinkoski.

Kirjoittaja

André Swanström on Åbo Akademin kirkkohistorian dosentti, joka on tutkimuksissaan käsitellyt niin suomalaisia SS-miehiä ja sotilaspastoreita kuin antisemitismiä ja 1700-luvun radikaalipietismiä. Kriitikot ovat tuloksetta yrittäneet lokeroida häntä poliittisesti. Poliittinen sitoutumattomuus ei kuitenkaan merkitse haluttomuutta ottaa kantaa historiantutkimuksen polttavimpiin kysymyksiin. Kuva: Riitta Kantinkoski.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.