”Tämä kirja on tarkoitettu vain valistuneille”

Voltairen Filosofisen sanakirjan kansi. Kuva: Vastapaino

Voltairen Filosofisen sanakirjan kansi. Kuva: Vastapaino

François-Marie Arouet, tunnetummalta nimeltään Voltaire (1694–1778) oli yksi valistusajan tunnetuimmista ja tuotteliaimmista kirjoittajista. Ranskalaisen Voltairen teosten ja ajatusten laajaa levikkiä edesauttoivat 1700-luvulla voimakkaasti kehittyneet eurooppalaiset kirjamarkkinat sekä se, että kynäniekka itse tunsi hyvin kirjakaupan keinot ja välineet ja hyödynsi niitä tarkoituksenmukaisesti ajatustensa levittämisessä.

Vastapainon vuonna 2013 julkaisema Filosofisen sanakirjan suomennos pohjautuu vuonna 1769 julkaistuun painokseen, joka ilmestyi nimellä La Raison par alphabet, Järki aakkosissa. Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi muutamaa vuotta aiemmin vuonna 1764 nimellä Dictionnaire philosophique portatif, Kannettava filosofinen sanakirja. Tuo ensipainos on luettavissa Ranskan kansalliskirjaston digitaalisessa Gallica-kirjastossa.

Kyseessä on teos, jossa Voltaire summaa ajatteluaan ensyklopedistiseen tyyliin 118 pienoisesseen verran. Sanakirjan esseet luotaavat uskonnollisia ja filosofisia teemoja Aadamista Moosekseen, ateismista teismiin ja uskontoon sekä ennakkoluuloista fanatismiin ja suvaitsevaisuuteen. Erkki Salon täsmällinen ja sujuva suomennos sekä Lauri Mehtosen laatima esipuhe ja perusteellinen nootitus takaavat 2000-luvun lukijallekin antoisan lukukokemuksen.

Voltairen pienoisesseet saattelevat lukijan keskelle valistusajan keskustelua järjestä, uskosta, uskonnollisista instituutioista ja ihmisyydestä. Kirjailija itse osoittaa esipuheessa, että teoksen potentiaalinen lukijakunta oli rajallinen: ”Tämä kirja on tarkoitettu vain valistuneille. Rahvasta ei ole luotu näitä tietoja omaksumaan, filosofia kun ei koskaan ole sen osa. Ne, joiden mielestä tietyt totuudet on pidettävä kansalta piilossa, voivat olla huoletta. Kansa ei lue. Viikon kuutena päivänä se tekee työtä ja menee seitsemäntenä päivänä kapakkaan”.

Samalla Voltaire tiivisti olennaisen piirteen 1700-luvun eurooppalaisesta lukemiskulttuurista. Lukeminen oli ylempien sosiaaliryhmien tapa hankkia tietoa, opiskella ja viettää aikaa. Alempien sosiaaliryhmien lukutaito yleistyi vasta vuosisadan loppua kohti. Edes lukutaito- ja katekismusopetuksestaan tunnetussa Pohjolassa rahvaalla ei juuri ollut mahdollisuuksia vielä 1700-luvulla tarttua muihin kirjoihin kuin virsikirjaan ja katekismuksiin eikä työntäyteinen elämä olisi mahdollistanutkaan toistuvia lukuhetkiä.

Voltairen kirjoitustyyliin kuuluivat nopeat tyylilajin ja aiheen vaihdokset, kuten Lauri Mehtonen huomauttaa suomennoksen esipuheessa. Nämä näkyvät myös Filosofisessa sanakirjassa. Voltaire esitti esipuheessa tähän syyksi pedagogisen ja 1700-luvun jälkipuoliskon kirjalliselle kulttuurille tyypillisen piirteen. Teoksessa oli tarkoitus yhdistää miellyttävä hyödylliseen, jotta ”Kaiken säätyiset ihmiset löytävät kirjasta hyötyä ja huvia”. Kirjat olivat Voltairen mukaan oikeastaan puoliksi lukijoidensa tekemiä, sillä aktiiviset lukijat ”kehittelevät ajatusta, joka teoksessa on idullaan, korjaavat sitä, mikä näyttää virheelliseltä, sekä pohdinnoillaan vahvistavat sitä, mikä vaikuttaa heikolta”.

Voltaire ei silti uskonut kaikenlaisten lukijoiden olevan kykeneväisiä jatkamaan sanakirjassa aloitettua pohdiskelua. ”Sanalla sanoen, filosofiset teokset on kirjoitettu vain filosofeille. Jokainen säädyllinen ihminen pyrkiköön olemaan filosofi vaatimatta kuitenkaan filosofien nimeä itselleen”. Tässä kärjistyksessä kirjoittaja haastoi lukijansa kyseenalaistamaan määritelmän filosofisista teoksista ja niiden lukijakunnasta. Valistusoptimismille tyypillisesti vaatimuksena oli, että valistuakseen ihmisen on käytettävä järkeään ja omaksuttava filosofinen asenne.

Filosofisen sanakirjan suomennos on lukijoiden saatavissa vasta nyt vuosisatoja ensipainosta myöhemmin, mutta Voltairen tekstit tavoittivat sekä ranskankielisinä versioina että ruotsinnoksina suomalaista lukijakuntaa jo 1700-luvulla. Esimerkiksi Turun piispana, Turun akatemian professorina ja myöhemmin Upsalan arkkipiispana toimineen Karl Fredrik Mennanderin (1712–1786) kirjakokoelmaan kuului tämä Voltairen teos ranskankielisenä painoksena. Samaan kokoelmaan kuului vastapainoksi useita Voltairen kirjoituksia vastustaneita teoksia.

Voltairen kirjallinen lahjakkuus oli laajemminkin Turun akatemian oppineiston tiedossa. Professori Henrik Gabriel Porthan (1739–1804) esitti 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä pitämissään luennoissa huolensa siitä, että Voltaire kuului niihin vaarallisen nokkeliin kirjoittajiin, joiden historialliset ja uskonnolliset kirjoitelmat saattoivat saada varomattomat lukijat uskomaan epätotuuksia.

Voltairen terävät kirjoitukset olivat puheenaiheina ympäri 1700-luvun Eurooppaa. Kirjoitusten sisältämä yhteiskunta-, uskonto- ja raamattukritiikki saivat närkästyksen ohella aikaan sensuuritoimenpiteitä. Voltairen teoksia ei sensuroitu ainoastaan Ranskassa, vaan niitä sisällytettiin myös katolisen kirkon ylläpitämään kiellettyjen teosten Indexiin.

Voltairen tuotanto sai ajoittain yhtä tylyn kohtelun Ruotsin valtakunnan sensuuriviranomaisilta. Esimerkiksi vuonna 1758 Ruotsin kansliakollegio käsitteli Tukholman konsistorin lähettämää vaatimusta siitä, että Voltairen filosofinen sanakirja olisi lisättävä kiellettyjen kirjojen listalle myös Ruotsissa. Sensuuritoimenpiteiden yhteydessä on muistettava se, että tavallisesti kiellettyä kirjallisuutta oli sensuurista huolimatta jatkuvasti saatavilla erilaisten vaihtoehtoisten kanavien kautta ympäri Eurooppaa.

Filosofisen sanakirjan esseet osoittavat, että Voltaire ei teksteissään suinkaan heitellyt puolihuolimattomia kriittisiä kommentteja, vaan hän pohjusti kirjoituksiaan laajalla taustatyöllä. Tämänkin teokset ovat täynnä intertekstuaalisia elementtejä sekä viittauksia lukuisiin filosofeihin ja teologeihin ja heidän teksteihinsä. Siten esimerkiksi llmestyskirjasta kirjoittaessaan Voltaire turvautui kalvinistisen oppineen Firmin Abauzitin (1679–1767) kirjoitukseen ja ateismia pohtiessaan skeptikkofilosofi Pierre Baylen 1697 ilmestyneeseen sanakirjaan Dictionnaire historique et critique. Lisäksi Voltaire oli hyvin perehtynyt Raamatun teksteihin sekä heprean ja kreikan sanojen eri käännösmuotoihin ja hän laati urallaan joitakin vaihtoehtoisia käännöksiä Raamatun teksteistä.

Meille teologeille Voltaire on omistanut teoksessaan oman Teologi-esseen, jossa saamme osaksemme jokseenkin pilkallista ymmärrystä. Esseen päähenkilönä on teologi, joka usein ”masentui huomatessaan, miten vaikeaa oli saattaa mielessään järjestykseen niin monet luonnostaan sekavat asiat ja luoda hivenen valoa pimeyteen”. Lääkkeeksi tällaiseen masennukseen kirjoittaja tarjosi meille useissa esseissään valistukseen johtavaa ”filosofista asennetta” ja fanaattisuuden ja taikauskon torjumista.

Voltairen vaikutushistoriasta

Historiantutkimuksessa on viime vuosina hyödynnetty entistä enemmän tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia ja digitaalisten ihmistieteiden (digital humanities) kehityksen myötä myös Voltairen teosten levinneisyyteen ja vaikutushistoriaan on mahdollista uppoutua erilaisten digitaalisten hankkeiden kautta. Tästä mainioita ja tutustumisenarvoisia esimerkkejä ovat Stanfordin yliopiston Mapping the Republic of Letters -hanke sekä tietokantaprojekti The French Book Trade in Enlightenment Europe.

Arvioitu teos:
Voltaire: Filosofinen sanakirja eli järki aakkosissa. Suom. Erkki Salo. Esipuhe: Lauri Mehtonen. Tampere: Vastapaino. 526 s.
Artikkelikuvassa istuu Voltaire, kuva: Wikimedia Commons.


Avatar photo

Kirjoittaja

TT Minna Ahokas on kirkko- ja kirjahistorian tutkija, jota kiinnostavat etenkin 1700-luvun tutkimus, käsitehistoria ja digitaaliset ihmistieteet.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.