Skeptikoiden eräässä käytetyimmässä argumentissa puhutaan veteen työnnetystä kepistä. Se oli vakuuttava todiste aistien epäluotettavuudesta: keppi näyttää taittuneelta. Tätä argumenttia on sovellettu myös hyveen määritelmiin ja uskontotuuksiin.
1. Senecan 71. kirje
Seneca (n. 4 eaa.–65 jaa.) paneutuu 71. kirjeessään hyveen määrittelyyn. Hän vastailee siinä itse esittämiinsä kuvitteellisiin kysymyksiin, joita on esimerkiksi se, ovatko pidoissa makoilu ja kidutus yhdenvertaisia? Vastaus on ehkä tyrmistyttävä: ”pidoissa makaaminen on pahaa ja piinapenkissä makaaminen hyvää, jos edellinen tapahtuu häpeällisesti ja jälkimmäinen kunniallisesti”. Vastaväite lähtee jo alun alkaen väärille teille kiinnittäessään huomion vain fyysisiin tuntemuksiin. Seneca oikaisee tämän erheen: ”Hyviksi tai pahoiksi niitä ei tee raaka-aine vaan hyve; missä tahansa se näyttäytyykään, siellä kaikki on samanmittaista ja arvoista”. Toisin sanoen, hyve ei ole riippuvainen mistään ulkoisista tekijöistä. ”Samanmittaisuus” taas tarkoittaa, ettei hyve voi enää täydentyä. Tätä Seneca – keppi vedessä -esimerkkiä ennakoiden – havainnollistaa ”viivoittimella”:
”… hyvää on yksin se, mikä on kunniallista, eikä sitä voi vähentää eikä lisätä sen enempää kuin voidaan taivuttaa viivointintakaan, jolla suoruus on tapana tarkistaa. Muutitpa sitä miten tahansa, vahingoitat sen suoruutta.”
(Suom. Antti T. Oikarinen)
Ihmisillä on kuitenkin päähänpinttymiä, joita he pitävät yleisinä totuuksina: ”He näet luulevat, ettei mikään, mitä he itse eivät kykene tekemään, ole mahdollista; he lausuvat mielipiteensä hyveestä oman heikkoutensa pohjalta.”
Hyveellisyys ei kuitenkaan ole ylivoimainen ja vaikea, ihmiset ovat vain ”velttoja ja ponnettomia”. Omien mielipiteiden lausumisessa yleisinä totuuksina onkin oltava varovainen:
”Tuomio suurista asioista on lausuttava suurin sieluin; muuten viat, jotka ovat omiamme, näyttävät niiden vioilta. Niinpä jotkin täysin suorat esineet ilmenevät niitä katseleville käyrinä ja päästään katkenneina, kun ne lasketaan veteen. Tärkeää ei ole ainoastaan se, mitä katsot, vaan se, miten katsot: sielumme on sumea tosiasioiden näkemiseen.”
Kyse on sanan varsinaisessa merkityksessä totuuden `vesittämisestä´. Omiin ennakkokäsityksiinsä lukkiutunut ei voi myöntää olevan mitään ”suorempaa” totuutta. Kun skeptikoiden argumentissa todistellaan aistihavaintojen pettävyydestä, tässä on kysymyksessä itsepetos. Kaikkihan tietävät, että keppi on tosiasiassa suora. Näin tekee myös Cicero ( 106–43 eaa.) Academica –teoksessaan (Suom. Skeptisismin puolustus) puolustaessaan skeptikoita: ”Sillä airon tapauksessa huomaan, ettei se ole sellainen kuin miltä se näyttää…” (Suom. Antti T. Oikarinen). Tämä ei välttämättä tarkoita, että Cicero ja skeptikot tietäisivät airon suoraksi, mutta aistihavaintoja kohtaan osoitettu kritiikki ylipäätään on omiaan horjuttamaan ihmisen kuvitelmia saada todellista tietoa.
Senecalle ”miten katsot” tarkoittaa ”totuudenmukaista ja horjumatonta arvostelukykyä”, jossa ei kohdisteta huomiota asian tai toiminnan miellyttävyyteen vaan siihen, onko se ”häpeällistä” vai ”kunniallista”. Tämän vuoksi ”tuomion suurista asioista” voikin allekirjoittaa vain se, joka toteuttaa tätä arviointia omassa elämässään.
2. Mestari Eckhartin lohdutuskirja
Kristillinen mystikko Mestari Eckhart (1260–1328) käy Jumalallisen lohdutuksen kirjassaan ”läpi kolmisenkymmentä kohtaa, joista jokainen jo sinällään tarjoaa ymmärtäväiselle ihmiselle lohdutuksen surussa ja kärsimyksessä.” Aivan teoksensa lopussa hän yllättäen esittää epäilyksensä sanomansa perille menosta: ”jotkut karkeat ihmiset tulevat sanomaan, että tässä kirjassa tai muissa kirjoituksissa esittämäni asiat eivät ole totta”. ”Heille vastatessaan” Mestari Eckhart ottaa – kuten useasti muulloinkin – auktoriteetikseen kirkkoisä Augustinuksen ( 354–430 jaa.) ja sanoo tämän kirjoittaneen Tunnustuksissaan Jumalan luoneen nyt-hetkessä tuhansiksi vuosiksi sekä menneet että tulevat tapahtumat. ”Minä en mahda mitään, jos joku ei tätä ymmärrä.” Kuitenkin:
”Minulle riittää, että kirjoittamani ja puhumani on totta itsessäni ja Jumalassa. Veteen upotettuna keppi näyttää taittuvan, vaikka on täysin suora. Tämä johtuu siitä, että vesi on ilmaa tiheämpää. Keppi on kuitenkin suora itsessään ja myös niiden silmissä, jotka näkevät sen kirkkaassa ilmassa.”
(Suom. Kai Pihlajamaa)
Tämän jälkeen Mestari Eckhart vielä referoi Augustinusta, mutta viittaa sitten samaiseen Senecan 71. kirjeeseen, josta voinee päätellä, että keppi vedessä on myös sieltä vaikka hän esittääkin sen tässä eri kohdassa: ”Pakanallinen mestari Seneca sanoo: suurista ja ylevistä asioista on puhuttava korkealentoisin mielin ja ylevin sieluin.” Tämän ehdon Mestari Eckhart siis katsoo täyttäneensä sanoessaan kirjoittaneensa ja puhuneensa ”totta itsessäni ja Jumalassa”. Hän kertoo, että hänelle sanotaan, ”ettei tällaisia asioita pitäisi opettaa oppimattomille ihmisille”. Epäselväksi jää, ketkä näin sanovat? Ovatko he niitä, jotka kannattavat taittuneen kepin totuutta? Seuraava Augustinuksen psykologinen selitys näyttäisi tukevan tätä ajatusta:
”Vai onko totuuden rakkaus selitettävä siten, että kaikki, jotka rakastavat jotakin muuta, tahtoisivat sen, mitä he rakastavat, olevan totuutta? Ja koska he eivät tahdo pettyä, he eivät tahdo, että heidän osoitetaan olevan väärässä. He siis vihaavat totuutta erehdyksen tähden, jota he rakastavat totuutena.”
(Suom. Otto Lakka)
Senecakin totesi: ”Kaikkien muiden sieluja omansa perusteella arvostelevat heristävät nyt nyrkkejään silmiäni kohti…”
3. Epäilyn symboli?
Skeptikoiden aistihavaintoja vastaan suunnatut argumentit perustuvat pitkälti logiikalle, jossa jokin on tietynlainen suhteessa johonkin: kohde on kaukaa katsottuna pieni mutta läheltä suuri. Veteen työnnetty keppi ei aivan noudata samaa kaavaa. Mestari Eckhartkin selittää ilmiön todellisen syyn. Voisiko keppi kuitenkin olla niin Senecalla kuin Mestari Eckhartillakin epäilyn symboli juuri heidän kirjoituksissaan käyttämässä yhteydessä? Mestari Eckhartin kohdalla tämä näyttää ilmeiseltä: ”karkeat ihmiset” eivät uskoneet häntä. Senecallakin kysymys on varmaan ihmisten epäilystä mutta ennen kaikkea heidän henkisestä laiskuudestaan. Sellaista arviointia, jota Senecan ihmiset tekevät muista ”oman heikkoutensa pohjalta” ei taas Mestari Eckhartin julistaman sanoman suhteen voine tehdä.
Kun Seneca kirjeensä lopussa myöntää oman puutteellisuutensa hyveen suhteen, hän kuitenkin on toiveikas: ”mutta halu edistyä on suuri osa edistyksestä. Olen täysin tietoinen tästä yrityksestä: tahdon sitä ja tahdon sitä koko ymmärrykselläni”. Mestari Eckhartin lohdutuskirje taas yllätykseksi päättyy hyvin pessimistisiin tunnelmiin: ”Jos joku ymmärtää asiat väärin, niin mitä siihen mahtaa se, joka on sanonut selvästi oikean asian?”.
Lähteet:
Augustinus (2003) Tunnustukset. Suom. Otto Lakka. Helsinki: Sley-kirjat.
Cicero, Marcus Tullius (2016) 粘keptisismin puolustus (Lucullus, Skeptisismi: Ep臺lyn ja etsimisen filosofia, Malin Grahn-Wilder (toim.) Helsinki: Gaudeamus.
Mestari Eckhart (2014) Jumalallisen lohdutuksen kirja. Suom. Kai Pihlajamaa. Tampere: niin&n臺n.
Seneca, Lucius Annaeus (2021) Kirjeet Luciliukselle. Suom. Antti T. Oikarinen. Helsinki: Basam Books.
