Lukianoksen pysti Nordkirchenissä.

Taidoista jaloin – Lukianoksen tanssin ylistys

Satiirikkona tunnettu Lukianos (n. 120–n.180) kirjoitti myös vähemmän pilailevia tekstejä, joista yksi on 160-luvulla syntynyt Tanssista-niminen puolustuspuhe. Kun tanssin puolustus kuitenkin yltyy ylistykseksi, on tämäkin kirjoitelma liioittelevuudessaan hupaisa.

Kirjoitus on dialogimuotoinen, ja Lukianos esiintyy siinä Lykinoksena, joka puolustautuu kyynikko Kratonia vastaan. Tarkasti ottaen Lukianos kirjoittaa pantomiimitanssista, jossa soolotanssija esitti kaikki roolihahmot puhumatta. Lykinos on innokas tällaisissa esityksissä kävijä ja suosittelee nyt ennakkoluuloista Kratonia edes tutustumaan niihin. Kraton tuhahtaa:

”Pitäisikö minun, pitkäpartaisen ja harmaahapsisen miehen muka istua noiden neitimäisten ja mielipuolisten katsojien joukossa, vieläpä taputtamassa ja huutamassa ylistyssanoja jollekin turmioituneelle tyypille, joka kiemurtelee ilman mitään syytä?”
(Suom. Manna Satama)

Lopulta Kraton kuitenkin suostuu ”ystävällisenä eleenä” kuuntelemaan Lykinoksen ”törkypuheita”. Tämä aloittaa katsauksella tanssin historiaan, josta käy ilmi, että tanssi oli jo muinaisista ajoista alkaen olennainen osa uskonnollisia rituaaleja ja kuului myös sotaanlähdön alkuseremonioihin. Tällä tavoin perusteltuaan, ettei tanssi ole vain uusi kevytmielisille ihmisille keksitty ajanviete, Lykinos ryhtyy kuvailemaan nykyistä, näyttämöllä esitettävää pantomiimitanssia.

Sen lisäksi, että pantomiimitanssijan on oltava ruumiiltaan sopusuhtainen ja notkea, satiirikko Lukianos näyttää edellyttävän häneltä myös norsun muistia. Tämän näet ”täytyy tietää kaikki alkaen kaaoksesta ja maailman synnystä aina Egyptin kuningatar Kleopatraan asti”. Tanssijan on siis oltava perillä kaikista mytologian tarinoista. Tämän jälkeen dialogissa seuraa pitkä luettelo, tosin vain ”pieni otos” näistä tarinoista joko aiheina tai yksittäisinä episodeina. Esimerkiksi Megaran alueen tarinoista mainitaan episodit ”lehmän käynti makuulle” ja ”muurien nousu lyyran säestyksellä”. Laskeskelin tarinoita olevan parisensataa. Nyt herääkin kysymys, voiko tanssija lainkaan astua näyttämölle ennen kuin hän muistaa nuo kaikki tarinat? Ja opittuaan ne, onko hän enää kyllin notkea esittämään niitä? Lykinos kuitenkin luettelonsa lopuksi itsestäänselvyytenä toteaa:

”Tanssijalla täytyy olla kaikki nämä aiheet ja tarinat valmiina, ennalta valmistettuina ja mieleen painettuina, jotta hän voi hyödyntää niitä tarpeen mukaan.”

Kun Kraton on dialogin alussa moitiskellut Lykinosta ja sanonut, ettei ole filosofin arvolle sopivaa istua tanssinäytännöissä, Lykinos asettaa nyt tanssin filosofiankin yläpuolelle:

”Tanssi ylittää kaikki muut taidot – musiikin, rytmiikan, metriikan ja etenkin ihailemasi filosofian niin fysiikassa kuin etiikassa – mutta pitää dialektiikkaa kuitenkin hyödyttömänä itselleen. Tanssi ei ole kaukana retoriikasta etenkään silloin, kun ilmaistaan luonnetta ja tunnetta, joista puhujatkin ovat kiinnostuneita.”

On epäselvää, mitä kirjoittaja tarkoittaa filosofian jälkeenjäämisessä ”niin fysiikassa kuin etiikassa”. ”Fysiikan” kohdalla Lykinos on varmastikin oikeassa, jos se ymmärretään ruumiinharjoituksiksi, mutta ”etiikan” suhteen Lukianos taitaa liioitella. Kratonin moitteisiin Lykinos toteaa:

”Osoitan, että se ei tarjoa katsojilleen ainoastaan huvia vaan myös hyötyä. Näytän, kuinka paljon tanssi kasvattaa ja opettaa sekä miten se muovaa katsojien sisintä harjoittamalla sitä mitä kauniimpien näköaistimusten ja viihdyttämällä mitä parhaimpien kuuloaistimusten avulla sekä osoittamalla, miten kaunista on, kun mieli ja ruumis toimivat yhdessä.”

Se, että pantomiimitanssijan täytyy tuntea kaikki tarustot, tarkoittaa samalla, että hän osaa ulkoa myös runoilijoiden eepokset. Tämä on yleissivistävää, mutta mikä sen eettinen merkitys on? Lykinos kylläkin luettelee runoilijoita ja filosofeja, jotka ylistävät tanssia, mutta nämä sijoittuvat aikaan, jolloin pantomiimitanssi ei esiintynyt nykyisessä muodossaan. Nykyisestä tanssista Lykinos sanoo:

”Lisäksi kaikki muut <ilmaisumuodot> liittyvät ihmisen jompaankumpaan puoleen, mieleen tai kehoon, mutta tanssissa mieli ja keho yhdistyvät. Tanssiesitys on ajattelun ilmaisua ja kehon harjoittamisen kautta näkyvää toimintaa. Tärkeintä on toimintaa hallitseva viisaus, missä mikään ei ole järjen vastaista.”

Lykinos näyttäisi tässä puhuvan lähinnä sielun ja ruumiin tasapainosta ja yhteispelistä, mutta ”toiminta”, jota ”hallitsee viisaus”, jäisi kuitenkin vain tanssiesityksen ulkoiseksi toteutukseksi. Mutta tässä Lykinos juuri näkee tanssin voiman, sen että se vaikuttaa ”silmien ja korvien kautta”:

”Kuinka siis tanssi ei olisi kaikkinensa harmoninen? Sehän teroittaa mieltä, harjoittaa kehoa, viihdyttää katsojia, opettaa valtavasti vanhoja tarinoita aulosten, kymbaalien sekä sopusointuisten ja lumoavien laulujen avulla, silmien ja korvien kautta. (—) Tuskin kannattaa mainita, että luonteesi muuttuu paremmaksi käydessäsi tällaisissa esityksissä, kun näet teatteriyleisön kammoavan huonosti meneviä asioita, itkevän niiden takia, jotka kärsivät syyttä, ja ylipäätään huomaat esityksen kasvattavan yleisön luonnetta.”

Onnistuivatko tanssiesitykset aina sitten Lykinoksen kuvailemalla täydellisyydellä? Puhuessaan tanssiin liittyvistä kielteisistä puolista, Lykinos kertoo eräästä näyttelijästä, joka eläytyi Aiaan rooliin niin, että tuli itsekin hulluksi – samoin yleisö:

”Koko katsomo kuitenkin tuli hulluksi yhdessä tuon Aiaan kanssa, hyppi, huusi ja repi vaatteensa. Jotkut tavalliset moukat, joita ei kiinnosta tyyli ja jotka eivät erota hyvää huonosta, arvelivat tällaisen esitystavan olevan tunteen korkein ilmaisu. Sivistyneemmät puolestaan tajusivat mutta vaikka häpesivätkin näyttämön tapahtumia, eivät kuitenkaan osoittaneet sitä hiljaisuudella. Hekin taputtivat, koska halusivat peittää tanssin päättömyyden.”

Kuvaus ei eroa juuri siitä, jonka Kraton esitti dialogin alussa puhuessaan ”turmioituneesta tyypistä” ja ”mielipuolisista katsojista”.

Tanssiesitykset eivät siis aina muokanneet katsojan ”luonnetta” paremmaksi, vaan Lykinoksen kertoman mukaan katsojalta näytetään edellytetyn jo valmiiksi ”sivistystä”. Filosofiaan nähden tanssiesityksissä piili jopa vaarana huonontaa, kun väkijoukko sai yksittäiset katsojat mukaansa. Filosofian harjoittaminen sen sijaan tapahtuu useimmiten yksityisesti, joko opettajan tai kirjojen välityksellä.

Vaikka Lykinos päättääkin esityksensä juuri tuohon kertomukseen sekasorrosta teatterissa, hän saa Kratonin kuitenkin vakuuttuneeksi tanssiesitysten erinomaisuudesta ja niinpä tämä dialogin lopuksi ehättää sanomaan:

”Ystäväni, kun seuraavan kerran menet teatteriin, muista varata minullekin istumapaikka vierestäsi, ettet sinä yksin palaa teatterista meitä muita viisaampana!”

Lähde: Manna Satama (käännös ja selitykset) Tanssia antiikin näyttämöllä: Lukianos ja tanssin puolustus (teksti on vain sähköisessä muodossa).

Artikkelikuvassa Lukianoksen pysti Saksan Nordkirchenissä.


Avatar photo

Kirjoittaja

Olen kontiolahtelainen kirjailija ja julkaissut esseekokoelmat Kirjoituksia stoalaisuudesta (Kirjokansi, 2015), Brutuksesta - stoalaisesseitä (Kirjokansi, 2016), uudistettu painos esikoisesta (Basam Books, 2021) ja Stoalaisia kummitusjuttuja & Tuberon saviastioista (Atrain & Nord, 2022). Esseet ovat filosofian harrastajan populaarifilosofisia pähkäilyjä.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.