Jumalan olemassaoloa on yritetty todistaa monin tavoin. Tunnetuimmat Jumalan olemassaolotodistukset ovat ontologinen, kosmologinen ja teleologinen todistus eli suunnitteluargumentti, josta Immanuel Kant (1724-1804) käytti nimitystä fysikoteologinen argumentti.
Suunnitteluargumentti on a posteriori (lat. kokemuksen jälkeen) -argumentti. Tämä tarkoittaa, että se perustuu tiettyihin tosiasioihin, jotka opimme kokemuksen avulla, aistiemme välityksellä. Voidaan sanoa, että suunnitteluargumentti on epäilemättä kaikkein suosituin teistinen jumalatodistus.
Suunnitteluargumentista on monia muotoja. Sitä kutsutaan usein myös teleologiseksi argumentiksi, koska kreikan sana telos (tέλος) tarkoittaa päätöstä, täyttymystä, tarkoitusperää tai päämäärää. Suunnitteluargumentin perusajatuksen mukaan luonto näyttää rakenteeltaan suunnitellulta enemmän kuin sellaiselta, joka olisi syntynyt sattumalta tai erehdyksessä. Jos kysymme “tavalliselta” teistiltä, millaisen todistuksen tai argumentin hän voisi esittää Jumalan olemassaolon tueksi, hän todennäköisesti esittää jonkinlaisen suunnitteluargumentin. Hän sanoo esimerkiksi, että miten maailmassa voisi ilmene sisäistä harmoniaa ja äärimmäistä kauneutta, jos ei olisi Jumalaa, joka on suunnitellut sen sellaiseksi.
Pyhän Tuomaan ja William Paleyn näkemys suunnitteluargumentista
Varhaisin länsimaisen filosofian versio suunnitteluargumentista on kaiketi Platonin (427-347 eKr.) käsitys, jonka hän esittää viimeisen ja kesken jääneen teoksensa Lait eli lainsäädännöstä (noin 347 eKr.) kymmenennessä kirjassa. Dominikaanimunkki ja teologi-filosofi Tuomas Akvinolaisen (1225-1274) “viisi tietä” (quinque viae), joita hän analysoi massiivisessa moniosaisessa, noin 4000 sivuisessa, kirjassaan Summa Theologiae (1265-1274), sisältää myös argumentin suunnittelusta. Pyhä Tuomas panee merkille todistuksessaan sen, että monet älyä tai tietämiskykyä vailla olevat oliot toimivat tarkoituksenmukaisesti. Tuomas kirjoittaa:
“Näemme näet joidenkin tietämiskykyä vailla olevien, nimittäin luontokappaleiden, toimivan päämäärän vuoksi. Se näkyy siinä, että ne aina tai useimmiten toimivat samalla tavalla saavuttaakseen sen, mikä on parasta. Sen vuoksi on ilmeistä, että ne eivät päädy päämäärään sattumalta vaan tarkoituksella. Mutta tietämiskykyä vailla olevat eivät suuntaudu päämäärään, ellei joku tietävä ja ymmärtävä ohjaa niitä kuten jousiampuja ohjaa nuolen pilkkaan. On siis joku ymmärtävä, joka ohjaa kaikki luontokappaleet päämäärään, ja häntä sanomme Jumalaksi.”
Suunnitteluargumentin ajatus on, että päämäärään tähtäävä käyttäytyminen voidaan luokitella mieltä tai tietoa vailla olevien olioiden ja mielellisten olioiden päämäärään tähtääväksi käyttäytymiseksi. Kun esimerkiksi sanomme, että Pirjo haluaa ostaa jäätelöä, niin tämän haluaminen yhdessä hänen uskomustensa kanssa aikaansaa sen, että hän kävelee kauppaan ja ostaa jäätelöä. Mutta jos tarkastelemme nuolta, joka lentää päämääränään maalitaulu, niin emme voikaan selittää nuolen päämäärään suuntautumista nuolen mielentilojen, kuten uskomusten ja halujen, avulla. Näin on siksi, että nuolella ei ole uskomuksia eikä haluja.
Nuolen päämäärään suuntautuminen voidaan kuitenkin selittää sen olion mielentilojen avulla, joka on ampunut nuolen kohti maalitaulua. Ampuja haluaa nuolen osuvan maalitauluun. Tämä halu on aikaansaanut nuolen lentämään kohti maalitaulua. Siis on olemassa ei-mielellisten olioiden päämääräsuuntautuneisuutta, joka voidaan selittää ihmisen mielellisten tilojen avulla.
Suunnitteluargumentin keskeinen oletus on se, että jos jokin ei-mielellinen toimii päämäärähakuisesti, täytyy olla jokin mielellinen olento, jonka tahtoa tuo ei-mielellinen olio noudattaa. Pyhä Tuomas väittää, että on olemassa ei-mielellistä päämäärään suuntautuneisuutta, jota ei voi selittää ihmisten halujen avulla. Esimerkiksi ei-mentaaliset bakteerit pyrkivät säilyttämään olemassaolonsa ja lisääntymään. Mutta koska kaikella päämäärään suuntautuvalla ei-mielellisen olion toiminnalla täytyy olla jokin ulkoinen syy, ja koska ihmiset eivät ole suunnitelleet, ainakaan kaikkia, bakteereja, täytyy tuon suunnittelijan ja suunnitelman toteuttajan olla taivaassa eikä maan päällä. Tuomaan mukaan tuon suunnittelijan täytyy olla Jumala.
Kuuluisin suunnitteluargumentin muoto on teologi-filosofi ja kirkonmies William Paleyn (1743-1805) näkemys, jonka hän esittää teoksessaan Natural theology, or Evidences of Existence and Attributes of the Deity, Collected from the Appearances of Nature (1802). Paleyn argumentti voidaan esittää ei-formaalisesti seuraavalla tavalla.
Kuvittele, että kävelet hiekkarannalla. Yhtäkkiä jalkasi osuu johonkin esineeseen. Kun nostat sen ylös, huomaat, että se on kello. Ajatellaan, että et ole koskaan ennen nähnyt taskukelloa. Näin ollen et tiedä, mikä se on ja mistä se on tullut. Kun tutkit esinettä, huomaat, että se koostuu lukuisista hyvin pienistä osista, joista jokainen suorittaa varsin täsmällisesti rajattua tehtävää. Kun nämä kaikki kellon osat ovat yhdessä ja viritettynä, sen viisarit liikkuvat.
Jos ajattelemme itseämme tähän tilanteeseen, emme voi Paleyn tavoin välttää päätelmää, jonka mukaan kellolla on jokin tarkoitus ja että kello on älykkään olion suunnittelema ja valmistama. Meri tai luonto ei ole sitä tehnyt, eikä se ole myöskään syntynyt sattumalta, vaan sen on tehnyt kelloseppä. Kun nyt katsot ympärillesi, näet luonnon, jossa näkyy kaikkialla suunnitelmallisuutta. Esimerkiksi erilaiset eläinlajit ovat sopeutuneet hyvin ympäristöönsä ja jokaisen organismin yksittäiset rakenneosat palvelevat organismin kokonaisuutta erittäin monimutkaisin tavoin.
Paley antaa monia esimerkkejä suunnitelmallisuudesta. Hän puhuu esimerkiksi silmän hienorakenteesta ja muista ihmiskehon anatomisista yksityiskohdista. Hänen tarkoituksenaan on osoittaa, että on rationaalista päätellä, että on olemassa Jumala, ylimmäinen ja supranormaali suunnittelija, näistä monimutkaisista biologisen maailman yksityiskohdista.
Suunnitteluargumentti on päättely parhaaseen selitykseen eli abduktiivinen päättely. Abduktion lähtökohtana on tyypillisesti joukko havaintoja ja se etenee havaintojoukon todennäköisimpään selitykseen. Tässä tapauksessa parhaasta selityksestä kilpailevat sattuma ja Jumalan suunnittelu tai Jumala suunnittelijana. Mutta voi olla myös muita vaihtoehtoja maailman synnylle.
William Paley George Romneyn kuvaamana.
Darwin ja suunnitteluargumentti
Charles Darwin (1809-1882) syntyi varakkaaseen perheeseen Shrewsburyssa vuonna 1809. Hänen perheensä oli saanut vaikutteita unitarismista. Unitarismi (lat. unitas= yhteys) oli lahkoliike, joka korosti Jumalan yksipersoonallisuutta ja hylkäsi kolminaisuusopin sekä Kristuksen jumaluuden. Nimitys esiintyi ensi kerran vuonna 1600 Siebenbürgissa. Unitaristit suhtautuivat siis kielteisesti kolminaisuusoppiin, mutta heillä oli luja usko siihen, että Jumalan hyväntahtoisuus ilmenee aineellisessa maailmassa.
Darwin opiskeli lääketiedettä Edinburghin yliopistossa vuosina 1818-1825. Häntä pidetään yhtenä ihmiskunnan merkittävimpänä tiedemiehenä. Darwin esitti kuuluisan evoluutioteoriansa teoksessaan Lajien synty (On the Origin of Species, 1859), jossa hän esiintuo myös näkemyksensä luonnonvalinnasta. Tällä hänen näkemyksellään on ollut kauaskantoisia vaikutuksia myös teologiaan ja uskonnonfilosofiaan.
Darwinin, jonka piti alun perin valmistua anglikaanipapin virkaan, näkemys uskonnosta, erityisesti kristinuskosta ja Jumalasta, muuttui hänen elämänkaarensa aikana. Hänestä tuli agnostikko ennen muuta henkilökohtaisten elämänkohtaloidensa, ei niinkään tieteellisten löytöjensä, takia. Anne (Annie)-tyttären kuolema vuonna 1851 tuhosi lopullisesti Darwinin uskonnollisen uskon.
Paley oli merkittävin englantilainen teologi Darwinin syntymän aikoihin. Paleyn kuuluisa suunnitteluargumentti tuli tutuksi Darwinille jo varhain, koska hän oli nuorena Raamattuun kirjaimellisesti uskova kristitty. Edinburghin opiskeluvuosinakaan Darwin ei kuitenkaan kääntynyt ateistiksi tai materialistiksi eikä edes skeptikoksi, vaikka hän oli Robert Grantin, Robert Knoxin ja William Brownin tuttu. He olivat vapaa-ajattelijoita, joiden tiedenäkemys ja skeptisismi saivat aikaan skandaalin.
Darwinin, joka oli ollut Paleyn ihailija, kritiikki horjutti Paleyn suunnitteluargumentin pätevyyden. Darwin kehitti teorioita, jotka viittaavat siihen, etteivät sattuma ja Jumala suunnittelijoina ole ainoat relevantit selitykset maailman järjestäytyneisyydelle. Darwin oli englantilaisen luonnollisen teologian perillinen. Hän esitti näkemyksensä luonnonvalinnasta.
Jumalan luomisessa väitetty sanonta fiat (“tulkoon”) ei aikaansaanut uusia lajeja. Ne ovat muuntelun, lisääntymisen ja eloonjäämisen ehtymättömien prosessien tulosta. Luonto siis tekee valintoja. Tämä näyttää osoittavan sen, ettei suunnitelmallisuus pidä paikkaansa, koska luonnonvalinta ei viittaa ajatukseen tarkoituksenmukaisesta suunnittelusta tai suunnitelmallisuudesta. Darwinin mukaan orgaanisten olioiden muuntelussa ja luonnonvalinnassa ei näytä olevan enempää suunnitelmallisuutta kuin tuulen suunnassa. Emme todellisuudessa näe suunnitelmallisuutta, vaan näemme jotain, mikä näyttää suunnitelmallisuudelta.
Luonnollinen teologia heikkeni Darwinin näkemysten myötä, mutta säilyi kuitenkin yhtenä ajatusperinteenä. Siihen oli muun muassa seuraavia syitä. Ensinnäkin suunnitelmallisuuteen sisältyy usein voimakas intuitiivinen usko. Mutta sattumaankaan uskominen ei tunnu relevantilta. Tähän liittyen Darwin kirjoitti:
“Tajuan itsekin, että ajatukseni ovat toivottoman sekamelskassa. En voi ajatella, että maailma – sellaisena kuin sen havaitsemme – olisi sattuman seurausta; silti en voi ajatella, että jokainen erillinen asia olisi jonkin tietoisen suunnitelman tulosta.”
Kun Darwin seurasi orkideoiden hedelmöittymistä, hänessä heräsi tunne tietoisesta suunnitelmallisuudesta. Hän sanoi: “Usein tuo ajatus saa minut voimakkaasti valtaansa, mutta joskus se taas häipyy.”
Toiseksi Darwinin näkemykset ovat monin tavoin sidoksissa luonnollisen teologian perinteeseen. Luonnollisen teologian edustajat esittävät, ettei maailmankaikkeutta ole luotu vain ihmistä varten. Darwin yhtyi heidän näkemykseensä. Paley ja hänen tutkijakollegansa korostivat ympäristössä tapahtuvien muutosten sopeutumista, joka on olennaista luonnonvalintanäkemyksessä.
Mutta merkittävintä oli se, että Darwin kannatti luonnollisen teologian edustajien tavoin lineaarista historiantulkintaa, joka eroaa J. B. Lamarckin (1744-1829) syklisestä tulkinnasta. Lineaarinen näkemys historian kulusta on tyypillistä sekä Vanhan että Uuden testamentin historiantulkinnalle. Jumala toimii historiassa eikä sen ulkopuolella pelkästään deismin näkemyksen mukaisena maailman rakennusmestarina tai arkkitehtina. Näin ollen voidaan ymmärtää, miksi W. Cannon saattoi väittää, että darvinismin suosio oli itse asiassa “kristillisen maailmankuvan riemuvoitto – tutkijat valitsivat sen ja hylkäsivät muut mahdolliset tulkinnat.”
Kolmanneksi monet kristityt tutkijat ajattelevat, että evoluutioprosessissa on kysymys laajasta suunnitelmallisuudesta. Kuvaavaa on englantilaisen papin ja historian professorin Charles Kingsleyn (1819-1875) ajatus luonnollisesta teologiasta: “En suinkaan halua kieltää sen kehittämistä. Haluan kieltää sen, että siitä tulisi luopua.” Sitten hän jatkoi sanoen: “Ennestään jo tiesimme Jumalan olevan niin viisas, että hän pystyy luomaan kaiken. Hän on kuitenkin vielä paljon viisaampi: hän voi kaiken saada luomaan itsensä.”
Useimmat nykytutkijat ajattelevat kuitenkin seuraavasti: Jos Darwinin näkemykset ja häneltä vaikutteita saanut evoluutiobiologia pitävät paikkansa, on mahdollista. että luonnonvalinta yhdistettynä fysiikan ja kemian lain kaltaisuuksiin kykenee ajan myötä aikaansaamaan tarkoituksenmukaisia ja monimutkaisia biologisia rakenteita.
Charles Darwin v. 1881. Kuva: Wikipedia.
Nykyiset biologiaan perustuvat suunnitteluargumentit
Nykyisistä biologiseen suunnitteluun perustuvista argumenteista kuuluisimmat ovat yhdysvaltalaisten biokemisti Michael Behen (1952-) ja matemaatikko William Dembskin (1960-) näkemykset. Heidän näkemyksestään käytetään nimitystä “älykkään suunnittelun teoria (Intelligent Design= ID-theory). He väittävät, että Darwinin evoluutioteoria edellyttää toimiakseen uuden selittävän tekijän. so. älykkään ja tietoisen suunnittelijan.
Näin on sen takia, että havaitsemme biologisessa maailmassa kompleksisia rakenteita, jotka eivät voi olla luonnonvalinnan tulosta. Behe esittää ajatuksensa palautumattomasta monimutkaisuudesta (irreducible complexity). Hän selittää, että joillakin bakteereilla on siimamoottori, jonka varsin monimutkaisilla osilla ei näytä itsessään olevan mitään tehtävää. Jos siimamoottorin osat eivät olisi osa siimamoottoria, ne olisivat tarpeettomia. Behen mukaan ainoa syy sille, miksi luonnonvalinta tuottaa tarpeettomia rakenteita, on se, että jokin älykäs suunnittelija on ajatellut etukäteen siimamoottorin rakenteen. Tämä älykäs suunnittelija on syöttänyt tuon informaation mukaan olion genetiikkaan. Vain tämä selittää sen, miten turhat osat voivat olla tulosta biologisesta kehityksestä ennen kuin siimamoottori on valmis. Monet tutkijat ovat Behen teoksen Darwin`s Black Box (1996) inspiroimana esittäneet lukuisia teorioita siimamoottorin synnylle. Kiista siis jatkuu eikä mitään lopullista ratkaisua ole näköpiirissä.
Hienosäätöön perustuva argumentti
Yleensä nykyisessä uskonnonfilosofiassa pidetään biologiaan perustuvia argumentteja epäonnistuneina. Mutta viime vuosikymmenten aikana on alettu keskustella niin sanotusta uudesta suunnitteluun perustuvasta argumentista (the new argument from design) tai kosmologisesta suunnitteluargumentista (the cosmological design argument). Argumentista käytetään yleisesti nimitystä hienosäätöön perustava suunnitteluargumentti (the argument from fine-tuning).
Hienosäädön ydinajatuksena on se, että vähäiset muutokset fysikaalisissa vakioissa johtavat suuriin muutoksiin koko maailmankaikkeudessa. Yksi esimerkki on alkuräjähdyksen (Big Bang) laajentumisen nopeus. Big Bangin ensimmäisten sadasosasekuntien aikana maailmankaikkeus laajeni valtavan nopeasti. Jos universumin laajentumisnopeuden muutos olisi ollut vain äärimmäisen vähän eli 1/10 potenssiin 60 hitaampaa kuin se oli, maailmankaikkeus olisi lakannut laajentumasta ja sortunut takaisin kasaan. Toisaalta liian suuri nopeus nopeampaan suuntaan olisi aikaansaanut sen, että maailmankaikkeus olisi laajentunut niin nopeasti, että hiukkaset eivät olisi ehtineet liittyä toisiinsa ja aineen synty olisi tullut mahdottomaksi.
Hienosäätöön perustuvissa argumenttien esimerkeissä on olennaista se, että mahdollisista arvoista ainoastaan äärimmäisen pieni joukko mahdollistaa elämän synnyn maailmankaikkeudessa. Varsin hienovarainen luonnonvakioiden tasapaino näyttää ylläpitävän maailmankaikkeuttamme. Jos säätäisimme jotakin niistä vain vähän, niin koko maailmankaikkeus muuttuisi siten, että elämän synty ei olisi mahdollista. Jos siis arvot määräytyvät sattumalta ja “ikkuna” sille, että elämä olisi mahdollista, on hyvin pieni, tulee silloin selittää, miksi arvot ovat juuri ne, jotka ne ovat. Seuraava esimerkki kuvaa sen, kuinka harvinaisesta tapahtumasta maailmankaikkeuden hienosäädössä on kysymys.
Kuvittele, että on olemassa galaksimme, linnunradan, kokoinen tikkataulu. Linnunrata (engl. Milky Way) sisältää auringon lisäksi jopa 400 miljardia tähteä. Tämä tikkataulu edustaa mahdollisia arvoja, jotka luonnonvakioilla voi olla. Näistä kaikista mahdollisista arvoista vain äärimmäisen pieni osa mahdollistaa elämän synnyn. Jos on ainoastaan yksi maailmankaikkeus ja tikkaa heitetään vain yhden kerran. Jos tikka osuu juuri siihen muutaman neliösentin suuruiseen alueeseen, joka on elämän kannalta tarkastellen napakymppi, on vaikea uskoa, että kyseessä olisi sattuma. Maailmankaikkeuden hämmästyttävä arkkitehtuuri saa monet kosmologitkin olettamaan, että on olemassa jokin tietoinen mieli, joka vaikuttaa maailmankaikkeuden toimintaan tai ainakin elämän syntyyn.
Hienosäätöargumentin kritiikkiä
Monet kriitikotkin myöntävät, että hienosäädön olemassaolo on hyvin perusteltu tieteellinen tosiasia. Mutta siitä, mitä sen perusteella voidaan päätellä maailmasta ja sen synnystä sekä toiminnasta, ei vallitse mitään yksimielisyyttä. Yhdet katsovat hienosäädön olevan vain tosiasia, jolle kyllä löytyy ajan myötä tieteellinen selitys. Toiset ajattelevat, että tällaisen syy voisi olla nimenomaan jokin suunnittelija, joka on laittanut maailman käyntiin tai tämä suunnittelija valvoo ja huolehtii koko ajan maailmankulusta.
Hienosäätöön perustuvaa suunnitteluargumenttia voidaan kritisoida monin tavoin tavoin. Yksi tapa on se, että niin sanottu “kaiken teoria” tai yhtenäisteoria, joka olisi nobelisti Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan näkemykset, selittäisi hienosäädön. Tämän näkemyksen mukaan “kaiken teoria” selittää sen, miksi perustavat arvot ja luonnonlait ovat juuri sellaisia kuin ne ovat. Mutta tähän vastaväitteeseen voidaan todeta, että mitään “kaiken teoriaa” ei ole olemassa eikä ole mitään takeita, että sellainen teoria koskaan toteutuisi.
Toinen tapa kritisoida hienosäätöön perustuvia argumentteja on se, ettemme voi sanoa mitään hienosäädettyjen vakioiden todennäköisyyksistä tai epätodennäköisyyksistä. Näin on väittänyt esimerkiksi kanadalainen filosofi Ian Hacking (1936-). Jotta voisimme näin tehdä, meillä pitäisi olla edes jokin käsitys siitä, miten maailmankaikkeudet saavat alkunsa ja miten niiden lait määräytyvät. Mutta me emme tiedä sitä. Tämän takia emme voi sanoa mitään relevanttia tämän nykyisen universumimme arvojen todennäköisyyksistä.
Tähän amerikkalainen filosofi ja kuuluisa teleologisen argumentin puolustaja Robin Collins on vastannut sanoen, että hienosäätöön perustuvat argumentit eivät puhu todennäköisyyksistä sillä tavoin kuin Hacking olettaa. Collins selittää, että hienosäätöön perustuvien argumenttien todennäköisyydet koskevat sitä, missä määrin hienosäätö on odotettavissa, jos teismi on totta tai jos naturalismi on totta.
Tällä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon jokin tosiasia tukee tiettyä oletusta eikä jonkin fysikaalisen tapahtuman esiintymisen todennäköisyyttä. Collins on esittänyt maailmankaikkeuden hienosäätöön perustuvan argumentin periaatteita noudattaen, että kun vertaamme kahta oletusta, niin havainto on paras todiste sen hypoteesin puolesta, jonka perusteella se on todennäköisempi tai vähemmän todennäköisempi. Jos vertaamme kahta hypoteesia, Collins esittää seuraavan argumentin näkemyksensä puolesta.
- Maailmankaikkeuden hienosäätö ei ole hyvin epätodennäköinen teismin perustalta.
- Maailmankaikkeuden hienosäätö on hyvin epätodennäköinen ateistisen yhden maailman hypoteesin pohjalta.
Collins päättelee näiden (1. ja 2.) ja edellisen esittämänsä perusteella, että teistisen älykkään suunnitelman ajatus saa tukea universumin hienosäädöstä toisin kuin ateistinen yhden maailmankaikkeuden oletus.
Hackingin mukaan emme voi puhua hienosäädön todennäköisyydestä siksi, että me emme voi verrata sitä mihinkään. Mutta Hacking näyttää tarkoittavan jonkin tapahtuman todennäköisyyttä eikä odotettavuutta tai todennäköisyyttä jonkin taustatiedon perusteella. On siis syytä erottaa tilastollinen todennäköisyys tiedollisesta eli episteemisestä todennäköisyydestä.
Älykkään suunnittelun teorian voimakkaan vastustajan filosofi Elliot Soberin (1948-) mukaan emme voi päätellä omasta olemassaolostamme sitä, että maailmankaikkeus on hienosäädetty. Nimittäin olemassaolomme ei anna mitään uutta evidenssiä hienosäädön puolesta, koska jos maailmankaikkeus ei olisi hienosäädetty, emme olisi sitä tietenkään ihmettelemässä. Hienosäätö ei ole mikään yllätys, vaikka naturalismi olisi totta ja maailmankaikkeuksia olisi vain yksi. Tällaisia kritiikkejä kutsutaan antrooppisiksi vastaväitteiksi.
Tunnettu brittiläinen analyyttinen uskonnonfilosofi ja evidentialisti Richard Swinburne (1934-) on esittänyt antrooppiselle väitteelle vasta-argumentin. Hän pyytää kuvittelemaan seuraavan tilanteen. Olet silmät sidottu teloituskomppanian edessä. Komppaniassa on kymmenen ampujaa. Heidän tehtävänsä on ampua sinut. Laukaukset kajahtavat, mutta huomaat olevasi elossa.
Sober ajattelee, että se tosiasia, että huomaat olevasi hengissä, ei anna syytä olettaa mitään komppanian ampujien ampumataidosta tai uskomuksista. Vaikka ampujat olisivat osuneet sinuun, se ei olisi mikään yllätys, joka kaipaisi selityksen. Nimittäin et olisi ajattelemassa asiaa, jos ampujat olisivat osuneet sinuun ja olisit kuollut.
Swinburnen mielestä on outoa ajatella näin. Collins on samaa mieltä Swinburnen kanssa. Collinsin mukaan ei ole luontevaa ajatella, että kaikki ampujat ampuivat ohi sattumalta tai että heidän kaikkien aseet olivat viallisia. On siis todella yllätys, että olet hengissä ja tämä yllätys tarvitsee selityksen. Oletus, että ampujat ampuivat ohi tahallaan, saa valtavasti tukea verrattuna siihen oletukseen, että ampujat tosissaan yrittivät tappaa sinut, mutta ampuivat ohi sattumalta tai heidän kaikkien aseet olivat viallisia. Mutta on epäselvää, voidaanko tästä esimerkistä päätellä vahva tai edes heikko analogia koko maailmankaikkeuteen.
Jo 1700-luvulla skottifilosofi David Hume (1711-1776) kritisoi suunnitteluargumenttia siitä, että esimerkiksi kellon analogia koko maailmaan ja sen luomiseen on heikko. Vaikka kellolle tarvitaan suunnittelija, kelloseppä, niin vastaavasti maailman synnylle ei tarvita välttämättä suunnittelijaa. Hume kritisoi älyllisen suunnittelijan argumenttia huomauttamalla, että on kysyttävä, kuka suunnitteli suunnittelijan. Nykyajan hienosäätöargumentin kriitikot esittävät samankaltaisesti, että Jumalan olemassaolon hypoteesi hienosäädön selittämiseksi ei toimi. Näin on siksi, että Jumalan on oltava äärettömän monimutkainen kyetäkseen selittämään hienosäädön olemassaolon. Voimme aina kysyä, kuten Hume teki, kuka suunnitteli suunnittelijan.
Suosituin hienosäätöön perustuvan argumentin vasta-argumentti on ollut väitteen “hienosäätö on epätodennäköistä, jos on olemassa vain yksi maailmankaikkeus ja naturalismi (ateismi) on totta” kieltäminen ja sen väittäminen, että olemassa useita universumeja. Tätä argumenttia voidaan kutsua multiversumin olemassaoloon perustuvaksi vastaväitteeksi.
Tämän argumentin perusväite on se, että jos on olemassa monia universumeita, ei siis ole mikään yllätys (joka vaatisi selitystä), että meidän maailmankaikkeutemme olisi hienosäädetty elämää varten. Erilaiset maailmankaikkeudet perustuvat erilaisille luonnonvakioille. Tämä takia on selvää, ettemme ole voineet syntyä muihin maailmankaikkeuksiin kuin tähän, koska muissa maailmankaikkeuksissa ihminen ei voi elää. On olemassa erilaisia tapoja ymmärtää multiversumin ajatus, mutta aiheemme kannalta on keskeistä se, että jos yleiskäsitys multiversumin olemassaoloon perustuvasta vasta-argumentista pitää paikkansa, maailmankaikkeutemme hienosäätö ei tarvitse selitystä. Mutta multiversumiteorian ongelma on myös se, että fyysikkojenkaan keskuudessa multiversumista ei vallitse mitään yksimielisyyttä.
Vaikka multiversumiin perustuva näkemys olisi totta, se ei tee hienosäädöstä mahdotonta. Collins esittää seuraavan argumentin. Kuvittele, että on olemassa kone, joka tulostaa sattumanvaraisesti maailmankaikkeuksia äärellisen ajan. Näissä maailmankaikkeuksissa on erilaiset luonnonlait. Mutta toisinaan syntyy universumeita, jotka kykenevät ylläpitämään elämää. Multiversumiteorioissa tällaisen koneen vastine on yleensä jokin mekanismi, joka selittää maailmankaikkeuden synnyn. Olkoon tämä mekanismi millainen tahansa, niin senkin voidaan väittää olevan ainakin jossain määrin hienosäädetty, koska se aikaansaa ainakin muutaman hienosäädetyn universumin. Collins toteaa, että multiversuminäkemys aikaansaa ainoastaan sen, että hienosäätö vain siirretään maailmankaikkeudestamme multiversumien lähtötasolle. Näin ollen Collins voi relevantisti väittää, että hienosäädön synty ei ratkea multiversuminteorian avulla. Mutta naturalismin puolustajat eivät pidä Collinsin väitettä pätevänä.
Richard Swinburne, s. 26.12.1934
Hienosäätöön perustuvan teorian puolustajat väittävät, että multiversumiteoria rikkoo tärkeää filosofista periaatetta. Jos kaksi teoriaa ovat yhtä selitysvoimaisia, tulee hyväksyä teorioista yksinkertaisempi. Englantilaisen filosofi ja fransiskaanimunkki William Ockhamin (tai Occam, 1285-1347) partaveitsen (Occam`s razor) nimellä tunnettu sääntö (säästäväisyysperiaate) kuuluu: “On turha käyttää useampia sellaisessa, mikä aikaansaadaan vähemmällä” (Frustra fit plura quod potest fieri per pauciora). Swinburnen mukaan multiversumioletus on teismiä monimutkaisempi ja priorisesti epätodennäköisempi. Swinburne esittää tiivistetysti näkemyksensä seuraavasti:
“[On] äärimmäisen irrationaalista postuloida ääretön määrä universumeita, jotka eivät ole koskaan olleet kausaalisessa yhteydessä toisiinsa, vain välttääkseen teismin hypoteesia. Olettaen, että yksinkertaisuus muodostaa priorisen todennäköisyyden ja että teoria on sitä yksinkertaisempi mitä vähemmän entiteettejä se postuloi, on paljon yksinkertaisempaa postuloida yksi Jumala kuin ääretön määrä universumeita, jotka poikkeavat jonkin säännönmukaisen kaavan mukaisesti toisistaan ja joita ei ole tuottanut mikään muu.”
(Sitaatin suom. Jouko Ala-Prinkkilä).
Kantin mukaan fysioteologisen eli suunnitteluargumentin ongelma on samankaltainen kuin ontologisen ja kosmologisen argumenttien eli ihmisjärjen kykyjen kuvitellaan ulottuvan laajemmalle kuin ne itse asiassa ulottuvat. Nimittäin ei ole oikeutettua olettaa, että Jumala tai joku muu transsendentti älyllinen olento olisi maailmassa kokemamme järjestyksen aikaansaaja. Vaikka voitaisiin osoittaa, että maailmalla on korkein arkkitehti tai rakennusmestari (Weltbaumeister), ei olisi kuitenkaan mahdollista osoittaa, että sillä on luoja (Weltschöpher). On siis mahdollista, että maailma on syntynyt ilman mitään syytä. Mutta sen on “jumalallinen” arkkitehti saattanut järjestykseen.
Kant ei tietenkään tiennyt mitään nykyisistä suunnitteluargumentin variaatioista. Näinkin ollen keskustelu suunnitteluargumentin nykyisistä hienosäätöön perustuvista erilaisista versioista voi jatkua – ja sen on tärkeää jatkua.
Kirjallisuus
Akvinolainen, Tuomas 2002. Summa theologiae. Valikoiden suomentanut J.-P. Rentto. Helsinki: Gaudeamus.
Ala-Prinkkilä, Jouko 2014. Todennäköisin vaihtoehto. Richard Swinburnen käsitys kristillisen teismin rationaalisuudesta. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 278.
Collins, Robin 2002. Design and the Many-Worlds Hypothesis. Teoksessa William Craig (ed.) Philosophy of Religion: A Reader and Guide. Edinburgh: Edinburgh University, 130-148.
Davis, Stephen T. 1997. God, Reason and theistic Proof. Edinburgh: Edinburgh University Press.
Kant, Immanuel 2013. Puhtaan järjen kritiikki. Markus Nikkarla ja Kreeta Ranki (suom.). Työryhmän johtaja Olli Koistinen. Helsinki: Gaudeamus.
Koistinen, Olli 1996. Taivaassa. Teoksessa Olli Koistinen & Juha Räikkä. Taivaassa ja maan päällä. Helsinki: Edita, 59-116.
Macquarrie, John 2000. Luonnollinen teologia. Teoksessa Alister E. McGrath. Modernin teologian ensyklopedia. Satu Norja & Kia Sammalkorpi-Soini (suom.) Helsinki: Kirjapaja Oy, 421-425.
McCord Adams, Marilyn 1999. Ockham`s Razor. Teoksessa The Cambridge Dictionary of Philosophy. Second Edition. General Editor Robert Audi. Cambridge: Cambridge University Press, 629.
Nordin, Svante 1999. Filosofian historia. Länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin. Jukka Heiskanen (suom.) Liitteenä Ilkka Niiniluodon katsaus filosofiaan Suomessa. Oulu: Pohjoinen.
Russell, Colin A. 2000. Biologia ja kristillinen ajattelu. Teoksessa Alister E. McGrath. Modernin teologian ensyklopedia. Satu Norja & Kia Sammalkorpi-Soini (toim.) Helsinki: Kirjapaja Oy, 57-65.
Sihvola, Juha 2011. Maailmankansalaisen uskonto. Helsinki: Otava.
Spencer, Nick 2009. Darwin and God. Society for Promoting Christian Knowledge (SPCK).
Swinburne, Richard 2004.The Existence of God. 2 edition. Oxford: Clarendon Press.
Visala, Aku 2011. Argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Teoksessa Olli-Pekka Vainio & Aku Visala. Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: Kirjapaja, 94-142.
von Sydow, Momme 2005. Charles Darwin: A Christian Undermining Christianity? Teoksessa David M. Knight & Matthew D. Eddy (eds.) Science and Beliefs: From Philosophy to Natural Science, 1700-1900. Science, Technology and Culture, 1700-1945. Aldershot: Ashgate, 141-156.
