Olen puolivillaisesti seurannut Vartijassa käytyä keskustelua, jota Yhdysvalloissa toimivat suomalaiset teologianopettajat ovat käyneet.
Tahtoisin kyseenalaistaa käsityksen, jonka mukaisesti Suomessa tehtyjä teologisia väitöskirjoja ei voitaisi ehkä hyväksyä Yhdysvalloissa. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on yliopistorankingeissa 50 johtavan tutkimuslaitoksen joukossa. Miten on mahdollista, että Amerikassa ei hyväksyttäisi maailman johtaviin tutkimuslaitoksiin kuuluvan tiedekunnan tutkimuksia?
Asiassa on kuitenkin perää ja debatissa aihetta. Suomalaisia väitöskirjoja tuskin hyväksyttäisiin teologisten koulujen (schools) ja seminaarien (seminaries) opinnäytteiksi. Näyttäisi siltä, että keskustelijat edustavat ensisijaisesti näiden intressiä, joka on soveltava.
Tieteellisessä toiminnassakin tutkijalla on toki oikeus sanoa perusteltu mielipiteensä, ja tätä pidetään opinnäytteitä arvioitaessa ansiona. Pääosin ongelmat tieteellisessä toiminnassa liittyvät kuitenkin siihen, että niinkin yksinkertaiselta kuulostava asia kuin sanoa, mitä joku on ajatellut, menee usein vikasuuntaan. Jos mielipiteet perustuvat virheellisille tulkinnoille lähteestä, niiden uskottavuus kärsii.
Voi myös kysyä, että jos joku tekee perustutkimusta vaikkapa Paavalista, mitä iloa olisi siitä, että hän tämän suuren urakan jälkeen vielä kertoisi, mitä ihmisten pitäisi Paavalista ajatella? Miksi teologian tutkiminen paranisi siitä, että se muutetaan teologian muodostamiseksi? Jälkimmäinen on oikeutettua toimintaa, mutta ei perinnäisen teologisen tutkimuksen tavoite.
Yksi asiaan vaikuttava tekijä onkin se, että koulutusjärjestelmämme ovat varsin erilaisia. Suomessa on pitkään teologisen koulutuksen alalla pyritty perinnäisen yliopistotieteen tavoitteisiin. Köyhässä maassa ei ole ollut mahdollisuuksia järjestää sellaisia intellektuaalisen toiminnan instituutioita, joissa soveltava pohdinta on mahdollista, toisin kuin vauraassa Yhdysvalloissa. Niin sanottu ammattikorkeakoulu on Suomessa varsin nuori ja sen piirissä ei toistaiseksi ole saavutettu samalle vaativuustasolle soveltamisen alalla yltäviä toimintoja kuin perinnäisessä yliopistollisessa tieteellisessä toiminnassa.
- Yhdysvalloissa toimivien suomalaistaustaisten teologien näkökulma teologian tehtävään näyttääkin institutionaalisesti erilainen kuin pienin resurssein toimivassa Suomessa. Keskustelijat eivät edusta suomalaista yliopistonäkökulmaa, joka kilpailee hyvin maailman johtavien yliopistojen kanssa. Keskustelijat edustavat sellaisia intellektuaalisen toiminnan instituutioita, joilla on varaa aivan toisenlaiseen spekulaatioon kuin suomalaisella teologilla.Add content here (w = 1~12 )Add content here
Olen itse toiminut pienen hetken Yhdysvalloissa visiting scholar -nimikkeellä Yhdysvaltain vanhimmassa luterilaisessa koulussa, Gettysburgin seminaarissa. Olen myös osallistunut eri yhteyksissä amerikkalaisten tieteellisten seurojen kokouksiin. Viittaamani oppilaitoksen opetuksen taso oli huomattavasti parempi kuin suomalainen näkökulma asiaan on, mutta en löytänyt sen toiminnasta niitä tieteellisiä korostuksia, joita suomalaisessa teologisessa maailmassa on arvostettu ja joiden seurauksena suomalainen teologinen tutkimus edustaa maailman johtavaa tasoa. Saman huomion tein toimiessani Inkerin luterilaisessa seminaarissa professorin nimikkeellä, joskin nimike ei vastaa suomalaisen koulutusjärjestelmän nimikkeitä.
Myös paikan päällä tietoisuus varsinaisesta tieteellisestä tutkimuksesta oli noteerattu. Opettajakunta oli yleensä oppinutta ja tiedekorkeakouluissa tohtorin tutkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka myös kommunikoivat tieteellisen tutkijayhteisön kanssa, mutta tavoite ei ollut olla tieteellistä teologista toimintaa harjoittava opinahjo vaan käytännöllinen ja soveltava laitos, joka muistuttaa lähinnä suomalaista ammattikorkeakoulua. Konstruktiivisen teologian osalta keskustelut ja kirjoitukset olivat toki puhuttelevia, mutta eivät tieteellisen tutkimuksen tavoitteisiin tähtääviä. Niiden anti oli usein lähinnä retorinen, kuten paljolti lukemani perusteella myös kolmen Vartijassa keskustelua herättäneen suomalaisperäisen teologian opetuksesta palkkansa saaneen kirjoittajan puheenvuoroissa.
Hyvänä esimerkkinä konstruktiivisesta teologiasta mainittakoon Ted Petersin ajattelu. Ohjasin hänen teologiaansa koskevan väitöskirjatyön, joka sai hyvän arvosanan. Petersin tuotanto vyöryttää erilaisia tieteellisiä ja filosofisia teorioita ja keskustelee niiden kanssa. Peters tietää paljon ja on oppinut ja hän harjoittaa luovaa intellektuaalista toimintaa. Usein kuitenkin tulkinnat teorioista ovat kiistanalaisia. Tämän keskustelun myötä hän lanseeraa idean prolepsiksesta, eräänlaisesta elokuvan traileria muistuttavasta esinäytöksestä, jota hänen mukaansa moderneja kosmologisia teorioita oikeampi kristinusko on. Herää kysymys, että so what ja että miksi David Humen filosofianhistorian tyhmimmäksi luonnehtima ajatus potentiaalisen aktuaalisuudesta potentiaalisena olisi kristinuskon kannalta jotenkin tähdellinen, varsinkin kun sen yhteys käsiteltyihin tieteellisiin teorioihin konstruktiossa on niin ja näin.
Lue myös:
Jarmo Tarkki: Systemaattisen teologian kauhistus: alethiologia.
Veli-Matti Kärkkäinen: Konstruktiivisen teologian kauneudesta. Vastine Jarmo Tarkin esseeseen.
Kirsi Stjerna: Ulkosuomalaiset teologit amerikkalaisessa maailmassa. Ajatuksia Jarmo Tarkin kirjoituksen kontekstista.
