Khrysippos.

Stoalaiset alkometrit

Koska monikin viettää parhaillaan tipatonta tammikuuta, on ajankohtaista vilkaista mitä stoalaiset ajattelivat juopottelusta. Jo käsite ”humalainen” herätti keskustelua, ja myöhäisstoalaiset kritisoivat varhaisstoalaisten siitä tekemiä tulkintoja. Yksi koski kysymystä, voiko humalaiseen luottaa. Entä voidaanko sanoa, milloin joku juo liikaa? Muistan, miten armeijassa vääpeli ohjeisti ensimmäisille iltalomille lähtijöitä näin: sotilas juo mutta ei juovu. Kova vaatimus nuorille alokkaille.

 1. ”Hyvä mies ei humallu”

 Myöhäisstoalainen Seneca (n. 4 eaa.65 jaa.) tarkastelee 83. kirjeessään kysymystä, voiko humalaiseen luottaa. Hän ottaa kritiikkinsä kohteeksi Zenonin (n. 332–263 eaa.):

Zenon, suurenmoinen mies, tämän äärimmäisen rohkean ja pyhän koulukuntamme perustaja, tahtoo saada meidät luopumaan juopumuksesta. Kuule siis, miten hän päättelee, ettei hyvä mies juovu: ”Kukaan ei usko salaisuutta humalaiselle mutta uskoo sen hyvälle miehelle; siispä hyvä mies ei humallu.”

                                                                                 (Suom. Antti T. Oikarinen)

 Ennen kuin Seneca aloittaa argumentointinsa Zenonin väitettä vastaan, hän lainaa ”yhden monista” vastaväitteistä, joka jo riittää kumoamaan sen: ”Kukaan ei usko salaisuutta nukkuvalle mutta uskoo sen hyvälle miehelle; siispä hyvä mies ei nuku”. Seneca kertoo myös Poseidonioksen (n. 135–51 eaa.)  yrityksistä selittää Zenonin syllogismi parhain päin:

Hän näet esittää, että sanaa ”humalainen” käytetään kahdella tavalla: yhdellä silloin, kun joku on täynnä viiniä eikä kykene hallitsemaan itseään, toisella silloin, jos jollakulla on tapana humaltua ja hän on altis tähän paheeseen; hänen mukaansa Zenon tarkoittaa ihmistä, jolla on tapana päihtyä, ei ihmistä, joka on päissään; tälle tapajuopolle taas kukaan ei uskoisi salaisuuksia, koska hän voi päästää ne ilmoille viinin johdosta.”

 Poseidonioksen selitys on myös helppo kumota. Seneca sanoo, että Zenonin käyttämä ilmaisu ”humalaiselle” nimenomaan tarkoittaa, että henkilö on juuri sillä hetkellä humalassa, ei sitä, että hänellä ”on tapana humaltua”. Seneca erottelee hienosyisesti ”humalaisen” ja ”juopon” merkityksiä ja kertoo esimerkkejä miehistä, jotka olivat viinin ystäviä mutta hoitivat valtiolliset ja sotilaalliset tehtävänsä moitteettomasti. Heille uskottiin salaisuuksia, vaikka heidän tiedettiin juopottelevan. Näiden esimerkkien perusteella Poseidonioksen selitys, ettei salaisuuksia pidä uskoa sellaiselle, jolla ”on tapana humaltua”,  ei pidä Senecan mukaan paikkaansa.

Mutta mitä Zenon tarkoittaa sanoessaan ”siispä hyvä mies ei humallu”? Tarkoittaako se, ettei hän tule päihdyksiin väkevästäkään viinistä? Vai, etteikö hän ollenkaan juo? Viimeksi mainitussa tapauksessa Zenonin pitäisi sanoa  ”siispä hyvä mies ei juo”. Kun ”humallu” tarkoittaa olotilaa, jossa ollaan ”humaltuneita”, ja ”juo” ilmaisee tekemistä, on Zenonin väite ymmärrettävä niin, että ”hyvä mies ei humallu” vaikka joisikin.  Jos Zenonin tarkoituksena oli ”saada meidät luopumaan juopumuksesta”, kuten Seneca sanoo, tällöin hän näyttää kuitenkin uskovan että juodessa ”humallutaan”. Sillä, että henkilöllä ”on tapana humaltua” ja vaikka hän muulloin olisi selvä, ei ole merkitystä sen suhteen, että alkaessaan juoda hän ”humaltuu” ja on ”humalainen”.  ”Humalaiseksi” sanotaan näet henkilöä joka on parasta aikaa humalassa – niinhän ruokalijakin on ruokailija vain syödessään.

Vastaväittäjien univertaus joutuu tässä  huvittavaan valoon, eihän ”nukkuvalle” kerrota salaisuutta juuri sen vuoksi, että hän nukkuu! Hänet täytyy herättää tai antaa herätä itsestään. Tästä oikeastaan saadaankin neuvo myös ”humalaisen” tapaukseen, hänenkin pitää antaa ensin selvitä ennenkuin aletaan tekemisiin hänen kanssaan. 

Seneca kertoo myös viininjuonnin haitoista ja nimittää sitä ”vapaaehtoiseksi mielenvikaisuudeksi”. Viini on johtanut monen miehen turmioon, eivätkä ne salaisuudetkaan ole aina säilyneet: ”se on kavaltanut mitä rajuimpia ja sotaisempia heimoja vihollisilleen…”. Sitä, ”hämmentyykö viisaan sielu liiasta viinistä ja tekeekö hän humalaiselle tyypillisiä asioita”, Seneca sanoo tarkastelevansa myöhemmin. Sen verran hän toteaa, että tällainen henkilö vaikka nauttisikin viiniä, ”seisahtuu silti humalan tälle puolen”. Voisi kai sanoa, ettei juominen ollut humalahakuista.

Vaikka Seneca näyttää aivan oikein tulkitsevan Zenonin ”hyvän miehen” stoalaiseksi viisaaksi, ei hän pidä tämän ”syllogismeista”, jotka ovat todellisuudelle vieraita. Hän päättää kirjeensä näin:

Sillä jos todistelet, ettei viisas juovu paljosta viinistä vaan säilyttää suoran kulkunsa, vaikka on päissään, silloin sinun sopii myös päätellä, ettei hän kuole myrkkyä juotuaan, nukahda unilääkettä otettuaan eikä oksenna ja ulosta kaikkea sisuksiinsa juuttunutta pärskäjuurta nieltyään. Mutta jos ihmisen jalat hoipertelevat ja puhe on epävarmaa, mistä syystä olettaisit, että kyseinen henkilö on osin selvä, osin humalainen?”

 Senecan mainitsemat ”myrkyt” ja ”unilääkkeet” eivät ole aivan vertailukelpoisia, koska niiden vaikutuksilla on omat lakinsa. Viinin juonti on sen sijaan toisenlainen tapahtuma, joka on ainakin periaatteessa henkilön itsensä hallittavissa. Seneca tosin puhuu ”paljosta viinistä”, mutta ei näytä pitävän mahdollisena kohtuukäyttöä – ”seisahtumista humalan tälle puolen”.

2.  Zenonin ”lörpöt”

Seneca ihmettelee kirjeessään Zenonin ”vähäpätöisiä ja hämäriä” todisteluja juopottelun vaaroista, vaikka on koko joukko paheita, jotka juopuneena pääsevät valloilleen ja joita jälkeenpäin kadutaan ja hävetään. Miksi Zenon varoittaa juuri uskoutumasta ”humalaiselle”?   Diogenes Laertioksen (n. 2. vuosisata jaa.) Merkittävien filosofien elämät ja opit –teoksessa on useita Zenonin elämästä kertovia anekdootteja jotka ehkä vastaavat tähän kysymykseen. Mutta niistä voi löytyä vastaus myös väitteeseen ”hyvä mies ei humallu”. Zenonin omasta viininjuonnista ja siitä, että hän näyttää viihtyneen ”juomingeissa” sanotaan:

Ihmeteltiin, miksi hän otti rennosti juomingeissa, vaikka oli muuten ankara mies. ”Lupiinitkin ovat kitkeriä, mutta tulevat liuottamalla makeiksi”, hän vastasi. Myös Hekaton kertoo Juttujen toisessa kirjassa, että hän oli tällaisissa tilaisuuksissa vapautunut. Hän sanoi, että on parempi kompuroida jaloillaan kuin kielellään.”

(Suom. Marke Ahonen)

 Anekdootista käy ilmi, että Zenon osasi pitää kielensä kurissa vaikka ”kompuroikin jaloillaan”.  Samaa kerrotaan myös stoalaisen koulun kolmannesta johtajasta Khrysippoksesta (n. 280–205 eaa.). Hänestä sanottiin: ”Khrysippoksesta tulevat humalaan vain jalat.” Stoalaiset oppi-isät eivät siis olleet mitään raittiusmiehiä. He kävivät ”juomingeissa” mutta tiesivät rajansa, ja tässä mielessä väite ”hyvä mies ei humallu” pitää heidän kohdalla paikkansa. Niinpä Zenonin varoitus koskisikin niitä, joiden kielikin ”humaltuu”. Tämän vuoksi, kuten Seneca sanoo, Zenon ”tahtoo saada meidät luopumaan juopumuksesta”. Ei ole väliä onko joku ”humalassa” juuri nyt vai onko hänellä ”tapana humaltua”, jos hän ei hallitse juomistaan. Heille ei pidä uskoutua.

Mutta Zenonin epäluuloisuus ei koske pelkästään ”humalaisia”. Diogenes Laertioksella on useita anekdootteja joissa Zenon moittii nuorukaisia. ”Kun eräs nuorukainen puheli liian vapaaseen sävyyn, hän sanoi: »Nuori mies, minä en kyllä sanoisi, mitä mieleeni tulee».” Ja: ”Suupaltille nuorukaiselle hän sanoi: »Meillä on kaksi korvaa mutta yksi suu, jotta kuuntelisimme enemmän ja puhuisimme vähemmän».” Tarkasti ottaen näissä ei viitata salaisuuksien paljastamiseen, mutta ajattelemattomuushan on niidenkin syynä. Onhan ymmärrettävää, että jos selväänkään ihmiseen ei voi luottaa, niin kuinka sitten ”humalaiseen”. Seuraava anekdootti on myös kiinnostava:

Kun hänen oppilaansa Ariston piti pitkän ja täydellisen lahjattoman esityksen puhuen harkitsemattomasti ja julkeaan sävyyn, hän sanoi: ”Isäsi oli takuulla päissään sinua siittäessään.” Hän kutsui oppilastaan myös lörpöksi, koska oli itse harvasanainen.”

Mitä Zenon tuolla letkautuksella tarkoittaneekin, niin jonkinlaiseen syy-seuraussuhteeseen siinä viitataan. Oliko Ariston Khioslaisen (300–200 luku eaa.) ”lörpöttely” seurausta siitä, että hänet oli pantu alulle humalassa? Aristonista on mielenkiintoinen anekdootti myös Senecan 36.:ssa kirjeessä. Se vahvistaa hänen seuranneen opettajansa neuvoja:

”Ariston sanoi pitävänsä vakavamielistä nuorukaista hilpeää ja lauman rakastamaa parempana, sillä nuorena kovalta ja karvaalta maistuneesta viinistä tulee hyvää, kun taas käymisastiassaan miellyttävä viini ei kestä ikääntymistä.”

 Tuon mukaan Aristonkaan ei pitänyt ”lörpöttelijöistä”. Mutta kertooko hänen viinien tuntemuksensa ehkä jostain? Diogenes Laertioksella on hänestä lyhyt elämäkerta, mutta siinä ei ole vastaavanlaisia anekdootteja ”juomingeista”. Ariston poikkesi opettajastaan Zenonista ja myös muista stoalaisista siinä, ettei hän pitänyt filosofian muita osa-alueita fysiikkaa ja logiikkaa tarpeellisina, etiikka yksin riitti. Hän ei myöskään nähnyt niin sanotuissa yhdentekevissä asioissa toisia suotuisampina ja toisia epäsuotuisampina, kuten Zenon.

Lopuksi vielä tulkinnoista. Myöhäisstoalaisen Epiktetoksen (n. 55–135 jaa.) mukaan ei tulisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisten juomisesta:

 ”Joku juo paljon viiniä; älä sano hänen juovan liikaa vaan paljon. Ennen kuin tunnet hänen vaikuttimensa, miten voit tietää tekeekö hän huonosti? Jos otat tämän huomioon, ei käy niin, että vaikka saat asioista varmoja mielikuvia, myönnät kuitenkin muunlaiset mielikuvat tosiksi.”

(Suom. Marja Itkonen-Kaila)

Emme voi tietää toisten juomisesta. Mutta voimme tietää omastamme. Sen sijaan, että arvioimme toisia, tulisikin arvioida, onko seuraava tuoppini jo liikaa.

 Lähteet:

Diogenes, Laertios (2002) Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suom. Marke Ahonen. Helsinki: Summa.

Epiktetos (1978) Käsikirja ja keskusteluja. Suom. Marja Itkonen-Kaila. Helsinki: Otava.

Seneca, Lucius Annaeus (2021) Kirjeet Luciliukselle. Suom. Antti T. Oikarinen. Keuruu: Basam Books.

Artikkelikuvassa Khrysippos. Kuva: Wikimedia commons.


Avatar photo

Kirjoittaja

Olen kontiolahtelainen kirjailija ja julkaissut esseekokoelmat Kirjoituksia stoalaisuudesta (Kirjokansi, 2015), Brutuksesta - stoalaisesseitä (Kirjokansi, 2016), uudistettu painos esikoisesta (Basam Books, 2021), Stoalaisia kummitusjuttuja & Tuberon saviastioista (Atrain & Nord, 2022) ja Contra Augustinum pro Hippocrate (Atrain & Nord, 2024). Esseet ovat filosofian harrastajan populaarifilosofisia pähkäilyjä.


'Stoalaiset alkometrit' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.