Seurakuntalainen-verkkolehden mukaan STI pyrkii tulevaisuudessa luomaan oman alemman korkeakoulututkinnon – käytännössä siis teologian kandidaatin tutkinnon. Minusta uutinen ei ollut yllättävä.
STI on pyrkinyt tarjoamaan vaihtoehdon sille opetukselle ja toiminnalle mitä Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta ja sitä lähellä olevat ovat tarjonneet. Fuksivuodestani muistan, että STI:n fuksi-ilta oli jonkinlainen vaihtoehto TYT:n fuksibileille. Lisäksi eksegetiikan perusopinnoista tuskastuneet löysivät lepopaikan STI:n luennoilta. Myöhemmin kuulin STI:ssa viihtyviltä kehuja instituutin muista luennoista, tapahtumista sekä muun muassa kirjastosta.
Toisaalta useat ovat kokeneet häiritseväksi sen, että tilaisuuksia on leimannut ylimielinen, jopa pilkallinen ilmapiiri tiedekunnan opetusta kohtaan. Tämän vuoksi moni on myös jättänyt menemättä STI:n tapahtumiin.
Ylimielisyyden syynä lienee STI:n identiteetti, joka on rakentunut epäluottamuksesta yliopistollista teologiaa kohtaan. Timo Eskolan mukaan STI on syntynyt koska ”Herätysliikkeet eivät enää luottaneet siihen raamatuntutkimukseen ja teologian tulkintaan, jonka mukaan yliopistossa koulutettiin tulevia pastoreita.”
Vaihtoehtoisella järjestelmällään STI on onnistunut vastaamaan tarpeeseen, johon esimerkiksi kirkko ei ole kyennyt. Teologian opiskelijoissa on niitä, jotka kaipaavat teologian opintoihin enemmän tunnustuksellista sisältöä. Koska tiedekunnan tehtävä ei ole vastata tähän tarpeeseen, ja kirkkokin on ollut kankea asian suhteen, STI on paikannut aukkoa. Ja siinä se on ollut menestyksekäs.
Jos kirkko olisi halunnut tarjota tunnustuksellisempaa opetusta teologian opiskelijoille, tästä tuskin olisi syntynyt vaihtoehtoista vaan tiedekunnan tarjoamaa opetusta täydentävää opetusta. Sen sijaan STI on ollut luomassa tunnustuksellista järjestelmää, jolla se haluaa selvästi erottautua yliopistosta. Suunnitelma omasta korkeakoulututkinnosta on tälle jatkumoa.
Timo Eskola syytti STI:n Kulmakivi-lehdessä teologisen tiedekunnan opetusta siitä, että kirkon papisto esittelee seurakunnalle romuttunutta uskoaan (Kulmakivi 4/2013, pdf). Tämä paljastaa, että STI:n suunnitelmien takana on myös kirkkopolitiikkaa.
Jo nyt pieni, mutta äänekäs vähemmistö on irtautunut Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Tälle ja sitä teologisesti lähellä oleville yhteisöille yliopistollinen teologia ei ole aina riittänyt.
Onko kotimaisen teologikoulutuksen kehitys tienhaarassa? Kuva: Alex Brown/Flickr
Jos STI pystyy luomaan rinnakkaisen järjestelmän, se on vastaus myös tämän ryhmän tarpeeseen, mihin STI epäilemättä myös tähtää. Sikäli STI ei ole luomassa raja-aitoja vain suhteessa yliopistoon. Se luo niitä myös kirkon sisällä.
Rinnakkainen järjestelmä on omiaan edesauttamaan luterilaisuuden pirstaloitumista.
Vaikka monimuotoisuus on hyvästä, voi kysyä, ketä raja-aitojen luonti viime kädessä hyödyttää.
Ympärillä olevat aidat vahvistavat ehkä omaa identiteettiä, mutta samalla kuppikuntaisuus lisääntyy. Tästä kärsii myös suomalainen teologianharjoitus.
Suomi on pieni maa, jonka teologijoukko on vielä pienempi. Mitä vähemmän teologian opetuksessa ja tutkimuksessa puhalletaan yhteen hiileen, sitä enemmän opetuksen ja tutkimuksen laatu kärsii.
Tuomas Vaura
