Josif Stalinin viimeisiä hetkiä seurattiin hyvin tarkasti Suomen lehdistössä, ja kun hän viimein kuoli, Suomessa koettiin suuria kaipauksen tunteita, ainakin Helsingin Sanomien mukaan:
Generalissimus Stalinin kuolema herättää vilpittömiä myötätunnon ja surun tunteita Suomessa. (HS pääkirjoitus 7.3.1953).
Suurten tunteiden kuohuessa Stalin nähtiin suurena Suomen ystävänä:
Stalin tunsi henkilökohtaista kiintymystä Suomea kohtaan (otsikko HS 7.3.1953)
Oli kuitenkin varmasti monia, joiden mielestä tuota kiintymystä ei olisi tarvinnut ilmaista ihan niin kiihkeästi kuin toisen maailmansodan aikana tapahtui.
Suomen suurimman sanomalehden johdon oli suorastaan vaikea edes kuvitella, kuka muu voisi johtaa Neuvostoliittoa, vaikka oletuksena oli, että jotakin suunnitelmia suuressa naapurimaassa sen varalle täytyi olla:
– – voinee olettaa, että Stalinin käsissä ollut valta siirtyy kitkattomasti toisiin, ennakolta valittuihin käsiin. Se kuitenkin on sanottava, että ainakin ulkopuolisten on vaikea nähdä ketään toista, joka täyttäisi samat mitat. (HS pääkirjoitus 7.3.1953)
Josif Stalin kuoli 5.3.1953, minkä jälkeen valta tietenkin siirtyi uusiin käsiin. Armando Iannuccin satiirinen elokuva käsittelee Stalinin viimeisiä hetkiä ja sen jälkeen käytyä kamppailua vallasta Stalinin lähipiirin kesken. Iannucci on ohjannut hyvin onnistuneita satiirisarjoja politiikasta televisioon, esimerkiksi The Thick of It (Suomessa Politiikan nappula) ja Veep. Poliittisen vehkeilyn ja sumutuksen kuvaaminen sujuu Iannuccilta siis hienosti. Elokuva perustuu samannimiseen Fabien Nuryn ja Thierry Robinin sarjakuvaromaaniin.
Keskeiset hahmot elokuvassa ovat Moskovan puoluepomo Nikita Hruštšov (Steve Buscemi), sisäministeri, muun muassa turvallisuuspalveluista vastaava Lavrenti Berija (Simon Russell Beale) ja kommunistisen puoleen varapääsihteeri Georgi Malenkov (Jeffrey Tambor). Michael Palin näyttelee ulkoministeri Molotovia ja Adrian McLoughlin Stalinia. Naiset ovat hyvin pienessä osassa ja osissa, sillä Neuvostoliiton politiikan huipulla heitä ei ollut. Kaikki edellä mainitut ovat erinomaisia komedianäyttelijöitä ja näyttelijöitä yleensä, mutta itse pidin eniten Rupert Friendistä (tuttu Homelandista) Stalinin paranoidisena alkoholistipoikana Vasilina. Hän on raivokkuudessaan hyvä vastakohta pelokkaille ja varovaisille poliitikoille.
Venäjällä virallinen mielipide ei pitänyt elokuvasta vaan kielsi sen esittämisen pari päivää ennen ensi-iltaa. Se ei ole mikään ihme, sillä monet venäläiset pitävät Stalinia maan historian suurimpana ja hienoimpana miehenä, jota ei ole sopivaa esittää koomisessa valossa. Ehkä Stalinin hahmosta olisikin pitänyt tehdä pelottavampi; elokuvassa hän on ennemminkin eräänlainen hullunkurinen mutta aika vaarattoman oloinen ukko, joka pitää lännenelokuvista. Eräät teatterit kuitenkin esittivät elokuvaa muutama viikko suunnitellun ensi-illan jälkeen, mistä ne joutuivat vaikeuksiin.
Onko Stalin nyt varmasti kuollut? Lähipiiri ihmettelee. Kyva Atlantic Film Finland.
Eräät historioitsijat ovat arvostelleet elokuvaa siitä, että se sisältää kiistattomia historiallisia virheitä. Esimerkiksi Berijan esitetään tulevan tiensä päähän muutaman päivän sisällä, kun siihen todellisuudessa meni yli puoli vuotta. Hekin ovat silti myöntäneet, että pitemmän ajan kuluessa tapahtuneiden asioiden tiivistäminen lyhyeen ajanjaksoon on ymmärrettävä kompromissi käsikirjoituksen tehokkuutta ajatellen. Silti on huolestuttavaa, että ilmeisesti melko paljon katsojia keräävä elokuva välittää vääristynyttä kuvaa historiasta. Neuvostoliittoa koskeva historiallinen tietämys on ohentunut jo paljon ja ohenee jatkuvasti. Monipuolisuutta Neuvostoliitto-kuvaan ja varsinkin valtion johdon piittaamattomuuteen ihmishengistä saa, jos ottaa luettavaksi vaikkapa Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston. Vielä voi todeta, että aika erikoinen kontrasti syntyy, jos katsoo peräkkäin Hitlerin viimeisiä hetkiä kuvaavan Perikadon ja tämän elokuvan. Voisiko Hitlerin viimeisiä hetkiä esittää yhtä lailla satiirisesti?
Stalinin kuolema on poliittisena satiirina ja komediana kuitenkin varsin onnistunut. Aivan se ei tavoita samaa vauhtia kuin ohjaajan parhaat hetket televisiossa, mutta kyllä tämäkin riittää.
Elokuvan ensi-ilta oli 4.5.
Artikkelikuvassa Stalinia ehostetaan hautajaisia varten.
