Tolkien.

Sota, politiikka ja Tolkienin arvomaailma

Haluan tässä pohtia katolisen kirjailijan J. R. R. Tolkienin (1892-1973) arvomaailmaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Jussi Ahlroth esittää Helsingin Sanomissa 28.9.2022. kulttuurikolumnissaan huolen siitä, että tietyt radikaalin oikeiston edustajat ovat saaneet innoitusta Tolkienin Tarusta sormusten herrasta. Yhteinen tekijä Ahlrothin mukaan on tällaisella suuntauksella ja Tolkienin fantasiakertomuksessa uhka, joka koittaa kaukaisista maista, mitä vahvistaa vieraiden heimojen ja kielten outous. Vastaavia epäilyksiä on esitetty toki aiemminkin. Olen kirjoittanut graduni Tolkienin kirjojen arvomaailmasta ja teologiasta, joten ajattelin, että voisin antaa palautetta huoliin liittyen.

John Ronald Reuel Tolkien oli englantilainen kielitieteilijä, joka rakasti ja arvosti erilaisia kieliä sekä niihin liittyviä kulttuureja juuri niiden erilaisuuden ja rikkauden vuoksi. Ahlrothin kolumni kuitenkin esittää pelon, että Tolkienin kertomusten aiheita voi ehkä jollakin oikeutuksella käyttää rasistisiin ja ennakkoluuloisiin tarkoitusperiin. Tässä on kuitenkin syytä viitata muun muassa siihen, mitä tapahtui, kun Hobitti haluttiin julkaista saksaksi kansallissosialistisessa Saksassa. Tolkien kieltäytyi julkaisun ehtona olevaan vaatimukseen esittää itseään arjalaiseksi ja pahoitteli sitä, ettei hänellä tiettävästi ollut juutalaisia sukujuuria. Toisessa yhteydessä Tolkien kutsui Adolf Hitleriä nimityksellä ”punakka pikku moukka”, jonka kaltainen vimma ei ”kasvata älyllistä kykyä lainkaan vaan vaikuttaa ainoastaan tahtoon” (J. R. R. Tolkien: Kirjeet).

Tolkienin kerrontaa voi jokainen vapaasti tulkita. Niin kuin Ahlroth huomauttaa Tolkieniin viitaten, se ei ole suoraa allegoriaa. Siltikin on syytä huomata, että sota, jossa vieraat kansallisuudet hyökkäävät länttä vastaan, muodostaa ainoastaan kehyksen varsinaiselle puhuttelevalle ytimelle. Ehkä Tolkienin kirjoista tehdyt toimintaelokuvat antavat meille väärän kuvan.

Sotatilan puitteissa Tolkien käsittelee edelleen ajankohtaisia moraalisia kysymyksiä, jotka pätevät sotaan ja rauhaan. Mahdilla ei mitään voiteta, koska se turmelee. Pääasia ei ole se, että on taisteltava, kuten Ahlroth tulkitsee, vaan taistelun päättää taistelumahdista luopuminen. Kirjan keskeinen Sormus, jota käyttäen sota olisi saatu väkivallan taikka poliittisen manipulaation vahvistamisen avulla päättymään, tulee heittää tuleen. Lisäksi on syytä huomata, miten monien kirjan keskeisenä hahmona pitämä Samvais Gamgi reagoi sisimmässään muunmaalaisen sotilaan kuolemaan: ”Sam näki ensi kerran ihmisten taistelevan ihmisiä vastaan eikä hän erityisemmin pitänyt näkemästään. Hän oli iloinen, ettei hän ollut nähnyt kuolleen kasvoja. Hän mietti, mikähän miehen nimi oli ja mistä hän oli kotoisin; ja oliko hänen sydämensä todella paha, vai millaisin valhein ja uhkauksin hänet oli saatu lähtemään kotoaan tälle pitkälle marssille; eikö hän sittenkin olisi mieluummin jäänyt sinne rauhaan” (J. R. R. Tolkien: Kaksi tornia).

Tolkien oli toki itsekin itselleen kriittinen ja mietti Tarun julkaisun jälkeen, olisiko pelkästään pahalta vaikuttavien örkkien pitänyt olla vähemmän mustavalkoisia hahmoja. Tämä johtui Tolkienin omasta katolisesta arvomaailmasta, jonka mukaan ketään ei ole luotu pahaksi. Mahdolliset ennakkoluulot pitää siis tuoda esille, mihin Ahlroth pyrkii, jo ihan Tolkienin omia tarkoitusperiä kunnioittaen.

Joka tapauksessa Tolkienin kertomuksiin, niin kuin erilaisiin vanhoihin narratiiveihin, on ehkä hyvä suhtautua muutenkin kuin niiden ytimen vastaista väärinkäyttöä varoen. Ehkä Tolkienin tarut voivat edelleen puhutella ja ravistella rakentavalla tavalla ihmisiä meidän erilaisista maailmankuvistamme riippumatta. Tolkienin fantasiakirjat heijastelevat hänen arvomaailmaansa, jonka keskeisiä kulmakiviä ovat jokaisen luodun arvo (mukaan lukien eläimet ja puut) sekä armon yllättävä voima raadollisessa ja pahan runtelemassa maailmassa.

Tolkienin kokemukset sotilaana ensimmäisessä maailmansodassa, jolloin hän menetti suurimman osan ystävistään, ovat varmasti vaikuttaneet hänen ajatteluunsa. Sotaa tai muita raadollisia uhkia ei voi lopettaa vallalla eikä epä-älyllisellä vastakkainasettelulla. Sen sijaan armon osoittamisessa lähimmäiselle on avain tulevaisuuden muutokseen, kuten Gandalf opettaa Tarussa. Kun sankari epäonnistuukin tehtävässään ja lankeaa Sormuksen houkutuksiin, armon kautta Sormus kuitenkin tuhoutuu ja rauha koittaa eri kansojen ponnisteluista huolimatta. Tolkienin keksimä sana tällaiselle mahdottomalle hyvälle käänteelle sadussa on eukatastrofi. Se hänen mukaansa todellisuudessa viittaa lopulta ristiinnaulitun Jeesus Nasaretilaisen ylösnousemukseen: voittoon kuolemasta ja pahasta.

Artikkelikuvassa Tolkienin pysti Exeterin yliopistossa.


Petri Samuel Tikka.

Kirjoittaja

Petri Samuel Tikka on ev.lut. pastori ja teologian tutkija. Tällä hetkellä hän on viimeistelemässä kaikkien pelastumisen oppia käsittelevää väitöskirjaa, jonka otsikko on The Trinity and Universal Salvation: Exploring God's Love and Impassibility. Tikan gradun nimi on Eru Ilúvatar: Jumala J. R. R. Tolkienin legendariumissa." Gradu löytyy linkistä http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201009142437.


'Sota, politiikka ja Tolkienin arvomaailma' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.