Minna Canth. Kuva: Wikipedia.

Sorretun puolella

Tamperelaissyntyisen Minna Canthin (1844 – 1897) maaliskuisen syntymä- ja liputuspäivän kunniaksi Yleisradion Areenaan ilmestyi toistaiseksi katsottavaksi monen muistama televisioteatterielämys yli neljän vuosikymmenen takaa.

Lauri Leskisen (1918 – 1979) vuonna 1974  kirjoittama Minna, kaksiosainen tv-elokuva vuodelta 1976, on huikean opettavainen läksy, kuinka paljon kärsimystä ahdasmielisyys, konservatiivisuus ja typeryys aiheuttavatkaan!  Niitä vastaan taisteli Minna Canth kirjoittaen sekä puhuen julkisesti ja yksityisesti. Ainutlaatuista oli hänen kirjallinen lahjakkuutensa; hän ilmaantui kuin tyhjästä luomaan suomalaisia näytelmiä Suomalaiselle teatterille. Sen johdossa oli ennakkoluuloton, rohkea ja uudistuksellinen mies, viipurilaissyntyinen suomenmielinen suomenruotsalainen, saksalaisesta draamasta tohtoriksi väitellyt Kaarlo Bergbom (1843 – 1906) apunaan uskollinen Emilie-sisarensa.

Mauno Hyvösen ohjaamaan esitykseen on koottu liuta tuonaikaisen suomalaisen näyttelijätaiteen loistavimpia edustajia. Tulisieluista Minna Canthia näyttelee suvereenin säkenöivästi Anja Pohjola; Canthin teatterityöparia, tohtori Bergbomia, suomenruotsalaisen teatteritaiteen suurmies, molempien kotimaisten kielten päänäyttämöillä elämäntyönsä tehnyt ja Tukholman Kuninkaallisessa teatterissakin näytellyt Paul Budsko, Yleisradion monista sarjaluentatehtävistäkin tuttu. Hillittynä Emilie Bergbomina on niin ikään ruotsinkielisten näyttämöidemme pitkäaikaisesta näyttelijäkaartista Märta Laurent. Kuopionruotsalaisena yhdistystoiminnan puuhanaisena, rouva Steniuksen osassa leiskuu Christina Indrenius-Zalewski ja eteerisenä baltiansaksalais-venäläisenä Elisabeth Järnefeltinä häikäisee monissa elokuvissamme esiintynyt Gunvor Sandqvist. He kaikki osaavat erinomaisen hauskasti karrikoida 1800-luvun suomenruotsalaisen tapaa ääntää suomea. Pikanttina kontrastina kuopiolaiset puhuvat levveetä savvoo.

Anja Pohjola. Kuva: YLE.

Anja Pohjola. Kuva: YLE.

Näytelmä alkaa Jyväskylästä. Seminaarinlehtori Ferdinand Canthin leskeksi jäänyt Minna-rouva tekee muuttoa Kuopioon ehdittyään jo herättää pahennusta lehtikirjoituksillaan. Lehtorinrouvaa tulee hyvästelemään ja samalla nuhtelemaan seminaarinnaisten lähetystö (Elina Salo, Marita Nordberg, Aila Arajuuri). Luultuaan Minnan katuvan tekojaan he, kuten jo apulaiset hetkeä aiemmin, saavatkin kuulla kauhukseen: ”Minä kirjoitin näytöskappaleen. Minä lähetin sen Suomalaiselle teatterille.”

Pahennusta nousee lisää Kuopiossa Minnan tarttuessa sosiaalisiin epäkohtiin muun muassa köyhäinhoidossa. Kuopiossa on sentään tukijoita, paitsi naisia myös nuoria miehiä Juhani Ahosta (Kari Paukkunen) Arvid Järnefeltiin (Hannu Lauri). Konfliktejakin miesten kanssa syntyy, eikä siltä välty vahvoista mielipiteistään tiukasti kiinnipitävä Minna teatterinjohtaja Bergbominkaan kanssa, jonka on yritettävä luovia taantumuksellisten teatterihallintomiesten ja taiteellista työtä tekevien välissä. Eikä se totisesti ole helppoa.  Mutta Bergbom tukee ja puolustaa, ihailee ja palvoo näytelmäkirjailijaansa. Teatterin arka ja vanhanaikainen johtokunta saa sen kuulla kokouksessa, jossa päätetään keskeyttää esitykset Canthin näytelmästä Kovan onnen lapsia (1888).  Tohtori Bergbom ennustaa, että yleinen mielipide tulee kääntymään näytelmän puolelle ja sen vastustajat joutuvat häpeään. Hävetä he kohta saivatkin sikäli, että kun tie Suomalaisessa teatterissa nousi tilapäisesti pystyyn, kielitaitoinen Canth kirjoitti seuraavan näytelmän ruotsiksi, ja murhaajanaisen tragedia Sylvi (1893) esitettiin Svenska teaternissa.

Sukupuolten tasa-arvoa koulutuksessakin ajaneeseen Lucina Hagmaniin (Ritva Valkama) Minna Canth oli tutustunut jo seminaariaikanaan. On kuitenkin hämmästyttävää, että Canth ei ymmärtänyt August Strindbergiä tai ainakaan hyväksynyt hänen naiskuvaansa, vaikka he monessa asiassa ajattelivat samoin. Tietenkin on huomattava, ettei Canth ehtinyt nähdä pitempään eläneen ruotsalaisen kollegansa koko uraa, jossa tyyli muuttui. Mutta pehmeniväthän Canthin omatkin käsitykset seksuaalisuudesta ajan myötä, ja kulkihan hän itsekin tyylistä toiseen.

Uusien, kumouksellisten aatteiden aiheuttamaa myllerrystä teoksissaan käsitellyt ja nuorison villitsijäksi haukuttu naiskirjailija pöyristytti. Sovinnaiset näytelmät, kuten Roinilan talossa (1885) kelpasivat, ja vielä aatteellista vapautumista esiintuova, kirkon valtaa elämässä ja isän valtaa perheessä kritisoiva Papin perhekin (1891) ihastutti yleisöä, mutta naisen ja köyhän alistettu asema, sorto ja riisto olivat liian monelle liikaa. Vaikka Canth perusteli vääryyksiin kajoamisensa kristillisistä lähtökohdista, häntä eivät hyväksyneet papitkaan. Ja ihmekö se? Harvat heistä tänä päivänäkään kulkevat edistyksen ja suvaitsevaisuuden lipunkantajien kärkikaartissa.

Mutta kuinka Minna Canthista, maaseutukaupungin leskivaimosta, lanka- ja kangaskauppiaasta tuli jo elinaikanaan Suomen johtava näytelmäkirjailija? Sen mahdollisti draamallis-kirjallinen lahjakkuus ja jatkuva itsensä kehittäminen, mutta tarvittiin myös kykyä omaksua ajasta se, mikä oli uutta, ja rohkeutta tehdä sellaista, mitä meillä ei kukaan ollut vielä tehnyt. Suhteista oli apua, tottakai, erityisesti siitä että Suomalaisen teatterin johdossa sattui olemaan niin avarakatseinen ja edistyksellinen, tarkan taiteellisen silmän mies kuin Kaarlo Bergbom. Ja siitäkin, että kilpailevia kirjailijoita ei suomenkielisen draaman alalla juuri ollut, eikä edeltäjiäkään oikeastaan Aleksis Kiveä enempää. Mutta silti Minna Canthin ura on ihme. Hänen näytelmänsä elävät yhä, niistä löydetään teattereissamme jatkuvasti mitä vaikuttavimpia tulkintoja.

Lauri Leskinen kuvassa toinen oikealta. Kuva: Wikipedia.

Lauri Leskinen kuvassa toinen oikealta. Kuva: Wikipedia.

Lauri Leskinen osasi yhdistää draamaansa aate- ja yhteiskuntahistoriallisen taistelevan Canthin ja privaatin Minnan, huolehtivan äidin. Eihän niitä erottaa voikaan, mutta näytelmän rajoissa voi kertoa vain viitteellisesti. Pikkukaupungin juoruileva ilmapiiri tulee Mauno Hyvösen tasapainoisessa ohjauksessa herkullisesti esiin kuten Helsingin moralistien tekopyhä ja säikähtynyt närkästyskin. Minna Canth oli joissain teoksissa realisti naturalismiin saakka, mutta hänessä eli myös mystikko; sekin puoli puhuttelee Leskisen draamassa. Kriittinen oli Minna-rouva okkultismiakin kohtaan. Hän ymmärsi, että parapsyykkisten ilmiöiden liepeillä on humpuukia ja huijareita. Sen hän toi satiirisesti ilmi näytelmässään Spiritistinen istunto (1894).

Kiuruvedellä syntynyt Lauri Leskinen tunsi pienten yhteisöjen tunkkaisuuden. Hän valmistui Kajaanin seminaarista ja työskenteli opettajana lähinnä Pohjois-Savossa eläkkeelle asti. Leskisen laaja kirjallinen tuotanto käsittää romaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia.


Esko Karppanen

Kirjoittaja

Esko Karppanen on filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen julkaisujaan ovat muun muassa esseeteokset Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) ja Jumalten unet (Ntamo 2018).


'Sorretun puolella' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.