Sivistyskasvatuksella ymmärrämme kasvatuksen eri osa-alueiden, älyllisyyden, eettisyyden, esteettisyyden, uskonnollisuuden, elämänkatsomuksellisuuden ja toiminnallisuuden, tasapainoista kasvattamista. Sen tavoitteena on antiikin suurten filosofien, Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen, sivistysohjelman kaltainen paideia, jossa monipuolisten taitojen ja tietojen harjoittamiseen yhdistyy pyrkimys hyvään ja arvokkaaseen elämään.
Nimenomaan sivistyskasvatus liittyy olennaisesti demokratiaan ja sen toteutumiseen koulussa ja yhteiskunnassa. Jos koulussa oppilaat perehdytetään vain välitöntä mitattavaa hyötyä tuottaviin tietoihin ja taitoihin, saattaa käydä niin, että se vaikeuttaa, jopa estää, demokratian toteuttamisen. Koulu on vaarassa hukata jo antiikin ajalta lähtöisin olevan, mittaamattoman arvokkaan sivistysperinnön, kun koulukasvatusta jäsennetään aikamme eetoksessa enenevässä määrin lähinnä kilpailukykykansalaisia kasvattavaksi tuotannontekijäksi ja koulutusteknologiaksi.
Koulun kaikki oppiaineet ovat yhtä tärkeitä laaja-alaisen sivistyksen saamisen näkökulmasta. Olemme pakotettuja toistamaan historiaa, jos emme tunne sitä. Katsomusopetus on tehokas rokotus aikamme fundamentalismia ja ääriajattelua vastaan. Filosofian opinnot antavat erinomaiset valmiudet yliopisto-opintoihin ja työmarkkinoiden kaipaamaan tiedon soveltamiseen. Ilman luonnontieteellistä, taiteellista, taidollista ja kielellistä sivistystä ihminen jää torsoksi, vaillinaiseksi.
Koulun ei tule toteuttaa pedagogiikassaan sellaisenaan minkään välineellisen järjen, kuten politiikan, talouden tai uskonnon intressejä, vaan sen tulee kasvatuksessaan säilyttää suhteellinen autonomiansa ja integriteettinsä. Yhtäältä koulukasvatuksen tehtävä on antaa oppilaille ennen kaikkea tietoja, taitoja ja valmiuksia, joita elämässä tarvitaan. Toisaalta koulujen tulisi toimia myös kriittisinä alustoina, joilla nuo edellä todetut vaateet voidaan tarvittaessa kyseenalaistaa ja riitauttaa. Kaiken kaikkiaan koulukasvatuksessa pitäisikin suuntautua tulevaisuuteen, jolloin oppilaat, opiskelijat, saavat valmiuksia vallitsevan elämänmuodon ylittämiseen.
Toisen ihmisen kunnioitus, yhteisöllisyys, kannustaminen ja korrektit käytöstavat ovat ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä niin koulukasvatuksessa kuin ihmisen elämässä yleensä. Ihminen tarvitsee elämässään myös altruismia, koska pelkästään omin voimin kukaan ei selviydy maailmassa. Pitkällä aikavälillä näiden tekijöiden huomioonottamisesta syntyy monenlaista onnellisuutta ja kukoistusta, mutta myös taloudellista hyvinvointia.
Yhteiskunnan menestymisessä on kysymys laajasti ottaen ihmisten moninaisten toimintakykyjen luomisesta ja turvaamisesta. Näitä kasvatuksellisia ajatuksia on mahdollista toteuttaa vain, jos yhteiskunnassa vallitsee suotuisat elinolosuhteet: pidetään huolta demokratiasta, tasa-arvosta ja ehkäistään syrjäytymistä. Näin ollen koulun keskeisimpänä tehtävänä on laaja-alainen sivistyskasvatus, koska juuri se luo perustaa, jopa kukoistusta, kaikelle ihmisen toiminnalle.
Koulun imperatiivina olkoon valistusajan yhden vaikutusvaltaisimman filosofin Immanuel Kantin (1724–1804) kehotus kohdella ihmisyyttä itsessä sekä toisissa ihmisissä aina päämääränä sinänsä, eikä koskaan pelkästään välineenä. Tämä Kantin kategorisen imperatiivin toinen muoto peräänkuuluttaa yhteisöllistä ajattelu- ja toimintatapaa, toisista välittämistä ja huolehtimista, jota tarvitsemme aina, mutta erityisesti juuri nyt, kun ihmiskunta kamppailee maailmanlaajuista koronavirusta vastaan.
Kauan eläköön Suomen koulujen opettajien, kaikkien työntekijöiden sekä opiskelijoiden elintärkeä sivistystehtävä!
