Evans: Hitler Conspiracies.

Sir Richard antaa salaliittoteorioille kyytiä

Sir Richard J. Evans on Cambridgen yliopiston entinen historian regiusprofessori, jonka erityisalaa on 1800­–1900-lukujen historia. Hänet tunnetaan kenties parhaiten kolmiosaisesta natsi-Saksan historiasta, 1800-luvun Euroopan historian yleisesityksestä sekä Eric Hobsbawmin elämäkerrasta. Hänellä oli tärkeä asiantuntijarooli vuonna 2000 Lontoossa pidetyssä oikeudenkäynnissä, jossa itsekouluttautunut historioitsija David Irving tuomittiin holokaustin kiistäjäksi ja historian väärentäjäksi.

Natsi-Saksaan liittyvät kysymykset ovat siis Evansille hyvin tuttuja. Teoksessaan The Hitler Conspiracies. The Third Reich and the Paranoid Imagination hän kirjoittaa viidestä niin sanotusta Hitler-salaliitosta. Ne ovat joko hieman yleisemmin natsismin perusteisiin liittyviä tai tiettyihin natsien valtakauden tapahtumiin liittyviä salaliittoteorioita. Kaikki niistä eivät siis pyöri pelkästään Hitlerin persoonan ympärillä.

Kirjan alaotsikko viittaa yhdysvaltalaisen liberaalin intellektuellin Richard Hofstädterin esseeseen vuodelta 1964, ”The Paranoid Style in American Politics”. Siinä Hofstädter pyrki kuvaamaan tyyliä, johon kuului kiivas liioittelu, epäilykset ja salaliittofantasiat. Evans lainaa myös Joseph Uscinskia, joka on yksi nykyajan tunnetuimmista salaliittoajattelun tutkijoista. Uscinskin mukaan salaliittoteorioista on tullut yksi 2000-luvun tunnusmerkeistä. Ne ovat tiiviisti läsnä niin politiikassa kuin kulttuurissa. Tämän on voinut itse kukin viime aikoina todeta esimerkiksi Yhdysvaltain vaalien ja koronarokotusten yhteydessä.

Evansin aiheina ovat a) Siionin viisaiden pöytäkirjat, b) puukonisku selkään -teoria, jonka mukaan Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, koska se ei saanut riittävää tukea kotirintamalta, c) Berliinin valtiopäivätalon tuhopoltto 1933, d) natsipuolueen varajohtaja Rudolf Hessin lento Britanniaan 1941 ja e) Hitlerin kuolema 1945. Evans esittelee kärsivällisesti ja perusteellisesti näistä teemoista kirjoitettua salaliittokirjallisuutta ja kumoaa väitteitä.

Kaikki edellä mainitut asiat ja tapahtumat ovat olleet historioitsijoiden ja muiden alojen tutkijoiden runsaan kiinnostuksen kohteena, ja kaikkiin niihin on olemassa myös yleisesti – usein suorastaan epäilyksettä – uskottavana pidetty selitys. Tämä on luonnollisesti punainen vaate salaliittoteoreetikoille, jotka väheksyvät vakavia historiantutkijoita ”perinteisinä” tai ”virallisina” ja siten lähtökohtaisesti epäluotettavina. Syynä on luonnollisesti se, että heidän mielestään näiden tutkimustulokset eivät vastaa heidän mielikuvituksellista käsitystään todellisuudesta. He haluavat tarjota ”vaihtoehtoista tietoa”.

Salaliittoteoreetikot ovat lähes aina amatöörihistorioitsijoita. Näyttää siltä, että akateeminen historiantutkijan koulutus on lähes varma rokote salaliittoteorian virusta vastaan. Salaliittoteoreetikoille tutkimus ei tarkoita puurtamista arkistoissa ja kirjastoissa; heille se tarkoittaa googlettamista, YouTube-videoiden katsomista tms.

Siionin viisaiden pöytäkirjat on Evansin kirjassa aiheena sen vuoksi, että hän epäilee, olivatko ne natseille suurin peruste ryhtyä murhaamaan juutalaisia, kuten jotkut niistä kirjoittaneet ovat väittäneet. Evansin mielestä natsit tiesivät hyvin, että Pöytäkirjat olivat väärennös, mutta merkittävämpää oli, että niiden juutalaisten maailmanherruuspyrkimyksiä kuvaava sisältö vastasi hyvin sitä, mikä käsitys natseilla muutenkin oli juutalaisista. Siionin viisaiden pöytäkirjat oli natseille ikään kuin hartauskirjallisuutta, mutta Evansin mielestä teoksen roolia ei pidä liioitella holokaustin alkusyynä.

Puukonisku selkään -teoria oli varsinkin Saksan armeijan piirissä ja poliittisesti oikealla olevien saksalaisten keskuudessa suosittu selitys sille, miksi Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan. Heidän mielestään Saksa olisi voittanut, ellei kotirintamalla olisi lietsottu tappiomielialaa, joka johti lopulta antautumiseen. Olivathan Saksan joukot maan rajojen ulkopuolella sodan loppuessa. Evans siteeraa historioitsijoita, joiden mukaan Saksan armeija oli sodan loppuvaiheissa heikentynyt länsirintamalla niin paljon, että se olisi romahtanut lopullisesti, ellei aselepoa olisi tehty. Armeijan heikosta tilanteesta ei vain kerrottu kotirintaman poliitikoille. Puukonisku selkään -teoria on edelleen kuranttia tavaraa tietyissä piireissä. Natseille se oli tärkeä ideologinen rakennuspalikka.

Berliinin Valtiopäivätalon tuhopoltto 1933 oli kiistattomasti yhden henkilön työtä. Hollantilainen kommunisti Marinus van der Lubbe oli vakavasti otettavien historioitsijoiden mukaan yksin syyllinen tekoon. Heti palon jälkeen alettiin esittää teorioita, että teon takana olisi ollut laajempi kommunistien salaliitto – tai peräti natsit itse, jotka olivat näin keksineet keinon vahvistaa poliittista asemaansa ja tehneet van der Lubbesta syntipukin. Evansin mielestä totuudesta ei ole epäselvyyttä, vaikka edelleenkin esitetään mielikuvituksellisia väitteitä muka uusien todisteiden avulla. Tällaiset todisteet ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet väärennöksiksi. Käsitys, että palo oli natsien itsensä toteuttama elää vahvana; aivan äskettäin törmäsin tähän ikään kuin itsestään selvyytenä esitettyyn väitteeseen erään suomalaisen Facebook-kommentissa.

Natsipuoleen varajohtaja Rudolf Hessin odottamattomasta yksinlennosta Skotlantiin keväällä 1941 on esitetty monia erilaisia teorioita. Todennäköisin syy oli se, että hän uskoi – hyvin epärealistisesti ja omaa merkitystään liioitellen – voivansa henkilökohtaisesti vakuuttaa Britannian hallituksen, että rauha Britannian ja natsi-Saksan välillä olisi kummankin osapuolen kannalta paras ratkaisu. Stalin, joka itsekin oli kova salaliittoteorioiden keksijä,  epäili Hitlerin yrittävän solmia erillisrauhan Britannian kanssa. On esitetty, että ”rauhanpuolue” Churchillin hallituksen sisällä olisi ollut lennon takana. Jotkut taas ovat epäilleet, että kyse oli Britannian tiedusteluelinten onnistuneesta ansasta Hessille – olihan tämä sentään natsien johtohahmoja.

Tuoreimmat ja suurten joukkojen mielikuvitusta eniten kiihottaneet salaliittoteoriat on esitetty Hitlerin kuolemasta – tai oikeastaan siitä, että hän ei todellisuudessa kuollut bunkkerissaan sodan viimeisinä päivinä. Aluksi täytyy todeta, että Hitlerin kuolemasta bunkkerissa ei ole epäilyksiä – paitsi salaliittoteoreetikkojen mielessä. Suurinta suosiota saaneiden teorioiden mukaan Hitler pakeni puolisonsa Eva Braunin kanssa sukellusveneellä Argentiinaan ja eli siellä vanhuuteensa saakka. Väitetyt todisteet tästä ovat kuitenkin aina osoittautuneet joko olemattomiksi tai väärennetyiksi, huhuiksi ja kuulopuheiksi. Asiaan uskovia tämä ei tietenkään ole lannistanut.

Richard J. Evans. Kuva: Martin Lindner/Wikipedia.

Richard J. Evans. Kuva: Martin Lindner/Wikipedia.

Evans tekee hyviä huomioita salaliittoteoreetikoiden tyypillisistä argumenteista ja todistelukeinoista. He saattavat esimerkiksi esittää väitteidensä puolustamiseksi, että asiasta tietäviä henkilöitä on kadonnut, dokumentteja on tuhottu, arkistot ovat heiltä kiinni jne. Henkilöiden hyvinkin pinnalliset yhteydet käsillä olevaan asiaan ovat salaliittoteoreetikoille äärimmäisen vahvoja todisteita heidän osallisuudestaan.

Teoreetikot voivat pyrkiä luomaan kuvan, että heidän julkaisunsa ovat tieteellisiä käyttämällä runsaasti alaviitteitä. Evans huomauttaa, että teoreetikot viittaavat mielellään toisiin teoreetikoihin, hyvin harvoin todellisiin tutkijoihin. Liikuttava pikkutarkkuus detaljeissa johtaa sitten mielikuvituksellisiin päätelmiin.

Usein salaliittoteoreetikoiden ajatus- ja käsitemaailmaan liittyy viittauksia myös yliluonnolliseen ja paranormaaliin selittävinä tekijöinä. Joillakin salaliittoajattelu kytkeytyy tieteen- tai uskonnonvastaisuuteen. Jos henkilö uskoo yhteen salaliittoteoriaan, hän on taipuvainen uskomaan muihinkin. ”Yhteensattumia ei ole, ne suunnitellaan.”

Richard J. Evansin tutkimus on herkullista luettavaa akateemisen tarkkuutensa ja hienovaraisen sarkastisen otteensa vuoksi. Kirjaa voi suositella kaikille, jotka tutkimuksissaan ovat tekemisissä salaliittoteorioiden kanssa.

Arvioitu teos: Richard J. Evans, The Hitler Conspiracies. The Third Reich and the Paranoid Imagination. Allen Lane, 2020. 276 s.


Mikko Ketola

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Sir Richard antaa salaliittoteorioille kyytiä' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 3.2.2021 @ 22.22 Jyrki Kaarttinen

    Hieno, analyyttinen kirjoitus tärkeästä teemasta. Kiitos.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.