Sinimusta Liike julkaisi äskettäin puolueohjelmansa. Siihen kuuluu myös uskontopolitiikkaa koskeva osa, jossa todetaan painokkaasti: Sinimusta Liike suhtautuu uskontoon ja uskonnon harjoittamiseen myötämielisesti, mikäli niiden opit eivät ole ristiriidassa kansallisen olemassaolomme kanssa. Allekirjoittaneen korvissa julistus toi väistämättä mieleen Saksan kansallissosialistisen puolueen aikoinaan 1920-luvulla antaman vastaavan julistuksen. Se totesi niin ikään, että Kansallissosialistinen puolue asennoituu positiivisesti maassa toimivien suurten kristillisten kirkkokuntien toimintaan, mikäli niiden toiminta ei ole ristiriidassa germaanisen rodun oikeus- ja siveyskäsitysten kanssa.
Kyseisille ohjelmille on yhteisesti tunnusomaista, että ne vaativat uskonnon tai uskonnollisen toiminnan alistamista kansalliseen ja rodulliseen kontrolliin. Uskonnollinen elämä ja toiminta on oikeaa ja toivottuakin niin kauan kuin se palvelee kansallisia ja rodullisia tarpeita ja etuja, mutta muuttuu viholliseksi, kun se on ristiriidassa valtion ajamien tavoitteiden kanssa. Tämän ohjelman käytännöllisestä sovellutuksesta tarjosikin hyvän esimerkin natsi-Saksan tapahtumat. Kun valtio halusi korostaa germaanista luonnettaan ja sysätä syrjään kaikki muut, etenkin juutalaiset, se edellytti, että myös kirkot hyväksyisivät tämän mukisematta. Näin siitäkin huolimatta, että germaanisen rodun oikeuksien toteuttaminen oli johtamassa syviin inhimillisiin kauhunäytelmiin. Näin kansallisen edun ja olemassaolon korottaminen myös kaikkien uskonnollisten ja eettisten vaatimusten yläpuolelle saattaa olla johtamassa millaisiin lopputuloksiin tahansa. Tällaistako Sinimusta Liike haluaa suositella?
Edellä sanottuun läheisesti liittyen Sinimusta Liike on kyseisessä uskontopoliittisessa ohjelmassaan esittänyt myös omaperäisen vaatimuksensa eräänlaisen ”suomenuskon” tutkimisen vahvistamiseksi ja sen lisäämiseksi kouluopetukseen. Ohjelmassa todetaan: Puolueemme haluaa sisällyttää suomenuskon osaksi kouluissa järjestettävää uskonnonopetusta.
Mistä tällaisessa uskonnossa ja sen opetuksen vahvistamisessa on kysymys? Sinimustien käsityksissä se tarkoittanee nationalististen käsitysten kaikinpuolista vahvistamista. Niin tärkeänä kuin isänmaallisuutta ja sen opettamista onkin syytä pitää, siitä ei ole koskaan syytä tehdä uskontoa. Ylimaallinen ja ylikansallinen kristinusko ja sen sovituksen sanoma on aina kokonaan muuta kuin ”kansallinen usko” ja siihen liittyvät maalliset toiveet. Me tiedämme myös lähimmästä menneisyydestä, mihin onnettomuuksiin uskonnon ja kansallisuuden nivominen toisiinsa saattaa johtaa. Historia tarjoaa tästä runsaan joukon varoittavia esimerkkejä.
Sinimustan Liikkeen esittämät ohjelmalliset tavoitteet viittaavat monilta osin 1930-luvun menneisyyden maailmaan. Ne ovat kuitenkin niin karkeita tuon aikakauden Sinimustien ”jäljennöksiä”, että itse Jussi Halla-ahokin näyttää etääntyneen näistä entisten kannattajiensa ihanteista ja ottaneen niihin etäisyyttä.
Artikkelikuvassa saksalaiset katoliset papit esittävät natsitervehdyksen yhdessä natsijohtajien kanssa. Kuvassa oikealla Josef Goebbels.
