Kutsun syväekumeniaksi uskontoyhteisöjen välisen dialogin ja totuuskiistojen liennytyksen ajatusta. En ehdota synkretististä haaveilua, esimerkiksi yhteensulautumista. Traditio, historia, ajatustottumukset luovat uskonnollisen kulttuurin heimoutuneen mosaiikin, joka tulee nähdä annettuna. Oleellista on vuoropuhelu ja keskinäinen uteliaisuus. Dialogi sisältää mahdollisuutena sovinnollisen debatin, keskustelun lähtökohtien ja pitämysten selventämisen. Jopa skisma voidaan nähdä eteenpäin vievänä voimana, sysäyksenä syventyä omaan ja toisen ajatusmaailmaan.
Nykyajan ilmiöt, vihapuhe, sananvapauden tulkinnat, maalittaminen, syrjintä ja solvaava kielenkäyttö, uskonrauhan loukkaaminen vaatisivat huolellista käsitteiden tarkennusta. Tarpeellista olisi tunnustaa erityinen emotiivista allergiaa tarkoittava ilmiö. Jos yksilön tai yhteisön omaksuma väittämä ilmentää sanojansa/sanojiensa hyväksyntää, paheksuntaa tai vahvaa tunnetta tekoa tai sen tekijää kohtaan, kyseessä on emotiivinen reaktiotapa ja käsityskanta. Tällöin asiasisältö ja tuntemukset sekoittuvat tai vuorovaikuttavat.
Tunnetason allergia?
Allergia on biologinen ja medisiininen termi, ihmiskehon ja psyyken luonnonmukainen mutta mutkikas ja mekanismeiltaan varmaan suureksi osasi tuntematon ilmiö ja reaktiotaipumus. Oleellista on voimakkuus ja usein mahdottomuus kontrolloida tahdonvaraisesti. Emotiivinen allergia olisi oikea termi kuvata tilanteita, jossa ihmiset paheksuvat, inhoavat, tuomitsevat toisin toimivia tai ajattelevia ja karttavat toistensa läheisyyttä, yhteiselämää tai jopa kommunikaatiota.
Ehdottamani termi sopisi käytettäväksi moraalia ja uskonnollisia käsityksiä, pitämyksiä, närkästyksiä ja tuomiolausekkeita sisältävästä puheesta. Jäljet johtavat uskonnollisten ryhmittymien ja katsomusyhteisöjen toisilleen kohdistamiin moitteisiin, kritiikkiin, hyväksynnän kieltämiseen ja ulos sulkemiseen. Useissa tapauksissa yhteiskunnallisessa ja poliittisessa arvokeskustelussa mielipiteiden ja lukittuneiden periaatteiden takaa voinee erottaa vastaavia emotiivisen allergian merkkejä. Myös näissä tapauksissa reaktion voimakkuus ja tahdosta riippumattomuus on tavallista. Harkinta ja järkipuhe ei tehoa viettipohjaiseen ärtymykseen.
Uskonnon maailmassa erityisen lisän synnyttää se, että katsomuksien perusteluina on usein vuosisataiset tai tuhansien vuosien takaa perityt pyhien kirjojen jakeet. On arkaluonteinen ja herkkä kysymys, milloin tuomitseva mielipide nousee kirjoituksien tulkinnasta, milloin taas ihmisen psyyken, tunteiden ja vaistojen sisällä asuvasta, paljolti tahdon ulottumattomissa olevasta emotiivisen allergian vaikutuksesta, jossa sekoittuvat geeniperimä, varhaislapsuus, sikiönaikainen historia, hormonaaliset vaikutukset, kasvatus ja kulttuurinen ohjelmointi. On ilmeistä, että niin sanotuista pyhistä kirjoituksista löytyvät lauseet tarjoavat tekosyyn perustella omaa viettipohjaista torjuntaa. Emotiivinen allergia ja esimerkiksi jotkut Raamatun jakeet limittyvät helposti yhteen. Näin on löytynyt perusteluita juutalaisvihaan, maahanmuuttajien karttamiseen, muslimilähimmäisten inhoamiseen tai homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen.
Karttaminen on luonnollinen reaktio
Katsomusristiriitojen sovittelu voisi edetä, jos uskallamme tunnustaa emotiivisen allergian luonnolliseksi ihmisyyteen kuuluvaksi reaktiotavaksi. Jos arvioimme omia ja toisten yksilöiden ja ihmisryhmien katsomuksia, eettisiä ja elämänvalintoja koskevia ajatustottumuksia tästä näkökulmasta, voisi vihapuheen, inhon ja syrjinnän sijaan tulla annos toisen näkökulman kunnioitusta. Ehkä osittain hyväksyntää tai ainakin sietämistä ja suvaitsevaa suhtautumista.
Jos ymmärrän eri mieltä olevan lähimmäisen käytöksen, käsityskannan ja ajattelun nousevan hänen mielessään asuvan emotiivisen allergian syistä, minulla olisi syy laimentaa omia tuomitsevia asenteita. Kun aistin ja tunnustan oman tunneallergian vaikutuksen käytökseeni, mielipiteisiin ja uskomuksiin, voin punnita sieluani rehellisesti ja tunnistaa omat rajoitukseni. Uskonnollisten pitämysten, tapojen ja uskomusten maailma on täynnä esimerkkejä. Vakiintuneet, yhteisöjen luovuttamattomat ajatustavat, traditio, ortodoksia ja ortopraksia ovat tällaisia. Erityisen herkkä alue on niin sanottujen pyhien kirjoitusten tulkinta.
Homoseksuaalisuus on kenties vahvin esimerkki. Samaa sukupuolta olevaan kohdistuva seksuaalinen kiinnostus on taipumus, jota paheksutaan useiden uskontokuntien parissa. Myös monet maallistuneet, uskonnottomat tai ateistit jakavat tämän torjunnan. Tämä universaali paheksunta on joillekin, mm. kristityille ja muslimeille kirjoituksista luettu määräys, joka on sisäistetty vuosisataisen opetuksen ja käytännön ohjaamana. Toisille taas kyseessä on biologinen, vaistoihin, hormonaalisiin tekijöihin ja mahdollisesti kulttuuriseen ohjaukseen palautuva karttamisen vaisto ja vastenmielisyys. Siinä missä pähkinäallergia voi aiheuttaa henkeä uhkaavan kudosreaktion, homoseksuaalista kontaktia kohtaan tunnettu vastenmielisyys ja karttamisen tarve on yhtä vahva tahdosta riippumaton mielen reaktio.
Teologia ja ylikäymättömät rajat
Läntisessä kulttuuripiirissä suhtautuminen naispappeuteen on toinen keskeinen esimerkki. Joidenkin kristinuskoa edustavien ryhmien piirissä tämä käytäntö on ollut mahdoton hyväksyä. Tuore ja herkkä kysymys katolisessa kirkossa ja monissa konservatiivisten protestantismin suunnissa. Kielteisen kannan perusteluina on vuosisatainen käytäntö, eräät kirjoitusten jakeet ja laaja kirjallisuus sosiologisia ja psykologisia argumentteja. On syytä kysyä, missä määrin tässäkin vaikuttaa emotiivinen allergia, syvällä tunnetasolla koettu mahdottomuus katsoa asiaa toisin. Aabrahamin juuresta nousseet uskontoyhteisöt ovat omaksuneet joukon ajatustapoja, käsityksiä, tosiasian hahmoisia väitteitä, jotka ovat kivettyneet opinkappaleiksi. Niitä ei kyseenalaisteta, suhteellisteta, pureta osiin tai sijoiteta eksegeettisen tarkastelun kautta historiakehykseen.
Lukemattomat uskontoyhteisössä omaksutut tavat ovat sillä tavalla harmittomia, että niiden suvaitseminen eri tavalla ajattelevien joukossa ei vaadi suurta venymistä, ainoastaan kulttuurisen moninaisuuden myöntämisen ja ymmärtämystä perinnäistapoja kohtaan. Suvaitsemista helpottaa, jos tapojen seuraajat myöntävät ne perinnäistavoiksi ilman jonkin absoluutin säätäjän asetusta. Näitä harmittomia tapoja ovat monet ravintosäännöt, kieltäytyminen sianlihasta, vegetaarinen ruokavalio, kahvin/teen/alkoholin kielto, kalenteriasiat, kuten lepopäivän/sapatin määritelmä sekä kristinuskoa edustavien yhteisöjen soveltama kasteen ja ehtoollisen toteutustapa (lapsikaste/aikuiskaste/upotus, viinin tarjoilu ehtoollisella), ulkoisen habituksen sääntely (naisten pakollinen esiliina, miesten kielto siistiä partaa) poikien ja tyttöjen erottelu opinnoissa ja työelämässä.
Voisi olla syytä kyseenalaistaa tradition karsinat, jotka rajoittavat ihmisen vapautta valita elämäntyylinsä ja ulkonaisen habituksensa. Kuitenkin tämänkaltaisten kulttuurierojen moittiminen tai riitauttaminen eri uskonnollisten traditioiden kesken on usein tarpeetonta, ilkeää käytöstä ja jopa törkeää. Olisi toki hienoa, jos aiheesta voitaisiin keskustella.
Vaikeat palat
Tunneallergian vakavampaa muotoa ovat opillisiin karttoihin piirretyt erottavat viivat, joiden tulkitseminen kulttuurin moninaisuudeksi on vaikeampaa. Kun ajatustavat ja traditio nojaavat vuosisataiseen ja joskus 3000 vuoden ajan vallinneeseen etnistä identiteettiä ylläpitävään historiaan, aiheesta kyseleminen voi olla kuin silmäterän kaivamista. Jos luovuttamattoman käytännön takana on pyhiksi katsottujen kirjoitusten jakeita, muutoksen odottaminen on lähes mahdotonta. Parasta olisi, jos näiden rajaviivojen yli voisi ulottua dialogi, kulttuurisen painon näkeminen, ja yhteisöjen keskinäinen ajatustavan kunnioitus. Tämä tarkoittaisi, että ”me” tunnustamme oman ajatustapamme sidokset yhteisömme traditioon ja historiaan ja samalla myönnämme toisella tavalla ajattelevien oikeuden omiin vastaaviin pitämyksiin.
Voidaanko juutalaisen uskonnon piirissä myöntää, että ympärileikkauksen sääntö on historiallinen traditio, jota ei tarvitse ajatella ylimaallisen auktoriteetin säädökseksi? Juutalaisen kulttuurin oikeus on kunnioittaa traditiota ja meillä muilla on oikeus toisenlaiseen käsitykseen.
Voiko islamin yhteisö hyväksyä ei-islamilaisen maailman tulkinnan Muhammedista luonnollisena ihmisenä ja opettajana, käsityksen Koraanin historiallisesta synnystä, vaikka he itse kunnioittavat uskomusta enkelin sanelemasta tekstistä?
Voiko kristitty maailma myöntyä hyväksymään sen, jos islamin ja juutalaisuuden piirissä Jeesuksen luonnollinen ihmisyys ja monoteismin ajatus pidetään voimassa ja kristillisissä kirkoissa hellitty yliluonnollinen kieli kolminaisuudesta jää tämän yhteisön kulttuuriseksi ominaisuudeksi?
Fiducia Supplicans
Tuore ja melko dramaattinen osoitus emotiivisen allergian voimasta ja sen synnyttämästä dramaattisesta repeämästä löytyy katolisen kirkon tuoreesta kahnauksesta ja paavi Franciscukseen henkilöityvästä skismasta.
Vatikaanin uskonopin kanslia (Dicastery for the Doctrine of the Faith, DDF) julkaisi paavin hyväksymän muistion Fiducia Supplicans, jossa hahmotetaan suvaitsevaa asennetta samaa sukupuolta oleviin pareihin, uudelleen vihittäviin jne. Suvaitsevuus tarkoittaa mm sitä, että tietyin edellytyksin tällaisia epänormisia pareja voidaan siunata kirkon viranhaltioiden toimesta. (Kotimaa 29.12)
Tämä liikahdus on sytyttänyt poikkeuksellisen kritiikin, syytöksiä ja jopa vihjauksia kirkon hajoamisesta. On surkuhupaisaa seurata, miten tunnetut some-kommentoijat analysoivat paperia. Toiset pyrkivät huolellisen sanataiteen keinoin osoittamaan, että mitään dramaattista uutta ei ole tekeillä. Toiset, jopa paavin yleensä uskollisissa tukijoukoissa vihjaavat, että on menty liian pitkälle. Kiista on malliesimerkki emotiivisen allergian räjäyttävästä voimasta. Tässä on koskettu ehkä arimpaan kristikunnan tulehduskohtaan.
Artikkelikuvassa allergiatesti. Kuva: Wolfgang Ihloff, CC BY-SA 4.0 , via Wikimedia Commons
