Johdanto
Sateenkaari syntyy valonsäteen osuessa esimerkiksi vesipisaraan, ja valo hajoaa värilliseksi muodostaen sateenkaaren. Yhdestä säteestä paljastuu moninaisuutta sen osuessa taittavaan pintaan. Sateenkaari on kristillinen symboli, joka kuvastaa Jumalan ja Nooan välistä liittoa, ettei vedenpaisumusta toteuteta uudelleen. Tämä on kerrottu vedenpaisumuskertomuksessa 1. Mooseksen kirjassa. Sateenkaaresta on tullut myös symboli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Sitä on käytetty kuvastamaan moninaisuutta liittyen sukupuoliin ja seksuaalisuuteen. Toisaalta sateenkaarilippu on liitetty laajempiin yhteiskunnallisiin teemoihin, joiden tunnusominaisuutena on moninaisuus.
Yksinäisyys on sana, joka tuottaa erilaisia lohduttomia kuvia ihmisistä yhteiskunnan laidoilla. Vanhuksia, joita ei käy kukaan katsomassa. Nuoria, jotka jäävät koulussa erilaisten kaveriporukoiden ulkopuolelle. Kuitenkin yksinäisyyden kokemukset yhteiskunnassa ovat olleet laskussa jo pitkään. Yksinäisyyden suhteen menee yhteiskunnassa paremmin. Kuitenkin sitä esiintyy ja siitä näyttäisi tulleen sitkeämpää lajia. Yksinäisyyden syyt ovat moninaisempia, erilaiset toimet sitä vastaan tulee miettiä paremmin. Yksinäisyyden vaikutukset ovat isoja myös yhteiskunnallisesti mahdollisen syrjäytymisen ja pahoinvoinnin vuoksi. Yksinäisyys voidaan yleisesti ymmärtää jonkinlaisena puutteena ihmissuhteissa. Tässä kirjoituksessa yksinäisyyttä katsotaan toimijuuden näkökulmasta, yksinäisen ihmisen toimijuus on rajoittunutta tai jotenkin estynyttä. Yksinäisyyttä kokeva ihminen ei pysty olemaan täysin aktiivinen toimija, hänen mahdollisuutensa toimia ovat rajoittuneet.
Pahuuden ongelma on hyvin paljon mietitty teema historian saatossa. Kristinuskossa pahuus on moninaista, pahuus esitetään aktiivisena toimijana raamatussa (esim. 1. Piet. 5:8). Kristinopissa on ymmärretty tämän vastustajan olevan kolmiosainen. Syntiinlankeemuksessa, ja sen seurauksena, maailma ja ihminen muuttuivat olemuksellisesti kelpaamattomaksi. Pahuudelle on annettu erilaisia merkityssisältöjä aikojen saatossa, tässä kirjoituksessa pahuus ymmärretään hyvyyden puutteena, josta on jonkinlaisia negatiivisia seurauksia, kuten kärsimystä. Tässä haluan tuoda esiin sitä ongelmakenttää, joka liittyy kirkon ja vähemmistöjen väliseen suhteeseen. Kirkon suhtautuminen vähemmistöihin on sellaista, jossa hyvyys paistaa poissaolollaan. Tästä syystä vähemmistöjä käsitellään usein ongelmakeskeisesti.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, joista käytän kirjoituksessa myös termiä sateenkaari-ihmiset, ovat olleet kivenä kirkon kengässä 1900-luvulta tähän päivään. Kirkolla tässä kirjoituksessa tarkoitetaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Kirkko on ollut erilaisia yhteiskunnallisia muutoksia vastaan, joilla on lisätty sateenkaari-ihmisten yhteiskunnallisia oikeuksia. Kirkon vaatimuksesta 1970-luvulla lakiin jätettiin niin sanottu kehotuskielto, ettei homoseksuaalisuuteen, ja sen ”toteuttamiseen”, saanut kehoittaa. Tämä on tietenkin toiseuttanut sateenkaari-ihmisiä eri tavoilla kirkon piirissä.
Tein maisteritutkielmassani aineiston pohjalta erilaisia kategorioita liittyen sateenkaari-ihmisten yksinäisyyteen, joita aion tässä kirjoituksessa käyttää hyväkseni. Käsittelen yksinäisyyttä, avaan sen moninaista merkityssisältöä. Tässä kirjoituksessa yksinäisyyttä ja pahuutta käsitellään pääsääntöisesti yksilön näkökulmasta, kuinka erilaiset toimijuudet, jotka aiheuttavat yksinäisyyttä, pitävät sisällään kärsimystä ja pahuutta. Kuitenkin tuon esille myös rakenteellisia kerrostumia, jotka lisäävät yksinäisyyttä ja kärsimystä. Kirjoitus perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen sekä tekemääni maisteritutkielmaan. Kirjallisuusluetteloa ja viittauksia en tässä kirjoituksessa käytä, vaan tämän kirjoituksen tavoitteena on pohtia yksinäisyyttä sekä siihen liittyviä pahuuden ja kärsimyksen ulottuvuuksia.
Yksinäisyys ja siihen liittyvä toimijuus
Yksinäisyys on termi, jolla on moninainen merkitys. Sitä voidaan käyttää suomen kielessä oikeastaan kolmenlaisessa merkityksessä. Se voi viitata yksin olemiseen, jolloin sen merkityssisältö on melko neutraali tai positiivinen. Yksinäisyydellä tarkoitetaan useimmin kuitenkin joko objektiivista tai subjektiivista yksinäisyyttä. Objektiivinen yksinäisyys viittaa tilanteeseen, jossa ihmisellä ei ole määrällisesti suhteita toisiin ihmisiin. Subjektiivinen yksinäisyys viittaa ihmisen sisäiseen kokemukseen. Subjektiivinen yksinäisyys tarkoittaa tilaa, jossa erilaiset ihmissuhteet eivät ole laadultaan toivottuja.
Yksinäisyyden yksi muoto on ostrakismi. Englannin sana ostracism voidaan kääntää sulkemisena yhteisön ulkopuolelle tai eristämisenä. Se on ihmiselle tuotettua henkistä kipua. Yleensä kipu tuotetaan tekemällä ihmiselle jotain pahaa. Ostrakismissa tuotettu kipu tulee tekemättömyydestä. Se tuottaa fyysisen tunteen kivusta ja tuskasta. Jos henkilö kokee, että hänet saatetaan sulkea ulos, ja hänellä on tarve kuulua joukkoon. Tällöin yleensä kuulumisen tarve kasvaa. Käyttäytyminen voi muuttua, ja henkilö yrittää sopeutua joukkoon ja olla mahdollisimman sopiva haluttuun ryhmään. Jos tällainen tilanne jatkuu hyvin pitkään ja muuttuneella käyttäytymisellä ei saavuteta haluttua päämäärää, alistuminen ja tilanteen hyväksyminen ottaa yksilöstä vallan. Tätä seuraa kokonaisvaltainen epätoivo sekä vieraantumisen, avuttomuuden, masennuksen ja arvottomuuden tunteet. Se muuttaa ihmistä paljon varovaisemmaksi sekä entistä sulkeutuneemmaksi.
Yksinäisyyteen johtavia asioita on runsaasti, ja ne jaetaan yksilöllisiin tai ympäristöstä johtuviin syihin. Yksinäisyys on huono-osaisuuden tavoin osittain periytyvää. Yksinäisillä vanhemmilla voi olla vaikeuksia opettaa nuorta sanoittamaan tunteita ja ajatuksiaan. Toisaalta yksinäiset ihmiset personoivat yksinäisyyden luonteenpiirteeksi tai tekevät siitä lääketieteellisen diagnoosin. Tämä on toimijuuden valossa hyvin ymmärrettävää. Vaikea asia on helpompi selittää pois, ja kun yksinäisyyden näkee luonteenpiirteenä, on helpompi säilyttää tunne hallinnasta. Yksinäisyys vaikuttaa ihmiseen myös fysiologisesti, vaikka syy-seuraussuhteita on vaikea määrittää terveyden ja yksinäisyyden moninaisuuden takia. Kuitenkin yksinäisyyteen liittyy fyysistä passiivisuutta, huonoja ruokailutottumuksia ja päihteiden väärinkäyttöä.
Nuorena koetulla yksinäisyydellä on myös pitkittäisaikaisia seurauksia. Jos lapsena perhe on hyvin ankara ja epäyhtenäinen, lapset ovat yksinäisiä. Kun perhesuhteet ovat tiiviit, yksinäisyys on vähäistä. Vanhempien sosiaalisella tuella lapsesta ja nuoresta tulee itsenäinen ja joustava. Tuen puuttuessa yksinäisyys lisääntyy. Samoin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilla tällaisen tuen tarve kasvaa. Jos nuori kuuluu vähemmistöön ja saatu tuki on vähissä, yksinäisyys voi olla vahvaa. Uskonnon vaikutus on yksinäisyyteen voi olla vähentävä tai lisäävä. Monesti erilaiset nuorille suunnattavat toiminnat vähentävät yksinäisyyttä. Siten uskonnon sosiaalinen puoli on merkityksellinen taistelussa yksinäisyyttä vastaan. Myös jumalauskolla on yksilöä tukeva ja yksinäisyyttä vähentävä merkitys.
Yksinäisyys rajoittaa ihmistä olemasta yhteiskunnan tai jonkin yhteisön täysivaltainen jäsen. Se myös on itseään vahvistava asia: yksinäisyyttä kokeva tulee varovaiseksi ja alkaa vältellä erilaisia sosiaalisia kontakteja, jotta ei tulisi torjutuksi. Näin kierre on valmis. Ihminen alkaa helposti uskoa olevansa erilainen ja ansaitsevansa yksinäisyyden. Tämänlaista ajatuskulkua on huomattavan haastava muuttaa.
Toimijuus on hyvin moninainen termi, mutta pohjimmiltaan se viittaa yksinkertaisesti ihmisen toimintaan tietyssä kontekstissa. Toimijuustermiä on käytetty erityisesti feministisessä tutkimusperinteessä, ja tutkijat ovat kehittäneet erilaisia toimijuuksia moninaisten aineistojen pohjalta. Toimijuuden tarkastelun tarkoituksena on selvittää, kuinka yksittäinen henkilö löytää mahdollisuuksia toimia tietyssä ympäristössä. Toimijuus on aina jossain tietyssä kontekstissa, ja siihen liittyvät normit, odotukset ja käytännöt, jotka ovat yhteisöissä, instituutioissa sekä erilaisissa yhteiskunnallisissa rakenteissa. Toimijuus kehittyy vuorovaikutuksellisissa tilanteissa. Toimijuus on aina toimijalla, ja nämä ovat sidoksissa toisiinsa. Toimijaa voidaan kutsua myös agentiksi tai subjektiksi. Toimijuus edellyttää myös jonkinlaista valintaa: se on mahdollista, kun on mahdollista tehdä, valita tai reflektoida toisin. Toimijuus ei kuitenkaan kuvaa ihmisen erilaisia ominaisuuksia. Myös ihmisten omat elämänhistoriat tuottavat erilaisia ehtoja toimijuuden toteuttamiseen. Kyse on yhtäältä mahdollisuudesta tietyssä tilanteessa, toisaalta taas sosiaalisista rooleista ja kategorioista.
Uskonnollinen toimijuus ei ole mitenkään irrallinen alue sekulaarin ulkopuolella, vaan se on sidoksissa sosiaaliseen ympäristöön. Erilaiset yhteisöt ja seurakunnat luovat erilaisia ehtoja sateenkaari-ihmiselle, jonka uskonnollinen identiteetti voi olla välitetty tai hankittu omilta vanhemmilta, uskonnolliselta ryhmältä tai vaikkapa opiskeluryhmältä. Sateenkaari-ihmisen toimijuus nähdään erilaisissa vaikeissa olosuhteissa yleensä hyvin pieneksi tai sitä ei nähdä olevan lainkaan. Kuitenkin toimijuuden avulla ja erilaisia toimijuuksia käyttäen hänelle on mahdollista rakentaa ehyt elämäntarina. Ihmisen puhuessa omista kokemuksistaan hän tarkastelee niitä nykyhetkestä ja nykyisestä sosiaalisesta todellisuudesta käsin.
Tehdessäni omaa maisteritutkielmaani koostin aineistosta erilaisia toimijuuksia, joita tässä kirjoituksessa käytän hyväkseni. Nämä erilaiset toimijuudet auttavat ymmärtämään sateenkaari-ihmisen toimintaa tietynlaisissa – yleensä hyvin ahtaissa – sosiaalisissa todellisuuksissa. Toimijuudet, jotka tutkielmaani varten kehitin, liittyvät toisiinsa, mutta ne eivät ole vaiheita, joita käydään läpi tietyssä järjestyksessä. Tähän prosessiin liittyy neuvottelu, kuinka henkilöt ratkaisevat ristiriitaisia odotuksia tai intressejä itsen, uskon ja ryhmän välillä.
Ihminen joutuu neuvottelemaan suhteessa omaan itseen, ympäristöön ja omiin arvoihin. Välillä neuvottelu päättyy niin, että ihminen on vain osittain itsensä. Hän saattaa hyvinkin myöntää kuuluvansa seksuaalivähemmistöön, mutta hän erottaa itsensä kyseisestä joukosta todistelemalla olevansa kuten muutkin ”tavalliset” ryhmän jäsenet. Tämä sinänsä ristiriitaiselta ulospäin näyttävä toimenpide voi olla yksi tapa selvitä vaikeassa tilanteessa. Toiminta ahtaassa sosiaalisessa positiossa saattaa vaikuttaa jopa irrationaaliselta, mutta on toimijan näkökulmasta järkevä ja johdonmukainen.
Stressaava yksinäisyys
Maisteritutkielmassani yksi yksinäisyyden aiheuttaja oli vähemmistöstressi. Se myös on yksi syy, miksi kirkko tuottaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville jäsenilleen yksinäisyyttä. Vähemmistöstressi on stressiä, joka johtuu vähemmistöön kuulumisesta. Tämä ei siis liity yksistään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, vaan sitä voi esiintyä kaikilla mahdollisilla vähemmistöillä. Stressireaktio syntyy ympäristön tekemistä oletuksista. Se on sosiaalisesti tuotettua, stressitekijät ovat olemassa riippumatta yksilön ominaisuuksista tai toiminnasta. Tällöin ilmiö on melko paradoksaalinen pohdittaessa sen poistamista ja ainakin vähentämistä.
Taustalla laukaisevana tekijänä on ennakkoluulot, erilaisuuden kokemus, leimautuminen, kiusaaminen sekä kokemukset fyysisestä, psyykkisestä tai hengellisestä väkivallasta. Vähemmistöstressi poikkeaa väliaikaisesta stressistä olemalla koko olemassaoloon liittyvä asia. Se on helposti kroonistuvaa stressiä. Vähemmistöstressissä, joka selittää ainakin osittain vähemmistössä olevien yksinäisyyttä, on ajatuksena potentiaalinen yksinäisyys sekä yksin jääminen. Se on yksinäisyyttä selittävä – mutta myös sitä lisäävä – tekijä. Tällöin ihminen yleensä rajoittaa omaa toimintaansa, jotta voisi kokea muilta hyväksyntää. Toisaalta uskonnollisissa ryhmissä, joissa sateenkaari-ihmisiin suhtauduttaan varauksella tai torjuvasti, ei keskustella avoimesti ja suoraan ilmiöstä ja hyväksyttävyydestä. Ihminen, joka kuuluu vähemmistöön, joutuu rivien välissä tekemään johtopäätöksiä halutusta käyttäytymisestä.
Kuuluminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön ymmärretään yleensä teini-iässä, jolloin muutenkin ihmiskeho ja mieli ovat myllerryksessä. Tällöin henkinen taakka voi olla kohtuuton nuoren kannettavaksi. Nuori ei halua tulla torjutuksi, jolloin hän on solidaarinen vanhemmilleen sekä muille lähihenkilöille. Tästä seuraa vaikeuksia oman ehjän identiteetin muodostumisessa. Ihmisen kasvaessa tarve saada muilta tukea ja hyväksyntää ei häviä mihinkään. Kuitenkin lapsuuden ja nuoruuden kokemukset opettavat ihmistä reagoimaan asioihin tavalla, joka voi olla hänelle hyvinkin vahingollinen. Jos pienestä pitäen on saanut tukea, on kasvaessa helpompi kestää erilaisia vastoinkäymisiä sekä ikävää kohtelua.
Stressistä johtuva yksinäisyys, joka johtuu osittaisesta piiloutumisesta, on vahingollista. Ihminen ei tule kohdatuksi kokonaisena. Tästä ja muista vähemmistöstressin muodoista aiheutuu kuormaa, eli henkistä kärsimystä, joka on seurausta muiden ihmisten toiminnasta. Kuorman ja kärsimyksen määrään vaikuttaa oma identiteetti, sen tasapainoisuus sekä kuinka vähemmistöidentiteetti on osa ihmisen koko identiteettiä. Syntyvää sisäistä ristiriitaa on mahdollista pienentää. Tämä vaatii sen, että on hyväksynyt itsensä kokonaan ja pystyy olemaan itsenäinen muista irrallaan. Yksinäinen ihminen kokee yksinäisyyttä, mutta kokee suurta tarvetta päästä ihmisten kanssa tekemisiin, yhteyteen heidän kanssaan.
Pahaa tuottava yksinäisyys
Pahaa tuottavaa yksinäisyys on muodoltaan sellaista, jossa ihminen joutuu ympäristön paineen, uskonnon tai jonkun muun syyn takia luopumaan kokonaan toiminnasta tai ei pysty omaa toimijuuttaan toteuttamaan edes rajoitetusti. Tällöin ihmisen voisi kuvata tahdottomaksi koneeksi, joka toteuttaa hänelle ulkoapäin tulevia neuvoja ja odotuksia. Tällöin yksinäisyys voi myös tuottaa erilaisia ajatusvääristymiä itsestä.
On mahdollista myös, että ulkopuolelta tulevan vaikutuksen takia ihminen muuttaa omaa tapaansa ajatella. Kun on tullut negatiivinen kokemus, sitä on mahdollista neutraloida. Tällöin ajattelutavassa tapahtuu muutos. Aiemmin suotuisana näyttäytynyt tapa toimia tulkitaan virheeksi ja uusi, toisten toivoma tapa näyttäytyy mieluisana. Voi kokea olevansa erityinen, kun on joutunut muuttamaan käyttäytymistään tai joutunut jäämään tietystä tehtävästä pois vähemmistöön kuulumisen takia. Yksilön selviytymisen kannalta tämä on psyykeä suojaava toimi.
Ajatusvääristymät ovat yksi pitkittynyt pahaa tuottava ilmiö. Erilaiset ikävät kokemukset, syrjintä, kokemus erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta saattavat muokata omakuvan hyvin pessimistiseksi. Nämä ovat isoja asioita, joita erilaiset uskomukset myös vahvistavat. Erilaiset ryhmät rakentavat ryhmäidentiteettiään eksklusiivisesti. Ryhmä tuottaa määritelmiä ryhmän jäsenyydestä ja siitä, mitkä ominaisuudet kuuluvat ryhmän ulkopuolelle. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt on usein nähty ulkopuolisiksi. Tämä aiheuttaa heikossa asemassa olevalle ongelman, kuinka toimia tilanteessa. Ihminen yleensä joko taistelee, pakenee tai lamaantuu. Muutenkin heikossa asemassa oleva yleensä yrittää säilyttää oman paikkansa ryhmässä piilottamalla vähemmistöidentiteetin muilta. Toinen mahdollisuus on pakeneminen eli irrottautuminen ryhmästä. Tällainen lähteminen nuorella yleensä liittyy itsenäistymisvaiheeseen ja lähtemiseen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, jolloin on mahdollista jättäytyä pois ryhmän toiminnasta. Tällainen poislähtö ei kuitenkaan muuta omaksuttuja ajattelumalleja, vaan ne saattavat vaikuttaa yksilössä vuosia tai vuosikymmeniä.
Yhteiskunnassa ja kirkossa suhtautumisessa vähemmistöihin on tapahtunut muutoksia vuosikymmenten aikana. Ennen varsinkin maaseudulla suhtautuminen oli hyvin kielteistä ja vähemmistöön kuuluvia saatettiin ajatella olevan pelkästään kaupungeissa, jotka nähtiin rappion, pahuuden ja yleisemminkin moraalittomuuden kehtoina. Maalla asuvan vähemmistöön kuuluvan identiteetin kehitys on jäänyt kesken, ja se on päässyt kehittymään vasta sen jälkeen, kun hän on muuttanut pois tai muuten ottanut etäisyyttä tuttuihin piireihin. Kaupungin iso väkimäärä tarjoaa anonyymiyttä, ja siellä on mahdollista turvallisesti olla oma itsensä ja vapautua sosiaalisen kontrollin alaisuudesta.
Pahaa tuottavaa yksinäisyyttä ilmenee yksilön halutessa olla hyvin vahvasti ryhmän jäsen. Tällöin hän saattaa toimia hyvin vahingollisesti itseään ja muita kohtaan. Sateenkaari-ihminen saattaa alkaa seurustella henkilön kanssa, josta ei ole kiinnostunut, vakuuttaakseen itsensä ja ympäristönsä kelvollisuudestaan. Tähän ohjaavat helposti myös tietysti erilaiset hengelliset normit, odotukset ja uskomukset. Tällöin toiminta on pakotettua. Vaikka yksilö tässä vaiheessa toimii odotusten mukaisesti ja saa ympäristöstä hyväksyntää, se aiheuttaa voimakasta henkistä kuormitusta. Tilanteessa joutuu vahvasti kärsimään. Tällainen toimijuus on mukautettua; se on tyypillistä vahvassa uskonnollisessa ryhmässä eläville seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville ihmisille.
Uusien ihmisten kohtaaminen on haastavaa, koska toisen suhtautumista ei voi tietää. Omien asioiden kertominen, jota uudet ihmissuhteet yleensä vaativat, ovat uhkana omalle hyvinvoinnille. Tämän vuoksi monet sateenkaari-ihmiset eivät halua solmia seurakunnan toiminnassa mukana olevien kanssa merkityksellisiä ihmissuhteita. Olemalla täysin avoin omasta seksuaali- tai sukupuoli-identiteetistä joutuisi mahdollisesti kohtaamaan ennakkoluuloja ja avointa tai epäsuoraa syrjintää sekä epäasiallista kohtelua.
Uskonnolliselta yhteisöltä tuleva paine toimia tietyllä tavalla saattaa aiheuttaa yksinäiselle sateenkaari-ihmiselle psyykkisiä oireita. Yhteisössä saatetaan esimerkiksi hengellistää asioita ja ajatella, että oikeanlainen hengellinen toiminta (rukoilu tms.) parantaa. Jos rukous ei paranna, syy on yksilössä. Yhteisö suojautuu torjumalla pahan ulkopuolelleen ja ulkoistaa asian heikomman harteille. Tällaisessa tilanteessa ammattiavun hakeminen sekä ryhmän ajattelutavan haastaminen näyttäytyvät ryhmän itsensä kannalta negatiivisina ja uhkaavat yksilön kuulumista ryhmään.
Erityisen syvää yksinäisyyttä saattaa kokea, kun ei ole oikein mahdollisuuksia toimia mitenkään. Tällöin on kamppailua oman sisäisen itsen, toisten ihmisten ja uskonnollisten uskomusten välillä. Nämä yleensä muuttavat ihmisen tapaa tulkita maailmaa. Tulkintahorisontti koko todellisuudesta muuttuu negatiiviseksi. Tässä kohtaa saattaa itsemurha näyttää ainoalta mahdollisuudelta. Toisaalta uskonnollisesta yhteisöstä tuleva viesti itsemurhan pahuudesta estää tällaisen ratkaisun tekemisen. Ajatus siitä, että on täysin ja läpeensä paha, vaikuttaa ihmiseen syvästi. Kuva itsestä vääristyy ja kaventuu. Jumala näyttäytyy tuomitsevana ja autoritäärisenä. Tällöin erilaiset eksistentiaaliset kysymykset, kuten tapahtumat kuoleman jälkeen ja oma syntisyys kaventavat mahdollisuutta minkäänlaisiin ratkaisuihin. Yksin jääminen ja yksinäisyyden tuntemiseen liittyvät vahvasti myös häpeä ja syyllisyys.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat kokevat usein suurta häpeää ja syyllisyyttä itsestään. Häpeän tunne liittyy omaan olemassaoloon. Syyllisyyttä koetaan, jos on tehnyt väärin. Kuitenkin syyllisyyden tunnetta on, vaikka ei olisi tehnyt mitään. Syyllisyys saattaa seurata ajatuksista, joita ei ole mahdollista kontrolloida. Tämä johtaa mukautumiseen, haluun olla edelleen ryhmässä, koska pelkona on paljastuminen. Tällöin toiminnan tarkoituksena on säilyttää nykyinen asiantila ja ryhmän jäsenyys.
Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi. Jos jää vaille huomiota, ihmisestä tulee näkymätön. Näkymättömyys liittyy siihen, että ihmiset eivät näe toisen ”todellista” minää. Näkymättömyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti sukupuolivähemmistöille. Ihminen hahmottaa abstrakteja asioita kehollisesti, tämä kuva on hyvin vahva, ja aiheuttaa kärsimystä. Tässä tilanteessa pahuus liittyy erityisesti yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin, ja ihmisten tapa lokeroida aiheuttaa sukupuolivähemmistöön kuuluvissa kärsimystä. Näkymättömyyden kokemukset liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin eivätkä liity yksinomaan uskonnolliseen kontekstiin. Transsukupuoliselle näkymättömyyden vaihe voi olla väliaikainen, kun lääketieteen tarjoamat mahdollisuudet sukupuolen korjaamiseen kehittyvät. Onnistuneen sukupuolen korjaamisen myötä transsukupuolinen tulee nähdyksi sellaisena kuin hän kokee olevansa.
Toimiminen uskonnollisen ryhmän odotuksia ja ihanteita vastaan saattaa kääntää yhteisön muut jäsenet ”kapinoitsijaa” vastaan. Tällöin saatetaan käyttää myös hengellistä väkivaltaa. Hengellinen väkivalta on väkivallan muoto, jossa on mukana jonkinlainen hengellinen aspekti. Hengellinen väkivalta voi olla muodoltaan fyysistä, henkistä tai taloudellista. Väkivalta – on sen muoto minkälaista tahansa – aiheuttaa kärsimystä. Pahuuteen, sen ilmenemiseen, liitetään yleensä väkivalta. Tällöin hengelliseen väkivaltaan sisältyy yleensä toisen ihmisen Jumalasuhteen estäminen tai ainakin sen häiritseminen. Yleensä vahvalla uskonnollisella yhteisöllä on ajatus totuuden ”omistamisesta”. Tätä kautta hengellinen väkivalta sisältää linkin jumalasuhteeseen. Yhteisön jäsenten hylätessä tai torjuessa syntyy ajatus siitä, että myös Jumala on hylännyt täysin. On hyvä muistaa, että pitkittynyt yksinäisyys ja asioiden peittely vaikuttavat ihmisen omakuvaan negatiivisesti ja että ihminen saattaa itsensä nähdä pahana ja syntisenä Hylkäämisen jälkeen voi kokea olevansa myös Jumalan silmissä täysin kelvoton.
Pohdintaa yksinäisyyden ja pahuuden risteymistä
Yksinäisyys on ihmiselle iso asia. Tällaisessa tilanteessa toimintamahdollisuudet ovat rajalliset, mutta on kuitenkin mahdollista saada yksinäisyyteensä muutos. Toimijuus on jokaisella ihmisellä erilainen johtuen elämänhistoriasta ja siitä, kuinka reagoi erilaisiin asioihin. Siksi on myös vaikea nimetä yksittäisiä ja yleispäteviä keinoja yksinäisyyden voittamiseen. Osallisuuden ja hyväksynnän lisääminen ovat metatason toimia, mutta toimet, joilla tämä saavutetaan ovat jokaisen kohdalla erilaisia. Ajoittain se onnistuu vain ammattiavun kautta.
Yksinäisyyteen liittyy myös hyvin selkeästi pahaa eli hyvän poissaoloa. Koska yksinäisyys on hyvin subjektiivinen kokemus, siihen liittyvää pahuutta tulee tarkastella yksilötasolla. Kuitenkin yksilötason tarkastelu helposti ohittaa erilaiset rakenteelliset ongelmat ja siitä aiheutuvan pahan. Tai rakenteellinen pahuus ja ongelmat projisoidaan yksittäisen ihmisen harteille. Tällaisen henkilön on vaikea tehdä asialle juuri mitään. Ryhmän toimintamallit estävät yksinäisyyden poistamisen. Ryhmän koheesio tällaisessa tilanteessa saattaa olla uhattuna, jolloin on helpompi sysätä uhka yhdelle ihmisille. Tällainen toiminnan riski kasvaa uskonnollisessa ryhmässä, jossa on kyse myös ihmisen hengellisestä ulottuvuudesta. Tämä tietysti aiheuttaa vakavia seurauksia ihmisen hyvinvoinnille. Hänen yksinäisyytensä voi syventyä ja hänen minäkuvansa entisestään synkentyä.
Yksinäisyyden tarkastelua toimijuuden kautta auttaa paremmin ymmärtämään yksinäisyyden erilaisia ilmenemismuotoja yksilön mielessä ja toiminnassa – varsinkin suhteessa kirkkoon, koska voidaan tarkastella mitä vaikutuksia on kirkon suhtautumisella yksilötasolla. Huolestuttavaa on se, että hyvin johdonmukaisesti sateenkaari-ihmiset rajaavat itseltään pois kirkosta saatavaa yhteisöllisyyttä. Tämä saattaa tietysti näyttää oudolta, ja on mahdollista sanoa, että ne nyt ovat sellaisia. Kuitenkin tällainen toiminta, joka näyttäytyy vapaaehtoisena ulosjääntinä, johtuu itsen suojaamisesta. Sateenkaari-ihmisen tulee suojata omaa itseään syrjinnältä ja epäasiallisilta kommenteilta. Kirkko, joka ainakin osittain viestittää olevansa armahdettujen yhteisö ja olevansa heikompien puolella, vaatii kuitenkin yhdeltä ryhmältä avoimuutta ja kritiikin kestämistä.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat saaneet kirkossa sekä yhteiskunnassa erityisen roolin. Roolina on toimia tietynlaisena merkitystihentymänä. Merkitystihentymä tarkoittaa asiaan liittyvän myös muita yhteiskunnallisia tai poliittisia teemoja. Tästä ilmeisin on jäsenten jakaminen konservatiiveiksi ja liberaaleiksi, jossa kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt luetaan automaattisesti liberaaleiksi. Tähän ryhmään liittyy paljon merkityksiä. Kirkossa puhuttaessa vihkimisen laajentamisesta samaa sukupuolta oleviin pareihin, keskustellaan myös isommista teemoista liittyen yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Kuitenkin ryhmän sisällä asioista ei juuri keskustella, ja usein seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat jättäneet ryhmän tai kieltäneet itseltään seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin.
Kirkon roolia suhteessa yksinäisyyteen miettiessä on hyvä huomata, että sillä on osin ristiriitainen rooli. Se toisaalta lisää yksinäisyyttä, mutta myös vähentää sitä. Kirkko ihan fyysisenä rakennuksena liitetään Jumalan kohtaamiseen. Toisaalta se myös tarjoaa tapahtumia ja tiloja, jotka ovat kulkureittien varrella. Uusina erilaiset tilat ovat esimerkiksi kauppakeskuksissa, perinteisestihän kirkko on sijainnut keskellä kylää. Kirkko tarjoaa myös vastauksia eksistentiaalisiin kysymyksiin. Kirkon sanoma Kristuksesta, kuinka tämä on sovittanut kaikkien ihmisten synnit, antaa sateenkaari-ihmiselle mahdollisuuden kokea hyväksyntää. Tämä on erityisen tärkeää, jos itsetunto sekä kuva itsestä ovat vuosien aikana muuttuneet negatiiviseksi ja pahaksi. Tällöin eheytymisen välineenä voi olla esimerkiksi se, että vaikka itse ei kelpaa, niin Jumalan avulla se on mahdollista.
Kirkko ei yksin siis kuitenkaan aiheuta yksinäisyyttä, vaan todellisuus on hyvin monisyinen. Kuitenkin kirkon tulee olla hyvin hereillä ja miettiä, kuinka se pystyy poistamaan sellaiset rakenteet ja asiat, jotka näyttävät aiheuttavan kohtuuttomasti henkistä kuormaa sen jäsenille. Yksi tärkeä ele on viestiä asiasta myös positiivisessa valossa eikä vain ongelmakeskeisesti. Erilaiset vähemmistöt kuuluvat kirkkoon ja kirkossa on tehty korjaavia askeleita esimerkiksi saamelaisten kanssa. Heiltä pyydettiin anteeksi historiassa tehtyjä vääryyksiä 2010-luvulla.
Pahuus ja yksinäisyys linkittyvät toisiinsa yhteen kirkon kontekstissa. Toisaalta ev.lut. kirkossa osa hyvin konservatiivisista jäsenistä liittää pahuuden ja sateenkaari-ihmiset yhteen. Tällöin pahuus nähdään olevan (kuvitteellisen) ryhmän ulkopuolella, joka on tulossa tietyn asian myötä ja kautta ryhmään. Toisaalta sateenkaari-ihmiset kokevat pahuutta kirkon takia. Kun kirkko käsittelee asiaa vain negatiivisessa valossa, he eivät myöskään pysty elämään vapaina seurakunnan jäseninä, vaan joutuvat olemaan varautuneita ja vain osittain avoimia. Tällöin seurakunnan tarjoama yhteisöllisyys jää heidän ulottumattomiinsa. Kun toisia ihmisiä jätetään passiivisesti ulkopuolelle, hyvyys loistaa poissaolollaan.
Yksinäisyys on siis toimijuuden näkökulmasta sitä, että ihmisen mahdollisuudet toimia toisten ihmisten parissa on jotenkin rajoittuneet. Tässä siis yksinäisyydellä tarkoitetaan laadullista tai määrällistä puutetta ihmissuhteissa. Rajoittuminen voi olla osittaista ja tilanteeseen liittyvää, seurakunnan toimintaan osallistuva ei voi esimerkiksi kertoa huolistaan parisuhteessaan tai hän antaa ymmärtävänsä olevansa sinkku. Hän joutuu peittämään omaa suhdettaan erilaisten vahingoittavien reaktioiden takia. Rajoittuminen voi siis myös tulla ulkoapäin. Seurakunnassa viestitetään, että jäsenet ovat tietynlaisia, joten kuuluakseen ryhmään henkilö ei ”toteuta” omaa seksuaalisuuttaan. Sinänsä tämä ajatus, että seksuaalisuus on vain tekoja, on ongelmallinen, koska tiedetään seksuaalisuuden olevan iso osa ihmisen identiteettiä. Seksuaalisuuden typistäminen tuomittaviksi – synnillisiksi – teoiksi tekee seksuaalisuudesta helposti likaista, rajoitettavaa ja kiellettyä toimintaa, jota tulisi hyvin voimakkaasti välttää.
Pahuutta kuitenkin on jokaisessa ihmisessä, ja sitä on myös erilaisissa yhteisöllisissä rakenteissa sekä ihmisryhmissä. Jos erilaiset ihmisryhmät tai ominaisuudet demonisoidaan tai nähdään ei-toivottuna, on vaarana aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä. Usein ulossulkemisella ja tarkoilla määritteillä on ollut tapana vahvistaa ryhmän sisäistä koheesiota. Olisi hyvä pohtia laajasti, onko se enää 2010-luvulla tarpeellista. Tarvitaanko kyseenalaisia keinoja pyrittäessä sinänsä tavoiteltaviin ja positiivisiin tavoitteisiin? Pyhittääkö tarkoitus keinot?
Pahuutta voidaan tarkastella esimerkiksi triaksen kautta, joka kristinuskon piirissä on perkele, maailma ja ihmisen luonto. Kolmijako on hyvä myöskin miettiessä yksinäisyyden pahuutta ja siitä syntyvää kärsimystä. Vanhaa kolmijakoa mukaillen: yksi pahuuden ja kärsimyksen aiheuttajista on aktiivinen toimija, joka haluaa loukata ja synnyttää osattomuutta. Toinen on ihmisen sisäinen maailma, joka yksinäistää ihmisen. Yksinäistäminen tapahtuu erilaisten prosessien kautta. Tällainen prosessi ilmenee vaikkapa vähemmistöstressinä. Siinä ihminen eristää luottamuksen puutteen takia itseään toisista, koska toiset ihmiset näyttäytyvät uhkana ja mahdollisesti pahan tekijöinä. Olemalla yhteydessä toisiin joutuisi kärsimään tai vaikeuksiin. Kuitenkin tällainen ajattelumalli tuottaa itsessään kärsimystä. Ihminen sulkee itsensä jo etukäteen toisten ulottumattomiin. Tällä tietysti on maailman- ja omakuvaa negatiivisesti muokkaava vaikutus.
Kolmas aiheuttaja on erilaiset sosiaaliset rakenteet. Osa esimerkiksi seurakunnan toiminnasta on vahvasti sukupuolitettu, on miesten raamattupiiriä ja naisten lähetyspiiriä. Toisaalta kirkon sekä yhteiskunnan tuottama vahva heteronormatiivisuus liittyy siihen, että kirkon piirissä ei juuri ole moninaisuutta ylipäätään. Tämä aiheuttaa on yksinäisyyttä. Erilaiset toimintamallit ja opetukset johtavat siihen, että sateenkaari-ihmiset eivät voi olla täysin vapaasti yhteydessä toisiin ihmisiin. Tästä seuraa yksinäisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta ja ulkopuolelle jäämistä.
Pahuuden määrittelyä on mahdollista miettiä yksinäisyyden valossa. Voisiko pahuutta olla ihmisillä se, että heillä ei ole mahdollista saavuttaa yhteyttä toisiin ihmisiin?
Syntiinlankeemuksessa ihmisen suhde luojaan katkesi, samoin yksinäisyys katkaisee suhteen toisiin ihmisiin – tai ainakin hyvin paljon haittaa sitä. Jos ihminen ei voi olla suhteessa toiseen, myös hänen suhteensa omaan itseensä katoaa. Kristillisessä katsomuksessa Kristuksen sovitustyö mahdollistaa suhteen ihmisen ja Jumalan välillä. Mikä voisi olla yksinäisyyden ja yhteyden välinen sovitustyö? Miten erilaiset yhteisöt – mukaan lukien kirkko ja seurakunnat – voivat postmodernissa todellisuudessa, jossa ei ole enää paluuta yhtenäiskulttuuriin, rakentaa yhteyttä yksinäisille? Toisaalta keskittyminen pitäisi suunnata yksinäisen ihmisen mahdollisuuteen muuttua. Tämä tietysti vaatii myös erilaisten yksinäisyyttä aiheuttavien rakenteiden purkamista ja muuttamista.
Kärsimystä, joka juontuu yksinäisyydestä eli laadullisesta tai määrällisestä puutteesta merkityksellisissä ihmissuhteissa, voidaan eri tavoin vähentää, ja parhaimmassa tapauksessa se voidaan poistaa. Ihmisten sosiaaliset tarpeet ovat erilaisia: toinen tarvitsee useita intensiivisiä ihmissuhteita, toiselle yksi ystävä tyydyttää sosiaalisen tarpeen. Siksi tapojen, joilla yksinäisyyttä hoidetaan, tulee olla joustavia ja niitä pitää olla kosolti. Kärsimys, joka yksinäisyydestä seuraa on tietenkin yksilöllistä. Yksilöllisiä ovat myös tavat käsitellä – tai olla käsittelemättä – yksinäisyyttä ja tavat muuttaa vallitsevaa asiantilaa. Kirkon sanoma armosta ja rakkaudesta on yksi tapa vähentää yksinäisyyttä ja siitä juontavaa kärsimystä.
Kuitenkin tiedämme, että kirkon suhtautuminen on sateenkaari-ihmisiin jakautunut. On pappeja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja, mutta on myös viestintää, jossa kiistetään kirkon osallistuminen Helsingin Pride-tapahtumaan vedoten erilaisiin hallinnollisiin menettelyihin ja niihin liittyviin toimintavaltuuksiin. Tämä ei lisää kirkon kuvaa kaikkia hyväksyvänä paikkana. Kirkosta syntyvä kuva tulee hyvin byrokraattiseksi, joka painii hallinnollisten elinten välisessä vallankäytön suossa. Se saattaa vahvistaa yksinäisyyden aiheuttamia ajatuskulkuja siitä, että hyväksyminen on parhaimmassa tapauksessa vain osittaista. Kirkko näyttäisi menevän byrokratian taakse, syyttämällä omia rakenteitaan nykyisestä tilastaan. Vaihtoehto olisi tietysti ratkaista asia yksinäisyyden vähentämisen ja hyvinvoinnin lisäämisen nimissä.
Yksinäiset voivat omaa tilannettaan helpottaakseen lähteä pois paikasta, jossa he kokevat yksinäisyyttä. Kirkko ja sen suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön on niin varautunut, että sitä kestävät vain kaikkein vahvimmat henkilöt. Tämä sotii sitä vastaan, että kirkon julistaa olevansa hyväksyvä yhteisö. Vaikka seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset suhtautuisivat kannustavasti sateenkaari-ihmiseen, kokemus voi olla kuitenkin ulkopuolinen tai sellainen, että muiden ja vähemmistöihmisen välissä on jonkinlainen raja. Tämä raja voi muodostua varautumisesta mahdolliseen konfliktiin, joka saattaa syntyä seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin paljastuessa. Toisaalta taustalla voi olla aiemmat ikävät kokemukset ja oman identiteetin mahdollinen epävarmuus. Identiteetti ei muodostu eheäksi, jollei saa muilta tukea. Kirkon käytäntöjä pitäisi tarkastella kriittisesti ja sateenkaari-ihmisten hyväksyvää kohtaamista ja turvallisen tilan rakentamista tulisi suunnitella ja toteuttaa.
Sateenkaari-ihmisistä puhuttaessa on toisinaan vaadittu näitä eheytymään. Tämä tarkoittaa sitä, että vähemmistöön kuuluva ihminen saadaan jonkinlaisen puoskaroinnin tuloksena enemmistön edustaman mallin kaltaiseksi. Mietittäessä yksinäisyyden vähentämistä vähemmistöihmisten osalta kirkon sisällä olisi pikemminkin hyvä pohtia, kuinka kirkko ja sen enemmistö voisivat eheytyä. Kollektiivinen eheytyminen voisi toteutua hyväksymällä moninaisuus. Luterilaisuudessa on myös korostettu Galatalaiskirjeen ajatusta siitä, että kaikki ovat yhtä Kristuksessa. Tämä ei nyt toteudu kirkossa, joten kirkon tulisi eheytyä olemalla uskollinen omalle sanomalleen. Kirkko voisi myös kriittisesti tarkastella omaa historiaansa ja mahdollisia virheitään kaikkia vähemmistöjä kohtaan ja kulkea siten eheytymisen suuntaan.
Erityisesti uhat, jotka liittyvät mahdollisuuksiin toimia ja toimintamahdollisuuksien menettämiseen, viittaavat vahvaan yksinäisyyden kokemiseen – ostrakismiin. Ostrakismi on kohtaamattomuutta: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat eivät ole tulleet kohdatuksi omana itsenään, mikä on aiheuttanut näkymättömyyttä ja kohtaamattomuutta. Tämä liittyy vahvasti ihmisten nuoruuteen, mutta sen vaikutukset jatkuvat pitkälle aikuisuuteen. Kohtaamattomuus ja välinpitämättömyys ovat aktiivisia pahan muotoja, jotka aiheuttavat suurta kärsimystä.
Kirkko vähentää yksinäisyyttä, koska se tarjoaa mahdollisuuksia kohtaamiselle, antamalla tiloja sekä mahdollistamalla kohtaamisia. Yksinäisyyden stigma tukee tällaista epäsuoraa työtä yksinäisyyden vähentämiseksi. Toisaalta kirkon sanoma armosta ja kaikkien ihmisten kelpaavuudesta auttaa yksinäisyyden lieventymisessä. Seurakunnan toimintaan mennään nuorena mukaan kavereiden takia ja sen takia, että seurakunta on paikka, missä ei nuoria kiusata. Seurakunnassa on mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan. Kirkko on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille hengellisten tarpeiden tyydyttämistä varten. Heiltä puuttuu uskonnosta yhteisöllinen puoli, mikä on ymmärrettävää negatiivisen suhtautumisen ja syrjinnän takia.
Uskonnolta ei haluta yhteisöllisyyttä, koska ei nähdä yhteisöllisyyden olevan turvallista kirkon piirissä. Tämä ilmeisesti on osa laajempaa kansainvälistä trendiä, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat muuttavat uskonnon harjoittamista enemmän yksilökeskeiseen suuntaan. Kirkko on oman hengellisyyden toteuttamisen paikka, eikä sieltä haettu yhteisöllisyyttä tai sosiaalisia kontakteja. Kuitenkin henkilökohtainen usko Jumalaan näytti oman tutkielman pohjalta vähentävän yksinäisyyttä.
Sateenkaari on valkoisen valon hajotessa syntyvä värikäs ilmiö, joka näkyy usein sateen jälkeen auringon paistaessa. Ihminen, Jumalan luomana ja Jumalan kuvana, heijastaa luojaansa jollakin tavoin. Tämä kuva on hajonnut, mutta tämä hajoaminen ei liity vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Kenenkään ei kuuluisi piilottaa itseään tai osia itsestä. Olisiko sateenkaarikaan sateenkaari, jos siinä olisi vain yksi väri? Kristinuskon perimäinen sanoma on hyväksyvä, ihmisten yhteyteen perustuva ilosanoma. Tähän soisi kirkon pyrkivän, erityisesti yksinäisten ja marginalisoitujen henkilöiden ja ryhmien osalta. Tällöin myös yksinäisyys olisi mahdollista hävittää sekä iloita luomistyön moninaisuudesta toisen – erilaisen – ihmisen kautta ja kanssa.