Viha.

Sananvapaus ja vihankylvö

Professori Tapio Puolimatka on kosketellut ajankohtaista vihapuhe-teemaa viimeaikaisissa kirjoituksissaan (verkkolehti Seurakuntalainen, kirjaesittely Saanko luvan sanoa). Aihe on arka ja vaikea, etiikan koetinkivi. Puolimatkan lähtökohtana on toteamus, jonka mukaan vihapuheen käsite on oikeussäätelylle kimurantti ongelma. Hän kirjoittaa: Vihapuheen käsitettä ei ole minkään maan lainsäädännössä onnistuttu täsmentämään niin, että sen soveltaminen olisi objektiivista, tasapuolista ja johdonmukaista. Tämä on epäilemättä totta. Käsite on ilmeisen viheliäinen juridinen pähkinä niin käytännön etiikan, oikeusfilosofian kuin soveltamisen kannalta. Täsmentäminen, selkeyden tai yksikäsitteisyyden tavoittaminen on vaikeata. Olen pääosin samaa mieltä myös Puolimatkan kannanotosta koskien sananvapauden säilyttämistä:

Sikäli kuin vihapuhelaeissa tehdään rangaistavaksi kaikki sellainen puhe, joka voidaan tulkita syrjiväksi tai loukkaavaksi, sananvapauden rajoitukset tulevat tulkinnanvaraisiksi ja mielivaltaisiksi, mikä uhkaa tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. […] kansanvalta edellyttää, että kansalaiset uskaltavat ottaa kantaa polttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin pelkäämättä ajatuspoliisien heihin kohdistamia rangaistustoimia.

Artikkelista syntyy kuitenkin vaikutelma, jonka mukaan vihapuheen käsitteen epämääräisyys antaisi perusteen torjua sen sisällyttäminen oikeudellisen säätelyn piiriin. Vihjauksena on jopa, että vihapuhehuoli on vasemmistolainen juoni, jonka juuret johtavat neuvostosysteemiin.

Nykyisen vihapuhekeskustelun perustan muodostavat kansainväliset säädökset, jotka kommunistivaltiot saivat 1960-luvulla hyväksytyiksi huolimatta demokraattisten valtioiden vastustuksesta (Kirjan esipuheesta: Saanko luvan sanoa).

Väite on outo. Puolimatkan artikkelissa jää hämäräksi sen määrittely, milloin puhe tai yleensä viestintä voidaan tulkita vihamieliseksi, syrjiväksi, loukkaavaksi tai solvaavaksi siinä määrin, että sananvapauden rajoituksista olisi oikeutettua puhua. Onko vihapuhe ylipäänsä todellinen ilmiö? Onko termi perusteltu käsite, jolla on oikeutettu merkitysala? Vai onko kyse sanan käyttötavan täsmennyksestä, merkitysalan rajaamisesta? Eräs yritys rajan määrittelyksi katsoo, että sananvapauden nimissä voidaan tuomita ainoastaan rikokseen tai vihatekoon yllyttävä puhe, teksti tai viestintä. Tällöin esimerkiksi poliittiseen viestintään, ideologiseen tai uskonnolliseen julistukseen voidaan sisällyttää vihantäyteistä, solvaavaa, syrjivää ja loukkaavaa sisältöä kunhan pidätytään suoranaisesta rikokseen yllyttämisestä.

Balkan, Ruanda ja koulun piha

Maailmanhistoria ja myös aikalaisesimerkit kertovat miten häälyvä hiekkaan piirretty viiva erottaa vihantäyteisen, syrjivän ja solvaavan puheen ja varsinaisen rikokseen yllyttämisen. Kansakunnan puhetapoja muokattiin retorisen myrkynkylvön avulla natsi-Saksassa ja antisemitismin vuosisatoina Euroopassa. 1990-luvulla Ruandassa etnisten leirien välit myrkytettiin puheen avulla. Muistamme mitä tapahtui Balkanilla samoihin aikoihin ja Rohinga-väestölle 2000-luvulla? Välitunneilla koulukiusatun lapsen kokema vihanpito ja lopulta pahoinpitely alkaa puheista, sanoista, puhetavoista. USA:ssa mustien kokemien väkivallantekojen taustalla on syrjivää, solvaavaa, loukkaavaa puhetta. Muslimimaissa ja Intiassa uudestaan rehottavat kristittyjen vainot saavat alkunsa kenties lievistä solvaavista, syrjivistä, vihantäyteisistä puheista. Sanat ovat aluksi piikkejä ja ilkeitä sivalluksia mutta johtavat lyönteihin ja pahimmillaan terroriin.

Esimerkeissä kuvaillun vihantäyteisen puheen yhteisenä tunnusmerkkinä on vihaisen ilmapiirin kylvö. Yksilöä tai ihmisryhmää koskevan solvaavan, syrjivän ja satuttavan puheen tarkoituksena on saada kuulija/lukija tai kohdeyleisö tuntemaan närkästystä, vihaa, ennakkoluuloa, halveksuntaa tai inhoa. Pahan puheen ketju jatkuu, monistuu ja sävy väkevöityy inhimillisen raadollisuuden syistä. Vihapuheen määrittelyssä kohteena tulisi olla tämä vihan ja inhon nostatus maalitettavaa tahoa kohtaan.

Tuntuisi siltä, että vihapuheen diagnostiikka ja torjunta olisi automaattinen pyrkimys siellä, missä kunnioitetaan kristillisen etiikan, lähimmäisyyden ja myötätunnon ihanteita. Kristinuskon opetuksia seuraavien luulisi olevan vihapuhe-lainsäädännön advokaatteja, ei torppaajia. Tapio Puolimatka käyttää homoseksuaalisuutta koskevaa puhetta esimerkkinä argumentoinnissaan. Niinpä vastaan syöttöön. Vaikuttaa, että juuri tämä on ennakoidun vihapuhesääntelyn eräs tulehduskohta. Halutaan huolehtia, että sanavapauden piiriin jää homoseksuaalisuuden tuomitseva puhe ja tätä vähemmistöä koskevan närkästyksen, ennakkoluulon ja halveksunnan provosointi Raamatun jakeiden perusteella.

Motiivi, tyyli ja puhetavat

Tuore ja parhaillaan Suomessa tutkinnan alla oleva tapaus koskee juuri sitä, voiko Raamatun jakeiden käyttäminen viestinnän pontimena olla vihapuheeksi luokiteltavaa tai kansanryhmää solvaavaa, syrjivää ja loukkaavaa. Poliisi on linjannut viharikoksen tunnusmerkistöä motiivin perusteella: ”… ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan (https://www.poliisi.fi/vihapuhe).

Mielestäni on selvää, että Raamattuun viittaamisen kohdalla rajankäynnin tulee juuri tuossa hengessä kohdistua motiiviin, viestinnän tyylin ja kontekstin arviointiin. Seuraavien ilmaisutapojen huolellinen vertailu olisi tarpeen. Analysoin kuvitellun puhujan ilmaisuvaihtoehtoja:

  1. Homoseksuaalisuus on syntiä ja häpeällistä.
  2. Paavali sanoo: Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan (Room 1:27)
  3. Raamattu sanoo: Homoseksuaalisuus on syntiä ja häpeällistä.
  4. Jumala on sanonut: Homoseksuaalisuus on syntiä ja häpeällistä.
  5. Minä ajattelen (ryhmämme ajattelee), että homoseksuaalisuus on syntiä ja häpeällistä.

Puhetapa (a) kertoo, että puhuja ilmoittaa kuin yleisesti tunnetun kiistämättömän tosiasian. Kun tällä haetaan universaalin totuuden painoa, lause on solvaava, loukkaava ja syrjivä. Toki käyttöyhteys tulisi tietää.

Puhetapa (b) on neutraali kirjallisuusviittaus, historiallisesti tärkeä sitaatti Roomalaiskirjeestä. Sanojana on Paavali, ja teksti kuvaa tuon aikakauden käsitystä. Kuulijalle jää vastuu punnita, miten hän itse ja nykyisen aikakauden kulttuuri ymmärtävät asian.

Muotoilu (c) on periaatteessa korrekti mutta siihen on sisällytetty ajatus Raamatusta kuin instituutiona, puhuvana objektina, sakraalina korpuksena. Raamattu on historiallinen kirjoitusten kokoelma ja kanonisointiprosessin lopputulos, jossa takana on 2000 vuoden takaisen kulttuurin ajanjakso. Raamattu instituutiona, pyhänä korpuksena tarkoittaa sakraaliesineen statusta. Tekstiä ei pidä palvoa yliluonnollisena esineenä.

Muotoilu (d) on röyhkeä esiintyminen Jumalan nimissä. Tekstin syntyajankohdan maailmankuva ja viime kädessä Roomalaiskirjeen kirjoittaja tuossa puhuu. Jumalan majesteettia tulee kunnioittaa eikä pölistä hänen nimissään ilmaisten esimerkiksi viestijän omia inhon tunteita.

Lausahdus (e) on puhujan avoimesti ilmaisema katsomus. Mielipiteen ilmaisun tulee olla sallittua.

Säädäntöä ja oikeuskeskustelua

Puolimatka viitaa EU-komissaari Vera Jourovaan, joka valmistelee rajoituksia ”internetin vihapuheelle” ja on ilmaissut väitteen, jonka mukaan uskonnolliset ihmiset valehtelevat sanoessaan, että he vastustavat homoseksuaalisuutta uskonnollisilla perusteilla: Jourovan mielestä heitä itse asiassa motivoi viha. Tarkkaa sitaattia hallussani ei ole, viittaan Puolimatkan artikkeliin. Väitettä sietää vakavasti pohtia. Puolimatka muistuttaa myös EU:n kannasta, jonka mukaan vihapuhetta on ilmaus, joka kiihottaa vihaan uskonnon edustajia vastaan. Tässä kuljemme herkällä rajalla. Vihan nostatus minkä tahansa uskonnon edustajia kohtaan ei ole oikein. Uskonnolla perusteltujen näkemysten kärjekäskään arvostelu sen sijaan ei ole vihapuhetta, jos viestinnän tyyli ei ole solvaavaa vihan nostatusta. On harmillista, jos raamattufundamentalismin edustajat tulkitsevat suvaitsevamman uskonnollisuuden vihapuheeksi heitä kohtaan.

Hannah Arendt, yksi menneen vuosisadan tärkeitä moraalifilosofeja, loi käsitteen ”banaali pahuus”. Sillä kuvataan omantunnon äänen ja myötäelämisen sammumista sen ylikävelevän ideologian vaikutuksesta. Doktriini voi ottaa vallan ja samentaa lähimmäisyyden ja ihmistoveruuden arvon. Ajankohtainen sovellus on sellainen kristillinen sana-ideologia, jossa homoseksuaalisuuden torjunta katsotaan itse asiassa rakkauden osoitukseksi. Vihapuhe valkopestään laupeudeksi ja Jumalan rakkaudeksi.

Rajankäynnin vaikeutta kuvaavat viimeaikaiset tapaukset. Toimittaja Johanna Vehkoo sai syytteen kunnianloukkauksesta, kun oli Facebook-seinällään arvostellut maahanmuuttajavastaisista ja naisia halventavista teksteistä tunnettua aktivistia ja käyttänyt hänestä nimityksiä ”natsipelle” ja ”rasisti” (HS 12.4.2019). Oikeuden mukaan Vehkoon ilmaukset eivät olleet vääriä tai valheellisia, mutta oikeus piti niitä silti halventavina. Kun taas naisista käytetyt nimitykset ”joku huora” tai ”suvakkihuora” ovat jääneet tuomitsematta.

Edellä olen ilmaissut, miten vihapuheen kriteerinä tulisi olla linjaus, jossa sanktioidaan vihan kylväminen, ennakkoluulojen, inhon herättely solvaavilla, loukkaavilla, syrjivillä väittämillä. Kaikkien ns. pyhien kirjoitusten käyttöä tulee koskea periaate, jossa viestijä kertoo ilmaisevansa oman mielipiteensä tai ryhmän mielipiteen ilman väitettä universaalista tosiasiasta, jota ei voi kyseenalaistaa. Korrektit tekstiviittaukset lähde mainiten ovat tietenkin hyväksyttäviä sananvapauden piirissä.


Matti Heiliö

Kirjoittaja

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


'Sananvapaus ja vihankylvö' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.