AlfaTV:n äskettäinen ohjelma ”Sananvapauden tila Suomessa” oli koonnut studioon yllättävän paneelin. Päivi Räsänen ja Juha Ahvio samassa pöydässä aktiivin ja vapaa-ajattelijan Jussi K. Niemelän kanssa. Keskustelua juonsi Markku Tenhunen.
Tavallisesti toisiaan arvostelevat, etten sanoisi maalittavat tahot, olivat nyt samalla puolella. Yhteinen kritiikin kohde oli vaaraksi tunnistettu suvaitsevaisuus. Yleiskieleen noussut vihapuheen käsite on näiden keskustelijoiden mukaan tarkoitushakuista vääristelyä tai ainakin liioittelua.
Aihe on vakava. Miten määritellä sananvapauden, maalittamisen ja vihapuheen tunnusmerkit ja rajat. Keskustelijoiden hieman yllättävä samanmielisyys selittyi sillä, että molemmilla on puolustettavana halu saada sananvapauden suoja omien puheidensa tueksi. Räsänen ja Ahvio haluavat turvata oikeuden julistaa Raamatun jakeiden käyttöä homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen. Jussi K. Niemelä haluaa sanavapauden turvaavan islamin uskon, jihadismin ja maahanmuuton arvostelun.
Poliisin mukaan:
Suomen lainsäädäntö ei määrittele erikseen viharikoksen käsitettä. Viharikoksella tarkoitetaan yleisesti henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehtyä rikosta, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan. Yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa käytetty termi vihapuhe on muodostunut käsitteenä tulkinnanvaraiseksi. Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:” Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten, ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.
Suvaitsevaisuus ja identiteettipolitiikka
Viharikoksen käsitteen tuominen suomalaiseen/eurooppalaiseen oikeusajatteluun nähtiin epäilyttävänä. Suvaitsevaisuus on ideologia, oireena melkein salaliittohanke. Ahvion mukaan kyseessä on vasemmistoliberaali, kulttuurimarksilainen identiteettipolitiikka. Keskustelussa vihjattiin, että käsitteen juuret johtavat neuvostoaikoihin, jolloin ääriajatusten tuomittavuuden takana oli itse asiassa hallinnon halu kontrolloida (ja jopa leirittää) toisinajattelijoita. Ahvio väitti, että nyt ”tietyt ryhmät ja mielipiteet ovat erityisen suojeluksen alaisia ja toiset linjaukset saavat olla kritiikin kohteina” ja että ”muodostuu tiettyjä näkemyksiä, joita täytyy kritisoida ja joita ei saa kritisoida, jotta olet siveellinen kansalainen.”
Päivi Räsäsen kohtaama äskettäinen tapaus on esimerkki siitä, miten mielipiteen vapaus ja ihmisoikeuksien kunnioitus synnyttävät kimurantteja mutta oikeutettuja kysymyksiä rajanvedosta. Kesäkuussa Räsänen julkaisi kirjoituksen, jossa hän kritisoi Suomen evankelisluterilaisen kirkon mukanaoloa Pride-tapahtumassa. Räsänen kysyi Facebook-kirjoituksessa: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Avoin kirje arkkipiispalle tiivisti Päivi Räsäsen uskonnon:
Raamattu on kristitylle uskon ja elämän ylin ohje. Raamatun opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on johdonmukainen ja selkeä. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi ja avioliitto säädettiin naisen ja miehen väliseksi. Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi.
Saman kesän mittaan poliisi selvitti myös Räsäsen vuonna 2004 kirjoittamaa ja Luther-säätiön julkaisemaa pamflettia Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Ilmiannon mukaan Räsäsen ja Luther-säätiön epäiltiin syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Helsingin poliisin totesi, että asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta ja että esitutkintaa ei toimiteta.
Raamattu ja maalittaminen
Suomalaisen oikeusajattelun sisältämä syrjimättömyyden ja vahvan sananvapauden periaate antaa oikeuden arvostella sitä tapaa, miten kirkko tulkitsee oppiperustaansa. Räsäsellä on oikeus väittää, että ”Kirkko on epäjohdonmukainen oman oppiperustansa kanssa”. Ongelmana on kutenkin reiluuden, tasapuolisuuden ja inhimillisyyden toteutuminen. Milloin vahva mielipiteen ilmaisu alkaa muuttua syrjiväksi ja toisin ajattelevien vainoksi? Näkyvän julkisuuden henkilön ja lainsäätäjän puheenvuoro sisältää vaaran, että sananvapauden sallima väittämä, yksityishenkilön mielipide saa ylimääräistä painoa, auktoriteetin lausuman totuuden auraa. Tällaiset sanat voivat haavoittuvan ihmisen kohdalla olla musertavia, vihan tekoja.
Sanafundamentalistinen uskonnon muotoilu jättää ilmeisen tarkoituksellisesti huomioon ottamatta mahdollisuuden ymmärtää Raamatun luonnetta historiallisena dokumenttina, sivuuttaa huolellisen kriittisen tutkimuksen tulokset ja ihmiskunnan vuosituhantisen kokemuksen ja tiedon karttuminen. Surkuhupaisasti kohu tuntuu pyörivän sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden teeman ympärillä. Toivoa sopii, että tämä myrsky haarovälissä osattaisiin vihdoin nähdä oikeassa suhteessa tärkeämpiin eettisiin asioihin. Ei ole mitenkään yllättävää, että Raamatun teksteissä ilmenee jyrkkää paheksuntaa koskien homoseksuaalisuutta. Historia osoittaa, että lähes kaikissa kulttuureissa tuhansien vuosien aikana homoseksuaalisuus ja moni muu outo poikkeava käytös on tuomittu ja torjuttu. Joskus kuoleman uhalla. Poikkeukset normista ja suvaitsevaisuus ovat käsittääkseni harvinaisia. Homo-inho ilmeni näkyvästi jo Raamatun kirjoittamisen vuosisatoina.
Kristillisen kirkon historiallinen tehtävä ja omantunnon haaste onkin tämä. Miten Jeesuksen opettaman etiikan ja vuosisatojen aikana karttuvan kokemuksen ja tiedon valossa ihmiskunnan tulee suhtautua homoseksuaalisuuteen tänään? Kristityn tulee kysyä, miten Nasaretin Jeesus suhtautuisi ja opettaisi vuonna 2019. Räsäsen kaltainen Raamatulla sivaltaja voi väistää suojaan. ”En minä halua tuomita, mutta kun Raamattu sanoo…”
Fundamentalistinen uskontulkinta on varsin lähellä maalittamista, jossa Raamatun valitut jakeet suunnataan yksilön arkoihin kohtiin. Jos puberteetin kipuilun jälkeen peruuttamattomasti homoseksuaaliksi päätynyt nuori ihminen tuomitaan vaatien häntä kumoamaan luonnonmukaisen viettielämänsä ja kielletään häneltä mahdollisuus seksuaaliseen nautintoon ja intiimiin kumppanuuteen, mitä hänelle oikeastaan tehdään? Päivi Räsänen ja hänen hengenheimolaisensa vaativat tällaista lähimmäistä – tuomion ja menetetyn pelastuslupauksen sanktiolla – torjumaan itsestään keskeisen elämänilon ja voimanlähteen – saman, josta sanoja itse estoitta ammentaa iloa. Kristityn tulee kysyä, oikeuttaako minun vaistomainen inhon tunteeni tällaisen armottomuuden. Onko minun tapani lukea muutamat Raamatun jakeet oikeutus tähän julmuuteen?
Sanat ja sanojen sävyt ovat tekoja
Yksi ilmeinen vastaväite on tietenkin seuraava. Jos homoseksuaalisuus tulee hyväksytyksi, olisiko portti auki kaikenlaiseen outouteen ja perversioihin, pedofiliaan, pederastiaan, eläimiin sekaantumiseen, nekrofiliaan, ihmissyöntiin..?? Kysymys on oikeutettu mutta väite absurdi: Ihmisyhteisön kulttuurin mitta on sen rakentama eettinen koodisto, sen osana lainsäädäntö, jossa säädellään sopivan käytöksen rajat. Poliittinen, aatteellinen ja katsomusyhteisöjen ja uskontojen moraalikeskustelu on juuri tätä varten. Eheä ihmisyhteisö tarvitsee moraalikoodin, joka normittaa myös seksuaalielämää.
Perusasioita ovat tasa-arvoinen vastuullinen kumppanuus, heikompien suojelu, nuoruuden kypsymisen vaatimat suojaikärajat, nollatoleranssi väkivallan ja pakottamisen suhteen. Tällainen seksuaalietiikka tarvitaan ohjeistamaan yhtä lailla hetero- kuin homoseksuaalin elämäntapoja. Irstaus, vastuuttomat irtosuhteet, puolison hylkääminen ovat täsmälleen yhtä paheksuttavia. Järjestyneen yhteiskunnan oikeus on lisäksi asettaa lainsäädännöllä sopivan käytöksen rajat – mm noudatellen luonnonoikeudellisesta moraalitajusta nousevia sanktioita perversioiden määrittämiseksi.
Yksi mainitun Alfastudion aiheista oli Sisäministeriön 2019 julkaisema vihapuhetta käsittelevä raportti ”Sanat ovat tekoja”. Tuntui todella oudolta, miten kaikki kolme keskustelijaa näkivät syyn arvostella raporttia, kritisoida sen linjauksia ja itse asiassa vähätellä vihapuheen tuomittavuutta sananvapauteen nojautuen. Päivi Räsänen totesi asiallisesti: ”On ongelmallista, miten vihapuhe määritellään. Kansalaisten kannalta määritelmän tulisi olla selkeä”. Seuraavaan lauseeseen hän sitten sisällytti vahvan uskonnollisen väitteen, äänensävyllään vihjaten, että näkemys on jotain enemmän kuin mielipide, tosiasian toteaminen.
Hän pohti tilannetta, jossa ”vihapuhetta aletaan uudella tavalla kriminalisoimaan” kysyen: ”Leimataanko jotkut mielipiteet, sellaisetkin arvolähtökohdat, jotka ovat olleet vielä normi joitakin vuosia sitten. Esimerkiksi avioliitto – että se on miehen ja naisen välinen. Tämän sanomista pidetään poliittisesti epäkorrektina.”
Hienovarainen rajanveto on tärkeätä. On syytä punnita mikä sävyero on seuraavien lauseiden välillä.
- Avioliitto on miehen ja naisen välinen ja homous on synti ja häpeä.
- Olen/olemme sitä mieltä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja homous on synti ja häpeä.
Jälkimmäinen muotoilu ilmoittaa sanojan mielipiteen, jonka ilmaisemisen sanavapaus toki oikeuttaa. Ensimmäisessä ilmaistaan ikään kuin ei-ehdollinen tai itsestään selvä tosiasiaväite. Erityisesti asiayhteydestä ja sanojan asemasta riippuen ero voi olla valtava ja tuomitseva sävy kuulijaa musertava. Mielenterveyden tilastojen rumentuminen, homoseksuaalien kokema ahdistus, jopa itsemurhat voivat olla seurauksena, kun Raamatun jakeiden valtuutuksella maalitetaan yksi lähimmäistemme joukko, vähemmistö, haavoittuva kansanryhmä vaatien heitä kieltämään ja väkivalloin torjumaan identiteettinsä.
Juha Ahvio sanoi: ”Lainsäädäntö, jota ajetaan viharikoksista – – – sen ei ole tarkoituskaan olla tasapuolinen. Vaan se lähtee siitä, että on tiettyjä ryhmiä, identiteettipoliittisesti, vasemmistolaisella identiteettipolitiikalla määriteltyjä ryhmiä, jotka ovat erityistä suojelua tarvitsevia”. Mielenkiintoinen oli seuraava pointti: ”Pystyisikö joku määrittelemään sellaisen tavan, jolla esimerkiksi SETA:n näkökulmasta voin arvostella homoseksuaalista käyttäytymistä eettisesti – – – ilman, että se Setan lausumilla kriteereillä olisi vihaa”. Niin Juha, pohdipa sitä. Toivon että yllä esitetty tarkastelu voisi opastaa itse kutakin puhetavan ja sävyn valinnassa.
Artikkelikuvassa AlfaTV:n studiossa ovat keskustelemassa vasemmalta Markku Tenhunen, Päivi Räsänen, Juha Ahvio ja Jussi K. Niemelä. Kuva lähetyksestä.
