Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama piti 5. helmikuuta perinteisellä presidentin rukousaamiaisella puheen, joka otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Aiheen puheeseen antoi ISIS-terroristijärjestön toimeenpanema jordanialaisen pilotin polttomurha. Obama vertasi järjestön terroria keskiaikaisiin ristiretkiin sekä siihen, kuinka Kristuksen opetuksia käytettiin aikoinaan orjuuden ja rotusyrjinnän vanhurskauttamiseen Yhdysvalloissa. Obaman mielestä uskonnollistaustaisessa väkivallassa on kysymys koko ihmiskunnan ongelmasta; on turha hyökätä islamia vastaan ja sanoa, että kristinusko on jotakin aivan muuta. Yhdysvaltojen presidentin mielestä ISIS on ”brutaali ja läpeensä paha kuoleman kultti”, joka valheellisesti ottaa kantaakseen uskonnon arvovallan ja selittää uskonnolla iljettävän väkivaltaisia tekojaan. Tällä kaikella Obama puki vieläkin selvemmin sanoiksi sen, mitä on viestittänyt useita kertoja aiemmin: väkivalta ja pahuus eivät pohjimmiltaan kuulu mihinkään uskontoon. Ne ovat pikemminkin vastenmielisiä tapoja käyttää uskontoa siihen kuulumattomien päämäärien ajamiseen. Kaikilla ihmisillä kaikissa uskonnoissa, myös kristityillä, on pimeä puolensa.
Obaman puheeseen reagoitiin välittömästi, ja ainakin nettitelkkarissa on käyty kiintoisaa keskustelua. Republikaanien konservatiivista linjaa edustava Fox News kutsui haastateltavakseen juutalaistaustaisen mutta epäuskonnollisena tunnetun (ja palkitun) kolumnistin Charles Krauthammerin, jonka mukaan Obama ”luennoi kristityille”. Presidentin tapa rinnastaa islamistien terrorismi ja kristillisen kirkon synkät vaiheet ontuu pahasti, koska kristittyjen synnit kuuluvat menneisyyteen, jollaista yksikään kirkkokunta ei nykyään edusta. Nykyisen islamin piirissä sen sijaan brutaalin väkivaltaiset ja terroritekoja tekevät ryhmittymät edustavat marginaalista, mutta yhtä kaikki huomattavaa osaa koko uskonnosta. Muslimit itsekin tunnustavat, että heillä on uskontonsa sisällä vakava ongelma. Tässä mielessä Obaman puhe on Krauthammerin mielestä ”lattea ja hyökkäävä”. Yhdessä Foxin juontajan kanssa Krauthammer ihmettelee Obaman passiivisuutta ja hidasta, jopa vastahakoista aloitteellisuutta ISIS-liikkeen kukistamisessa. Fox-uutisissa toinen konservatiivinen kommentaattori Marc Levin panee vielä paremmaksi: Obama on ”narsisti, nihilisti ja ekstremisti”, jonka pitäisi käydä amerikkalaisten kansallisilla hautausmailla oppimassa jotakin tärkeää. Siellä makaavat sotilaat ovat nimenomaan kristittyjä, jotka ovat antaneet henkensä vapauden puolesta. Obama on Levinin mukaan ”jääräpäisen ideologiansa vanki”, joka ei taistele aikamme terrorismia vastaan.
Obaman oman demokraattisen puolueen uutiskanavalla kysytään ilmeisen retorisesti, pitikö presidentti koko virassaoloaikansa huonoimman puheen. Tätä mieltä on ainakin Lawrence O’Donnell, jonka mielestä on mahdotonta väittää, että islamistinen terrori ei ole islamilaista. Väittäessään näin Obama väittää samalla tietävänsä, mitä on todellinen islam tai vaikkapa tosi juutalaisuus. Verkossa edelleenkin nähtävässä jaksossa hän keskustelee studiossa kolmen vieraan kanssa. Näistä Asra Nomani, intialaissyntyinen musliminaisten edustajana toiminut aktivisti, pitää Obaman puhetta hyvin epäonnistuneena, koska meidän on tunnustettava, että maailmalla vaikuttaa meidän kaikkien kannalta hyvin vaarallinen islamin tulkinta, joka perustuu islamin itsensä tunnustamiin oppeihin. Toisena Obaman kriitikkona puhuu Jerry Coyne, pseudotieteen kriitikkona tunnettu biologian professori ja juutalaistaustainen ateisti, jonka mielestä Raamattu ja Koraani ovat jo itsessään väkivaltaan yllyttäviä kirjoja. Väkivalta ja vääräuskoisten murhaaminen kuuluvat molempien pyhien kirjojen sekä niiden edustamien uskontojen ytimeen eivätkä ulkopuolelle. Kristinusko ei Coynen mukaan ole enää väkivaltaista, koska valistus on kesyttänyt sen.
Zainab Salbi, irakilaissyntyinen naisten oikeuksia ja humanitäärisiä hankkeita ajava aktivisti sen sijaan pitää Obaman puhetta viisaana. Islamin sisällä on käynnissä voimakas kriisi, jossa muslimit etsivät identiteettiään. Salbin mielestä Obaman päämääränä on avata ja tukea dialogia, jossa alati kehittymässä olevat uskonnot hakevat positiivisesti ydintään ja uskovat puolestaan uskonnollista identiteettiään. Salbin vastauksesta Obama-kritiikkiin voi poimia ajatuksen, että Yhdysvaltojen presidentti edustaa ja edistää näkemyksellään prosessiluontoista käsitystä uskonnosta. Väkivalta ei pohjimmiltaan kuulu uskontoon, koska se ei ole muuttumaton totuus, jonka äärelle tulee pysähtyä.
Kiistakysymykseen on helppo ja kohtuullisen totuudenmukainen vastaus: uskonto on kaikkea, mitä sen pyhissä kirjoissa on kirjoitettuna sekä kaikkea, mitä sen nimissä tehdään. Uskonnot ovat kaikki täynnä hyvää ja pahaa, sotaa ja rauhaa, rakkautta ja vihaa sekä kaikkea niiden väliltä. Voi olla, että valistus on kesyttänyt kristinuskon ja että länsimainen sekulaari ihminen on rauhantahtoisuudessaan vertaansa vailla. Mutta voi olla niinkin, että lähinnä korkea elintaso ja aineellinen hyvinvointi tekevät meistä länsieurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista rauhantahtoisia. Kun meiltä viedään pois, mitä meillä on, paljastuu, mitä me olemme – kuten Nietzsche asian ilmaisi. Voi olla, että dramaattisen huonot elinolot Euroopassa tekisivät joistakin väkivaltaisia taistelijoita ja murhaajia, monista muista taas oikeaoppisia suvaitsemattomuuden saarnaajia, olipa oikea oppi sellaisessa tilanteessa mikä tahansa.
Vaikka islamistien ideologia on osa islamia ja omalla tavallaan kuuluu islamiin, on ongelmallista tehdä siitä jotenkin loogista tai varsinaista islamin ilmentymää. Sellainen olisi vähän sama asia kuin selittää, että kokoomuslaisuus on sosiaalidarvinismia, perustuslaillisuus rasismia, vihreys ekofasismia ja niin edelleen. Moneuden ja ykseyden suhteen pitäisi sovittaa samoja kriteerejä kaikkiin ideologioihin ja uskontoihin, niin omaan kuin vieraaseen. Jokainen mihin tahansa ismiin sitoutunut ihminen, olipa hän terroristi, konformisti tai pasifisti, on pohjimmiltaan oman isminsä vapaa ja vastuullinen tulkitsija. Ehkä tässä olisi kaikesta oikeutetusta kritiikistä huolimatta yksi positiivinen tulokulma Obaman puheeseen: minkäänlaista abstraktiota – Jumalaa, uskontoa, pyhää kirjaa – ei voi panna vastuuseen siitä, mitä konkreettiset ihmiset konkreettisissa tilanteissa päättävät uskontonsa nimissä tehdä.
Stimulus