Rakensitko lapsena majoja? Useimmat ihmiset ovat tainneet tehdä niin. Maja tarjoaa eräänlaisen suojan ja samalla seikkailupaikan. Ihminen luo majan kautta oman maailman maailmassa.
Ekoteologi Pauliina Kainulaisen uusin teos on otsikoitu Metsämajaksi. Maja on hänelle joustava asia: fyysisten majojen lisäksi Kainulainen mainitsee myös henkisen majatilan rakentamisen mahdollisuuden. Maja on Kainulaisen mukaan keino pysähtyä, kokea rauhaa, pyytää uutta näkyä elämään ja vahvistaa luontosuhdetta.
Teos keskittyy ennen kaikkea erilaisten luontoon liittyvien riittien ja meditaatioiden esittelyyn. Maja jää lopulta sivuteemaksi tai ainakin hyvin väljäksi kehykseksi. Sisältö on jaoteltu neljän elementin mukaan: maa, vesi, tuli ja ilma. Lopuksi Kainulainen käsittelee kokonaisen kehän teemaa ja tekee eräitä kokoavia tulkintoja kirjan annista. Samalla hän esittelee ”särmäriitin” käsitteensä, josta lisää myöhemmin.
Kainulainen jatkaa aiemman, suositun tuotantonsa linjaa: perusvire on kristillinen, mutta maanläheinen. Hän ammentaa monista eri ajatusperinteistä ja haluaa puhutella myös nykyajan etsijöitä. Teos on yhdistelmä ympäristönsuojeluaatetta, hidasta elämää -kirjallisuutta, teologiaa ja ekopsykologiaa.
Pääpaino on sellaisissa riiteissä ja meditaatioissa, joissa huomioidaan myös kehollisuutta. Monet näistä liittyvät arkisiin asioihin, joille annetaan syvempää merkitystä keskittymisen kautta. Skaala ulottuu tiskaamisesta saunomiseen, muistisairaan läheisen kanssa olemisesta marjanpoimintaan. Kainulainen ammentaa kokemuksistaan Enonkosken luostariyhteisön pappina ja kertoo monenlaisista hartaushetkistä luonnonympäristöissä.
Ekopsykologiset vaikutteet ovat entistä vahvempia Kainulaisen aiempaan tuotantoon nähden. Etenkin hän ammentaa feministisestä ekopsykologiasta, sekä suomalaisilta että kansainvälisiltä tekijöiltä. Itämerensuomalaisuus ja kirjailija Valdur Mikitan vaikutus tuntuu myös. Monet sisällöt ammentavat ekosyvyyspsykologi Bill Plotkinin tuotannosta ja Plotkinin nimi olisi ollut siksi hyvä mainita myös leipätekstissä. Alkuperäiskansojen maailmankatsomukset ovat myös merkittävä lähde, kuten jo Kainulaisen varhaisissa teologisissa teksteissä.
On helppo kuvitella, että tekstien maanläheisyys löytää kosketuspintaa lukijakunnan keskuudessa. Teos luultavasti puhuttelee kaikista eniten naisia, joiden osuus sekä seurakuntaväestä että henkisistä etsijöistä onkin suuri. Osa sisällöistä nousee, luontevaa sinänsä, Kainulaisen omasta kokemuksesta naisena. Ennakkoluuloton mieslukija löytää toki teoksesta monia rikkaita sisältöjä.
Muun työn ja elämän ohessa syntyneet tekstit ovat yhtäältä hivenen sirpaleisia mutta samalla niissä on vahvaa elävyyttä. Aiheet nousevat elämän eri tunnesävyjen keskeltä. Niiden kytkeytyminen aitoihin kokemuksiin tuo tekstiin juurevuutta.
Itse luin teosta tietysti myös oman erityisalani, ympäristötunteiden näkökulmasta. Niitä Kainulainen mainitsee monia, mutta välttää ympäristöahdistus- ja ilmastoahdistus-termien käyttöä. Esimerkiksi teksti ”Ilmansuuntarukous kuormittuneen nuoren kanssa” varmasti puhuttelee monia ympäristöahdistusta kokevia ihmisiä. Ympäristösurua käsitellään kirjassa myös.
Kainulainen toimii paljon maaseutuympäristöissä ja muualla kuin ruuhka-Suomessa. Teoksen tyylin voi nähdä heijastelevan tätä. Esimerkiksi eläinten oikeuksia ei varsinaisesti käsitellä. Kainulainen kyllä ehdottaa rohkeasti muutoksia metsien hakkuutapoihin.
Nämä seikat vaikuttavat Kainulaisen esittelemän uuden termin, särmäriitin, tulkintasävyihin. Kainulainen peräänkuuluttaa tällä sellaisten riittien tärkeyttä, jotka ”sisältävät tietoisen pyrkimyksen yhteiskunnallisten ajattelumallien ja rakenteiden uudistamiseen”. Pidän tavoitetta tärkeänä. Kaikkinensa kirjan esittelemät särmäriitit ovat kuitenkin kohtalaisen laveita ja osin monitulkintaisia. Monet teologit pitävät Kainulaisen tavoin ehtoollista riittinä, jossa on myös yhteiskunnallisen vallankumouksellisuuden sävyjä, mutta keskiverto-ehtoolliskävijälle kyseinen riitti ei taida nyky-Suomessa niitä kuitenkaan ilmentää. Terävälaitaisin särmäriitti kirjassa on ”Louhen voiman” käyttöönotto esimerkiksi kaivostoimintaa vastaan, mutta kuvaus on lyhyt ja lavea.
Pohjimmiltaan teos pyrkii maailman muuttamiseen lempeän, luontoläheisen kontemplatiivisuuden kautta. Se kannustaa ihmisiä sekä yksilöinä että yhteisöinä näynpyyntimatkoille, jotta ihmiskunta voisi löytää ekologisemman elämäntavan ja kristinusko voisi uudistua. Majat ja meditaatiot ovat molemmat liminaalisia tiloja, arjesta irrottautumisen keinoja, joilla on uudistusvoimaa.
Arvioitu teos: Pauliina Kainulainen. Metsämaja: Luontomietiskelyjä maan kielellä. Kirjapaja 2023.
