Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo tämän numeron haastattelunsa kokeneensa, että aggressiivinen viestintä on viimeisen vuoden aikana peräti vähentynyt eikä ainakaan lisääntynyt. Se on ilmeisesti kuitenkin melko poikkeava kokemus tai sitten se kertoo siitä, että tilanne on vain suhteellisesti parantunut mutta ei kuitenkaan hyvä.
Oklahoman valtionyliopiston historian professori Jason Lavery, joka on pätevimpiä ulkomaisia Suomen-tuntijoita, taas totesi viime toukokuussa Vartijan nettisivujen blogissaan seuraavaa:
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana julkinen keskustelu Suomessa on muuttunut sellaiseksi, että harva julkinen keskustelija aiheesta ja näkökulmasta riippumatta selviää ilman uhkailevia sähköposteja. Aikoinaan suomalaiset arvostivat asiantuntemusta ja asiantuntijoita. Nykyään kollegani Suomen yliopistoissa tekevät työtään sähköisten kyyditysten uhalla. Ei edes enää tarvitse olla julkinen henkilö tai asiantuntija joutuakseen uhkailun kohteeksi: Palvelualan ammattiliiton PAM:n mukaan kaupoissa asiakaspalvelijat kohtaavat työssään yhä enemmän uhkailua ja aggressiivista käytöstä asiakkailta Suomi ei ole kokenut tällaista terroriaaltoa sitten Lapuan liikkeen aikojen.”
Lavery kysyi kirjoituksensa lopuksi, millaisilla teoilla tämä hallitus aikoo puuttua hengenvaaralliseen julkiseen keskustelukulttuuriin. Tässä hän oli hetken aikaansa edelle. Tosissaan tätä alettiin kysellä Immos-jupakan jälkeen.
Täytyy ottaa huomioon, että sekä arkkipiispan haastattelu että Laveryn blogiteksti ovat viime toukokuulta, ennen perussuomalaisen kansanedustajan Olli Immosen kesällä tapahtunuttta Facebook-päivitystä ja sen aiheuttamaa pahennusta sekä veriseen väkivaltaan johtanutta Suomen vastarintaliikkeen rähinöintiä Jyväskylän keskustassa.
Loppukesästä poliisi esitti huolensa sosiaalisen median entistä uhkaavammaksi käyneestä kiehunnasta. Kuka tahansa voi huomata, että olipa somen keskusteluareenoilla kyse sitten kuinka viattomasta aiheesta tahansa, vaikkapa ohjeen kysymisestä auton korjaukseen, viimeistään kolmannessa kommentissa kysyjä haukutaan idiootiksi. Eikä enää ole aina kyse siitä, että joku anonyymi nettikommentoija ampuisi puskasta, vaan ihmiset laukovat kovia aivan omilla nimillään. Kirkolliset keskustelupalstat eivät ole juuri sen siistimpiä vaan joskus ehkä pahempiakin, kun toisia tuomitaan Jumalan nimissä.
Eräs kesäyliopiston luennoitsija kertoi vastikään minulle, että kuulijakunta luennoilla oli kuluneena kesänä levottomampaa kuin koskaan aiemmin; luennoitsijan päälle puhuttiin ja mielipiteiden ilmaisuissa mentiin henkilökohtaisuuksiin. Kuvaavaa on sekin, että kun eräs yliopistolainen soitti eräälle koordinaattorille ilmoittaakseen erään sähköpostilistan toimimattomuudesta, koordinaattori oli kiitollinen, kun soittaja ei tullut huutaen linjoja pitkin kuten kuulemma yleensä kaikki tekevät. On kuin somessa tavaksi tullut estoton rääväsuisuus vuotaisi yli muillekin areenoille, joilla ennen on osattu käyttäytyä sivistyneesti. Raivoaminen on uusi normaali. Tällaisen raivopäisyyden kasvaminen epidemiaksi on paljon suurempi uhka kuin mikään zombi-infestaatio.
Nyt tarvitaan säällisiä ihmisiä, jotka voivat esimerkillään vaikuttaa toisiinkin rauhoittavasti. Säällisyydellä Vartija ei tarkoita pikkuporvarillisuutta tai uskonnollista moralismia vaan aivan yksinkertaisesti sitä, ettei keskustelukumppania nähdä ensisijaisesti idioottina tai vihollisena.
Mikko Ketola
Vartijan 3/2015 pääkirjoitus.
Rauhanomaiseksi rullatun viikinkimiekan on kuvannut Astrid Westvang/Flickr.
