Jerusalemin piirisyyttäjän syyte julkaistiin aivan vuoden 2004 lopussa: viiden miehen kopla oli 20 vuoden ajan väärentänyt mittaamattoman arvokkaita Raamatun historiaan kytkeytyviä antiikkiesineitä. He olivat kirjoittaneet niistä tekaistuja tieteellisiä artikkeleita ja myyneet niitä miljoonien dollareiden arvosta keräilijöille ja museoille ympäri maailmaa. Koplan tapana oli väärentää kaiverruksia tai koristeita aitoihin esineisiin lisäämään niiden arvoa.
Oikeudenkäynti
Oikeudenkäyntiä uutisoitiin ”vuosisadan oikeudenkäynniksi”, koska New York Timesin mukaan siinä käsiteltiin löytöä, joka voisi olla varhaisin historialliseen Jeesukseen viittaava esine. Ja ensimmäinen käsinkosketeltava todiste Jeesuksen historiallisesta olemassaolosta muualla kuin Raamatun kirjoituksissa. Esine oli ns. Jaakobin luuarkku. Jaakob tunnetaan yhtenä Jeesuksen neljästä veljestä. ”Väärentäjät yrittivät uudelleenkirjoittaa Raamatun historiaa”, kirjoitti The Guardian heti joulukuussa 2004.
Syytettyinä olivat Israelin yksi tunnetuimpia antiikin keräilijöitä Oded Golan Tel Avivista ja antiikkikauppiaat Robert Deutsch, Shlomo Cohen ja palestiinalainen Fayez Al-Amleh (Faiz al-Amaleh) sekä Israelin museon eläkkeelle jäänyt konservaattori Rafael Rafi Brown (Burleigh, 2008). Israelin Antiikkivirasto (Israel Antiquities Authority, IAA) epäili esineiden aitouden julkistamisessa käytetyn apuna tunnettuja tiedemiehiä ja -naisia osana väärennöskoplaa. Tällaisia olivat professori André Lemaire (s. 1942) Sorbonnen yliopistosta ja tohtori Ada Yardeni (1937–2018), joka oli Israelin tunnetuimpia epi- ja paleograafikkoja (Kalman, 2009). Epigraafikko on piirtokirjoitusten asiantuntija; samoin paleograafikko tutkii vanhoja kirjoitettuja tekstejä ja pyrkii ajoittamaan ja paikallistamaan niitä. Yardeni oli leskeytynyt kahden tyttären yksinhuoltajaäiti ja tuli tunnetuksi mm. Heprean kielen kehityksen ja Kuolleen meren kääröjen tutkijana (Borschel-Dan, 2018).
Ilmeisesti vain yksi lehtimies, Cambridgen yliopistosta valmistunut historian maisteri Matthew Kalman seurasi alusta asti ja paikan päällä Oded Golanin ja kumppanien oikeudenkäyntiä. Kalman on vuodesta 1998 Jerusalemissa toiminut kirjeenvaihtaja, jonka kirjoituksia julkaisevat mm. Time, Newsweek ja London Daily Mail. Kalman julkaisi tästä vuosisadan oikeudenkäynnistä blogia nimeltä James Ossuary Trial Jerusalem (Kalman, 2002–2014).
Oikeudenkäynti alkoi syyskuussa 2005 (Burleigh, 2008; Kalman, 2006). Kansainvälisen väärennysringin johtajina pidettiin Golania ja Deutschia. Toukokuussa 2006 syytteessä oli enää kolme miestä, Golan, Deutsch ja Rafi Brown (Kalman, 2006). Rafi Brown on Israelin museon entinen konservaattori, josta myöhemmin tuli antiikkikauppias ja sittemmin yksityinen konservaattori (Shanks, 2012b). Lokakuun lopussa vuonna 2008 syytteessä olivat enää Golan ja Deutsch. Muiden osalta syytteistä oli luovuttu.
Keräilijä Oded Golania (s. 1951) syytettiin Jeesuksen veljen Jaakobin luuarkun tekstin ja useiden muiden esineiden ja niissä olevien leimojen ja tekstien väärennöksistä (Kalman, 2009). Jaakobin luuarkun varsinaiseksi väärennöskaiverruksen tekijäksi epäiltyä, Golanin palkkaamaksi uskottua miestä ei saatu oikeuteen todistajaksi, koska hän kieltäytyi saapumasta Israeliin (Kalman, 2009, Mar). Muita väärennöksiksi epäiltyjä esineitä oli mm. norsunluusta tehty granaattiomena, joka saattaisi olla ensimmäinen ja ainoa Salomonin temppeliin liittyvä muinaislöytö. Golanille esitettiin 44 eri syytettä (Kalman, 2010; Tabor, 2016) – Golan kiisti lakimiehensä Lior Bringerin suulla syytteet (Golan, 2011; Rabinovitch, 2012).
Oded Golan on varakkaan telavivilaisperheen poika, jolla on insinöörin opintoja Technion yliopistosta mutta ei tutkintoa (Burleigh, 2008). Hänen isoisänsä perusti vakuutusyhtiön, joka on nykyisin yksi Israelin suurimmista, ja suvulla on suuria maaomistuksia. Isä on insinööri ja äiti biokemisti (Kalman, 2012). Internetin kuvien perusteella Oded Golan on hoikahko mies, jolla on tumma tukka, tummat silmät, leveähkö nenä ja voimakkaat puolikaaren muotoiset uurteet nenän sivusta suupieliin. Korvat ovat hieman ulkonevat ja leuka sängen sinertämä. Karkeahkot piirteet tuovat mieleen ulkona viihtyvän maalaismiehen. Golan kuitenkin harrastaa keräilyn lisäksi valokuvausta ja toimi yli kaksikymmentä vuotta arkkitehtuurimatkoja järjestävässä Architect-Tour -nimisessä yrityksessä (Burleigh, 2008; Kalman, 2012). Golan asuu hienossa kerrostaloasunnossa, joka on täynnä antiikkisia ruukkuja, alttareita ja aseita esitteleviä hyllystöjä; yhdessä huoneessa seisoo valkoinen flyygeli, jota Golan soittaa ”konserttitasoisesti” (Kalman, 2012). Golanin kerrotaan aloittaneen antiikin keräilyn jo 8-vuotiaana (Kalman, 2012b).
Ollessaan 10-vuotias Golan kuljeskeli vanhempiensa kanssa Galilean- eli Genesaretinjärven rannalla ja löysi muinaiselta näyttävän, savitauluun kirjoitetun, seitsemän rivin tekstinpätkän. Kotona hän lähetti löydöstään kertovan postikortin arkeologi Yigael Yadinille, joka tuli perheen kotiin katsomaan löytöä kysyen ovella ”herra Oded Golania” tietämättä, että tämä oli 10-vuotias koulupoika. Arkeologi vei savitaulun mukanaan Jerusalemiin analysoitavaksi; se osoittautui osaksi 4000 vuotta vanhaa akkadin ja sumerin kielistä, ehkä maailman vanhinta sanakirjaa (Kalman, 2012). Pari vuotta myöhemmin koulupoika Oded pääsi viikon ajaksi vapaaehtoiseksi Yadinin kaivauksille Masadaan pesemään löydettyjä esineitä (Kalman, 2012).
Kuuden päivän sodan jälkeen v. 1967 Golan alkoi 16-vuotiaana matkustella Länsirannalle tutkimaan raamatullisia alueita. Hän lintsasi koulusta aina pari päivää viikosta ja kulki Itä-Jerusalemista bussilla mm. Bethlehemiin ja Hebroniin. Hänestä tuli samalla säännöllinen vierailija Itä-Jerusalemin antiikkiliikkeissä, joissa huomattiin pojan innostus ja kehittyminen muinaisissa kielissä (Kalman, 2012). Juuri täältä, antiikkikauppias Ot’man Waz-Wazilta, Golan muisteli hankkineensa 1970-luvun alkupuolella erään luuarkun. Hän vei sen kokoelmiinsa vanhempiensa kotiin, jossa se paria vuotta myöhemmin osui osaksi valokuvaa, jota käytettiin todisteena ”vuosisadan oikeudenkäynnissä” (Kalman, 2012). Tätäpä ei Golan silloin osannut aavistaa.
Antiikkikauppias Deutschia (synt. n. 1951) vastaan esitettiin kuusi syytettä väärentämisestä ja väärennösten myymisestä – Deutsch kiisti kaikki syytteet (Kalman, 2009). Robert Deutsch on siisti, pikkutakissa ja solmiossa esiintyvä liikemiehen oloinen silmälasipäinen herrasmies, jonka tummat hiukset ovat vetäytyneet ja ohentuneet päälaelta. Leuka on voimakas ja piirteet siloisemmat kuin Golanilla. Hän omistaa kansainvälisesti toimivan lisensioidun antiikkiliikkeen Archaeological Centerin, jonka vuosittaiset huutokaupat ovat laajalti tunnettuja Israelissa. Hänellä oli myös opetusvirka Haifan yliopistossa, josta hänet erotettiin syytteen tultua julki. Virka ei liene ollut kovin korkea, koska 22.3.2010 Deutschin liikkeen kotisivulla häntä kuvataan Tel Avivin yliopiston tohtoriopiskelijaksi.
Kansainvälisen antiikkikaupan mittaluokasta saatiin välähdys oikeudenkäynnin ensimmäisiin todistajiin kuuluneelta, syyttäjän mukaan useassa kaupassa petetyksi tulleelta monimiljönääri Shlomo Moussaieffilta (1924–2015). Hänen Lontoon-kotinsa vakituisia kävijöitä olivat olleet rikkaat antiikkivälittäjät, asiantuntijat ja diplomaatit (Kalman, 2006). Yhdellä istunnolla ja kädenpuristuksella saatettiin sopia satojen tuhansien dollareiden kauppoja. Hänen Deutschilta ja Golanilta n. 200 000 dollarilla ostamansa esineet olivat pääosin ruukkuja ja leimoja – poliisin mukaan väärennöksiä – eikä Jaakobin luuarkku kuulunut niihin. Moussaief kertoi esimerkiksi ostaneensa 150 000 dollarilla temppelikarahvin Deutschilta. Poliisin mukaan karahvi oli aito, mutta sen kaiverruskirjoitukset Golanin avulla väärennettyjä; puolet kaupan rahoista meni syyttäjän mukaan Golanille. Oikeudenkäynnissä vuonna 2006 Moussaieff totesi haastattelussa oikeudenistunnon tauolla: ”En ole tyhmä, en heitä rahaa menemään vain sen takia, että joku tulee myymään minulle jotain. Epäilen kaikkea ja kaikkia, varsinkin kun on kyse suurista summista rahaa. Uskon silti yhä, että nämä esineet ovat aitoja. Mielestäni Jaakobin luuarkku on aito” (Kalman, 2006).
Lapsuutensa Jerusalemin kaduilla viettänyt Moussaieff soti toisessa maailmansodassa Euroopassa ja tutustui Israelin itsenäisyyssodassa 1940-luvun lopussa kenraali Moshe Dayaniin (Burleigh, 2008). On tunnettua, että Dayan oli myös antiikkikeräilijä ja häntä on syytetty laittomasta antiikkikohteiden kaivamisesta ja ryöstämisestä omiin kokoelmiinsa. Dayanin väitetään häikäilemättömästi käyttäneen käskyvaltansa alaisia sotilaita kaivuutöissä.
Kun suuria nimiä ja rahoja näyttää liikkuvan, on syytä hahmottaa antiikkiväärennösten maailman kokonaiskuvaa. Muinaisten roomalaisten väitetään väärentäneen kreikkalaista taidetta, mutta antiikkikaupan ja -väärennösten määrän suuri nousu osuu nykyaikaan. Esimerkiksi Sothebylla huutokaupassa myytyjen egyptiläisten antiikkiesineiden kokonaisarvo on vuosina 2002–2013 vaihdellut 2-13 miljoonan dollarin välillä (Parcak ym. 2016). Liikkeellä tässä bisneksessä on haudanryöstäjiä, salakuljettajia, välittäjiä ja väärentäjiä. Ostajina ovat museot sekä yksityiset keräilijät, turistit ja antiikkikauppiaat. Esimerkiksi Bulgaria ja Syyria ovat pahamaineisia väärennösten suuren määrän takia (Thompson, 2019). Bulgariassa arvioitiin v. 2015 olevan 20–50 taitavaa arkeologisten kolikoiden, keramiikan ja korujen väärentäjää. Syyriassa on arvioitu, että 80 % maahan palautetuista, muka muualle salakuljetetuista antiikkiesineistä, on väärennöksiä (Thompson, 2019). Irakissa hautojen ja arkeologisten kohteiden ryöstely alkoi selvästi lisääntyä vuodesta 1990 eteenpäin, mutta on osoittanut laantumisen merkkejä 2000-luvulla (Stone, 2015). Sen sijaan Egyptissä ryöstely on selvästi lisääntynyt v. 2002–2013 välillä (Parcak ym., 2016).
Israelin, Länsirannan ja Gazan alueella arvioidaan olevan 35 000 arkeologista kohdetta (Yahya, 2010). Israelin lain mukaan kaikki vuoden 1978 jälkeen löytyneet antiikkiesineet kuuluvat valtiolle. Laiton kaivaminen ja ryöstely on kiellettyä, mutta laillinen antiikkikauppa on sallittua; antiikkikauppiaiden tulee olla lisensioituja ja rekisteröidä tavaraluettelonsa ja varastonsa (Kersel & Kletter, 2006). Vuonna 1989 Israelissa säädettiin antiikkilaki, jossa Israelin Antiikkivirasto nimettiin kaikesta tähän liittyvästä toiminnasta vastaavaksi tahoksi. Vuonna 2002 lakiin lisättiin, että kaikki antiikkikohteiden kaupat pitää rekisteröidä ja raportoida; arkkitehtonisten elementtien kauppa kiellettiin. Tuontilupa tuli pakolliseksi vuonna 2012 (Klein & Hadad, 2019).
Hautojen ryöstely on kuitenkin niin yleistä, että IAA saa siitä satoja vihjeitä vuosittain (Schulman, 2002). Yksin Juudean kukkuloilla arvioidaan murtaudutun yli 6000 hautaan (Klein & Hadad, 2019) ja nykytilannetta kuvataan kilpajuoksuksi viranomaisten ja hautaryöstäjien välillä (Kavaler, 2021). Esimerkiksi Palestiinassa ammattimaisten haudanryöstäjien kuvataan usein toimivan 4–10 ihmisen ryhmissä. Toiminta tapahtuu öisin, jopa traktoreiden ja metallinpaljastimien avulla. Ryhmillä on hyvä paikallistuntemus ja vainu mahdollisista hautapaikoista, joiden lähellä saattaa esimerkiksi kasvaa tietynlaisia puita. Fiktiivinen kuvaus hautaryöstöistä on M. Cordellin (2013) romaanissa Talpiotin käärö.
Ryöstäjillä on myös asiantuntemusta arkeologisten löytöjen ajoituksesta (Yahya, 2010). Eräs salakuljetuksen tapa on käyttää ulkomaisten diplomaattiautojen kuljettajia ja Israelin ja Jordanian välistä rajaa; diplomaattisen koskemattomuuden takia antiikkiesineitä pystyy kuljettamaan näissä autoissa. (Klein & Hadad, 2019). Ryöstelyn lisäksi laittomaan antiikkikauppaan liittyy usein väärentämistä; sitä täytyy tehdä vähintään esineen tai löydön alkuperän todistamisessa. Löytö, jolla ei ole tiedossa provenienssia, taustahistoriaa, on epäilyttävä. Arkeologisesti ja aitouden kannalta luotettavinta on, kun löytö on tehty todistetusti ja virallisella kaivauksella (Thompson, 2019).
Lokakuussa 2008, kolme vuotta oikeudenkäynnin alkamisen ja 80 todistajan kuulemisen jälkeen, kun Golanin ristikuulusteluja, todistajien ja kansainvälisten tieteentekijöiden lausuntoja oli 10 000 sivua, oikeuden tuomari Aharon Farkash esitti syyttäjälle syytteistä luopumista: ”Oletteko todella osoittaneet ilman järkevää epäilystä, että esineet ovat väärennöksiä? Asiantuntijoiden mielipiteet ovat olleet ristiriitaisia. Missä on se ratkaiseva todistusaineisto, joka osoittaa, että syytetty väärensi luuarkun? Teidän pitää kysyä itseltänne nämä kysymykset hyvin vakavasti ja jos tarpeen, konsultoida esimiehiänne julkisen syyttäjän virastossa” (Kalman, 2008).
Helmikuussa 2009 oikeudenkäynti yhä jatkui, mutta sai yllättävän käänteen Golanin eduksi. Golania syytettiin erään toisen esineen – karahvin leiman (Ahimelekin leima) – väärentämisestä ja esineen myymisestä yhteistuumin Deutschin kanssa Moussaiefille. Todettakoon, että Kalmanin raportit tästä blogissaan 2009 ovat hieman epäselvät ja vuosiluvut ehkä painovirheiden takia ristiriitaiset, mutta todennäköinen tulkinta lienee kuitenkin seuraava: Deutschia syytettiin siitä, että hän olisi ottanut valokuvan väärennetystä karahvista Deutschin ja Heltzerin 1994 julkaisemaan arkeologian alan kirjaan, jotta sen arvo kauppaa varten nousisi. Deutsch kuitenkin toi oikeudenkäynnissä esille, että karahvi oli Moussaieffin hallussa jo silloin, kun kirja vasta meni painoon. Sitten oikeudenkäyntiin tuotiin myös IAA:n helmikuussa 2009 julkistama uusi, aitouden vahvistava tieto. Ns. ensimmäisen temppelin aikaisilla kaivauksilla (n. 700 eKr) Umm Tubassa oli juuri löydetty vastaava Ahimelekin leima karahvin kahvasta. Samanlainen leima kuin oli 15 vuotta aiemmin kuvatussa ruukussa. Nimeä ei asiantuntijoiden mukaan esiinny Raamatussa, eikä missään kirjoitetussa lähteessä lukuun ottamatta näitä kahta ruukkua. Oikeudenkäynnistä raportoineen Matthew Kalmanin (2009, Feb) mukaan epäilyä Golanin ja Deutschin ruukun aitoudesta ei täten ole.
Kaiken kaikkiaan oikeudenkäynnissä istuttiin n. 116 istuntoa, kuultiin 138 todistajaa (joista 52 asiantuntijoita ja tieteentekijöitä), esitettiin yli 400 todistuskappaletta ja painettiin 12 000 sivua todistajanlausuntoja; touhu kesti kuusi ja puoli vuotta, syyskuusta 2005 vuoden 2012 maaliskuun 14. päivään saakka (Golan, 2011; Kalman, 2012; Shanks, 2012). Syyttäjän yhteenveto jo v. 2010 oli 653-sivuinen (Kalman, 2010). Todistajina kuultiin antiikkikauppiaita, museoiden henkilökuntaa ja mm. historian, muinaisten kielten, arkeologian, epigrafiikan, geologian, biologian ja biokemian tutkijoita ja professoreita (Kalman, 2010; The Times of Israel, 2022). Eipä mennä lopputulemaan vielä.
Jaakobin luuarkku?
Mikä siis on tuo Jaakobin, Jeesuksen veljen, luuarkku, jonka väärentämisestä Oded Golania syytettiin? Miksi tuo pieni kalkkikivestä tehty, hiekanvärinen ja noin 50,5 cm pitkä (20 inches), 25 cm leveä (10 inches) ja 30,5 cm (12 inches) korkea suorakaiteen muotoinen luuarkku (ossuaari) (Lemaire, 2012) on kristinuskon historian kenties merkittävin löytö?
Näytelmän tunnetuin osa alkoi paljon ennen oikeudenkäyntiä, lokakuun 21. päivänä vuonna 2002, kun arkeologian alan yleislehden BARin (Biblical Archaeology Review) yhdysvaltalainen ja sittemmin Israeliin muuttanut perustaja ja toimittaja, amatööriarkeologi ja Harvard-taustainen lakimies Hershel Shanks (1930-2021) ja Discovery Channel pitivät lehdistötilaisuuden Washington DC:ssä. He julkistivat tiedon parituhatta vuotta vanhan Jaakobin luuarkun löytymisestä (Burleigh, 2008; Jacobovici & Pellegrino, 2008). Luuarkun omistajan kerrottiin olevan tuntemattomana pysyttelevän antiikkikeräilijän, joka oli ostanut arkun antiikkimarkkinoilta 1970-luvulla (Burleigh, 2008). Luuarkun omistajan eli Oded Golanin nimeä ei kerrottu julkisuuteen. Paikalla olivat kaikki merkittävimmät englanninkieliset sanomalehdet ja TV-kanavat. Shanks oli myynyt myös aiheen filmausoikeudet Simcha Jacobovicille (Burleigh, 2008), johon oli tutustunut syyskuussa 2002 (Jacobovici & Pellegrino, 2008).
Sekä Shanks että Jacobovici näyttävät olleen tai olevan vähintään estottomia persoonia. Shanksin elämäntyö oli tuoda lehdessään suuren yleisön tietoisuuteen Israelin arkeologisten kaivausten löytöjä ja niihin liittyviä tieteellisiä kiistoja (Silliman, 2021). Erään alan professorin muistelun mukaan Shanksin tyyli oli liioitella ja kärjistää löytöjen ja kiistojen merkitystä ja luoda painetta tutkijoille; avauksen tehtyään hän siirtyi usein nopeasti seuraavaan sensaatioon (Silliman, 2021). Yksi näistä oli Kuolleen meren kääröjen tuominen laajaan julkisuuteen. Simcha Jacobovici on v. 1953 syntynyt israelilais-kanadalainen elokuvatuottaja ja freelance-journalisti (http://www.simchajtv.com/). Hänkin on tullut tunnetuksi kohauttavista arkeologian alan tulkinnoistaan ja filmeistään. Hän näyttää filmitähden ja ikuisen opiskelijan sekoitukselta; silmälasipäinen, pitkätukkainen ja vankkaleukainen Jacobovici esiintyy kuvissa usein villamyssy päässään.
Lehdistötilaisuudessa Shanks julisti: ”Tämä on kautta aikain ensimmäinen arkeologinen todiste Jeesuksen olemassaolosta.” Epigraafikot olivat nimittäin tulkinneet Jaakobin luuarkusta arameankielisen, 20 merkkiä sisältävän kirjoituksen:
”Jaakob Joosefin poika Jeesuksen veli”
”Yaakov bar Yosef akhui di Yeshua”
”James son of Joseph brother of Jesus”
(Lemaire, 2004).
Tiedemies, joka tuli esiin vahvistamaan löydön aitoutta, oli ranskalainen André Lemaire, heprean- ja arameankielisen epigrafiikan asiantuntija Sorbonnen yliopistosta (Burleigh, 2008). Hän oli paitsi tutkinut tekstin (Jacobovicin kuvatessa tapahtumaa Golanin asunnolla; Jacobovici & Pellegrino, 2008) myös laskenut nimien esiintymisyleisyyden perusteella tilastollista todennäköisyyttä sille, että Jaakob olisi juuri Uuden Testamentin Jaakob, Jeesuksen veli. Hänen laskelmansa osoittivat, että tuohon aikaan Jerusalemissa olisi voinut olla 20 Jaakob-nimistä miestä, joilla olisi ollut Joosef-niminen isä ja Jeesus-niminen veli. Mutta arkeologiassa tunnettiin aiemmin vain yksi luuarkku, johon oli kaiverrettu myös vainajan veljen nimi (Burleigh, 2008; Lemaire, 2004). Veljen nimen kaivertaminen oli siis harvinaista ja osoitus hänen huomattavasta, poikkeuksellisesta tärkeydestään (Burleigh, 2008).
Pitäessään tekstiä aitona Lemaire oli myös yhteydessä Shanksiin, ja Golanin luvalla he lähettivät luuarkun tutkittavaksi Geological Survey of Israeliin (Kalman, 2002). Shanks (2012) on tuonut esille kuvan syyskuun 17. 2002 päivätystä, hänelle osoitetusta kirjeestä, jossa Israelin valtion tutkimuskeskuksen (State of Israel, The Ministry of National Infrastructures, Geological Survey) tohtorit Amnon Rosenfeld ja Shimon Ilani todistavat tehneensä luuarkun patinan aitousanalyysin (Scanning Electron Microscope/ Electron Dispersive Spectrometer (SEM-EDS) -analyysi). Tulosten mukaan ”patina ei sisällä mitään moderneja elementtejä kuten moderneja pigmenttejä ja se on kivessä lujasti kiinni. Modernin työkalun käytöstä ei ole merkkejä. Mitään todistusaineistoa patinan tai kirjoituksen epäaitoudesta ei löydetty”. Heleijaa!
Lehdistötilaisuuden iltana CBS, CNN, BBC, ABC ja Kanadan televisio raportoivat löydöstä. Seuraavana aamuna The New York Timesin etusivun täytti kuva Jaakobin luuarkusta (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Time ja Newsweek kirjoittivat aiheesta erikoisartikkelin (Tabor, 2006). Jacobovicin kuvaama dokumentti luuarkusta lähetettiin Discovery Channelilla ympäri maailmaa pääsiäisenä 2003 (Jacobovici & Pellegrino, 2008).
Suomessa Tieteen Kuvalehti kirjoitti arkusta numerossaan 5 vuonna 2003 otsikolla ”Jeesuksen veljen arkku löytyi”: ”Israelissa on tullut julkisuuteen 2000 vuotta vanha kalkkikivinen hauta-arkku, jonka kyljessä on ehkä vanhin viite siitä, että Raamatussa mainittu Jeesus on todella elänyt. Arkussa lukee: Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli. Kaikki nämä nimet olivat tuohon aikaan Israelissa hyvin yleisiä, mutta israelilaisen (amatööri)arkeologin Hershel Shanksin mukaan poikkeuksellista on se, että myös vainajan veli mainittiin arkussa. Näin tehtiin vain silloin, kun kyseessä oli poikkeuksellisen merkittävä henkilö, jolla oli erityinen suhde vainajaan. Shanksin mukaan on siksi oletettavaa, että arkkuun on haudattu Jaakob, joka oli Jerusalemin alkuseurakunnan päämies ja Raamatun Jeesuksen nuorempi biologinen veli.”
Ennen lehdistötilaisuutta Shanks oli ollut yhteydessä kanadalaiseen museoon, jolle hän oli tarjonnut yksinoikeutta asettaa arkku näytteille. Jaakobin luuarkku olikin esillä Torontossa Royal Ontario Museumissa marraskuusta 2002 tammikuuhun 2003 (15. 11. 2002 – 5. 1. 2003). Toronton näyttelyn alku osui yksiin historian tutkijoiden vuosikongressin kanssa: The Society of Biblical Literature, The American Academy of Religion ja The American Schools of Oriental Research pitivät tuolloin kokouksensa Torontossa. Luuarkusta pidettiin erikoisistunto ja paneelikeskustelu, johon osallistui alan tunnettuja tieteilijöitä. Näyttelyssä oli lähes 10 000 (numeroilla ilmaistuna) kävijää (Tabor, Feb 13, 2016). Luvusta saattaa puuttua yksi nolla, koska Jacobovici kertoo kävijöitä olleen 100 000 (kirjaimilla ilmaistuna) (Jacobovici & Pellegrino, 2008).
Poliisitutkintaa
Golania oli jo 2003 alettu tutkia yhteyksistään Salomonin temppeliin kytkeytyväksi väitetystä kivitaulusta, jossa oli temppeliin ja kuningas Joosuaan liittyvä kaiverrus (The Jehoash/Joash Inscription). Henkilö nimeltä Tzuriel oli yrittänyt myydä sitä Israelin museolle neljän miljoonan dollarin hinnasta. Kivitaulun oli autentikoinut ja kemiallisesti tutkinut Geological Survey of Israel, ja siitä myyjällä oli esittää todistus. Kaksi tunnettua epigraafikkoa Yardeni ja Naveh olivat myös nähneet kivitaulun. Kun myyjää yritettiin tavoittaa, miestä ei löytynyt mistään. Kaikki hänen antamansa yhteystietonsa olivat vääriä (Burleigh, 2008).
Lopulta miehen jäljille ja puheille päästiin, ja Golanin nimi tuli esille tämän välimieheksi itseään kutsuneen Tzurielin suusta: ”Golan koulutti minut tekemään tämän kaupan” (Burleigh, 2008). Tämän seurauksena Golanin asuntoon tehtiin kotietsintä ja häneltä vaadittiin tuota kivitaulua. Taulua ei löytynyt, mutta muuta poliisin kannalta kiinnostavaa kyllä: allekirjoittamaton sopimus kivitaulusta Israelin museon kanssa, välimiehen yksityisetsivätoimiston kuitteja ja useita kivitaulun kuvia. Mutta Oded Golan ei paikan päällä kuulusteltaessa tunnustanut omistavansa tuota kivitaulua; hän kertoi, ettei tiennyt siitä mitään. Niinpä hänet pidätettiin epäiltynä varastetun tavaran hallussapidosta ja yrityksestä myydä antiikkia ilman lisenssiä.
Golan ei tunnustanut mitään yhteyttä kivitauluun poliisiaseman kuulusteluissa ja hänet vapautettiin. Seuraavan kuukauden aikana häntä kuulusteltiin joka päivä, mutta edelleenkään Golan ei tunnustanut mitään (Burleigh, 2008). Kuulustelujen aikana Golania myös varjostettiin päivittäin ja tällöin saatiin selville, että hänellä olikin antiikkiesineiden varasto, jota hän ei ollut kuulusteluissa maininnut. Varastoon järjestettiin etsintä Golanin ollessa pidätettynä mukana. Siellä oli satoja antiikkiesineitä; varasto oli myös puolillaan kirjoja, jotka kuuluivat Golanin kustantajana toimivalle veljelle. Poliisin mukaan antiikkiesineet olivat ”arvotavaraa”, mutta taas löytyi muutakin kiinnostavaa: timanttiporia, vahaa, savea, teollisuuskemikaaleja ja nimettyjä hiili- ja maaperänäytteitä. Oli myös laatikoittain puolivalmiita antiikkiesineitä, kuten leimoja ja patsaita. Poliisietsivä kysyi Golanilta, miksi hänellä oli tällaisia tarvikkeita ja oliko hänen tarkoituksensa väärentää antiikkiesineitä. Golan seisoi käsiraudoissa ja kiisti (Burlegh, 2008). Poliisi takavarikoi varastolta paljon esineistöä ja tutkintaa suorittava poliisi arveli saavansa tunnustuksen, jos saman tien ratsattaisiin Golanin vanhempien asunto.
Kun poliisit olivat aloittamassa Golanin vanhempien makuuhuoneen etsinnän, Golan yhtäkkiä tunnusti ja sanoi toimittavansa kivitaulun poliisille, jos makuuhuonetta ei tutkittaisi. Poliisi suostui ja seuraavana päivänä Golanin lakimies sopi syyttäjän kanssa, että Golan luovuttaa kivitaulun tutkintaa varten, ellei häntä syytettäisi valehtelusta sen suhteen. Kahden päivän kuluttua kivi luovutettiin. Sattumuksena: poliisilaitoksella kivitaulua haluttiin katsoa oikein porukalla ja se lipsahti erään poliisin käsistä pöydälle haljeten kahtia (Burleigh, 2008).
Kun Jaakobin luuarkku palasi Torontosta Israeliin alkuvuodesta 2003, Israelin Antiikkivirasto takavarikoi sen aitouden tarkistamista varten. Jacobovici kertoo käyneensä IAA:n varastossa tutustumassa arkkuun vuonna 2003 (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Saman tien IAA kokosi kaksi pääosin tohtoreista ja professoreista koostuvaa asiantuntijaryhmää, joista toinen selvitti kaiverruksen ja tekstin (8 henkilöä) ja toinen (6 henkilöä) luuarkun materiaalin ja patinan aitoutta. Ryhmät kokoontuivat kolme kertaa ja ryhmän jokaisella jäsenellä oli kolme kuukautta aikaa tutustua materiaaleihin ja valmistella omaa lausuntoaan. Viimeisessä kokouksessaan kesäkuussa 2003 asiantuntijaryhmät kuulivat myös Golania. Tämän jälkeen luuarkku palautettiin Golanille (lain mukaan IAA sai pitää sitä hallussaan vain 90 vuorokautta), mutta tutkijaryhmän loppulausuntoa ei annettu vielä julkisuuteen (Burleigh, 2008).
Tällä välin poliisi – tietäen tutkijaryhmän pitävän kaiverruksia väärennöksenä – päätti vielä tehdä uuden ratsian Golanin asuntoon, jotta hän ei ehtisi hävittää luuarkkua tai muuta todistusaineistoa. Kuumana heinäkuun päivänä poliisietsivät hakeutuivat Golania odotellessaan hänen asuinkerrostalonsa tuuliselle oleskelukatolle, jossa odotti yllättävä löytö. Kattoalueen reunassa olevan pyykkituvan katonrajasta näkyi, että huone oli lattiasta kattoon täynnä antiikkiesineitä. Golanin tultua paikalle ratsia kuitenkin aloitettiin asunnosta, josta löytyi poliisin silmille raskauttavaa todistusaineistoa: kemikaaleja, vahaa ja heprealaisia kirjaimia käsitteleviä kirjoja (Burleigh, 2008). Mutta ei luuarkkua. Golan ei tunnustanut, että hänellä olisi muuta varastotilaa talossa. Poliisit veivät hänet katolle, jossa hän kiisti pyykkituvan tai sen sisällön kuuluvan hänelle. Ovi murrettiin auki ja sen vastapäisen seinän vieressä, vessanpöntön kannella oli Jaakobin luuarkku. Golan oli vaiti. Huoneessa oli muitakin luuarkkuja, osa tyhjiä, osa puoliksi koristeltuja tai kaiverrettuja. Taas löytyi poria ja työkaluja, kumikäsineitä, syövyttäviä kemikaaleja, puolivalmiita esineiden kopioita ja eri arkeologisilta kohteilta otettuja maanäytteitä. Poliisi oli varsin tyytyväinen myös löydettyään vastaavan kivitaulun kuin etsitty Joosuan kivitaulu; nyt ilman kaiverruksia (Burleigh, 2008).
Golan pidätettiin epäiltynä väärentämisestä ja vietiin kuulusteltavaksi ja tutkintavankeuteen useiksi päiviksi. Poliisi väitti Golanin tunnustaneen ”jotakin”, mutta Golan itse kommentoi, ettei tunnustanut mitään (Burleigh, 2008). IAA:n tutkijaryhmä julisti sekä Joosuan kivitaulun että Jaakobin luuarkun tekstit nykyaikana tehdyiksi väärennöksiksi (Burleigh, 2008; Dahari, 2003). Jerusalemin piirisyyttäjän syyte Oded Golanille lävähti joulukuussa 2004.
Takaisin oikeudenkäyntiin
Israelin hallituksen päätodistaja, professori Yuval Goren Tel Avivin yliopistosta, esitti, että teksti ja erityisesti sen loppuosa ”Jeesuksen veli” on myöhemmin lisätty väärennös, koska sen päällä voidaan erottaa jälkikäteen lisätty, keinotekoinen patina (Goren, 2003). Asiantuntijoiden näkemykset patinan syntymisestä ja sen koostumuksesta (esim. hapen isotooppien esiintymistä) ja vertaaminen tippukivien koostumukseen alueen haudoissa olivat ristiriitaisia (Kalman, 2009, Sept). Koska lopullinen tuomarin päätös ei löydy netistä, kurkistetaanpa lisää oikeudenkäynnin aikana tehtyjen asiantuntijakuulustelujen sisältöihin Rosenfeldin ym. (2012) kirjausten kautta. Ne ovat hämmentävää luettavaa, koska oikeudenkäynnin kuulustelujen aikana jotkut IAA:n eli syyttäjän asiantuntijoista vaihtoivat mielipidettään ryhmän yhteislausuntoon nähden. Tohtori Eshel korosti, että hänellä oli ”tunne”, että kirjoitukset on väärennetty eikä paleografia ole sadan prosentin tiedettä. Professori Reich todisti oikeudessa, että hänen alkuperäisen näkemyksensä mukaisesti kirjoituksessa ei ollut mitään väärennökseen viittaavaa. Hänen mielestään tekstin alku- ja loppuosa eivät näyttäneet ”eri käden tekemiltä”. Hänen oli todistuksensa mukaan muutettava tätä mielipidettään IAA:n 2003 asiantuntijaryhmässä. Samoin arkun materiaaleja tarkastelleen ryhmän jäsen tohtori Boaretto todisti, että vaikka hän ei ollut saanut luuarkusta riittävästi näytteitä oman laboratorionsa hiiliajoitusta varten, muut ryhmän jäsenet vakuuttivat hänet niin, että hän allekirjoitti väärennökseen päätyneen yhteislausunnon.
Oikeuden tuomari kiinnitti huomiota tähän ilmiöön, jossa asiantuntijoihin vaikuttivat muiden esittämät mielipiteet. Samoin hän kiinnitti huomiota siihen, että syyttäjän käyttämät aiheen parhaimmat asiantuntijat eivät pitäneet kaiverruksia väärennöksinä. Tohtori Ada Yardeni esitti, että ei ollut missään vaiheessa pitänyt kaiverruksia väärennyksinä. Jopa siihen mittaan, että jos ne osoittautuisivat väärennöksiksi, hän jättäisi tieteenalansa (paleo- ja epigrafia). Tohtori Misgav kertoi nähneensä useita vastaavia arkeologisia esimerkkejä, joissa joku (usein sukulainen) on jatkanut arkun tekstiä muutaman vuoden kuluttua – paleograafisesti teksti oli siis oikeanlainen (jos ajatteli sen olevan kahden eri käden työtä). Professori Yuval Goren johti patinan aitouden tutkimuksia ja analyyseja IAA:ssa. Oikeudenkäynnin aikana hän kävi läpi uudelleen useita tekstin kirjaimia ja niiden sisältämää patinaa. Sitä löytyi useammasta kirjaimesta kuin mitä hän oli alun perin tulkinnut. Hän luopui kuulusteluiden ja muiden tiedemiesten tekemien testien nojalla lausunnostaan, että tekstin päällä ollut patina olisi moderni väärennös (Burleigh, 2008; Golan, 2011; Kalman, 2009). Hän sanoi, että kaiverrus tehtiin – tai ainakin puhdistettiin koko mitaltaan – nykyaikana. Muutkin asiantuntijat esittivät, että tekstikohtaa on puhdistettu myös terävällä esineellä.
Patina syntyy, kun bakteerit, vesi ja ilma syövyttävät kiveä ja kovettavat sen pinnan. Pintaan lisääntyy ja siitä poistuu mineraaleja niin, että siitä tulee lasimaisen kova. Alun perin patinan tutkimista ei ainakaan helpottanut se, että ennen oikeudenkäyntiä 2003–2004 tapahtuneessa poliisitutkinnassa sanaan Jeshua levitettiin punaista silikonia, johon moderniksi väärennökseksi ajatellun patinan arveltiin tarttuvan. Toimenpide tehtiin väärin eikä se todistanut mitään, mutta repi siltä kohtaa patinan – modernin tai vanhan – pois. Poliisia voitiin puolustuksen taholta syyttää todisteiden tuhoamisesta (Kalman, 2013).
Vuonna 2008, kolmen vuoden oikeudenkäynnin jälkeen, oikeuden puheenjohtaja Aharon Farkash pyysi syyttäjää harkitsemaan syytteistä luopumista. Asiantuntijoiden lausunnot aitoudesta olivat täysin vastakkaisia (”miten voin tuomarina määrittää tekstin aitouden, kun tiedemiehet eivät siihen yksimielisesti pysty”), ja Golan oli todistajana esittänyt järkeenkäyvät selitykset häntä vastaan esitetyistä syytteistä (Kalman, 2009; 2012). Golan väitti omistaneensa luuarkun jo 1970-luvulla ymmärtämättä sen tekstin merkitystä. Hän esitti valokuvan arkusta teksteineen – näkyvissä oli myös tekstin loppuosa ”Jeesuksen veli” – tämän tueksi (Kalman, 2012; Shanks, 2012). Kuva oli vuodelta 1976, jonka FBI:n valokuvatutkija varmisti (Tabor & Jacobovici, 2012). Arkku oli kirjahyllyn alahyllyllä, sen yläpuolella erilaisia ruukkuja ja ylimmällä hyllyllä näkyi Golanin tyttöystävän valokuva ja Technion yliopiston (jossa Golan tuolloin opiskeli) kirjaston kirjoja ja v. 1974 puhelinluettelo (Kalman, 2012). Golanin tuolloinen tyttöystävä todisti oikeudenkäynnissä, että hän muistaa arkun ja koska hänen nimensä on Mor Yosef, hän kiinnitti huomiota tekstiin bar yosef (Joosefin poika) arkun kyljestä (Kalman, 2012). Tyttöystävä muisti myös pitäneensä hieman yököttävänä, että Oded piti tällaista luuarkkua lähellä makuuhuonettaan (Kalman, 2012).
Golan toisti, että arkun alkuperäinen julkisuuteen tuoja oli muinaisten kielten professori Andre Lemaire, joka 2002 näki valokuvan vieraillessaan Golanin luona tutustuakseen hänen kokoelmiinsa (Kalman, 2012). Golanin yllätykseksi Lemaire piti arkun tekstiä merkittävänä ja halusi julkaista sen alansa tiedelehdessä (Kalman, 2012). Golanin vastaus häneltä löytyneisiin työkaluihin oli esineiden restaurointi, ei väärentäminen (Shanks, 2012).
IAA:n epäily oli, että väärennöksen teki Golanin kanssa yhteistyössä toiminut egyptiläinen käsityöläinen ”Marco”, jota ei koskaan saatu todistajaksi oikeudenkäyntiin (Kalman, 2012). Israelin poliisilla ei ole Egyptissä kuulusteluvaltuuksia, eikä Egyptin viranomaisilla ollut mitään halua luovuttaa arabimaan kansalaista Israeliin (Burleigh, 2008). Marcon kerrotaan Kairossa tehdyssä haastattelussa sanoneen, että Golan olisi pyytänyt häntä joskus tekemään vasaralla ja taltalla Joosuan kivitaulun näköisen esineen mallikuvan perusteella. Lisäksi Marco muisti puhdistaneensa omasta pyynnöstään jonkin keittiössä lojuneen, haisevan luuarkun, mutta kiisti kaivertaneensa siihen tai muuhunkaan luuarkkuun mitään, eikä Golan ollut myöskään tällaista pyytänyt. Golan itse kertoi Marcon olleen hänen ystävänsä, jota poliisi yritti lavastaa väärentäjäksi (Burleigh, 2008).
Väliepisodi oikeudenkäynnistä: vuonna 2009 IAA raportoi uudesta, luotettavasta muinaislöydöstä, joka yllättäen osoittautui samanlaiseksi ruukkuleimaksi, jollaisen Golanin väitettiin aiemmin väärentäneen. Leimaa ja siinä esiintynyttä kuninkaallisen virkailijan nimeä ei aiemmin ollut esiintynyt missään kirjallisessa lähteessä. Tämä vei pohjan näiltä väärennössyytteiltä (Kalman, 2009). Vuonna 2010 pääsyyttäjä esitti oikeudessa, että he olisivat luopuneet syytteistä, jos tapaukseen olisi sisältynyt vain Jaakobin luuarkku. Saman vuoden lokakuussa puheenjohtaja Farkash lopetti oikeudenkäynnin ja vetäytyi pohtimaan tuomiota (Kalman, 2010). Se pohtiminen kesti vuoteen 2012.
Lemairen laskelmat oikeudenkäynnissä
Kaikki kolme nimeä Jaakob, Joosef ja Jeesus olivat yleisiä aikana 20 eKr. – 70 jKr. Samana aikana luuarkkuihin hautaaminen oli yleisesti käytössä juutalaisten keskuudessa. Tuohon aikaan haudat olivat myös poikkeuksetta monen ihmisen hautoja, perhe- tai sukuhautoja, eivät yksittäisen ihmisen hautoja (Goodacre, 2021). Kuolleen ruumis laitettiin ensin hautakammion sisäseinässä olevaan syvennykseen ja noin vuoden kuluttua ruumiin maaduttua jäljelle jääneet luut kerättiin pieneen kalkkikivestä tehtyyn luuarkkuun. Samaan arkkuun saatettiin kerätä useamman ihmisen luut (Lemaire, 2012). Osaan arkuista kaiverrettiin kuolleen nimi (Jacobovici & Pellegrino, 2008).
Jeesuksen veljet ja siskot mainitaan Uudessa testamentissa, ja vanhemmasta veljestä Jaakobista tuli Jerusalemin alkuseurakunnan johtaja Jeesuksen kuoltua. Jaakobin kuolinaika ajoitetaan vuoteen 62 jKr (Lemaire, 2012). Tosin Jaakobin veljeydestä on kolme teoriaa: 1) hän on Jeesuksen aito veli samasta isästä ja äidistä, joka on siis mm. Uuden testamentin näkemys, 2) hän on Joosefin aiemmassa avioliitossa syntynyt poika ja 3) hän on Jeesuksen serkku (Lemaire, 2012).
Lemaire kirjoittaa v. 2012, että Israelin luuarkkujen luettelo (v. 1989 mennessä 897 arkkua; Feuerverger, 2008a) sisältää 233 kaiverrettua arkkua. Näissä kaiverruksissa esiintyy 241 miehen nimeä (Feuerverger, 2008a). Kaikki kolme nimeä, Jaakob, Joosef ja Jeesus ovat useimmin esiintyvien joukossa. Joosef löytyy 19 kertaa (8 %), Jeesus 10 kertaa (4 %) ja Jaakob 5 kertaa (2%). Kaikkien tunnettujen kaiverrusten joukossa Joosefin osuus nimistä on 14 %, Jeesuksen 9 % ja Jaakobin 2 % (Lemaire, 2012). Jerusalemin arvioitu asukasluku tuona aikana oli 80 000, josta puolet miehiä. Tämä tarkoittanee vuotta 70 jKr., koska Feuerveger (2008a) esittää tästä vuodesta suunnilleen saman luvun useiden arviointien perusteella. Kahden sukupolven aikana ennen vuotta 70 Jerusalemissa oli siis 20 miestä, joista voitiin sanoa ”Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli”. Mutta arkeologiassa tunnettiin aiemmin vain yksi luuarkku, johon oli kaiverrettu myös vainajan veljen tai pojan nimi (Burleigh, 2008; http://www.gesustorico.it/webdocs/ bswbOOossuary_Lemaire.pdf; Feuerverger, 2008a). Veljen nimen kaivertaminen oli siis harvinaista ja osoitus hänen huomattavasta, poikkeuksellisesta tärkeydestään (Burleigh, 2008). Tämän takia Lemaire (2012) piti todennäköisenä, että kyseessä on Uuden Testamentin Jeesuksen veli Jaakob.
Lemaire (2012, 16–17; 2004) myös pitää paleografisen analyysinsa perusteella kirjoitusta aitona ja toteaa, että arkusta otetut elektronimikroskoopilla tutkitut näytteet ovat tiedemiesten mukaan aitoja. Tässä hän viittaa Rosenfeldin ja Ilanin Shanksille v. 2002 osoittamaan kirjeeseen, jossa “Mitään todistusaineistoa patinan tai kirjoituksen epäaitoudesta ei löydetty”. Myös Royal Ontario -museon tutkija arvioi tekstin aidoksi, vaikka totesikin siinä puhdistamisen jälkiä (Lemaire, 2004).
Ovatko Lemairen laskelmat oikein? P. Kyle McCarter, professori Johns Hopkins -yliopiston Lähi-idän tutkimuksen laitokselta esitti, että Lemairen laskelmien pohjana olevat kaiverruksien nimien esiintymistodennäköisyydet eivät välttämättä edusta oikein silloisen Jerusalemin asukkaiden nimien esiintymistodennäköisyyksiä (Kalman, 2002). Samaan aikaan Tel Avivin yliopiston tilastotieteen professori Camil Fuchs esitti, että Lemairen laskelmissa Jaakobin esiintymistodennäköisyys oli liian suuri oikean luvun ollessa 5 eikä 20 (Kalman, 2002, Tabor, 2016). Näihin laskelmakiistoihin palataan vielä.
Talpiotin hautalöytö – Jaakobin luuarkku voikin alun perin olla samasta haudasta, josta löytyi Jeesuksen luuarkku
Vaikka Oded Golan on kertonut valokuvan kera omistaneensa Jaakobin luuarkun jo 1970-luvulla, sen alkuperä saattaa liittyä vuonna 1980 tehtyyn hautalöytöön. Tällöin Jerusalemissa, Talpiotin kaupunginosassa rakennustyömaalla tehty räjäytys paljasti muinaisen haudan oviaukon. Oviaukon yläpuolella punaruskeassa kivessä oli kuin pieni, ulkoneva harjakatto ja sen alla ympyrä ja väkänen. Haudan suuaukon sulkeva suuri kivi puuttui. Haudan sisälle oli kertynyt paljon irtonaista maata, mutta sieltä löytyi myös pääkalloja, luita ja ainakin 10 luuarkkua (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Hautalöytö tuli kansainväliseen julkisuuteen vasta 16 vuotta myöhemmin, kun BBC julkaisi pääsiäisenä 1996 dokumentin nimellä “The Body in Question” (Tabor, 2016).
Haudan kuudessa luuarkussa, ei siis kaikissa, oli nimet. Häkellyttävä nimikonstellaatio oli
Jeesus Joosefin poika,
Maria,
Maria / Mariamne,
Joosef / Jose,
Matteus / Mattias ja
Juuda(s) Jeesuksen poika
(Jesus son of Joseph, two Marys, a Joseph, a Matthew, and a Jude son of Jesus) (Tabor, 2016).
Vuonna 1980 näyttää löydetyn siis itse Jeesuksen, kristinuskon keskeishahmon, Joosefin pojan luuarkku! Miten tämä voisi liittyä hänen oletettua veljeään Jaakobia koskevaan luuarkkuun, josta käräjöitiin Golanin kanssa v. 2004 alkaen? Mistä Jaakobin luuarkku lopulta ilmestyi ja on peräisin? Tämä on erityinen ongelma arkeologian tutkimuksessa: löydöt, joiden löytöpaikkaa ja kontekstia ei tunneta, ovat tavallista epäilyttävämpiä (Tabor, 2016).
Talpiotin hautalöytö ja sen luuarkkujen nimirypäs on yksi vuosisatamme kiinnostavimmista ja hätkähdyttävimmistä löydöistä, koska luuarkkujen nimet näyttävät viittaavan Jeesuksen perhehautaan. Taborin (2016) mukaan vuonna 1996 BBC:n dokumentti perhe-/sukuhaudasta aiheutti suuren julkisuusmyllyn, jossa viitattiin juuri nimien kokonaisuuteen. Siinä nimen Maria katsottiin viittaavan Jeesuksen äitiin ja toisen Marian/Mariamnen viittaavan Maria Magdaleenaan. Suurimman kohahduksen aiheuttajana kaiverruksissa oli Juuda, Jeesuksen poika, joka tarkoittaisi – jos kyseessä olisi perhehauta -, että Jeesuksella oli jälkeläinen, jonka todennäköinen äiti olisi Maria Magdaleena. Jose taas on yksi Jeesuksen veljistä. Suurin arvoitus nimistä kuulemma olisi Matteus; Jeesuksen suvussa nimi Matteus kuitenkin esiintyy (Tabor, 2013; https://www.jesusfamilytomb.com/the_tomb/matia.html).
Suuren julkisen kiinnostuksen löytöön herätti se, että Jeesuksen luuarkun ja siellä kenties olevien luunpalojen löytyminen olisi erityisen merkittävä kristinuskon kannalta. Niille, jotka uskovat Jeesuksen ylösnousemukseen konkreettisena ilmiönä, Jeesuksen luuarkun ja luiden löytyminen merkitsisi tämän uskon horjuttamista. Jos Jeesuksen aidot luut löytyisivät, kristinuskosta katoaisi yksi keskeinen ihmeteko. Ruumiin ylösnousemus ja tyhjä hauta eivät olisikaan ”totta”, silminnähtävää ja yliluonnollista, vaan ylösnousemus olisi jonkinlainen sielullinen tai vertauskuvallinen tapahtuma. Monille uskoville Jeesuksen ruumiin tulisi olla oikeasti ja konkreettisesti ylösnoussut, jotta se voitaisiin hänen paluussaan herättää henkiin (Atkins, 2018). Tämä todellisen vs. hengellisen ruumiin (spiritual body) ylösnousemus on kiistelty asia teologien keskuudessa ja Talpiotin hautalöytöjä merkittävinä pitävä professori James Tabor on juuri tällaisen hengellisen ylösnousemuksen kannattaja, jolle fyysisten luiden löytyminen ei olisi ongelma (Tabor, 2020; vrt. Witherington, 2013).
Asiantuntijoiden yleinen arvio oli, että nimet olivat hyvin yleisiä tuona aikana, ja kohu vaimeni (kts. Atkins, 2018). IAA:n tuolloinen johtaja pyysi kuitenkin hautakaivausta v. 1980 johtanutta Amos Kloneria kirjoittamaan virallisen raportin (Amos Kloner, “A Tomb with Inscribed Ossuaries in East Talpiyot, Jerusalem,” `Atiquot XXIX (1996): 15-22) hautalöydöstä, josta oli olemassa alustava raportti vuodelta 1981 (Joseph Gath (Yosef Gat), Hadashot Arkheologiyot 76, pp. 24-26) tehtynä ennen arkkujen tekstien kääntämistä ja tulkintaa (Tabor, 2016).
Talpiotin hautalöydön hiljaiselo päättyi vuonna 2007 – keskellä Oded Golanin luuarkkuoikeudenkäyntiä – kun Discovery Channel julkaisi Simcha Jacobovicin ja Titanic-elokuvan kuvaaja David Cameronin dokumentin “Jeesuksen kadonnut hauta” (The Lost Tomb of Jesus) (Tabor, 2016). Samalla julkaistiin kirja ”Jeesuksen perhehauta” (The Jesus Family Tomb: The Discovery that Changes History Forever) (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Väitteenä oli, että Talpiotin hauta oli todellakin Uuden Testamentin Jeesuksen perhe-/sukuhauta. Ja vielä vahvempi väite, jonka olivat esittäneet jo Michael Baigent, Richard Leigh ja Henry Lincoln vuonna 1982 julkaistussa kirjassa ”Pyhä veri, pyhä Graal” ja Dan Brown vuonna 2003 julkaistussa romaanissa ”Da Vinci –koodi”: Jeesus oli naimisissa Maria Magdaleenan kanssa ja heillä oli myös lapsi.
Suomessa Helsingin Sanomat noteerasi em. Jacobovicin ja Cameronin dokumentin “Jeesuksen kadonnut hauta” 1. maaliskuuta 2007 lyhyessä jutussaan, jonka oli kirjoittanut Jussi Ahlroth otsikolla ”Taas yksi salaliitto – Titanic-ohjaaja Cameron hyppää hölynpölyjunaan” (Helsingin Sanomat 5.4.2007). Dokumentti esitettiin TV:n kanava Nelosella 5. huhtikuuta 2007 (https: //fi.wikipedia.org/wiki/Jeesuksen_kadonnut_hauta). Vartija-lehdessä tehtiin ”perättömän sensaation ruumiinavaus”, jossa todettiin mm. filmissä esitetyn teorian Jeesuksen sukuhaudasta olevan täysin sopimaton Jeesuksen kuolemasta ja hautauksesta olevaan tieteelliseen tietoon – lisäksi filmissä esiintyvien asiantuntijoiden lausuntoja arvioitiin vääristellyn (Rasimus & Myllykoski, 2007).
Jaakobin luuarkun, siis Oded Golanin käräjäarkun tarinan kannalta jännittävää on, että alun perin Talpiotin haudassa raportoitiin olleen 10 arkkua, mutta kun North Carolinan uskontotieteen laitoksen professori James Tabor v. 2005 tarkisti asiaa kaivauksissa v. 1980 mukana olleen Shimon Gibsonin kanssa, IAA:n varastoista löytyi vain 9 arkkua (Tabor, 2016). Todettakoon, että Tabor kuului 30-henkiseen asiantuntijajoukkoon, jolle Hershel Shanks esitteli Jaakobin luuarkkua vuonna 2002 Toronton museon VIP-tilaisuudessa (Tabor, 2016). James Tabor on harmaapartainen, kiharatukkainen, nallemaisen oloinen mies, joka on pitämänsä taborblogin mukaan väitellyt tohtoriksi Chicagon yliopistosta vuonna 1981. Sen jälkeen hän on opettanut Notre Damen yliopistossa ja William and Mary Collegessa, kunnes vuodesta 1989 lähtien hän on toiminut North Carolinan (Charlotte) yliopiston apulaisprofessorina ja vuodesta 1998 professorina. Vuodet 2004–2014 Tabor toimi uskontotieteen laitoksen (Dept. of Religious Studies) johtajana ja on 30 vuoden aikana toiminut useilla kaivauksilla Israelissa ja Jordaniassa.
Palataan Jeesuksen sukuhautaan: Amos Klonerin virallisessa raportissa vuodelta 1996 kymmenes arkku oli mukana Talpiotin hautalöydössä ja se oli luokitettu koristelemattomaksi merkinnällä ”10. IAA 80.509: 60 x 26 x 30 cm. Plain”. Vuonna 1994 julkaistussa IAA:n “Juutalaisten ossuaarien luettelossa” (L. Y. Rahmani 1994. A Catalogue of Jewish Ossuaries. Jerusalem: Israel Antiquities Authority and The Israel Academy of Sciences and Humanities: 222-224) Talpiotin haudasta luetteloidaan 9 arkkua kommentilla, että kymmenes arkku oli koristelematon ja rikkinäinen (plain and broken), jonka takia sitä ei ole säilytetty. Luettelonumerointikin hyppää Rahmanilla 80.508:sta 80.510:een, jolloin tuo Klonerin 2 vuotta myöhemmin luetteloima arkku 80.509 on välistä pois (Tabor, 2016). Tabor siis itse toteaa nämä tosiasiat koristelemattomasta, kadonneesta arkusta, mutta pitää silti mahdollisena seuraavaa, häkellyttävää seikkaa. Oded Golanin omistama Jaakobin eli Jeesuksen veljen luuarkku voi olla puuttuva kymmenes arkku ja lähtöisin Talpiotin haudasta, joka saattaa olla Jeesuksen perhe-/sukuhauta. Mistä voi olla kysymys?
Kysymys voi ensinnäkin olla siitä, että englannin kielen sana plain tarkoittaa, että arkussa ei ole koristeluja, mutta se ei välttämättä tarkoita, etteikö arkussa voisi olla kaiverrettuna nimiä. Tästä saa varmuuden, kun katsoo Taborin (2016) lähdetarkennusta: ”Two of the decorated ossuaries had inscriptions (IAA 80.500: Maramenon (he) Mara [Gk] and IAA 80.501: Yehuda bar Yeshua ) and four of the “plain” or undecorated ones (IAA 80. 502: Matya/Matah; IAA 80.503: Yeshua bar Yehosef ; IAA 80.504: Yose; and IAA 80. 505: Maria/Marya, see L. Y. Rahmani, A Catalogue of Jewish Ossuaries, pp. 222-224” (Tabor, 2016).
Miten Talpiotin hautalöytöön sitten sopii Golanin todistus, että hänellä oli Jaakobin luuarkku jo 1970-luvulla? Eräs vastaus tähän tulee Jacobovicin ja Pellegrinon (2008, 74–75) kirjasta. Vuonna 2003, kun Jacobovici ja Tabor tutustuivat, Tabor esitti arvelun, että Golan valehtelee tai muistaa väärin Jaakobin luuarkun hankkimisajankohdan, erityisesti varhaisemmaksi kuin vuosi 1978. Syy voisi olla siinä, että Israelin antiikkiesineitä koskevan lain mukaan ennen sitä hankitut tai löydetyt antiikkiesineet saa pitää, eikä niitä tarvitse palauttaa valtiolle. Tabor arveli lisäksi, että Jaakobin luuarkku saattoi olla varastettu vasta v. 2002 löydetystä ns. käärinliinahaudasta, josta varastettiin useita luuarkkuja.
Jacobovici taas kertoo arvelunsa olleen, että Jaakobin luuarkku saattaisi olla peräisin vuonna 1980 löydetystä Talpiotin haudasta. Molemmat siis näyttävät arvelleen, että Golanin väite arkun ostamisesta 1970-luvulla ei pitänyt paikkaansa. Vuonna 2012 julkaistussa kirjassa tähän tulee kuitenkin käänne, oletettavasti Golanin oikeudenkäynnissä kertyneen todistusaineiston takia (Tabor & Jacobovici, 2012). Tabor ja Jacobovici käyvät läpi hypoteesia Jaakobin luuarkun yhteydestä Talpiotin hautaan, koska Golanin kuvataan oikeudenkäynnissä valaehtoisesti kertoneen valokuvaan nojaten, että arkku oli hänellä jo 1976. Tämä FBI:n asiantuntijan tarkistama valokuva on suorastaan julkaistu kirjassa sivulla 177. Näin ollen pidetään mahdollisena, että Jaakobin arkku on varastettu haudasta ennen 1980, koska tuolloin suuaukon edestä ei löydetty suljinkiveä ja on mahdollista, että aukko on hautautunut maan alle vähitellen sen jälkeen. Hauta on siis voinut olla puoliavoin ja ryöstettävissä jo ennen vuotta 1980.
Tabor arvelee, että myös vuonna 1980 haudasta olisi voitu varastaa arkku/ja, koska hauta löydettiin torstaiaamuna ja tutkiminen aloitettiin perjantaiaamuna. Lauantai oli sapatti, joten arkut siirrettiin haudasta IAA:n varastoon vasta sunnuntaina, muistaa kaivauksilla ollut Gibson. Tapahtumissa mukana olleiden ja lähialueen asukkaiden muistikuvat kuitenkin vaihtelevat ja esimerkiksi kaivauksia johtanut Kloner väittää kaikkien arkkujen siirretyn jo perjantaina (Tabor ja Jacobovici, 2012). Tätä asiaa Tabor (2019) on tarkentanut: hauta löydettiin maaliskuussa 1980 rakennustöiden yhteydessä. Solel Boneh –rakennusyhtiön insinööri oli räjäyttänyt töitä varten dynamiittilatauksen, joka paljastikin maan alla olleen haudan etuseinän. Siinä oli ikään kuin harjakaton alla harvinainen korkokuva allekkain olevista ympyrästä ja väkäsestä. Haudan suorakaiteen muotoisen suuaukon sulkukivi puuttui kokonaan.
Rakennusinsinööri ilmoitti löydöstä heti IAA:lle, josta saapui arkeologi Eliot Braun tutkimaan hautaa. Hän ryömi pienestä oviaukosta sisään huomatakseen haudan olevan terra rosan peitossa – maa-aineksen, joka kenties vuosisatojen kuluessa oli valunut avoimesta oviaukosta sisään. Haudassa ei pystynyt seisomaan, koska irtomaata oli pohjalla ainakin polvenkorkuisesti. Haudan sisällä oli kuusi syvennystä, joihin kuolleiden luuarkkuja yleensä sijoitettiin. Molemmilla sivuseinillä oli matalat hyllyt, jolle ruumis laskettiin odottamaan luurangoksi muuttumista. Haudan tarkemmasta tutkimuksesta oli vastuussa kolme miestä: Amos Kloner oli aluearkeologi, joka johti tutkintaa. Hän nimitti IAA:n Joseph Gathin tekemään tutkinnan käytännössä. Hautalöytö tehtiin torstaina ja Gath aloitti luultavasti samana päivänä hautakammion kaivamisen muutaman työmiehen kanssa. Perjantaina työpaikat – mukaan lukien hautakaivaus – kuitenkin sulkeutuivat tavallista aiemmin, koska lauantaina oli juutalaisten sapattipäivä.
Huomattava seikka mahdollisen varkauden kannalta on, että naapurissa asuva 11-vuotias poika ja hänen äitinsä kertoivat Taborin tekemissä haastatteluissa, että hauta jätettiin aivan avoimeksi sapatin ajaksi ja torstaista lähtien. Sen saattoi nähdä tietyltä kadulta saakka. Naapurin poika jopa kertoi, että lauantaina koulupojat olivat pelanneet haudan vieressä pääkalloilla jalkapalloa. Tästä kauhistuneina naapurit keräsivät alueen kallot ja luut säkkiin ja kävivät naapureiltakin varmistamassa, että pojat olivat palauttaneet kaikki luut. Säkki annettiin sunnuntaina haudalle palanneelle arkeologi Gathille. Luiden kohtalo tästä eteenpäin ei ole tiedossa, eikä IAA raportoi tutkituttaneensa niitä. Gath oli kutsunut avukseen nuoren arkeologian opiskelijan Shimon Gibsonin tekemään haudan pohjapiirroksen, johon merkittiin myös löytyneiden luuarkkujen sekä pääkallojen paikat. Kun Gibson tuli haudalle sunnuntaina puolen päivän aikaan, hän muisteli maa-aineksen alta kaivettujen luuarkkujen olleen rivissä ulkona haudan vieressä ja Gathin näyttäneen niiden alkuperäiset paikat sisällä haudassa. Pohjapiirroskuvaan on sijoitettu 10 luuarkkua. Sen sijaan kaivua johtanut Kloner on kertonut olleensa paikalla torstaina ja perjantaina ja nähneensä kaikki kymmenen luuarkkua ylöskaivettuina jo perjantaina puolelta päivin. Ne – kaikkien löytyneiden luiden kanssa – oli viety jo perjantaina Rockefeller –museoon puhdistusta ja analyyseja varten.
Gibson on myöhemmin muuttanut kertomustaan arvellen, ettei ehkä nähnytkään arkkuja sunnuntaina. Alun perin IAA:n väitetään listanneen 10 luuarkkua numeroilla 80.500-80.509, mutta myöhemmin numero 80.509 on kortistosta kadonnut. Siitä ei ole valokuvaa eikä sen mittoja ole kirjattu. Kuvattiin, että kymmenes arkku oli koristelematon ja rikkinäinen (plain and broken), jonka takia sitä ei säilytetty. Luuarkuissa olleet nimitekstit tulivat julkisuuteen vasta 14 vuotta kaivausten jälkeen virallisessa ”Juutalaisten luuarkkujen luettelossa”, vuonna 1994.
Miksi uskoa tähän teoriaan Jaakobin luuarkun kuulumisesta Talpiotin hautaan? Jos se on totta, haudan luuarkkujen nimilista olisi siis Jeesus Joosefin poika, Maria, Maria/Mariamne, Joosef / Jose, Matteus/Mattias, Juuda(s) Jeesuksen poika sekä Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli. Kyseessä voisi siis olla Raamatun Jeesuksen perhe-/sukuhauta!? Huomattakoon, että tutkija nimeltä Malgorzata Szewczenko esitti v. 2019 uuden tulkinnan Jaakobin luuarkun tekstin käännöksestä: Jaakob, Jeesuksen veljen Joosefin poika (Jaqob, son of Jeshua’s brother Joseph) tai Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen serkku (Jaqob, son of Joseph, nephew of Jeshua). Alkuperäinen käännöshän oli siis Jaakob Joosefin poika Jeesuksen veli. Jaakob voi siis olla Jeesuksen veli tai serkku ja joka tapauksessa Jaakob on siis Joosefin poika.
Jeesuksen isä ja äiti ovat kristillisen opetuksen mukaan Joosef ja Maria. Mutta onko luuarkun Jaakob siis kenties Jeesuksen veli vai serkku? Tämä ei käsittääkseni vaikuta asian ytimeen eli siihen, voidaanko puhua Jeesuksen perhe- tai sukuhaudasta, jos Jaakobin luuarkunkin oletetaan olleen siellä. Tämä siksi, että termistä veli Jeesuksen tapauksessa on esitetty kolme teoriaa: puhuttaessa Jeesuksen veljestä kyseessä voi olla aito veli, puoliveli tai serkku (Croteau, 2020; familytombofjesus, 2015, Tabor, 2015). On esitetty, että Jeesuksella oli neljä veljeä: Jaakob, Joosef (tai Jooses), Juudas ja Sim(e)on (James, Joses, Judas, and Simon) (Tabor, 2015). Hänellä oli siis Joosef-niminen henkilö sekä isänä että veljenä. Jos siis Jaakob olisikin Jeesuksen veljenpoika, eikä hänen veljensä, edelleen kai puhuttaisiin Jeesuksen perheestä tai suvusta!?
Todennäköisyyslaskelmien monet versiot
Katsotaanpa elokuvatuottaja Jacobovicin omia laskelmia, joilla hän yrittää sijoittaa Jaakobin luuarkun Talpiotin hautaan (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Hänellä on ensiksikin eri lähtötieto kuin Lemairella: Jacobovici sanoo, että luuarkkuhautaamisen aikakaudella Jerusalemissa kaikkiaan olisi asunut n. 80 000 miestä. Näistä Joosefin osuus nimistä (luuarkkukirjoitusten perusteella) olisi 14 % eli 11200 kpl ja Jeesuksen 9 % eli 7200 kpl. Kertomalla todennäköisyydet keskenään .14 x .09 x 80000 hän saa 1008 miestä, joita olisi voitu kutsua nimellä Jeesus, Joosefin poika. Siis 1 miehellä 79:stä olisi ollut tämä nimi.
Kuinka moni heistä olisi voitu haudata yhdessä Marian tai Joosefin kanssa? 193 luuarkun joukosta Marian nimi löytyy 8:sta, joten 1 nainen 24:stä oli Maria, laskee Jacobovici. Toinen Talpiotin haudan Marioista oli itse asiassa nimetty Mariamne a Mara, jollaista ei ollut löytynyt koskaan aiemmin eli sen nimen todennäköisyys olisi 1 nainen 193:sta. Kertomalla 79 x 24 x 193, Jacobovici saa luvun 365928, jonka mukaan 1 tapaus 365928:sta olisi sellainen, että kaikki kolme nimeä löytyvät samasta haudasta. Täten tarvittaisiin neljä tuolloista Jerusalemillista miehiä, jotta löytyisi toinen Jeesus, jonka nimi yhdistyy näihin kolmeen muuhun nimeen. Tämä nimien rypäs olisi siis erittäin harvinainen. Lisätään tähän vielä haudasta löytynyt nimi Joosef, joka voidaan lukea myös lempinimeksi Jose, jolla nimellä Raamatussa kutsutaan Jeesuksen veljeä (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Tämä lempinimi ei esiinny luuarkkukirjoituksissa lainkaan ja sen mukaan ottaminen tekisi koko em. nimiryppään todennäköisyydeksi 1/ 190 miljoonaa. Tässä Jacobovici näkee Josen todennäköisyydeksi 1/519, joka luku 519 on tässä uusi ja tulee professori Tal Ilanin laskelmasta, että miesten nimiä kaikista arkuista, myös Israelin ulkopuolelta tulevista, olisi 519. Vaikka nimi tulkittaisiin varovaisesti Joosefiksi (1 mies 7:stä eli 14 %), saadaan nimiryppään todennäköisyydeksi 1 / 365928 x 7 eli 1 kpl 2,5 miljoonasta. Talpiotin haudan täytyy siis olla Jeesuksen perhe-/sukuhauta, sanoo Jacobovici.
Jacobovici pyysi myös tilastotieteen professori Andrey Feuervergeriltä Toronton yliopistosta vastaavaa laskelmaa (Jacobovici & Pellegrino, 2008). Tämä julkaisi monimutkaisen laskelmansa 14-sivuisessa artikkelissa tilastotieteellisessä tiedelehdessä (Feuerverger, 2008a), joka omisti koko numeron aiheelle (Fienberg, 2008) niin, että laskelmaa arvioitiin kahdeksan muun artikkelin voimin ja lopuksi Feuervergerin (2008b) kommentilla niihin. Feuerverger (2008a) käyttää kahta muuta lähdettä kuin Rahmanin v. 1989 ulottuvaa Israelin luuarkkujen kokoelmia koskevaa luetteloa tuon ajan Jerusalemin nimien yleisyyden arvioimiseen. Toisena lähteenä on professori Tal Ilanin vuonna 2002 julkaisema ”Lexicon of Jewish names of late antiquity” ja kolmantena Hachlilin v. 2005 julkaisema yleisimpien juutalaisten henkilönimien luettelo (in the late Second Temple period).
Laskelma perustuu kahdeksaan hypoteesiin ja yhdeksään lähtöolettamaan. Feuervegerin lähtöolettamissa mm. luuarkkuhautaamisen ajanjaksolla, joksi hän nimeää 6 eKr – 70 jKr , olisi kuollut 132 200 jerusalemilaista, joista 36 420 olisi juutalaisia miehiä (ja suunnilleen saman verran naisia). Israelin luuarkkujen luettelon 233 kaiverretusta arkusta 143 on hepreaksi tai arameaksi, 73 kreikaksi ja loput molemmilla kielillä tai muulla kielellä, esim. latinaksi. Oletuksiin kuuluu myös arvio kaikista mahdollisista Jerusalemin läheisyydessä olleista haudoista, joissa olisi 4 miehen ja 2 naisen nimeä tuona aikana – luku on 1100. Huomattakoon, että vain 100 hautaa on löytynyt tähänastisissa kaivauksissa.
Yksinkertaistettuna Feuerveger yrittää laskea, ”mikä on todennäköisyys sille, että satunnainen otos kahden naisen ja kolmen miehen (nimi Juudas on jätetty laskelmista pois) luuarkuista sisältää yhtä yllättävän tai yllättävämmän nimiryppään kuin Talpiotin haudassa” (What is the probability that a (permissible) random sample of two female and three male ossuaries, configured as at Talpiyot, contains a cluster of names which (relative to this H0 and “H1” setup) is as or more “surprising” than the cluster found?). Feuerveger esittää, että Talpiotin hautaa vastaavan nimiryväksen yllättävyys eli todennäköisyys yhtä relevantille ja yhtä harvinaiselle nimiryppäälle, on kerran 1,8 miljoonasta (1821000) haudasta, kun otetaan satunnaisotoksia tuon ajan juutalaisesta nimilistasta, joka on muodostettu em. kolmesta lähteestä. Kun tämä kerrotaan 1100 mahdollisella haudalla, saadaan tulokseksi 0.0006041 eli noin 1/1655. Feuerveger kokeili tämän laskelman vakaisuutta muunnellen erilaisia lähtöoletuksia niin, että syntyi 42 erilaista variaatiota: esim. jos hautaan lisättäisiin nimi Joanna, todennäköisyys olisi 0.00111; jos vähennetään puoleen nimen Jose harvinaisuus- ja relevanttiusluku, todennäköisyys olisi 0.000323 jne. Kaikissa näissä laskelmissa todennäköisyys jäi alle 1 prosenttiin.
Loppupäätelmänään Feuerveger esittää, että jos laskelmien erilaiset lähtöoletukset hyväksytään, laskelman perusteella ”pitäisi vakavasti ottaa huomioon se mahdollisuus, että Talpiotin hauta on Uuden Testamentin perheen hauta”. Hän ei siis väitä, että hauta olisi Uuden Testamentin perheen hauta (Feuerverger, 2008b). Feuerverger (2013) palasi laskelmiinsa viisi vuotta myöhemmin, kun oli saatu uutta arkeologista tietoa Talpiotin haudasta muutaman kymmenen metrin päässä olevasta toisesta haudasta. Feuerveger (2008a) omaksui laskelmissaan alun perin määritelmän, jossa Mariamne a Mara -nimi viittaa yhteen ihmiseen, joka voisi olla Maria Magdalena. Myös Tabor (2008) esittää, että Israelin luuarkkujen luettelon kirjoittajan Rahmanin tulkinta tästä kreikankielisestä tekstistä on ”Maria, jota kutsutaan/joka tunnetaan myös (nimellä) Mara”. Kyseessä on siis saman naisen kaksi puhuttelunimeä. Näistä tulkinnoista poikkeavan, uuden tiedon perusteella saattaisikin olla, että nimi Mariamne a Mara viittaa kahteen eri naiseen Maria ja Martta. Tämänkään jälkeen Feurvergerin edellämainittu peruspäätelmä ei muuttunut.
Laskelmaa kommentoivista artikkeleista voi löytää todennäköisyyksien laajaa haarukkaa, kun alkuoletuksia ja laskutapaa lähdetään kiistämään: Höfling ja Wasserman (2008) laskevat optimistisimmaksi todennäköisyydeksi haudan kuulumisesta Uuden Testamentin perheelle 64,1 % ja ”neutraalissa” versiossa 3,4 %. Ingermanson (2008) esittää todennäköisyydeksi 2 %. Vuonna 2008 Tabor esitti alan tieteellisessä seminaarissa, että nimien kokonaisuuden todennäköisyyksien laskemiseen tulisi pohjana olla pikemminkin hypoteettinen Jeesuksen perhehaudan nimien koostumus sen perusteella, mitä tiedämme Jeesuksen perheen jäsenistä ja heidän kuolinajoistaan ja –paikoistaan (Tabor 2008a ja 2016). Ei tämä nyt oikein tällä selviä.
Evidenssi iskee
Palataan aikaan juuri ennen väärennöskoplan oikeudenkäynnin alkamista. Vuonna 2004 kolme israelilaista tutkijaa Avner Ayalon, Miryam Bar-Matthew ja Yuval Goren (Geological Survey of Israel ja Department of Archaeology and Ancient Near Eastern Cultures) julkaisivat Journal of Archaeological Science -nimisessä tiedelehdessä artikkelin, jossa he totesivat Jaakobin luuarkun kaiverruksen olevan kuumaan veteen liotettua kalkkia sisältävä väärennös. Tutkimus perustui kaiverruksen petrografiaan (mineraalien ja kivilajien tutkimus) ja hapen isotoopin (d18O) koostumukseen, jota verrattiin arkun pinnalta muista kohdista sekä Jerusalemin alueelta kaivetuista kolmesta luuarkusta otettuihin näytteisiin. Hapen isotooppien koostumus ei tutkijoiden mukaan olisi voinut syntyä normaaleissa lämpötila- ja vesiolosuhteissa Juudeassa viimeisen 3000 vuoden aikana. Rosenfeld ym. (2012) esittävät puolestaan, että kun ”kalkkiteoria” oli oikeuden istunnossa v. 2004 hylätty useiden kemistien toimesta, Ayalon esittikin, että oli käytetty kuumaa soodavettä. Jopa oikeuden istunnossa esitettiin demonstraatio tästä käyttäen moderniin kalkkikiveen tehtyä kaiverrusta. Puolustusasianajaja oli kuitenkin omassa puheenvuorossaan mennyt ja puhaltanut väärennettyyn patinaan, joka oli lentänyt kiven pinnalta pois! Soodavesiväärennös ei kelvannut oikeudelle.
Vuonna 2013 – oikeudenkäynnin jo loputtua – kahden israelilaisen ja yhden yhdysvaltalaisen tutkijan joukko kiistää edellä mainitut tutkimustulokset Open Journal of Geology -nimisessä tiedelehdessä. Tutkijat ovat Joel Kronfeld, Amnon Rosenfeld ja Howard Feldman. Heidän mukaansa Ayalonin ja kollegoiden käyttämä menetelmä on kyseenalainen yritettäessä todistaa jonkin kirjoituksen autenttisuutta. Sitä ei ole aiemmin käytetty arkeologiassa eikä se ole käytössä missään muussa laboratoriossa, sanovat Kronfeld ja kumppanit. Keskeinen kritiikki on, että luuarkut olivat vain yhdestä paikasta, eivätkä Ayalonin ym. esittämät sadearviot viimeisen 3000 vuoden ajalta, eivätkä viitearvot hapen isotooppien tulkintaan, olleet riittävän kattavat. Tutkijaryhmä E. Ganor, Kronfeld, Feldman, Rosenfeld ja Ilani (2009) esittävät sen sijaan, että antiikkiesineiden ja niiden patinan pölyanalyysi olisi eräs antiikkiesineiden todentamiseen sopiva väline ja toteavat, että heidän tutkimuksessaan Jaakobin luuarkun patinasta ei voitu löytää nykyaikaisen pölyn sisältämiä yhdisteitä.
Rosenfeld, Feldman ja Krumbein julkaisivat vuonna 2014 artikkelin, jossa analysoitiin mm. luuarkun ja kirjoituksen mineraaleja, kiven laatua, pinnan biopatinaa ja sen kemiallista koostumusta sekä mikrofossiileja. Tutkijat raportoivat esimerkiksi, että kaiverrus ei missään kohdassa katkaise pinnalle muodostunutta patinaa. Tämä on nähtävissä kirjoituksen kaikissa kohdissa lukuun ottamatta puhdistettua kohtaa, mutta sen jälkeen kirjoituksen kahdessa viimeisessä, puhdistamattomassa kirjaimessa patina oli nähtävissä. Tutkijat päättelevät, että heidän analyysinsa vahvistavat käsitystä luuarkun ja kaiverruksen aitoudesta.
Vuonna 2012 myös Tabor ja Jacobovici (2012) esittävät kaksi uutta todistetta teorialleen Jaakobin luuarkun ja Talpiotin haudan yhteenkuulumisesta. Nyt ei enää laskeskeltu todennäköisyyksiä matemaattisesti. Ensiksikin Rosenfeld ym. (2011/2012) analysoivat Jaakobin luuarkun patinaa ja ottivat näytteitä haudan katosta ja seinistä sekä kolmesta haudan muusta luuarkusta (Maria, Jeesus Joosefin poika, Matteus). Kaikki patinat näyttivät sisältävän samanlaisen koostumuksen. Kirjoittajat esittivät, että Jaakobin luuarkku saattaa olla paitsi kymmenes haudasta kadonnut luuarkku, myös yhdestoista. Tämä olisi ryöstetty haudasta ennen vuotta 1980. Tabor ja Jacobovici (2012) esittävät, että haudan alkuperäinen kaivaja Shimon Gibson olisi esittänyt tällaisen oletuksen mahdollisesta yhdennestätoista arkusta jo vuonna 2006.
Toiseksi, Jaakobin luuarkun patinan kemiallista koostumusta, ”sormenjälkeä”, verrattiin alueen 14 muun haudan koostumuksiin – mukana oli myös ns. käärinliinahauta (Pellegrino, 2013). Talpiotin haudan ja sen arkkujen koostumus poikkesi selvästi muista. Valtaosalla haudoista oli yksilöllinen ”sormenjälki”. Pellegrino esittääkin, että Jaakobin luuarkku on peräisin Talpiotin haudasta. Tätä tukevaa tieteellistä näyttöä asiasta saatiin v. 2020, kun Aryeh E. Shimron, Moshe Shirav, Kevin T. Kilty, Ludwik Halicz, Rolf B. Pedersen ja Harald Furnes julkaisivat Archeological Discovery -lehdessä artikkelin Jaakobin luuarkun ja Talpiotin haudan geokemiasta. He ottivat näytteitä haudan kahdeksasta luuarkusta mukaan lukien Jaakobin luuarkku. Luvan näytteen ottoon antoi väärentäjäksi epäilty Oded Golan (Shimron ym., 2020), jonka haltuun arkku luovutettiin v. 2013 (Kalman, 2013; Shanks, 2013) oikeudenkäynnin jälkeen. Vertailua varten tutkijat keräsivät lisäksi 31 näytettä saman aikakauden muista luuarkuista, haudoista ja maaperästä Jerusalemin alueella. Tämä vertailunäytteiden laaja keruu eri haudoista on tärkeä kohta tutkimuksen koejärjestelyihin liittyen: enää ei voi väittää kuten Witherington (2012), että patina on kaikkialla Jerusalemin alueella samanlaista johtuen maantieteellisistä ja ilmastollisista olosuhteista eikä Jaakobin luuarkun samanlaisuus saman haudan arkkuihin todista mitään.
Monipolvisten kemiallisten ja tilastollisten analyysien jälkeen tutkijat päättelivät, että Jaakobin luuarkku on peräisin Talpiotin haudasta. ” One obvious conclusion is that the James ossuary is likely a member of the Talpiot group”. Tämän jälkeen he käyvät läpi mahdollisia vaihtoehtoisia tulkintoja. Kenties luuarkku on saanut erityisen kemiallisen koostumuksensa ilmassa olevasta pölystä ja aineksesta antiikkikeräilijän pihalla ja se on sattumalta samanlainen kuin haudan muiden luuarkkujen koostumus. Tätä selitysmallia verrattiin vuoden 2015 hiekkamyrskyn näytteisiin, joista ei kuitenkaan voi löytää yhtäläisyyttä Talpiotin haudan kemiaan, joka on muotoutunut parin tuhannen vuoden aikana Itä-Jerusalemin aluetta antiikin aikana ravistelleen maanjäristyksen, maanvyöryjen, hiekkamyrskyjen ja tulvimisen johdosta. Voitaisiin myös ajatella, että Jaakobin luuarkku kuuluu satunnaisesti valittujen muiden arkkujen ryhmään ollen siellä vain poikkeava ääriarvo. Tilastolliset analyysit kuitenkin osoittivat, että todennäköisyys Jaakobin luuarkun kuulumisesta nimenomaan Talpiotin hautaan kemiallisen koostumuksensa perusteella on selvä, 30:1. Kolmas mahdollisuus on, että Jaakobin luuarkku on tullut (ryöstetty) saman alueen haudasta, jota ei vielä ole (virallisesti) löydetty.
Edellä kuvatun evidenssin luotettavuudessa on merkillepantavaa, että sekä Open Journal of Geology että Archeological Discovery ovat saman kustantajan, Scientific Research Publishingin (SCIRP) open access- eli avoimesti verkossa saatavia tiedelehtiä. Niille ei kuitenkaan v. 2022 löydy virallista vaikuttavuuskerrointa (impact factor), joka kertoisi lehden artikkeleihin kohdistuvien viittausten määrästä ja tässä mielessä lehden asemasta tieteenalalla. Sen sijaan em. joukossa lehti The Journal of Arid Environments on tunnetun kustantaja Elsevierin lehti, jonka vaikuttavuuskerroin v. 2022 on 2.211. Lukija ei voi tietää, ovatko tutkijat ensin yrittäneet tarjota SCIRPin kustantamia tutkimusartikkeleitaan joihinkin ns. parempiin lehtiin ilman menestystä. Lehden taso ei kuitenkaan suoraan kerro yksittäisen artikkelin laadusta oikein mitään, vaan yksittäinen tutkimus ja sen tulokset pitää aina arvioida tieteellisin perustein erikseen. On myös syytä huomata, että SCIRP on ollut ns.Jeffrey Beallin listalla (Beall’s List of Potential Predatory Journals and Publishers; https://beallslist.net/#update) saalistajakustantaja (predatory publisher), jonka vertaisarvioinneista, henkilökunnasta ja toimipaikasta on puutteellista tietoa ja toiminta eettisesti arveluttavaa. Arvostettu tiedelehti Nature raportoi v. 2010, että SCIRPin kaksi tuolloista uutta lehteä julkaisi jo aiemmin julkaistuja artikkeleita, mikä on tieteessä täysin kiellettyä (Sanderson, 2010).
Todettakoon alaviitteenä näiden hautalöytöjen kytkennöistä historiallisen Jeesuksen tutkimusalaan, että tutkijat Aryeh E. Shimron, Yoetz Deutsch, Werner H. Schoch ja Vitaly Gutkin julkaisivat v. 2020 Archeological Discovery -lehdessä myös toisen artikkelin, jossa he petrokemiallisten analyysien avulla päätyvät johtopäätökseen, että ylipappi Kaifaan hautalöytöön kuului (arkistoinnissa väärään paikkaan joutuneet) kaksi naulaa, joita on hyvin todennäköisesti käytetty ristiinnaulitsemisessa. Ylipappi Kaifaan hauta löydettiin v. 1990 myöskin Talpiotin kaupunginosasta (Greenhut, 1991). Kaifas oli ylipappi, joka kuulusteli Jeesusta ja luovutti hänet roomalaisille ristiinnaulittavaksi (Greenhut, 1992; HS, 1993).
Oikeudenkäynnin lopputulos – syyllinen vai syytön?
Maaliskuun 14. päivänä 2012 tuomarina toiminut Aharon Farkash esitti Jerusalemin käräjäoikeudessa (district court) 475-sivuisen loppulausuntonsa, jossa hän vapautti Oded Golanin ja Robert Deutschin väärennössyytteistä. Syyttäjä ei ole kyennyt todistamaan syytettä, että luuarkun teksti on väärennös ja että Golan tai joku hänen toimeksiannostaan väärensi sen. “The prosecution failed to prove beyond all reasonable doubt what was stated in the indictment: that the ossuary is a forgery and that Mr Golan or someone acting on his behalf forged it” (Kalman 8.4.2012, http://jamesossuarytrial.blogspot.com).
Golan vapautettiin yhteensä 41 väärennössyytteestä ja tuomittiin syylliseksi kolmeen syytteeseen, jotka koskivat lisensioimattomien antiikkiesineiden kauppaa ja varastetuiksi epäiltyjen esineiden hallussapitoa. Näistä hän sai 30 000 Israelin sekelin eli n. 8400 euron sakon (Winer, 2012). Deutsch vapautettiin kaikista syytteistä (Kalman, 2012).
Loppulausunnossaan tuomari kuitenkin totesi, että ”tuomio ei tarkoita sitä, että luuarkun teksti olisi autenttinen ja kirjoitettu 2000 vuotta sitten. Voimme odottaa, että tätä asiaa tullaan tieteellisesti tutkimaan jatkossakin. Tuomio ei myöskään osoita, että kaiverruksessa mainittu Jeesus olisi kristillisissä lähteissä mainittu Jeesus” (Kalman, 2012). Tutkijat Rosenfeld, Feldman, Kronfeld ja Krumbein julkaisivat vuoden 2012 huhtikuussa ResearchGate -portaalissa artikkelin, jossa he mainitsevat oikeuden tuomarin loppupäätelmissään todenneen seuraavat asiat: 1) kaiverrusta oltiin puhdistettu terävällä esineellä; 2) sanojen “Achui d’Yeshua/akhui di Yeshua” eli ”Jeesuksen veli” kirjaimissa on todellista (real) patinaa; 3) tilastollisesti syyttäjien asiantuntijoiden vain muutamiin näytteisiin kohdistamat analyysit eivät ole riittäviä langettavalle tuomiolle; 4) happi-isotooppien ”odotusarvoisen vaihteluvälin” avulla ei pysty määrittämään väärennöksiä; 5) patinan tai esineen happi-isotooppien tutkimus ei ole vielä kehittynyttä eikä sitä voida käyttää arvioimaan esineen aitoutta; 6) Jaakobin luuarkkua kuvaavat valokuvat 1970-luvulta ovat aitoja; 7) IAA:n tutkijoiden lisäämä punainen silikoni muutti kaiverruksen fysikaalista kuntoa ja olotilaa niin paljon, että se haittasi O. Golanin puolustusta; 8) tuomari hyväksyi professori Krumbeinin lausunnon, että “luuarkun patina on kehittynyt vuosisatojen ellei tuhansien vuosien aikana ja että kaiverruksen sisällä oleva ja luuarkun pinnalla oleva patina ovat kehittyneet saman aikajakson aikana”; 9) IAA:n tutkintakomitean päätelmät perustuivat toteennäyttämättömälle ilmastodatalle ja virheelliselle kemialliselle analyysille, jossa ei otettu huomioon kaiverruksen puhdistamisen, säilyttämisen/suojelemisen ja kohentamisen vaikutuksia; 10) tuomari hyväksyi, että jonkun näytteen hylkääminen (kuten IAA:n isotooppitutkimuksessa oli tehty – asia paljastui oikeudenkäynnin aikana) pelkästään sen isotooppikoostumuksen perusteella on ”tieteellinen vinouma tai kehäpäätelmä”; 11) Royal Ontario museon (Kanada) asiantuntijoiden kyky erottaa aito ja valepatina oli pätevä päinvastoin professori Gorenin käsitystä; 12) IAA:n tutkintakomissio tuli vääriin ja harhaanjohtaviin päätelmiin koskien patinan mikrofossiililöydöksiä.
IAA (2012) puolestaan lausui vapauttavasta tuomiosta, että ”oikeuden täytyi päättää arkeologian alaan kuuluvista ammattiasioista, jollaisia on harvoin esillä oikeudessa. Koska rikosoikeudenkäynnissä syyttäjällä on todistustaakka niin että syyllisyydestä ei jää järkevää epäilystä, syytteistä luovuttiin. Tuomari kuitenkin korosti, että oikeudenkäynnissä ei ollut mahdollista määritellä kaiverrusten tai esineiden aitoutta”. IAA vielä korosti, että oikeudenkäynnillä on ollut myönteisiä vaikutuksia siinä, että julkisuuteen ei enää tule antiikkimarkkinoilta hankittuja löytöjä, joiden löytöpaikkaa ja taustaa ei ole selvitetty. Antiikkiryöstöjen määrä näyttää vähentyneen ja keräilijöiden tekemät esineiden rekisteröinnit ovat lisääntyneet. Löytöjen julkaisemisen toimintatavat ovat selkiytyneet ja aitouden tutkimiseen on saatu uusia luonnontieteen menetelmiä.
Tuomion julistamisen jälkeen väännettiin kättä takavarikoitujen muinaisesineiden palauttamisesta niiden omistajille. IAA kieltäytyi tästä ensin (Kalman, 2012). Vuonna 2013, kun tuomari oli määrännyt esineet palautettavaksi omistajilleen, Israelin valtio vaati korkeimmassa oikeudessa Joosuan kivitaulua itselleen, koska ”vaikka teksti on väärennös, kivi itsessään on valtiolle kuuluva antiikkiesine” (Kalman, 2013). Lokakuussa 2013 oikeus kuitenkin päätti palauttaa taulun Golanille – myös Jaakobin luuarkku palautettiin (Kalman, 2013). Deutsch on haastanut IAA:n v. 2013 oikeuteen vaatien 3,4 miljoonan dollarin korvauksia oikeudenkäynnin aiheuttamista haitoista hänen maineelleen ja liiketoiminnalleen (Kalman, 2013). Golan itse oli 2013 aikeissa laittaa luuarkun näyttelyyn yhdessä todistajanlausuntojen kanssa (Kalman, 2013), mutta toistaiseksi tästä ei ole havaintoja.
Mitä Golan itse sanoi vuonna 2011, kun oikeus oli vetäytynyt harkitsemaan loppulausuntoaan? Hän kiisti väärennössyytökset ja sanoi ostaneensa luuarkun arabikauppiaalta antiikkimarkkinoilta n. 1971–1976. Hänellä on 1976 otettu FBI:n asiantuntijan tutkima valokuva, jossa koko teksti näkyy. Hän sanoo oikeudessa kuullun 52 eri alojen tieteellistä asiantuntijaa (Rosenfeld ym., 2012 sanovat luvuiksi 54 puolustuksen asiantuntijaa ja 74 syyttäjän asiantuntijaa eli yhteensä 128), ja lopputulos on, että luuarkun koko teksti on antiikkinen. Golan nimeää 9 paleografiikan asiantuntijaa, jotka oikeudessa ovat sanoneet pitävänsä tekstiä aitona. Lisäksi hän nimeää 10 kaiverruksen pinnalla olevan patinan tutkijaa, joista 8 todisti patinan olleen aitoa kaikissa tekstin osissa, yksi oli epävarma ja yksi piti sitä väärennöksenä. Kaiverruksen pinnalta löytyi lisäksi jälkiä puhdistamisesta jollain työkalulla sekä jälkiä modernista puhdistusaineesta, jolla tekstikohtaa on jossain vaiheessa puhdistettu – mm. tällä perusteella tekstiä alettiin aluksi pitää väärennöksenä; puhdistusjäämistä huolimatta aitoa patinaa löytyi tekstin eri osista (vrt. Rosenfeld ym., 2014). Ei selviä, onko tämä puhdistaminen Golanin mielestä tehty aikanaan esim. luuarkun löytäjän, sen Golanille kaupanneen antiikkimarkkinamyyjän, oletetun kaiverrusväärentäjän ”Marcon” toimesta vai poliisitutkinnan aikana. Oikeudenkäynnin aikana tosin todettiin selkeästi, että puhdistamista tehtiin poliisitutkinnan aikana.
Onko Emmy-palkittu filmien tuottaja ja tekijä Jacobovici myös härski väärentäjä?
Vuonna 2014 Jacobovici haastoi entisen IAA:n työntekijän, museokuraattori Joe Ziasin oikeuteen kunnianloukkauksesta vaatien tältä miljoonaa dollaria ansionmenetyksistä. Haaste perustui Ziasin internet- ja sähköpostikampanjointiin, joissa hän väitti Jacobovicin TV-dokumentteja “The Lost Tomb of Jesus” (2007) ja “The Jesus Discovery/The Resurrection Tomb Mystery” (2012) väärennöksiksi, Raamatun halveeraamiseksi ja arkeologian käyttämiseksi oman taloudellisen edun tavoitteluun (Posner, 2014). Filmeissä esitellään paitsi Talpiotin Jeesuksen oletettu perhehautalöytö myös sen läheltä löytynyt ns. patiohauta (patio tomb), joka Jacobovicin tulkinnan mukaan voisi olla Raamatun Joosef Arimatialaisen aikanaan omistamalla maa-alueella ja sinne olisi haudattuna Jeesuksen varhaisia seuraajia (Posner, 2014; Tabor, 2016b; 2019b). Patiohauta sijaitsee nykyaikaisen kerrostalon alla ja sitä on voitu tutkia vain robottikameralla haudan kattoon poratun reiän kautta (Tabor, 2016b; 2019b). Zias väitti Jacobovicin väärennelleen haudan kuvausaluetta, kehittäneen keksittyjä todistajanlausuntoja ja käyttäneen tietokoneen piirto-ohjelmia haudasta löydettyjen luuarkkujen kuvioiden vahventamiseen (Posner, 2014). Kiistellyn Jacobovicin ja Taborin tulkinnan mukaan luuarkuissa näkyisi kalaan ja ylösnousemukseen liittyviä kuviota ja tekstejä; kalakuviossa tulkitaan näkyvän Raamatun Joona tulossa ulos valaan vatsasta, mutta kilpaileva tulkinta näkee kuviossa ruukun (Tabor, 2016b).
Joe Zias ei ollut kanteessaan ensi kertaa asialla, vaan hän on aiemmin haastanut puolisen tusinaa arkeologia ja tutkijaa oikeuteen väärinkäytöksistä, mm. Kuolleen meren kääröjen väärentämisestä (Posner, 2014). Vuonna 2015 raportoitiin Jacobovicin voittaneen oikeudenkäynnin Ziasia vastaan; näyttöä vilpillisyyksistä ei löydetty ja Jacobovici sai n. 230 000 euroa vahingonkorvauksia (Bob, 2015). Taaskin oikeus lausui, että ei ota kantaa sisällöllisiin tulkintoihin hautalöytöjen merkityksestä.
Jaakobin luuarkku saattaa siis olla aito, mutta liittyykö se mitenkään Raamatun Jeesukseen?
Jaakobin luuarkusta ja Jeesuksen perhehaudasta vastakkaista mieltä olevat ovat kiistäneet lähes kaikki perusasiat: luuarkkujen nimien yleisyys, niistä tehdyt todennäköisyyslaskelmat, jopa nimien käännökset on kiistetty (Atkins, 2018; Evans & Feldman, 2022; Rasimus & Myllykoski, 2007). Jaakobin luuarkun liittäminen Talpiotin perhehautaan ja arkkujen patinan merkitys alkuperän identifioivana ”sormenjälkenä” on kiistetty epäluotettavina (Atkins, 2018). Talpiotin haudan oviaukon erityinen alkukristillinen symbolinen merkitys on kiistetty ja tulkittavissa jo ennen Jeesuksen syntymää esimerkiksi kolikoissa esiintyneenä koristelumotiivina (Atkins, 2018; Evans & Feldman, 2022). Jeesuksen perhe ei ollut varakas, joten sillä ei olisi ollut varaa Talpiotin kaltaiseen hautaan (Evans & Feldman, 2022). Jeesukseen ei olisi luuarkussa viitattu Joosefin poikana, vaan asuinseudun mukaan Jeesus Nasaretilaisena kuten evankeliumeissa tehdään (Evans & Feldman, 2022). Jeesuksen avioitumisesta tai vaimosta ei ole missään todistusaineistoa, eikä avioliiton salassapidolle alkukristityillä olisi ollut mitään syytä (Evans & Feldman, 2022). Alkukristityt pitivät Jeesuksen hautapaikkana Jerusalemin Pyhän haudan kirkkoa, eivät Talpiotin hautaa (Evans & Feldman, 2022). Jeesuksen oletettu hauta Pyhän haudan kirkossa avattiin v. 2016 ja senkin tieteellinen tutkimus jatkuu (Romey, 2016).
Asia on niin perinpohjaisen monimutkainen, että se ei ole ohi. Golanin ostaessa arkun se oli tyhjä, paitsi että arkun pohjalla oli pieni määrä jäänteitä ja luunmurusia. Nämä Golan kertomansa mukaan keräsi Tupperware-rasiaan ennen kuin lähetti arkun Toronton museonäyttelyyn (Kalman, 2002). Israelissa kaikissa hautalöydöissä löydetyt luut pitäisi juutalaisen tavan mukaan palauttaa yhteisölle ja rabbiineille hautaamista varten (Kalman, 2002). Golan sanoi, että sirut jäävät hänen rasiaansa, koska hän ei kaipaa vaikeuksia ja riitoja rabbien kanssa.
Jeesuksen ja Jaakobin luuarkkujen tutkimukset ovat kaikkea muuta kuin haudatut. Mihin siis ollaan menossa? Professori James Tabor kertoo marraskuussa 2022 YouTube -haastattelussaan jotakin, jonka aloittamisessa hän on jo ollut mukana: kaikkien eri hautojen luuarkkujen jäänteistä löytyvien DNA-profiilien tutkiminen. Niiden avulla voitaisiin selvittää arkuissa olleiden henkilöiden keskinäisiä geneettisiä yhteyksiä (Tabor, 2022). Tämäkään ei liene yksioikoinen ratkaisu: on esitetty, että ajanlaskumme alun hautauskäytäntöjen takia yksittäisessä luuarkussa voi olla useiden, jopa kymmenien ihmisten tai jopa eläinten luiden jäämiä ja DNA:ta (Atkins, 2018).
Lähteet
- Atkins, C. (2018). Unearthed: The Talpiot Tomb. https://www.youtube.com/ watch?v=pxeoIKBhTsQ
- Ayalon, A., Bar-Matthew, M., & Goren, Y. (2004). Authenticity examination of the inscription on the ossuary attributed to James, brother of Jesus. Journal of Archaeological Science, 31, 1185–1189.
- Borschel-Dan, (2018). Dead Sea Scrolls decoder remembered as grande dame of Semitic paleography. The Times of Israel, 5.7.2018. https://www.timesofisrael.com/dead-sea-scrolls-decoder-remembered-as-grande-dame-of-semitic-paleography/
- Burleigh, N. (2008). Unholy business. A true tale of faith, greed and forgery in the holy land. USA: HarperCollins.
- Cordell M. (2013). Talpiotin käärö. BoD – Books on Demand.
- Croteau D. A. (2020). Did Jesus Really Have Half-Siblings? Crosswalk.com, 4.12.2020. https://www.crosswalk.com/faith/bible-study/did-jesus-have-half-siblings.html
- Dahari, U. (2003). Final Report Of The Examining Committees For the Yehoash Inscription and James Ossuary. Israel Antiquities Authority. http://www.antiquities.org.il/article_eng.aspx?sec_id=17&sub_subj_id=185
- Evans, C. & Feldman, S. (2022). The Tomb of Jesus? Wrong on Every Count. “Jesus Tomb” controversy erupts—again. https://www.biblicalarchaeology.org/daily/archaeology-today/biblical-archaeology-topics/the-tomb-of-jesus-wrong-on-every-count/
- familytombofjesus (2015). James – Full Brother Of Jesus, His Step Brother Or Cousin? https://familytombofjesus.wordpress.com/2015/10/03/james-full-brother-of-jesus-his-step-brother-or-cousin/
- Feuerverger, A. (2008a). Statistical analysis of an archeological find. The Annals of Applied Statistics, 2 (1), 3–54. DOI: 10.1214/08-AOAS99
- Feuerverger, A. (2008b). Rejoinder of: Statistical analysis of an archeological find. The Annals of Applied Statistics, 2 (1), 99–112. DOI: 10.1214/08-AOAS99REJ
- Feuerverger, A. (2013). The tomb next door: An update to “Statistical analysis of an archeological find”. The Annals of Applied Statistics, 7(4), 2081-2105. DOI: 10.1214/13-AOAS677
- Fienberg, S. E. (2008). Editorial: statistics and “The lost tomb of Jesus”. The Annals of Applied Statistics, 2 (1), 1–2. DOI: 10.1214/08-AOAS162
- Ganor E., Kronfeld J., Feldman H.R., Rosenfeld A., & Ilani, S. (2009). Environmental dust: A tool to study the patina of ancient artifacts. Journal of Arid Environments, 73, 1170–1176.
- Golan, O. (2011). The Authenticity of the James Ossuary and the Jehoash Tablet Inscriptions – Summary of Expert Trial Witnesses. http://www.bibleinterp.com/PDFs/Authenticity_Letter.pdf
- Goodacre, M. (2021). How Empty Was the Tomb? Journal for the Study of the New Testament, 44(1), 134–148.
- Goren Y. (2003). Examination of Authenticity: James Brother of Jesus Ossuary and Yehoash King of Yehuda Inscription. http://www.bibleinterp.com/articles/Goren_report.shtml
- Greenhut, Z. (1991). Discovery of the Caiaphas Family Tomb. Jerusalem Perspective On-line; July 1. https://www.jerusalemperspective.com/2592/
- Greenhut, Z. (1992). Burial Cave of the Caiaphas Family. Biblical Archaeological Review, 18, 29-36. https://jamestabor.com/wp-content/uploads/2018/03/Burial-Cave-of-the-Caiaphas-Family.pdf
- HS (1993). Kuka oli Kaifas? Arkeologit uskovat, että Jerusalemista löytynyt hauta kuuluu juutalaisten ylipappi Kaifaalle. Hän kuulusteli Jeesusta tämän oikeudenkäynnissä, pääsiäisenä liki kaksituhatta vuotta sitten. 4.1993 https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000003226402.html
- Höfling. H. & Wasserman, L. (2008) Discussion of: Statistical analysis of an archeological find. The Annals of Applied Statistics, 2(1), 77-83.
- IAA (2012). The Response of the Israel Antiquities Authority to the Verdict by the Jerusalem District Court in the Matter of the Forgeries Trial (March 2012). http://www.antiquities.org.il/Article_eng.aspx?sec_id=25&subj_id=240&id=1921&hist=1
- Ingermanson, R. (2008). Discussion of: Statistical analysis of an archaeological find. The Annals of Applied Statistics, 2(1), 84-90.
- Jacobovici S. & Pellegrino C. (2008). The Jesus Family Tomb: The Discovery that Changes History Forever. London: HarperCollins. see also https://www.jesusfamilytomb.com/movie_overview.html
- Kalman M. (2002-2014). James Ossuary Trial Jerusalem. Observations from the Jerusalem District Court. http://jamesossuarytrial.blogspot.com/
- Kalman, M. (2012). Forged in faith. Acquitted antiquities collector Oded Golan discusses his future. The Jerusalem Post, 12.6. 2012 https://www.jpost.com/jerusalem-report/israel/forged-in-faith
- Kalman, M. (2012b). Why I believe this box contains Jesus’s brother. Express, 8.4.2012. https://www.express.co.uk/expressyourself/313400/Why-I-believe-this-box-contains-Jesus-s-brother
- T. (2021). In Israel, Archaeologists and Looters Race to Acquire a Piece of History: The new Dead Sea Scrolls discovery reflects the latest showdown between the two groups. Jewish Journal.
- Kersel M. M. & Kletter R. (2006). Heritage for Sale? A Case Study from Israel. Journal of Field Archaeology, 31 (3), 317-327.
- Klein E. & Hadad I. (2019). Israel’s response to the threats facing cultural heritage. WCO News, 88. https://mag.wcoomd.org/magazine/wco-news-88/israels-response-to-the-threats-facing-cultural-heritage/
- Kronfeld, J., Rosenfeld, A., Feldman, H. R. (2013). Determining the Authenticity of Artifacts by Oxygen Isotope Analysis. Open Journal of Geology, 2013, 3, 313-321.doi:10.4236/ojg.2013.34036
- Lemaire A. (2004). The ossuary and inscription are authentic. http://www.gesustorico.it/webdocs/bswbOOossuary_Lemaire.pdf
- Lemaire A. (2012). Burial Box of James the Brother of Jesus. Earliest archaeological evidence of Jesus found in Jerusalem. In H. Shanks (ed.) James, Brother of Jesus. The Forgery Trial of the Century, pp. 9-17. Washington DC: Biblical Archaeology Society.
- Parcak, S., Gathings D., Childs C., Mumford G., & Cline E. (2016). Satellite evidence of archaeological site looting in Egypt: 2002–2013. Antiquity, 90 (349), 188–205.
- Pellegrino, C. (2013). The potential role of patina history in discerning the removal of specific artifacts from specific tombs. In Charlesworth, J. H. (ed.) The tomb of Jesus and his family? Exploring ancient Jewish tombs near Jerusalem’s walls. The Fourth Princeton Symposium on Judaism and Christian Origins, pp. 233-246. Grand Rapids: Eerdman.
- Rabinovitch, A. (2012). Trial fails to end ”brother” of Jesus burial mystery. Reuters, 14.3.2012. https://www.reuters.com/article/us-israel-archaeology-idUSBRE82D0XO20
- Rasimus, T. & Myllykoski, M. (2007). ”Jeesuksen kadonnut hauta”: perättömän sensaation ruumiinavaus. Vartija 2/2007, 44-53.
- Romey, K. (2003). Ossuary Dethroned. Archaeology, 24.7.2003. https://archive.archaeology.org/online/news/ossuary3.html
- Romey, K. (2016). Unsealing of Christ’s Reputed Tomb Turns Up New Revelations. National Geographic. https://www.nationalgeographic.com/culture/article/jesus-christ-tomb-burial-church-holy-sepulchre
- Rosenfeld ym. (2012, April) Implications of the “Forgery Trial” Verdict on the Authenticity of the James Ossuary. ResearchGate https://www.researchgate.net/publication/300798551_Implications_of_the_Forgery_Trial_verdict_on_the_authenticity_of_the_James_Ossuary
- Rosenfeld, A., Howard R. Feldman, Wolfgang E. Krumbein (2014) The Authenticity of the James Ossuary. Open Journal of Geology, 4, 69-78. http://dx.doi.org/10.4236/ojg.2014.43007
- Rosenfeld, A., Pellegrino, C., Feldman, H. R., & Krumbein W.E.K. (2011/2012?). The Connection of the James Ossuary to the Talpiot (Jesus Family Tomb) Ossuaries. http://www.bibleinterp.com/PDFs/JOTalpiot3.pdf
- Sanderson, K. (2010). Two new journals copy the old. Nature, 463, 148. https://doi.org/10.1038/463148a
- Schulman M. (2002). Rise in antiquities theft vexes Israel’s ’Indiana Joneses’. The Christian Science Monitor. https://www.csmonitor.com/2002/1114/p18s01-stgn.html
- Shanks, H. (2012). (ed.) James, Brother of Jesus. The Forgery Trial of the Century. Washington DC: Biblical Archaeology Society. http://www.biblicalarchaeology.org/free-ebooks/james-brother-of-jesus-the-forgery-trial-of-the-century/
- Shanks, H. (2012b). When you’re in a hole, stop digging! The Jerusalem Post, 4.6. 2012. https://www.jpost.com/opinion/op-ed-contributors/when-youre-in-a-hole-stop-digging
- Shanks, H. (2013). Israel Antiquities Authority Returns “Jesus Brother” Bone Box to Owner. Bible History Daily, November 11. https://www.biblicalarchaeology.org/daily/biblical-artifacts/inscriptions/israel-antiquities-authority-returns-jesus-brother-bone-box-to-owner/
- Shimron, A., Shirav, M., Kilty, K., Halicz, L., Pedersen, R. & Furnes, H. (2020). The Geochemistry of Intrusive Sediment Sampled from the 1st Century CE Inscribed Ossuaries of James and the Talpiot Tomb, Jerusalem. Archaeological Discovery, 8, 92-115. doi: 10.4236/ad.2020.81006.
- Shimron, A., Deutsch, Y., Schoch, W. & Gutkin, V. (2020) Petrochemistry of Sediment and Organic Materials Sampled from Ossuaries and Two Nails from the Tomb of the Family of the High Priest Caiaphas, Jerusalem. Archaeological Discovery, 8, 260-287. doi: 4236/ad.2020.83015.
- Silberman, N. A. & Goren, Y. (2003). Faking biblical. Archaeology, Sept/Oct. 2003. https://www.academia.edu/292567/Faking_Biblical_History_Falsifier_LHistoire_Biblique
- Silliman, D. (2021). Died: Hershel Shanks, Editor Who Saved Biblical Archaeology from Academics. Hershel Shanks battled top scholars to make the Dead Sea Scrolls available to the public. Christianity Today, 8.2. 2021. https://www.christianitytoday.com/news/2021/february/died-hershel-shanks-biblical-archaeology-review-dead-sea-sc.html
- Stone, E. C. (2015). An update on the looting of archaeological sites in Iraq, Near Eastern Archaeology, 78(3), 178-186.
- Szewczenko, M. (2019). A new proposed translation of the “James ossuary” inscription: Jaqob, son of Jeshua’s brother Joseph or Jaqob, son of Joseph, nephew of Jeshua. International Journal of Archaeological Research, 2019,1:2. kts. https://escipub.com/ijahr-2019-08-2506/ ja https://www.academia.edu/41395231/A_new_proposed_translation_of_the_James_ossuary_inscription_Jaqob_son_of_Jeshua_s_brother_Joseph
- TaborBlog 19.12. 2015. https://jamestabor.com/sorting-out-the-jesus-family-mother-fathers brothers-and-sisters/
- Tabor J. (2008b). Afterword. Teoksessa Jacobovici Simcha & Pellegrino Charles. The Jesus Family Tomb: The Discovery that Changes History Forever, ss. 315-338. London: HarperCollins.
- Tabor J. (2013). The Talpiot ‘Jesus’ Tomb: A Historical Analysis. Teoksessa The Tomb of Jesus and His Family? Exploring Ancient Jewish Tombs Near Jerusalem’s Walls: The Fourth Princeton Symposium on Judaism and Christian Origins, toim., James H. Charlesworth and Arthur C. Boulet. Grand Rapids: Eerdmans, 2013, pp. 247-266. https://jamestabor.com/wp-content/uploads/2016/02/PrincetonTalpiotJDTMarch15.pdf
- Tabor J. (2015). Sorting out the Jesus Family: Mother, Fathers, Brothers and Sisters
- Tabor J. (2016). What’s What Regarding the Controversial James Ossuary? TaborBlog https://jamestabor.com/
- Tabor J. (2016b). An Eyewitness Account of the 1981 Discovery of the Talpiot “Jonah” Tomb. https://jamestabor.com/an-eyewitness-account-of-the-1981-discovery-of-the-talpiot-jonah-tomb/
- Tabor J. (2019). The 1980 Discovery of the East Talpiot “Jesus Tomb”: What We Now Know in 2019 February 18, 2019 https://jamestabor.com/the-1980-discovery-of-the-east-talpiot-jesus-tomb-what-we-now-know-in-2019/
- Tabor, J. (2019b). Tomography, Talpiot, and Not One but Three Talpiot Tombs. https://jamestabor.com/tomography-talpiot-and-not-one-but-three-talpiot-tombs/
- Tabor, J. (2020). Why a “Spiritual” Resurrection is the Only Sensible Option. 12.1. 2020. https://jamestabor.com/why-a-spiritual-resurrection-is-the-only-sensible-option/
- Tabor, J. (2022). What’s the Latest on the “James Son of Joseph, Brother of Jesus” Ossuary? https://jamestabor.com/whats-the-latest-on-the-james-son-of-joseph-brother-of-jesus-ossuary/
- Tabor J, & Jacobovici, S. (2012). The Jesus discovery. The new archaeological find that reveals the birth of Christianity. New York: Simon & Schuster.
- The Times of Israel (2022). Into the Land: The Forgery Scandal. The Ongoing Mystery of Two Remarkable Finds. A Times of Israel Original Video. https://www.timesofisrael.com/into-the-land-the-forgery-scandal/
- Thompson, E. L. (2019). ’Official Fakes’: The Consequences of Governmental Treatment of Forged Antiquities as Genuine during Seizures, Prosecutions, and Repatriations. Albany Law Review, 82, 407-447.
- Virta K. (1992). Israelilaiset uskovat löytäneensä ylipappi Kaifaan perhehaudan. HS, 16.8.1992. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000003166266.html
- Winer, S. (2012). Acquitted of forging artifacts, dealer is fined for illegal trading. The Times of Israel, 30.5.2012. https://www.timesofisrael.com/acquitted-of-forging-artifacts-dealer-is-fined-for-trading/
- Witherington, B. (2012). The Jesus Discovery—Now That the Dust has Settled. Patheos, 15.4. 2012. https://www.patheos.com/blogs/bibleandculture/2012/04/15/the-jesus-discovery-now-that-the-dust-has-settled/
- Yahya, A. H. (2010). Looting and ‘Salvaging’ the Heritage of Palestine. Present Pasts, 2 (1), 96-100. doi:10.5334/pp.26
Artikkelikuva: Royal Ontario Museumissa näytteillä ollut luuarkku.
