Helmikuun alussa ranskalainen sanomalehti Le Figaro kertoi etusivullaan, että Ranskassa on 8 250 henkilöä, jotka voi lukea radikaalin islamin (islamismin) edustajiksi. Lehti selostaa sisäministeriön tekemään tutkimusta, jonka mukaan terrorismia edistävien ja sitä puolustavien sekä länsimaisiin instituutioihin vihamielisesti suhtautuvien muslimien luku on kasvanut huomattavasti vuodesta 2014. Viime vuonna Syyriaan ja Irakiin hämärissä tarkoituksissa matkustavien miesten ja naisten liikehdinnän seuraaminen tuotti jo huomaavan arvion radikalisoituneen väen määrästä. Sisäministeriö pystyi tuolloin luomaan näistä 4 590 huolestuttavaa profiilia. Nyt radikalisoituneiden lukumäärä on miltei kaksinkertaistunut.
Tutkimus on lisäksi onnistunut kumoamaan yhden aiemmin vallinneen ennakkoluulon: radikalisoituminen ei tapahdu tietokoneen ääressä istuen ja nettisivuja seuraamalla. Valtaosassa eli noin 95 prosentissa tapauksista radikalisoitumisen lähteenä on henkilökohtainen sosiaalinen kontakti, joka voidaan jäljittää moskeijaan, kouluun, urheiluseuraan tai muihin yhdistyksiin tai kerhoihin, joissa musliminuoria voi värvätä. Alaikäisten osuus värvätyistä on noin 20 prosenttia, mikä tarkoittaa yli 1 600 murrosikäistä. Alueellisesti Pariisi on luonnollisesti keskeisellä sijalla, mutta radikalisoituminen on koko maata koskettava ongelma. Etenkin köyhässä Calais’n salmen pohjoispuoleisessa osassa Belgian rajan vieressä jihadistit onnistuvat värväämään riveihinsä suuria määriä elämäänsä ja olemattomiin mahdollisuuksiinsa turhautuneita nuoria. Viranomaiset joutuvatkin miettimään, miten taistella syrjäytymistä ja yhteiskunnallista eristäytymistä vastaan.
Satapäinen joukko Välimeren ja Alppien välisellä alueella vaikuttavia imaameja on koonnut voimansa luodakseen islamin opetuksista kasvavan vastakkaisen mallin radikalisoitumiselle. Sen tarkoituksena on viestittää Ranskan muslimeille, että islamin uskoa voi harjoittaa tasavallan lakeja ja arvoja kunnioittaen. Opetusta viedään valtiovallan tuella moskeijoiden lisäksi etenkin muslimikouluihin ja vankiloihin.
Työkenttää riittää, sillä ISIS-taistelijoiksi värväytyneet eivät ole hurskaita muslimeja, joiden vakaumus radikalisoituu. Päinvastoin, valtaosan tausta on täysin maallinen. Genevilliers’issä Pariisin pohjoispuolella asuva musliminainen kertoo 39-vuotiaan miehensä saaneen jihadista pakkomielteen, koska uskoo Syyrian olevan paratiisi verrattuna Ranskaan, joka on maallisten ja uskottomien ihmisten vallassa. Mies ei aiemmin ole rukoillut eikä viettänyt ramadan-paastoa, mutta katsoo pyhään sotaan osallistumisen korvaavan sen kaiken. Mies ei ole ollut lainkaan uskonnollinen: hän ei vaimonsa mukaan aiemmin tiennyt islamista mitään vaan sen sijaan tupakoi ja käytti alkoholia. Vaimo näkee kääntymyksen syyksi työttömyyden ja henkilökohtaisen elämänkriisin – siinä kaikki.
Samassa numerossaan Le Figaro tutkailee äärimuslimien terroristitekojen, etenkin marraskuun 13. päivän attentaattien vaikutusta Ranskan kunnallisvaaleihin. Paradoksaalista kyllä, Marine Le Penin johtaman ”kansallisen rintaman” (Front National) menestyksestä huolimatta Pariisissa iskujen kohteeksi joutuneilla alueilla äärikonservatiivit eivät ole kasvattaneet kannatustaan. Koko Ranskaa ajatellen on kuitenkin laskettu, että lähes viidennes niistä, jotka vuonna 2012 antoivat äänensä Nicolas Sarkozy’lle, ovat siirtyneet kansallisen rintaman kannattajiksi. Sosialistien lasketaan marraskuun jälkeen menettäneen 8 prosenttia kannattajistaan kansalliselle rintamalle. Äänestystulos joulukuun 6. päivän kunnallisvaaleissa kertoo marraskuun terroritekojen lisänneen näiden kannatusta lähes 2 prosentilla, kun taas oikeisto menetti kannatustaan tuntuvasti. Sosialistien kannatus laski kyselyiden mukaan terrori-iskujen jälkeen parilla prosentilla, mutta kohentui vaaleissa päätyen 23,4 prosenttiin. (Ennen terroritekoja mitattu kannatus oli 24 prosenttia.) Le Figaro kiinnittää huomiota siihen, että kansallisen rintaman kannatus poliisivoimien keskuudessa on joillakin kriittisillä alueilla selvästi noussut.
Ranska on eurooppalaisen monikulttuurisuuden synnyinmaa, joka joutuu vanhan islamin maihin liittyneen siirtomaaherruutensa vuoksi kohtaamaan siirtolaisuuden ongelmat kipeämmin kuin muut länsimaat. Ranskan esimerkki osoittaa, että marginaalinen, mutta vaarallinen osa siirtolaisista ei tule Eurooppaan maanosamme monikulttuurisuuden suoman vapauden vuoksi vaan päinvastoin taistelemaan sitä vastaan. Osa tulijoista tuo Eurooppaan omaa fanaattista ja väkivaltaista monokulttuurisuuttaan, johon suvaitsevuuden arvot eivät tehoa. Jää ajan kysymykseksi nähdä, miten radikalisoituminen Euroopan muslimien parissa kehittyy ja mitä sille kyetään tekemään.
Stimulus
Artikkelikuvassa on maisema Pariisista. Kuva: Aitor Aguirregabiria/Flickr (CC).
