Kuluneena kesänä olen viettänyt aivan liian paljon aikaa Yle Areenan äärellä. Syy on ranskalaisen Le bureau, vakoojaverkosto -sarjan, jonka koukkuun jäin monen muun suomalaiskatsojan tavoin. Yksi kiehtova yksityiskohta on tv-sarjassa ohivälähtävät kirjat, joita sarjan hahmot lukevat tai esittelevät toisilleen. Sarjan toisella kaudella, jaksossa kahdeksan, peitenimellä Muuli toimiva agentti on hankkinut Ranskaan pelastetulle Nadialle kaksi kirjaa, joiden parissa kuluttaa aikaa turvapaikassaan. Muulin esitellessä kirjoja pysäytän kuvan, kun kuulen tutun nimen, Emmanuel Carrère ja Le Royaume. Tekstitykseen teos on käännetty yksinkertaisesti ”Emmanuel Carrèren kirja kristinuskosta”.
Ruutukaappaus Le Bureau -sarjasta.
Emmanuel Carrère on kotimaassaan Ranskassa tunnettu kirjailija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja kulttuurivaikuttaja. Suomeksi Carrèren kirjoja on julkaissut Like. TV-sarjassa esiin pompannut teos on ensimmäinen kosketukseni Carrèren tuotantoon eikä sitä ole julkaistu suomeksi. Luin teoksen englanninkielisenä käännöksenä (The Kingdom: A novel) syksyllä 2017. Le Bureaun innoittamana päätän lukea The Kingdom -romaanin uudestaan.
***
The Kingdom on huimapäinen kirjallinen sukellus kristinuskon ensimmäiselle vuosisadalle. Huomaan, että teoksen englanninkielistä laitosta markkinoidaan Amazon-verkkokaupassa tittelillä, jonka yhteyteen on lisätty tarkennus ”a novel”, romaani. Ehkä kustantaja on halunnut varmistaa, että lukija varmasti ymmärtää lukemansa teoksen laadun: kyseessä on fiktiivinen teos, ei tietokirja saati akateeminen tutkimus. Ehkä tarkennus on tarpeen, vaikkei Carrèren teksti puhdasta kaunokirjallista proosaa olekaan. Ominaiseen tapaansa hän sekoittaa teoksessaan faktaa, fiktiota ja omaelämäkerrallista tunnustuksellisuutta.
Carrère on kirjoittajana koko ajan lukijalleen läsnä. Hän kuljettaa lukijaa kuin pässiä narusta, kommentoi, venyttää tutkimusaineistoaan äärimmilleen ja mikä maagisinta, tuo oman persoonansa esiin itseään säästelemättä. Siinä missä jotkut kriitikot näkevät tämän osoituksena kirjailijan egon suuruudesta, minä ihailen kirjailijan anteliaisuutta oman henkilönsä suhteen.
Teoksen fiktiivisen laadun alleviivaaminen on aiheellista ehkä siksikin, että kirjailijan hämmästyttävä kyky ammentaa runsaalla kädellä raamatuntutkimuksen ristiriitaisimmistakin lähteistä saa lukijan pään pyörälle. Romaani on jaettu neljään osaan ja se alkaa kertomuksella Carrèren omasta uskoontulosta aikuisella iällä. Henkisesti raskailla oleva kirjailija kokee löytävänsä kristinuskon Jumalan ja antautuu katoliselle uskonnonharjoittamiselle niin kuin harras kristitty vain voi. Kuitenkin kirjailija ajan myötä menettää uskonsa, se ikään kuin valuu kaikessa mahdottomuudessaan hänen sormiensa lävitse ja haihtuu olemattomiin. Jälkikäteen kirjailija ei voi muuta kuin ihmetellä omaan höynähtämistään.
Kirjan kansikuva.
Uskon haihduttua kirjailija ei kuitenkaan pysty jättämään Raamatun hahmoja taakseen. Hänen erityisen kiinnostuksensa kohteena on Paavali ja tämän luottomiehenä toiminut Luukas, jonka nimiin Apostolien teot ja Luukkaan evankeliumi on kirjattu. Seuraa syvällinen, kiehtova, mukaansatempaava, tunteita koetteleva syväsukellus varhaisen kirkon ja Paavalin maailmaan sekä niihin myyttisiin tapahtumiin (50 jaa. – 90 jaa.), joiden varassa kristinuskon kaksituhatvuotinen maailmanvalloitus lepää.
Juuri tässä kiteytyy Carrèren kirjallinen nerokkuus: Vaikka mikään romaanissa esitetty ei ole nykyraamatuntutkijalle uutta tietoa, onnistuu Carrère romaanikirjoittajan vapaudella hivuttautumaan niin lähellä tutkimuskohdettaan, että lukijan silmien eteen avautuu henkeäsalpaava näköala kristinuskon alkuvaiheisiin. On selvää, ettei tämä näköala luonnollisestikaan miellytä kaikkia. Carréren romaania on syytetty niin rienaamisesta kuin pornografiastakin. (Kaikille jälkimmäisestä innostuneille varoitukseksi, että erotiikan nälkäisille teos on varmasti pettymys.) Itse luen teosta, jossa kirjailija käsittelee päähenkilöitään harvinaislaatuisella herkkyydellä ja lämmöllä, suoranaisella kunnioituksella. Näinkin eri tavoin me lukijat voimme yhtä ja samaa teosta tulkita.
***
The Kingdom -romaani saapui elämääni otollisella hetkellä. Olin jo jonkin aikaa kokenut epämääräistä epäluuloa kristinuskon tarinaa ja erityisesti Paavalin roolia kohtaan. Epäluuloni ei niinkään liittynyt Paavalin persoonaan tai hänen suuhunsa pistettyihin sanoihin, vaan siihen etten saanut sovitettua Jeesus Nasaretilaisen ja Paavali Tarsolaisen oppia samalla kartalle. Olin ahminut puhtaasti uteliaisuudesta monenlaisia teoksia kristinuskon synnystä, historiallisesta Jeesuksesta, ja kuin varkain mieleeni oli hiipinyt epäilys, jonka voi lyhyesti sanoittaa vaikkapa näin: Vaikka saisimme tänä päivänä vedenpitävät todisteet siitä, ettei Jeesus Nasaretilaista koskaan ollut historiallisena henkilönä olemassakaan, kristinuskon olemassaololle tämä tuskin olisi kuolettava isku, sillä koko kristinusko on ennen kaikkea Paavalin keksintö ja vain vähäisissä määrin Jeesus Nasaretilaisen luomusta.
Olin yrittänyt sanoittaa mieltäni kalvavaa asiaa papeille ja muille teologeille, mutta törmäsin liian usein kyllästyneisiin katseisiin, olankohautuksiin, joista ymmärsin osoittavani aloittelijalle ja maallikolle tyypillistä ymmärtämättömyyttä. (En halua soimata tielleni osuneita teologeja. Ymmärrän kyllä. Minuakin ärsyttää, kun joku asiaan vihkiytymätön haluaa kyseenalaistaa taloustieteen perusteet vain siksi, ettei ihminen olekaan erehtymätön, aina järkevä homo economicus.)
Carrèren teoksessa Paavalin ja Jeesuksen lähimmäisen joukon, Jerusalemin apostolien, välinen skisma nostetaan tikun nokkaan eikä kirjailija käännä katsettaan tutkimuskohteestaan, saati silottele Paavalin ja Jeesuksen veljen, Jaakobin, kireitä välejä. Kirjailija ei missään kohtaa peittele sitä, että hän täyttää raamatuntutkimuksen tyhjiä kohtia fiktiokirjoittajan oikeudella sellaisella materiaalilla, jota ei voida tieteellisesti todistaa oikeaksi. Mutta hän tekee sen tavalla, joka vakuuttaa. Tavalla, joka oli jo Luukakselle, fiktiivisen tarinoinnin mestarille, ominainen.
Emmanuel Carrère. Kuva: Wikipedia.
Kirjan ansiot eivät liity niinkään siihen laajaan tutkimusmateriaaliin, jota kirjailija teoksessaan jakaa. Carrère ei ole ensimmäinen Jeesuksen ja alkukirkon historiaa tonkinut kirjailija. Kirjan ansiot liittyvät siihen henkilökohtaiseen samaistumisen tunteeseen, mitä on menettää uskonsa ja surra menetystään. Mitä on huhuilla traditionsa perään ja hamuilla kiinni hahmoja, joiden parissa on elämänsä elänyt ja jotka yhtäkkiä näyttäytyvätkin vain nukketeatterin nukeilta. Tätä kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa yksikään (dogmi)uskossaan vahva, mutta ei myöskään yksikään ateisti. Tämän kirjan voi kirjoittaa vain ihminen, jota The Guardianin kirjallisuuskriitikko kutsuu termillä ”post-christian”.
Kun kirjailija teoksen loppumetreillä huuhtoo vaskoolistaan täysin odottamattoman kultakimpaleen ei lukija voi muuta kuin nöyrtyä teoksen, sen kirjoittajan kirjallisen lahjakkuuden ja ennen kaikkea teoksen esiintuoman syvän ihmisen kokoisen spiritualiteetin äärellä. Kirjailija päättää teoksensa sanoihin:
”I wrote the book that I’m now bringing to a close in good faith but what it attempts to deal with is so much larger, than I am that this good faith, I know, is paltry in comparison. […] Nevertheless, I tried. And what I wonder, as I leave it, is if it betrays the young man I was and the Lord he believed in, or if in its own way it remains faithful to them. […] I don’t know.”
Jos minulta kysytään, tässä vastaus: Sen minkä kirjailija uskossaan menettää, hän ihmisyydessä voittaa. Ecce homo!
***
En usko, että tätä kirjaa käännetään suomeksi. Suomen lukevalle väestölle se on ajatusmaailmaltaan aivan liian kaukainen (katolinen), ja pelkäänpä myös että tyyliltään “elitistinen” (akateeminen). Suomalaisille raamatuntutkijoille se taas on aivan liian kaunokirjallinen ja spekulaatioon taipuvainen. Enkä usko, että suomalaiset kustantamot, jotain hurjapäistä pienyrittäjää lukuun ottamatta, ovat valmiita käännättämään teosta korkeiden käännöskustannuksien vuoksi. (Alkuperäisessä ranskalaisteoksessa sivuja on yli kuusisataa.) Onneksi ranskankielisen alkuperäisteoksen lisäksi kirja on saatavilla ainakin englanniksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, viroksi, italiaksi, espanjaksi ja saksaksi.
Arvioitu teos: Emmanuel Carrère: The Kingdom: A novel. Translation: John Lambert. Farrar, Straus and Giroux 2017.
