Jonas Gardellin kolmiosaisen teoksen kansi. Kuvat: WSOY kuvapankki

Rakkautta kuoleman varjossa

Jonas Gardell. Kuva: Thron Ullberg/WSOY

Jonas Gardell. Kuva: Thron Ullberg/WSOY

Jonas Gardell paljastaa surun syvyyden, mutta vapauttaa samalla lukijan viemällä hänet tosiasioiden eteen.

”He olivat kovin nuoria. Vasta aikuistuneita.
Itseään etsiviä. Rakkautta etsiviä.
He etsivät tapaa, joka mahdollistaisi heidän elämänsä sellaisena, joksi heitä edeltänyt sukupolvi ei olisi pystynyt sitä edes kuvittelemaan.
Jonkinlaista ylpeyttä tuntien. Hitusen verran arvoa ansaiten.
Arasti he olivat esittäneet tosilleen kutsun ja alkaneet tanssia.
Kuilun reunalla.”

Jonas Gardellin sanat Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjan kolmannessa osassa pysähdyttävät. Aids niittää jo ystäviä tihenevään tahtiin. Taudin runnellessa nuoria ruumiita on yhä vaikeampaa säilyttää arvokkuus.

Rakkaus, Sairaus ja Kuolema muodostavat Gardellin komean trilogian, joka on liikuttanut lukijoita sydänjuuriin saakka. Kirjat on kirjoitettu intohimolla, antaen tilaa suurelle surulle ja paljastaen ihmisten ymmärtämättömiä ja julmia asenteita.

Gardell tarjaa kirjoissa laajan fakta-aineiston ja sommittelee sen lomaan Benjaminin ja Rasmuksen kauniin rakkaustarinan. Benjamin vanhemmat ovat jehovantodistajia, Rasmuksen tavallisia estyneitä ja arkoja ruotsalaisia pikkupaikkakunnalta. Mitä muut ajattelevat, ahdistaa kumpaakin perhettä.

Ihailen Gardellin otetta tapahtumiin, sillä hän tarkastelee poikien vanhempia myötätunnolla ja väliin jopa hellyydellä.

Asenteet 1980-luvun alussa olivat lukossa, oman lapsen paljastuminen homoksi oli jotain mielikuvituksen piirin ulkopuolella olevaa. Benjaminin äiti yrittää toimia niin kuin on oikein ja hyväksyttyä. Edes yksin ollen ei saa päästää tunteita valloilleen. Siksi hän kirjoittaa pojalleen: ”Olen pyytänyt ettet kirjoita ja pyydän sitä vielä kerran.”

Ihailen Gardellin yksinkertaisia, tunteesta ja merkityksestä raskaita lauseita. Rivien väleihin aukeaa kokonainen erilleen joutumisen, surun, kuoleman, nöyryytyksen ja häpeän maailma, joka kuitenkin samaan aikaan merkitsee uutta solidaarisuutta, itsensä tunnistamista ja tunnustamista ja onnellisessa tapauksessa uskollista rakkautta – vaikka sitten kuoleman varjossa.

Yle Femman Kirjaohjelman haastattelussa Jonas Gardell kertoi, kuinka läheltä kuolema hänet itsensä ohitti: kun Ruotsin ensimmäinen aids-potilas kuoli, Gardellin äiti soitti huolestuneena, oliko poika mahdollisesti tuntenut tämän. Gardell oli juuri silloin amerikkalaisen elokuvaohjaajan vuoteessa – mies kuoli aidsiin vuoden päästä.

Gardell ei sievistele kuvatessaan 1980-luvun homokulttuuria: uusi vapaus ja vanha hiljaisuuteen suljetut häpeän ja erillisyyden tunnot saivat nuoret miehet etsimään nimetöntä seuraa, rahasta tai ihan vain omaksi huvikseen.
Se joudutti vielä tuntemattoman taudin leviämistä.

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin paljastaa yhteiskunnan pelon, vihan ja tunteettomuuden. Ruotsalainen pappi sanoo Aftonbladetin haastattelussa: ”Aidsissa voi olla hyvä puoli – jos se tulee homoseksuaalien osaksi ja saa heidät tekemään kääntymyksen… Jos on saanut aids-tartunnan ja tulee ymmärrykseen siitä, että on ollut väärin noudattaa homoseksuaalista elämäntapaa – silloin sairaus on palvellut tiettyä tarkoitusta.”

Että sairaus olisi rangaistus ja seuraus ihmisen elämäntavasta, on sitkeästi ihmisessä istuva tulkintamalli.

En ihmettele yhtään, että Gardell kertoo kirjan kirjoittamisen avanneen hänen kyynelkanavansa. Tietoisesti syrjään sysätty suru on saanut viimein tilaa ja itkua on riittänyt. Niin paljon nuorta elämää tuhoutui, kun sen piti vasta alkaa. Niin paljon rakkautta ehdittiin silti kokea.

Tämä rakkauden ja kuoleman, toivon ja toivottomuuden vuorottelu yhdistettynä tekstin ilmavaan liikkeeseen lapsuuden ja aikuisuuden välillä tekee kirjoista unohtumattoman lukuelämyksen, joka koskettaa syvältä. Kaikki mistä kirjat kertovat, on todella tapahtunut, sanoo Gardell.

Kun pian kuolevan Paulin viimeisiä syntymäpäiviä vietetään, pihajuhlien tunnelma on jo pakahduttava.

”Tämä elämä, nämä ohikiitävät vuodet, jotka he ovat saaneet olla yhdessä, ovat kuin tämä ilta. Nämä vuodet ovat olleet kuin alati jatkuvaa juhlaa, Benjamin miettii, loistokkaita ja murheellisia, kuten nuo puusta riippuvat värikkäät lamput, kuin tähtitaivas, joka kaartuu heidän ylleen. Hän katsoo ylöspäin tuohon tummansiniseen. Koko maailmakaikkeus valvoo heitä tänä yönä.”

Vastarinnan osoituksena he tanssivat ja laulavat Paulille niin kovaa kuin jaksavat:

”Niin elä sinä vain sata vuotta!”

Heidät voitiin pakottaa polvilleen, mutta ei voittaa.

Kun olin lukenut kirjan loppuun, pyyhkinyt silmäni ja niistänyt nenäni, osuin YouTubessa videoon, joka sai kyyneleet uudestaan virtaamaan. Ruotsin kruununprinsessa Victoria jakoi QX Gaygalassa Vuoden homo 2013 -palkinnon Jonas Gardellille.

”Hyvin harvat ovat koskettaneet meitä niin syvältä kuin sinä”, sanoi prinsessa.

Kun he sitten seisoivat siinä käsi kädessä hurraavan juhlayleisön edessä, olen varma, että Benjamin ja Rasmus eivät olisi osanneet uneksia vastaavasta edes hurjimmissa unelmissaan.

Arvioitu teos:
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Rakkaus, Sairaus ja Kuolema. Suomennos Otto Lappalainen. Johnny Kniga 2012–2014. Kirjojen kansikuvat ja Gardellin kuva WSOY:n kuvapankista.


Avatar photo

About

Kirjoittaja on toimittaja, jota inspiroivat kirjojen lukemattomat maailmat, drag queenit, kissat, maatyöt ja ystävät. Ihmisessä kiehtoo eniten hänen määritelmiin taipumaton salaisuutensa.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.