Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalia vietetään parhaillaan Helsingissä, ja se tarjoaa koronan aiheuttamista vastuksista huolimatta monipuolisen ohjelmiston elokuvien ystäville. Festivaali saavutti tänä vuonna tasa-arvotavoitteensa, ja 51 % ohjelmiston elokuvista on naisten tai muunsukupuolisten ohjaamia.
Koronatilanne rajoittaa myynnissä olevien lippujen määrää, mutta tänä syksynä osa festarielokuvista on mahdollista katsoa myös kotona. Jo käynnissä oleva festari jatkuu sunnuntaihin 27.9. asti, joten seuraavassa muutama vinkki ohjelmistosta. Kurkkaa koko ohjelmisto ja näytösajat ja hanki liput festarin verkkosivuilta.
Harriet – viimeinkin elokuva vapaustaistelija Harriet Tubmanista
Tämä nainen ansaitsee elokuvansa. Harriet kertoo Yhdysvaltain orjuudenvastaisen taistelun historiaan jääneestä Harriet Tubmanista. Marylandissa orjaksi syntynyt Araminta Ross eli Minty pakeni tilalta, jolla oli viettänyt siihenastisen elämänsä. Hän käveli yli sata kilometriä Philadelphiaan, missä liittyi orjuutta vastustaneisiin piireihin. Pian hänet tunnettiin sekä Harriet Tubman- että Black Moses -nimillä, kun hän toimi ns. maanalaisen rautatien (Underground Railroad) kautta orjien vapauttamiseksi. Underground railroad oli salainen turvatalo- ja liikenneverkosto, jonka kautta karanneet orjat pääsivät pakenemaan orjuudesta vapaisiin osavaltioihin, Kanadaan tai muualle ulkomaille.
Elokuva alkaa Harrietin paosta ja jatkuu suoraviivaisesti riskialttiin ja hankalan pelastustyön kuvaamiseen. Harriet maksoi vapaudestaan ankaran hinnan, sillä paetessaan hän jätti perheensä. Elokuvassa kerrotaan, miten Harriet palasi tutulle tilalle vapauttaakseen myös perheenjäseniään.
Harriet.
Vaarallisiin pelastusretkiin oman hankaluutensa toi Harrietin jo lapsena päähän kohdistuneesta iskusta saama vamma, joka aiheutti hänelle hypersomniaa. Unenomaisen yliluonnollisen piirteen elokuvaan tuo hänen taipumuksensa vaipua uneen hankalassakin paikassa melkein seisaaltaan. Näihin tilanteisiin, joissa tiedottomuuden, jännityksen ja toiminnan kokemukset sekoittuvat, liitetään myös Harrietin hengellisiä kokemuksia. Elokuvaa rytmittää gospelmusiikki, ja Harrietia tiukkailmeisesti esittävä Cynthia Erivo oli sekä pääosan Oscar-ehdokkaana että parhaan alkuperäiskappaleen Oscar-ehdokkaana.
Ilmeisesti noin 90-vuotiaaksi asti elänyt Tubman auttoi elämänsä aikana vapauteen satoja orjia. Sisällissodan vuosina hän toimi sairaanhoitajana ja vakoojana, ja sodan jälkeen hän ajoi muun muassa naisten äänioikeutta ja jatkoi mustien ja naisten oikeuksien ajamista. Näihin vuosiin elokuvan aikajana ei yllä.
Harrietissa orjuuden hirvittävä raadollisuus ja epäoikeudenmukaisuus on läsnä, mutta elokuva kuitenkin keskittyy enemmän vapauden mahdollisuuksiin, alistettujen keskinäiseen solidaarisuuteen ja lujuuteen, jota ruokkii toivo paremmasta. Tubman oli periksiantamaton vapaustaistelija, rohkea ja periaatteellinen, ehkä humoristinenkin. Ainakin tässä elokuvassa hän on kenties vähän totinen, mutta tilanteen vaatiessa sitäkin sanavalmiimpi.
Harriet (Yhdysvallat 2019). Ohjaus: Kasi Lemmons. Käsikirjoitus: Kasi Lemmons, Gregory Allen Howard. Rooleissa: Cynthia Erivo, Leslie Odom Jr., Janelle Monáe, Joe Alwyn.
Beware of Children – keskusteluja syyllisyydestä ja surusta
Keskiluokkaisen oslolaislähiön koulun jalkapallokentällä tapahtuu jotain, minkä seurauksena 13-vuotias Jamien (Karl-Gustav A. Thommesen) kuolee. Alkukohtaus ei ole mitenkään dramaattinen, vaikka painostava onkin. Tästä voisi kehkeytyä täysiverinen rikoselokuva, jossa seurataan hysteerisiä vanhempia, synkkäilmeisiä nuoria, yötä myöten tutkintaa tekeviä ja höyryävää kahvia syysillassa pahvimukeista ryystäviä poliiseja. Lopussa selviäisi, mitä tapahtui ja syyllinen joutuisi nuorisovankilaan.
Mutta ei, nyt keskustellaan. Se onkin paljon paljastavampaa – tällaisia ihmiset taitavat olla hämmennyksen, epäuskon ja hallitsemattoman tilanteen armoilla. Toki elokuvassa penätään, mitä tapahtui, miksi ja kuka on syyllinen, mutta sitä enemmän opettajat, vanhemmat ja isovanhemmat keskustelevat opettajainhuoneessa, olohuoneissa, keittiöissä, asiaa ja asiattomasti, välillä absurdistikin.
Beware of Children.
Osallisena Jamien kuolemassa on hänen paras ystävänsä Lykke (Ella Overbye). Jamien isä on oikeistopoliitikko Per Erik (Thorbjorn Harr). Lykken isä puolestaan edustaa työväenpuoluetta. Sosiaalisen tilanteen konstikkuutta lisää se, että Per Erik seurustelee lasten koulun rehtorin Livin (Henriette Steenstrup) kanssa. Liv pyrkii käsittelemään asiaa kollegojensa kanssa ja vanhempien suuntaa ja tukea juuri poikansa menettänyttä miesystäväänsä. Yksi kollegoista on Livin veli Anders (Jan Gunnar Roise), jonka olisi pitänyt olla valvomassa lapsia silloin, kun Jamie kuoli. Sen sijaan hän oli juttelemassa juuri työnsä aloittaneen nuoren, viehättävän opettajan kanssa. Kuviossa on vielä lukuisia muita ihmisiä muodostamassa sosiaalisesta verkostosta tiheän ja tuomassa hankausta. Sen sijaan lapset, joita luokkakaverin kuolema varmasti koskettaa monin aikuisille tavoittamattomin tavoin, jäävät sivuun aikuisten omien ongelmien ja tunteiden keskellä. Lykke voisi nousta kuvauksen keskiöön, mutta jääkin aikuisten tuupittavaksi ja uteliaisuuden kohteeksi. Mitä tytön mielessä liikkuu ja mitä oikeastaan tapahtui?
Kaikilla on paljon kysymyksiä, mutta tästä ei muodostukaan skandaalimainen murha- tai rikosmysteeri tai jonkinlainen moraalitutkielma koulumaailmasta. Kyse ei olekaan siitä, tappoiko Lykke Jamien vahingossa tai tahallaan vaan siitä, miten aikuiset ihmiset toimivat ja puhuvat, tai eivät toimi tai puhu. Mitkä ovat ne välineet, joilla ihmiset selviävät tyrmistyttävässä tragediassa? Mitä yhteisössä tapahtuu? Millaisia paineita tilanne kenellekin aiheuttaa?
Beware of Children (Barn, Norja 2019). Käsikirjoitus ja ohjaus: Dag Johan Haugerud. Rooleissa mm. Henriette Steenstrup, Jan Gunnar Røise, Thorbjørn Harr.
Proxima – kunnianhimoisia toiveita ja kipeää luopumista
Kunnianhimo, unelmien toteutuminen ja äidinrakkaus repivät Sarahia (Eva Green) eri suuntiin. Hän on astronautti ja saa kuulla pääsevänsä ensimmäiselle avaruuslennolle. Alkaa raskas koulutusjakso. Fyysisestä rasituksesta Sarah selviää, mutta miten valmistautua jättämään pieni tytär kokonaiseksi vuodeksi, jonka lento kestää? Totinen ja herkkä elokuva ei niinkään sirise ja säksätä avarauusteknologiaa vaan miettii äidin, yksinhuoltajan ja naisen kohtaamia haasteita työssä, johon muiden kuin miesten ei ilmeisesti ajatella vieläkään sopivan.
Sarah ponnistelee selvitäkseen epäilyksistä, joita hänen kykyihinsä kohdistuu. Etenkin lennon kapteeniksi valmistautuva Mike (Matt Dillon) suhtautuu kollegaansa ylenkatseellisen ja vähättelevän asenteellisesti.
Proximan rytmi ja maailma on rauhallinen ja realistinen. Kamera vaappuu ja realistisuuden tuntua lisää tieto, että Sarahin koulutusjaksoa on kuvattu aidossa astronautteja työhön valmistavassa ympäristössä.
Eva Green on hyvä valinta yhtä aikaa varmaksi ja tasapainoiseksi mutta kuitenkin isojen päätösten ja epäilysten keskellä herkäksi Sarahiksi. Lopputekstien lomassa nostetaan esiin naisastronautteja, joista moni ansaitsisi oman elokuvansa.
Proxima (Ranska, Saksa 2019). Ohjaus: Alice Winocour. Käsikirjoitus: Jean-Stéphane Bron, Alice Winocour. Rooleissa mm. Sandra Hüller, Matt Dillon, Eva Green.
It must be Heaven – maailmasta vinosti ja lämpimällä huumorilla
Herra Suleiman tarkkailee maailmaa yhtä aikaa ilmeikkäästi ja jokseenkin eleettömästi. Hän istuu kahvilan terassilla, kulkee kaduilla ja puistoissa, katselee hääräileviä poliiseja – tuijottaa tilanteita, joiden keskelle kulkeutuu.
Palestiinalainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Elia Suleiman kertoo palestiinalaisesta ohjaajasta Elia Suleimanista, joka etsii rahoitusta uudelle Palestiinasta kertovalle elokuvalleen ja reissaa siksi Pariisiin ja New Yorkiin. Suleiman ei paljon puhu ja hymyileekin ehkä vain kerran koko elokuvan aikana, silloinkin pöydällä tepastelevalle pikkulinnulle. Puhumisen hoitavat muut, ja monologit tuntuvat höpötykseltä Suleimanin ympärille muodostuneessa tarkkailevassa vaiteliaisuudessa.
Maailma näyttäytyy Suleimanin kautta hupaisana sarjana toisistaan irrallisia ja vähän hassujakin tilanteita ja erikoisia kohtaamisia, joita Suleimanin läsnäolon kautta sävyttää lämmin huumori. Toisaalta usein kaduilla on läsnä poliiseja ja rettelöinnin aihetta etsivän näköisiä joukkioita. Yhdysvaltalaisessa kaupassa aseita ostetaan kuin perunoita tai leipää, ja puistossa voi joutua keskelle virkavallan takaa-ajo-operaatiota. Palestiinalaiset tässä maailmassa ovat erikoisuus, jonka vuoksi newyorkilainen taksikuski menee vähän sijoiltaan. He ovat sivustakatsojia, tarkkailijoita ja kuitenkin läsnä.
It Must Be Heaven (Kanada, Palestiina, Qatar, Ranska, Saksa, Turkki 2019). Käsikirjoitus ja ohjaus: Elia Suleiman. Rooleissa mm. Elia Suleiman, Gael García Bernal.
