Pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö, kansikuva.

Pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö  – klassikkokäännös, vainko munkeille?

Niin ihailtavaa kuin erakkomunkkien yksinäisyydessään harjoittama kilvoittelu olikin, alkoi 300-luvun alkupuolella myös sosiaalisempi uskonelämä herättää kiinnostusta. Yhteisössä toimimiselle tarvittiin kuitenkin sääntöjä, joihin sen jäsenten oli sitouduttava.  Pyhän Basileios Suuren laajaa luostarisääntöä pidetään vielä nykyäänkin ortodoksisten luostareiden peruskirjana. Niinpä onkin luonnollista, että teoksen suomennoksen kustansi  Valamon luostari 2016. Suomennoksen on tehnyt Fevronia Orfanos ja se näyttää muutaman alaviitteen perusteella tehdyn englannin kielestä. Kirjan johdanto lienee myös Orfanoksen. Kielenhuollon on tehnyt Leena Tolkki-Tammi. Kirja on sidottu ja sen kuvituksena on käytetty Valamon luostarin vanhojen käsikirjoitusten värikuvia. Kirjassa on tummanvihreä kirjanmerkkinauha. Samaa vihreää ovat sisäkannet ja otsikoiden ja sivunumeroiden koristelut. Kirja on kuin ikoni. 

Johdannossa käydään läpi Basileios Suuren (330 – 379) elämänvaiheita ja avataan joitakin kohtia luostarisäännöstä. Useimmissa asioissa kohtuullisuus näyttäisi olevan Basileioksen päämääränä, mutta on myös asioita joissa hän on ehdottoman jyrkkä. Luostarit eivät saisi olla liian suuria, paastot eivät liian ankaria, mutta ulkomaailmasta irrottautumisen tuli olla täydellistä, samoin itsehillinnän. Eräs sääntöjen perusajatus näyttäisi olevan, ettei munkki saisi tehdä mitään niin huomiotaherättävästi, että se aiheuttaa toisissa munkeissa tunnereaktion, mikä on osoitus Jumalasta vieraantumisesta. Johdannossa sanotaan, että   Pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö olisi ollut myös Benedictus Nursialaisen (400 – 500 luvuilla) 500-luvulla kirjoittaman Pyhän Benedictuksen luostarisäännön mallina, mutta teoksen suomennokseen tehdyissä runsaissa selityksissä Basileiosta ei mainita kertaakaan. Tosin selitykset ovat pääasiassa termeihin liittyviä. 

Cicero. Kuva: Wikipedia.

Cicero. Kuva: Wikipedia.

Basileios on kirjoittanut sääntönsä kysymysten ja vastausten muotoon, mikä tekee niistä  jutustelun omaisia, vaikka hän ei olekaan niin tuttavallinen kuin esimerkiksi Cicero (106 – 43 eaa.) dialogin muotoon puetuissa tutkielmissaan. Kysymyksiä on kaikkiaan viisikymmentäviisi ja niihin annetaan eripituisia vastauksia.

Kun luostarisääntöjä vertailee, löytyy niistä paljonkin yhtäläisyyksiä, mikä on ymmärrettävää koska luostareissa keskityttiin ainoastaan Jumalan ylistämiseen ja nöyrään palvelemiseen. Tässä Basileios näyttää olevan Benedictusta enemmän huolissaan jo pienistäkin häiriötekijöistä, joita sitten pyrkii säännöillään eliminoimaan. Nykylukijasta voi tuntua kummalliselta, että hyvin tehdyn työn suorittamisessa piilee vaara langeta ylvästelyyn ja toisaalta se herättää muissa kateutta. Molemmissa luostarisäännöissä puhutaan tässä yhteydessä munkkien ”nurinasta”. Ns. ammatinvalinnasta Basileios kirjoittaa näin:

”Vaikka kysymyksessä olisi luostariyhteisössä sallittu ammatti, kenenkään ei pitäisi ryhtyä harjoittamaan ammattia, jossa hän on omasta mielestään taitava, tai ammattia, jonka hän itse haluaisi oppia. Sen sijaan hänet pitäisi ohjata ammattiin, johon hänet katsotaan sopivaksi. Se, joka kieltää itsensä ja työntää omat toiveensa täysin syrjään, ei tee sitä, mitä itse haluaisi, vaan sen, mitä hänet määrätään tekemään. Ei olisi myöskään järkevää, että hän itse valitsisi sen, minkä olettaa olevan hyvää ja hyödyllistä, koska hän on peruuttamattomasti luovuttanut määräysvallan itsestään muille. He antavat hänelle tehtävän, johon he Kristuksen nimessä katsovat hänen sopivan. Se, joka valitsee oman toiveensa mukaisen tehtävän, asettuu alttiiksi monenlaisille syytöksille. Ensinnäkin häntä voidaan syyttää itseriittoisuudesta, toiseksi tietyn ammatin valitsemisesta maallisen kunnian tai hyödyn tavoittelun tai muun vastaavan syyn takia, ja kolmanneksi häntä voidaan syyttää helpomman tehtävän valitsemisesta pelkästä laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä.”

Basileioksen sanoista saa kuvan, että hän on hyvin epäluuloinen munkkien tarkoitusperistä. Tuntuu oudolta, ettei munkki saisi tehdä sellaista työtä jonka tuntee omimmakseen ja yrittää siinä parastaan. Keskinkertaisuus olisi siis hyve kaikessa ulospäin – toisille näyttäytyvässä, tekemisessä. Toisaalta, arvostellessaan erakkomunkkien elämää, Basileios näkee heidän kohdallaan vaarana, ettei heillä ole ulkopuolisia arvioitsijoita tekemisistään ja voivat siten sokeutua luulemaan itsestään liikoja.

Basileios varoittaa myös vieraskoreudesta kun munkille tulee luostariin vieraita, tässäkin voi sortua turhamaisuuteen ja miellyttämisenhaluun. Basileioksen reetorin koulutus sekä perehtyneisyys filosofiaan näkyy kautta linjan hänen esityksessään, mutta tulee erityisesti ilmi sairaanhoitoa koskevissa ohjeissa. Samoin kuin Benedictus, hänkin kertoo miten sairaanhoito on järjestettävä, mutta vertaa sitä ennen kaikkea sielunhoitoon. ”Sen takia koko elämäämme ohjaava Jumala on suonut meille lääketieteen menetelmät mallina sielun parantamiselle”, hän kirjoittaa. Basileioksen kuvauksissa ”lääketieteen menetelmistä” on havaittavissa hippokraattisia näkemyksiä: 

”Ruumiillisen sairauden parantamiseksi on tärkeää poistaa ruumiiseemme kuulumattomat elementit ja lisätä se, mikä puuttuu. Sielun sairastaessa meidän täytyy vastaavasti vapauttaa itsemme siitä, mikä on sielulle vierasta, ja omaksua se, mikä on sielun olemuksen mukaista, sillä ”Jumala on luonut ihmiset suoriksi” (Saarn. 7:29).”

Tässä, kuten koko luostarisäännössä, Basileios perustelee sanomaansa aina sopivalla Raamatun lauseella, useimmiten Paavalilla. Mutta vaikka lääketiede onkin ”Jumalan suomaa”, siihen ei kuitenkaan tule luottaa liikaa, koska ”sairaus on usein rangaistus synneistämme”. Ehkä julmimmin tämä tulee ilmi tapauksessa, jossa avioliitossa oleva henkilö haluaisi liittyä luostariyhteisöön, mutta puoliso ei anna siihen suostumusta. Tällöin: ”Herra on taivuttanut hyvinkin uppiniskaisia ihmisiä, monissa tapauksissa jopa ruumiillisen sairauden avulla, antamaan suostumuksensa oikeaan päätökseen.” Basileios näyttää siis tietävän todellisia esimerkkejä tällaisesta.

Lopuksi vielä Basileioksen käsityksistä orjuudesta. Kysymykseen ”Voiko luostari antaa turvapaikan orjille?”, hän vastaa:

”Kaikkia isännälleen kuuluvia orjia, jotka etsivät turvapaikkaa uskonnollisesta yhteisöstä, pitäisi nuhdella ja heidät pitäisi lähettää takaisin isännilleen siinä tapauksessa, että nämä ovat luonteenlaadultaan ystävällisiä.”

Basileios perustelee näkemystään käyttäen esimerkkinä Paavalia, joka lähetti Onesimoksen takaisin Filemonille (Filem. 1:10-12). Jatkossa Basileios käsittelee myös tapausta, jossa on ”ilkeä isäntä, joka antaa laittomia määräyksiä ja pakottaa orjansa rikkomaan todellisen isännän, Herramme Jeesuksen Kristuksen käskyjä.” Tällaisessa tapauksessa ”velvollisuutemme on asettua vastustamaan häntä”, ettei teko ”saattaisi Jumalan nimeä häpeään”. Basileioksen vastaus päättyy sanoihin:

”Vastalausettamme voidaan perustella silloin, kun orja alistuu kantamaan kärsimyksensä siksi, että tottelee mieluummin Jumalaa kuin ihmisiä, niin kuin on kirjoitettu (ks. Ap.t. 5: 29), tai kun ne, jotka ovat antaneet hänelle turvapaikan, alistuvat Jumalan tahdon mukaisesti kestämään koettelemuksia hänen puolestaan.”

On aika kertoa, miksi kirjoitukseni otsikossa kysytään ”vainko munkeille?” Kuvailin myös alussa  Pyhän Basileios Suuren laajan luostarisäännön ulkoasua kauniiksi. Tähän liittyneekin se seikka, ettei kirjaan ole tehty muutamaa alaviitettä lukuun ottamatta selitysosaa. Näyttää, että kirja onkin tarkoitettu ensisijaisesti munkkien käyttöön. Kokonsa puolesta se ehkä mahtuisi kaavun taskuun. Tavallinen lukija, ei-munkki, kuitenkin kaipaisi joihinkin asioihin lisäselvitystä ja taustatietoa. Eräs tällainen kohta, ainakin itselleni, on, tuo orjuutta koskeva lopputoteamus. Jää epäselväksi, mitä tuo ”vastalause” oikein tarkoittaa. Olen käyttänyt vertailukohtana Pyhän Benedictuksen luostarisääntöä ja sanoin sen sisältävän hyvinkin laajan selitysosan. Suomennoksen lukijalle osoitetuissa alkusanoissa todetaan käännöksen syntyneen ”Pyhän Benedictuksen hengessä tiivistä yhteistyötä tehden” ja työhön on osallistunut kaikkiaan seitsemäntoista Helsingin yliopiston opiskelijaa. Toimitustyön ovat tehneet Tuija Ainonen ja Maiju Lehmijoki-Gardner, joka on laatinut myös selitysosan. Kirjan sivumäärästä liki puolet on johdantoa ja selityksiä, mikä tekee siitä ei-munkille hyvin informatiivisen.  Se, että Valamon luostarin kustantaman kirjan kohdalla on päädytty toisenlaiseen ratkaisuun, johtunee siitä, että se on toisaalta haluttu pitää helppolukuisena ilman alituista selailua, mutta myös sopivan kokoisena käyttöesineenä – näitä se onkin.

Lähteet:

Pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö. Suom. Fevronia Orfanos. Valamon luostari, 2016.

Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Toim.  Tuija Ainonen ja Maiju Lehmijoki-Gardner, suom. työryhmä. Basam Books. Helsinki, 2010.

 

Artikkelikuvassa: Pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö, kansikuva.


Markku Kailaheimo

Kirjoittaja

Olen kontiolahtelainen kirjailija, s.1956, ja minulta on ilmestyneet esseekokoelmat Kirjoituksia stoalaisuudesta (Kirjokansi, 2015) ja Brutuksesta - stoalaisesseitä (Kirjokansi, 2016). Esseet ovat populaarifilosofiaa ja olen ei-akateeminen filosofian harrastaja.


'Pyhän Basileios Suuren laaja luostarisääntö  – klassikkokäännös, vainko munkeille?' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.