Professori Reijo Työrinoja menehtyi vakavan sairauden murtamana 18.11. 2023, 75 vuoden iässä.
Poliisinpoika Rexi ponnisti kansainvälisen teologian areenalle Tampereelta. Hänen varhaisvuosiensa elämää on kuvattu Matti Asseri Nybergin nuorisokirjassa Palokärjen huuto (Karisto 1980) jonka yhden päähenkilön esikuva hän oli.
Toimittuaan pappina Hangossa ja Puolustusvoimien palveluksessa Työrinoja tuli professori Tuomo Mannermaan kutsumana Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen opettajaksi. Kutsuun vaikuttivat Työrinojan taito ihmistuntemuksen alalla, mutta erityisesti opintomenestys niin teologian, filosofian kuin psykologiankin aloilla, joista hän suoritti korkeimmat arvosanat. Erityisesti hänen pro gradunsa herätti akateemikko Georg Henrik von Wrightin arvostavan huomion.
Väiteltyään Ludwig Wittgensteinin uskonnollista kieltä koskevista käsityksistä väitöskirjallaan Uskon kielioppi Työrinoja herätti laajaa ja kansainvälistä huomiota esittämillään näkökannoilla. Erityisesti väitöskirjan loppuosa uskonnollisia kuvia koskevista huomautuksista on edelleen ajankohtainen. Huomautusten mukaan uskonnollisen kielen peruselementit ovat kuvia, joiden ”taakse ei voi mennä”, ne ovat analysoimattomia. Jos jollakulla on mielessään esimerkiksi viimeisen tuomion kuva, tämä värittää hänen elämänasennettaan, mutta hänellä ei ole argumentatiivisia välineitä puolustaa kuvan todellisuuspohjaisuutta. Tämä vaatisi kuvan taakse suoritettua metahyppyä.
Ajan mittaan ensin yliassistentiksi ja sitten systemaattisen teologian apulaisprofessoriksi ja systemaattisen teologian laitoksen esimieheksi edenneen Työrinojan kanta ajankohtaisiin uskonnonfilosofiin vaihtoehtoihin oli selkeä. Uskonnon maailmankuvallisuutta korostaneen Richard Swinburnen kanta oli liian rationalistinen, ja uskonnon koko keskustelun ulkopuolista ja irrationalistista kantaa puolustaneen D. Z. Phillipsin kanta oli liian irrationalistinen.
Yhdessä Simo Knuuttilan ja Heikki Kirjavaisen kanssa Työrinoja muodosti filosofisesti asennoituneen uskonnontutkimuksen tieteellisesti vastaansanomattoman kolmikon. Jokaisella sen jäsenellä oli toisiaan täydentävä tärkeä, tasa-arvoinen osuus. Tämän kolmikon voimasta Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksesta muodostui yksi maailman johtavista uskonnonfilosofian ja keskiajan aatehistorian tutkimuskeskuksista.
Pian Wittgensteinin käsityksiä käsitelleen väitöskirjansa jälkeen Työrinoja keskittyi lähinnä keskiajan filosofisen teologian tutkimukseen. Suosioon nousi esimerkiksi Duns Scotuksen ajattelu. Työrinoja teki selkeää ja analysoivaa työtä, jossa osoitettiin esimerkiksi 1300-luvun ajattelun käsitteellisiä edellytyksiä tieteelliselle innovatiivisuudelle sekä artifikaalisen ja luodun eroon liittyville näennäisille erotteluille.
Reijo Työrinoja tunsi Tuomas Akvinolaisen ajattelun perinpohjin. Hänen kohtuullisen suppeasta artikkelistaan aiheesta professori Teinonen lausui, että olisi voinut hyväksyä sen sellaisenaan väitöskirjaksi. Työrinojan laatikoissa on tosin myös laajempi Akvinolaisen ajattelun yleisesittely- ja analyysi. Työrinoja kontribuoi myös Luther-tutkimusta erittäin subtiililla artikkelillaan Lutherin kieltä koskevan näkemyksen analyysillä. Sen mukaan Luther oli ajatellut, että uskovaiset tuntevat uskonnollisen kielen syntaksin, mutta ei sen semantiikkaa. Uskonnollinen kieli on Kaanaan kieltä, uusia sanoja ja uusia lauseita, joita toistellaan, mutta joiden merkitysoppi jää hämäräksi.
Työrinoja oli ehkä kolmikosta Knuuttila-Kirjavainen-Työrinoja herkkätuntoisimmin suuntautunut. Hänen kiiinnostuksenkohteensa lähenivät pikemminkin Duns Scotuksen tyyppistä ensi kuulemalta vaikeasti omaksuttavaa kamarimusiikkia kuin William Ockhamin tapaista melodiikkaa, joskin hänen kirjoitustyylinsä oli lähempänä jälkimmäistä. Työrinojan henkilökohtaiset kiinnostukset liittyivät aloihin, joita voisi ehkä sanoa teologiseksi estetiikaksi.
Hän oli vetten laineittein ystävä ja omistautunut perheenisä, joka kriittisellä tavallaan eli ihmisystävänä elämän monimutkaisten ja usein vaikeiden verkostojen seitissä.
Hänen viimeisimmäksi julkaisukseen jäi Tuomas Akvinolaisen Summan keskeisten enkeleitä koskevien kvestioiden suomennos valaisevine esipuheineen ja täydentävine selityksineen. Teos on raudanlujaa kuin vanhan ajan kyläsepän takoraudasta takomaa ammatti-ihmisen kynänjälkeä.
Tuomas totesi, että enkelin liike on sellaista, että sen ei matkallaan Milanosta Roomaan ole tarvis pysähtyä Ravennassa. Näin liikkui myös Rexin mieli. Ja Tuomas opetti, että suojelusenkelin keskeinen tehtävä on opastaa sielua kuoleman jälkeisessä pimeydessä.
Reijo Työrinojan kuva: Esko Jämsä/Kirkko ja kaupunki.
