Luin Helsingin Sanomista jutun uusperheiden avioitumisinnon lisääntymisestä. Juttu lämmitti mieltäni, sillä ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
Jutussa oli yksi hauska detalji, joka osoittaa, kuinka vaikeaa ulkopuolelta on ymmärtää kirkolliskokouksen käsittelyjä. Oheinen lainaus pisti hieman silmään.
”Uusperheen vihkikaava hyväksyttiin kirkon käsikirjaan viime vuonna. Anne ja Petri Fastin häissä se oli käytössä.
Rakas kirkolliskokous päätti kuitenkin tähän liittyvän edustaja-aloitteen suhteen (EDA 2/2014) :”
- ”jättää aloitteen raukeamaan Kirkollisten toimitusten kirjaan tehtävien muutosten osalta,
ja - lähettää aloitteen esityksen vihkitoimituksissa käytettävän lisämateriaalin valmistamiseksi kirkkohallitukselle jatkotoimenpiteitä varten”
Mistä HS:n jutussa on sitten luultavasti kyse? Näyttäisi siltä, että jutussa on mennyt sekaisin kirkkokäsikirjan materiaali ja muu materiaali, jota vihkimisissä voidaan käyttää.
Juttu herätti kuitenkin laajemman pohdinnan siitä, miten kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöstä päästään tarpeen tullen ohi luovilla ratkaisuilla.
Pragmatistina iloitsen käytetystä ratkaisusta, sillä kuten käsikirjavaliokunta omassa mietinnössään toteaa:”… Kirkkokäsikirjan muuttaminen on hidas ja monivaiheinen prosessi”. Käytännössä siis tämä vaatii kaksi eri täysistuntoa, joissa jälkimmäisessä on saatava ¾ enemmistö. Kyse on kirkollisesta perustuslain säätämisen järjestyksestä, joka valitettavasti on melkein aina edessä, kun kirkolliskokouksen pitäisi tehdä jotain tärkeätä.
Legalistina en voi olla kuitenkin kysymättä, eivätkö uudet materiaalit juuri nimenomaan kuulu osaksi kirkkokäsikirjaa? Joissain muissa keskusteluissa nimittäin annetaan välillä ymmärtää, että kirkkokäsikirjan ulkopuolella on sellainen pimeys, että sinne ei papin tule mennä.
Jännää on, että perustevaliokunnan lausunnossa käsikirjavaliokunnalle todellakin todetaan: “Aloitteessa esitettyjä lisäyksiä vihkikaavaan ei voida pitää luonteeltaan tällaisena lisämateriaalina, vaan ne ovat muutoksia toimituksen keskeisiin kohtiin. Kysymysvaihtoehtojen lisääminen vaatisi määräenemmistöpäätöksellä tehtävän muutoksen kirkollisten toimitusten kirjaan.”
Nyt kuitenkin tullaan asian suhteen mielenkiintoiseen kohtaan eli siihen, miten käsikirjavaliokunta käsitteli omassa mietinnössään perustevaliokunnan lausuntoa. Syystä tai toisesta käsikirjavaliokunta ohittaa täysin perustevaliokunnan huomion määräenemmistöstä.
Kirkolliskokouksen lopulliseksi päätökseksi tulee kirkkohallitukselle annettu tehtäväksianto tuottaa lisämateriaalia vihkimisiä varten. Käytännössä myös kirkolliskokous antoi varsin vapaan luvan papistolle käyttää kirkollisissa toimituksissa niiden ulkopuolista materiaalia. Alun HS:n uutisen virhe siis on lopulta aika marginaalinen. Seurakuntalaisten näkökulmasta varmaan on aika merkityksetöntä, ovatko vihkitoimituksessa käytetyt tekstit kirkkokäsikirjassa vai erillisessä materiaalissa, jos niitä voidaan käyttää samalla tavalla.
Yksi asia jää kutkuttamaan mieltä. Myös siinä toisessa jutussa voidaan epäilemättä ohittaa potentiaalinen määräenemmistölukko…
