Pyhä Polykarpos. Kuva: Wikipedia.

Polykarpoksen kirje ja sen teksti

Matka käsikirjoitusten historiaan ja kohti alkutekstiä

”Kahdeksankymmentäkuusi vuotta olen palvellut häntä, eikä hän ole tehnyt minulle mitään väärää. Kuinka voisin herjata kuningastani, joka pelasti minut?”[1] Polykarpoksen marttyyriossa (9.3) Smyrnan piispa vastaa näillä sanoilla käskynhaltijalle, joka vaatii häntä kieltämään uskonsa. Sanailun jälkeen Polykarpos tuomitaan kuolemaan roviolla.

Juuri tämän kohdan perusteella tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että Polykarpos kuoli poikkeuksellisen vanhana. Keskustelua käydään vain siitä, viittaavatko 86 vuotta hänen syntymäänsä vai kasteeseensa. Perinteisesti Polykarpoksen on päätelty syntyneen noin vuonna 70 (siis Jerusalemin hävityksen aikoihin), ja hänen kuolemansa vastaavasti on ajoitettu vuosiin 156/157. Toisen, kasvavaa suosiota saavuttavan näkemyksen mukaan kumpaakin ajankohtaa olisi lykättävä kymmenisen vuotta myöhemmäksi. Joka tapauksessa Polykarpoksesta tuli kristitty hyvin varhain. Hänen hengellinen aktiivisuutensa johti hänet vauraan kotikaupunkinsa Smyrnan (Izmir, Turkki) kristillisessä yhteisössä ensin presbyteeriksi, sitten piispaksi ja lopulta marttyyriksi. Vaikka Polykarpoksen marttyyrio on monessa suhteessa legendaa ja sen ajoituksesta kiistellään, se kertoo yhtä kaikki Smyrnan piispan erinomaisesta jälkimaineesta.

Ennen kuin siirryn itse aiheeseen, kerron olennaiset asiat Polykarpoksesta ja hänen ainoasta meille säilyneestä kirjeestään.

Smyrnan vahva mies

Smyrnan seurakunta perustettiin todennäköisesti Paavalin Vähän-Aasian lähetystyön aikana tai pian sen jälkeen. Tiedämme, että paikalliset kristityt olivat köyhiä ja sosiaalisesti vaikeassa asemassa, koska Ilmestyskirjan kirjoittaja ylistää Smyrnan seurakunnan vahvaa uskoa ja viittaa heidän suhteeseensa paikalliseen synagogaan (Ilm. 2:9): ”Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi – sinun, joka kuitenkin olet rikas. Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi, vaikka eivät ole – Saatanan synagogaa he ovat!”

Ilmestyskirjan visionäärinen kirjoittaja varoittaa Smyrnassa olevia uskovia myös kärsimyksestä ja vainosta, jota he joutuvat kestämään lähitulevaisuudessa (jakeet 10–11). Tämä on välähdys kristillisen yhteisön tilanteesta keisari Domitianuksen (81–96) vallan aikana ensimmäisen vuosisadan loppupuolella, vaikka varsinaisista vainoista tuohon aikaan ei ole muita todisteita. Voimme joka tapauksessa päätellä, että Polykarpos sai kokea kristillisen yhteisön vahvistuneen huomattavasti noista ajoista.

Lugdunumin (Lyon, Ranska) piispa Irenaeus, kirkkohistorioitsija Eusebios (Hist. eccl. 4.14) ja niin sanotut Harrisin fragmentit kertovat meille, että nuori Polykarpos tunsi Johanneksen – mikä tarkoittaa joko apostolia tai vanhinta. Irenaeus sanoo, että Johannes ”Herran oppilas” eli Efesoksessa keisari Trajanuksen aikaan asti (Adv. haer. 3.3.4), kun taas Papias mainitsee presbyteeri Johanneksen (Eusebius, Hist. eccl. 4.39.4). Koska on hyvin epätodennäköistä, että apostoli Johannes olisi toiminut aktiivisesti Vähä-Aasiassa, muuten tuntematon presbyteeri Johannes on tässä yhteydessä huomattavasti uskottavampi vaihtoehto.

Perimätieto vahvistaa käsityksen, jonka mukaan nuori Polykarpos oli hyvin aktiivinen kristitty, ja osoittaa, että Smyrnan yhteisöllä oli hyvät yhteydet muihin kristillisiin yhteisöihin. Irenaeus (Adv. haer. 3.3.4) kertoo Polykarpoksen tavanneen Markionin ja nimittäneen tätä ”Saatanan esikoiseksi”. Hän mainitsee samassa kohdassa myös Polykarpoksen kirjoittaneen filippiläisille ”erinomaisen kirjeen”, josta selviää ”uskon luonne ja totuuden julistus” niille, jotka ”välittävät omasta pelastuksestaan”. Kuten tuonnempana selvitän, Eusebios puolestaan lainaa Polykarpoksen kirjettä (Hist. eccl. 3.36.14–15; Pol. Fil. 13).

Ignatioksen kirjeiden niin sanotun toisella vuosisadalla syntyneen keskimmäisen resension (the middle recension)[2] mukaan roomalaisten sotilaiden vangitsema ja marttyyrikuolemaansa kohti Roomaa kulkenut Ignatios vieraili Smyrnassa (MIgn. Magn. 15) ja kirjoitti paitsi kuudelle seurakunnalle myös Polykarpokselle (MIgn. Pol.). Näiden Apostolisten isien kokoelmaan luettujen Ignatioksen seitsemän kirjeen aitoudesta on kiistelty 1600-luvulta alkaen. Viime aikoihin saakka useimmat tutkijat ovat pitäneet näitä kirjeitä aitoina, ja ne on tavallisesti ajoitettu Antiokian piispoista tunnettua listaa seuraten keisari Trajanuksen ajan lopulle 110-luvulle. Epäaitouden kannattajat puolestaan sijoittavat ne useimmiten 160-luvulle. Koska Irenaeus tunsi nämä kirjeet, ehdoton takaraja ajoitukselle on vuosina 177/178, joihin hänen teoksensa Adversus haereses synty on ajoitettu.

On siten epävarmaa ja kiistanalaista väittää, että Ignatioksen kirjeiden kuvaus Antiokian piispan viimeisestä matkasta, maininnat Vähän-Aasian yhteisöistä sekä Ignatioksen ja Polykarpoksen välisistä suhteista ynnä kaikesta muusta kuvaisivat tuoreeltaan todellista historiallista tapahtumasarjaa. Yhtä kaikki: vaikka Ignatioksen seitsemää kirjettä olisi syytä pitää 160-luvulla syntyneinä väärennöksinä, ne todistavat kummankin miehen nauttimasta suuresta arvonannosta Vähän-Aasian kristittyjen parissa.

Eusebios (Hist. eccl. 5.24) kertoo, että Polykarpos kävi vanhoilla päivillään Roomassa piispa Aniketoksen luona selvittämässä itäisen ja läntisen kirkon välistä kiistaa pääsiäisen vietosta. Polykarpos ja Vähän-Aasian kristityt yleensä kannattivat käytäntöä, jonka mukaan pääsiäistä vietettiin juutalaisen Nisan-kuun 14. päivänä viikonpäivästä riippumatta, kun taas länsimaiset kristityt juhlivat sitä mieluummin seuraavana sunnuntaina. Vierailu päättyi rauhanomaiseen erimielisyyteen. Irenaeus (Adv. haer. 3.3.4) kertoo, että Roomassa ollessaan Polykarpos käännytti monet valentinolaiset ja markionilaiset takaisin ”apostoliseen totuuteen”. Rooman vierailunsa jälkeen Polykarpos palasi kotikaupunkiinsa Smyrnaan, jossa hän kuoli marttyyrina.

Polykarpoksen kirje: näköala toisen vuosisadan kristittyjen elämään

Skandaali Filippin kristillisessä yhteisössä: vanhimpien joukkoon valittu mies nimeltä Valens oli käyttänyt asemaansa väärin ja kavaltanut yhteisön varoja. Syvästi järkyttyneet ja suuttuneet yhteisön jäsenet olivat erottaneet Valensin sekä tehtävästään että seurakunnasta. Koska heillä ei ollut omaa piispaa, he päättivät kysyä neuvoa Smyrnan piispa Polykarpokselta, jonka he tunsivat hyvin entuudestaan ja johon he saattoivat luottaa enemmän kuin keneenkään muuhun. Niinpä he kirjoittivat tälle hyvin tuohtuneen kirjeen, jossa he kertoivat Valensin ja hänen vaimonsa tapauksesta ja hakivat vahvistusta ratkaisulleen erottaa heidät seurakunnan yhteydestä. Filippin vanhimmat muotoilivat kirjeen valmiiksi ja panivat lähetin matkaan. Polykarpos sai kirjeen ja kirjoitti vastauskirjeen, joka on säilynyt jälkipolville.

Kirjettä lukiessaan Polykarpos kokee järkytyksen. Asian arkaluontoisuuden vuoksi hän ei vastauskirjeessään kuvaa tapausta suoraan, mutta hänen sanankäänteistään tutkijat ovat voineet rakentaa varsin selvän kuvan yllä kuvatusta tapahtumien kulusta. Polykarpoksen arvovallasta voi päätellä, että hän oli vakiinnuttanut asemansa Smyrnan piispana jo kauan ennen tätä tapausta.

Hän haluaa alkutervehdyksensä jälkeen sanoa selvin sanoin, että hän ei ole omatoimisesti tarttunut aiheeseen vaan että filippiläiset itse olivat provosoineet häntä kirjoittamaan heille ”vanhurskaudesta” (3.1: ἀλλ᾿ ἐπεὶ ὑμεῖς προεπηλακίσατέ με; tästä käsikirjoitusten oikeana pidettävästä lukutavasta vielä tuonnempana). Niinpä hän pääsee suopeasävyisen alun jälkeen itse asiaan. Vaikka filippiläiset ovat varsin ymmärrettävästi menettäneet malttinsa skandaalin vuoksi, Polykarpos kirjoittaa rauhalliseen sävyyn. Me emme voi tietää, olisiko hän kyennyt säilyttämään mielenmalttinsa, jos jotakin samanlaista olisi sattunut hänen omassa yhteisössään.

Vastauksessaan Polykarpos lainaa paljon erityisesti Paavalin kirjeitä, koska filippiläiset näyttävät vedonneen niihin. Tuskin on sattumaa, että hän juuri provosoinnista mainittuaan sanoo, ettei ryhdy kilpailemaan Paavalin kanssa (3.2): ” …Sillä enhän minä eikä kukaan kaltaiseni voi yltää samanlaiseen viisauteen kuin autuas ja kunnianarvoisa Paavali.” Kirjeen loppupuolella paljastuu, miksi Polykarpos kirjoittaa näin.

Auttaakseen filippiläisiä miettimään tapausta uudestaan Polykarpos haluaa heidän katsovan ensin kokonaisuutta. Hän haluaa osoittaa, että Valensin aiheuttama kriisi ei koske vain yhtä syntiä tehnyttä henkilöä, vaan koko yhteisöä. Niinpä Polykarpos kirjoittaa seurakunnan vanhurskaasta elämästä, aloittaen viittauksella Valensin syntiin ahneuteen (4.1) ja siirtyen sitten yhteisön eri ryhmiin: vaimoihin (4.2), leskiin (4.3), diakoneihin (5.2), nuoriin ja neitsyisiin (5.3) sekä presbyteereihin (6.1). Kristuksen lihaksitulemisen kiistävän harhaopin kuvaus luvussa 7 ei liity Valensin tapaukseen, mutta sillä on suuri merkitys yhteisön yhtenäisyyden kannalta, samoin sillä, että kaikki elävät horjumatta uskossa ja oikeamielisyydessä (luku 8–10). Polykarpos tajuaa hyvin, että skandaali korkeita eettisiä arvojaan julistavassa kristillisessä yhteisössä on omiaan lietsomaan pahoja puheita ja ivallisia reaktioita ulkopuolisissa (vrt. 10.2-3: ”… jottei Herraa pilkattaisi teidän takianne”).

Polykarpos valmistaa filippiläisiä pitkin matkaa siihen, minkä hän sanoo lopulta suoraan: Valensin ja hänen puolisonsa on ensin tehtävä todellinen parannus, ja sitten filippiläisten tulee kutsua heidät takaisin seurakunnan yhteyteen (11.4). Heitä ei tule pitää vihollisina, vaan heidät pitää kutsua takaisin hauraina ja eksyneinä jäseninä, jotta koko yhteisö pelastuisi.

Ongelmaa käsitellessään Polykarpos panee arvovaltansa peliin nojautumalla yhteen tiettyyn Paavalin lausumaan (vrt. edellä mainittu jae 3.2). Siksi hän kirjoittaa oudosti kevyen ironisesti (12.1; Ef. 4:26): ”Olen varma, että olette hyvin perehtyneet pyhiin kirjoituksiin ja ettei mikään ole jäänyt teiltä huomaamatta − minusta ei tosin voi sanoa samaa. Kuten kirjoituksissa sanotaan: ’Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.’”

Miten filippiläisten kirjaviisaus ja Paavalin kirjeiden käyttö olisi tässä yhteydessä ymmärrettävä? Vastausta täytyy hakea heidän mahdollisuuksistaan argumentoida Paavalilla Valensin ja hänen vaimonsa yhteisöstä erottamisen puolesta. Oletan, että jotkut seurakunnassa ovat vaatineet näiden radikaalia ja lopullista erottamista yhteisöstä. Ratkaisunsa tueksi he ovat viitanneet apostoli Paavaliin, joka (ensimmäisessä) kirjeessään korinttilaisille vaatii näitä erottamaan äitipuolensa kanssa elävän miehen yhteisöstään. Tuossa kohdassa Paavali vetoaa ankaraan Mooseksen lakiin (1. Kor. 5:12; 5. Moos. 13:6): ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.”

Lisäyksiä alkuperäiseen kirjeeseen

Useimmat tutkijat olettavat Ignatioksen ja Polykarpoksen kirjeiden perusteella, että heidän tiensä kohtasivat silloin, kun Ignatios oli kahleissa ja matkalla kärsimään ja marttyyrikuolemaan Roomassa (Pol. Phil. 1.1; 9.1) joskus vuosien 115 ja 120 välillä.

Monet tutkijat pitävät edelleen Pol. Phil. yhtenä kokonaisuutena, mutta 1600-luvulta lähtien on ollut niitä, joiden mielestä kohtien 1.1, 9.1–2 ja 13.1–2 sisältämät tiedot ovat sovittamattomassa ristiriidassa sekä keskenään että kirjeen muiden osien kanssa. Jakeessa 1.1 viitataan nimeltä mainitsemattomiin marttyyreihin, jotka filippiläiset ovat hiljattain ottaneet vastaan ja lähettäneet eteenpäin.  Tekstikohta nojaa jakeisiin 9.1–2, joissa mainitaan marttyyrien nimet: Ignatios, Zosimus ja Rufus. Tekstikohtien välinen yhteys on ongelmallinen, koska jae 9.1 osoittaa, että nämä miehet ja jotkut muut nimeltä mainitsemattomat ovat paikallisia, filippiläisten omia marttyyreita: ”Olette omin silmin nähneet tuon kestävyyden siunatuissa Ignatioksessa, Zosimoksessa, Rufuksessa sekä muissa teikäläisissä.” (Kursivoidun osan alkuteksti kuuluu näin: ἀλλὰ καὶ ἐν ἄλλοις τοῖς ἐξ ὑμῶν.[3]) Vastaavasti Ignatioksen kirjeissä ei lainkaan mainita Zosimusta ja Rufusta – puhumattakaan, että he olisivat Ignatioksen kanssa marttyyrikuolemaa kohti matkaavia seuralaisia.

Vaikuttaakin todennäköiseltä, että Polykarpos aloitti kirjeensä yksinkertaisesti vangitsemalla filippiläisten kristittyjen suopeuden (captatio benevolentiae) viitaten näiden vahvaan uskoon (1.1-2): ”Riemuitsen kanssanne meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa siitä, että … teidän uskonne on juurtunut lujasti ja pysyy edelleen vahvana.” Suopean aloituksen tarkoituksena oli valmistaa filippiläisiä vastaukseen, jonka he pian saavat vihaiseen, Valensin tapausta ruotineeseen kirjeeseensä. Ignatioksen nimi on saatettu lisätä filippiläisten marttyyrien luetteloon kohdassa 9.1, jotta ao. kohtien välille saataisiin luoduksi yhteys. Muussa tapauksessa olisi oletettava, että myös filippiläisten marttyyrien joukkoon kuului Ignatios-niminen mies.

Tekstiin on tehty myös toinen interpolaatio. Kohdan 9.1–2 mukaan Ignatios ja muut marttyyrit ovat jo kuolleet, kun taas kohdassa 13.1–2 heidän mainitaan olevan yhä elossa ja voivan hyvin filippiläisten vieraina. Tästä syystä Percy Neale Harrison (1936) ja monet hänen jälkeensä tulleet tutkijat ovat olettaneet, että luku 13 on alun perin peräisin erillisestä, aikaisemmasta kirjeestä. Jakson ydinlauseet kuuluvat näin: ”Sekä te että Ignatios kirjoititte minulle, että jos joku matkustaa Syyriaan, hänen tulisi viedä mukanaan myös teidän kirjeenne. Järjestän asian, jos vain sopiva tilaisuus tulee. Voin viedä kirjeen itse, tai sitten lähetän jonkun edustamaan itseäni ja samalla myös teitä. Lähetämme teille kaikki Ignatiokselta saamamme kirjeet ja muutkin kirjeemme, kuten pyysitte. Ne ovat tämän kirjeen liitteenä.”

Tämä suosittu teoria on kuitenkin ongelmallinen. Se perustuu oletukseen, jonka mukaan Ignatios olisi lähettänyt Filippistä Smyrnaan kirjeen, jota emme tunne. Sen lisäksi oletus, että Polykarpos itse tekisi matkan Syyriaan, on kaukana realistisesta skenaariosta. Lisäksi tässä yhteydessä filippiläisten lähettämä kirje ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin heidän vihaista kirjettään Valensin tapauksesta (3.1; 11.1). Tällaista kirjettä tuskin olisi kannattanut lähettää Syyrian uskoville. Ja ennen kaikkea: Polykarpoksen kirjeestä ei käy ilmi, että filippiläiset olisivat neuvotelleet keskuudessaan läsnä olevan Ignatioksen kanssa Valensin vaikeasta tapauksesta; sen sijaan he lähettivät kirjeen kaukaisen Smyrnan piispalle. Lisäyksen tarkoituksena onkin korostaa kristillisten yhteisöjen välisiä tiiviitä yhteyksiä ja kirjallisten dokumenttien tehokasta levittämistä. Oppinut ranskalainen hugenottipappi Jean Daillé (Dallaeus) esitti jo vuonna 1666, että lukua 13 on syytä pitää lisäyksenä alkuperäiseen tekstiin.

Jos kaikki viittaukset Ignatiokseen (avausjae 1.1, sanat Ἰγνάτιος καί jakeessa 9.1 sekä jakso 13.1–2) Polykarpoksen kirjeessä ovat myöhempiä lisäyksiä, ainoa tunnettu Smyrnan piispan kirje on alun perin ollut täysin riippumaton Ignatioksen ”keskimmäisen resension” seitsemästä kirjeestä.[4] Polykarpoksen Filippin kristilliselle yhteisölle lähettämänsä kirjeen ajoitus jää siten avoimeksi. Polykarpoksen nauttima arvonanto viittaisi luonnollisimmin suhteellisen korkeaan ikään, mikä puolestaan puoltaa pikemminkin myöhäistä kuin varhaista ajoitusta – pikemminkin vuoden 130 jälkeen kuin sitä ennen.

Käsikirjoitukset ja niiden historia

Polykarpoksen kirjeen tradeeraushistorian tekee erikoiseksi se, että kreikkalainen alkuteksti on säilynyt käsikirjoituksissa vain lukujen 1–9 osalta, ja luvun 13 alkutekstin tunnemme yksinomaan Eusebioksen kirkkohistoriassaan tekemän lainauksen perusteella (Hist. eccl. 3.36.13–15). Luvut 10–12 tunnetaan ainoastaan latinankielisestä käännöksestä. Useimmilla editoreillakaan ei ole ollut halua paneutua perusteellisesti kaikkiin saatavilla oleviin käsikirjoituksiin. Tämä johtuu sekavan tekstihistorian lisäksi myös siitä, että 1800-luvun lopulta alkaen tekstikriittinen tutkimus kohdistui erityisesti alkutekstin jäljittämiseen.

Olen laatinut Polykarpoksen kirjeestä edition, jota varten olen jäljittänyt digitaalisten luetteloiden perusteella kaikki kirjastoissa ja arkistoissa olevat käsikirjoitukset. Näistä suurin osa on digitoitu, ja olen linkittänyt kunkin niistä oikeaan kohtaan toimittamassani alkutekstin rekonstruktiossa. Edition tarkoituksena on olla pilottina vailla aineellisia lisäkustannuksia tuotettavasta ja kaikille avoimesti saatavilla olevasta editiomallista.[5] Yksi tämän artikkelini tarkoituksista on houkutella lukijaa tutustumaan editioon ja katsomaan antiikin kristillisiä tekstejä uudella tavalla.

Tuntemamme kreikankieliset käsikirjoitukset ovat 1400- ja 1500-luvuilta, ja ne jakautuvat kahteen toisistaan poikkeavaan käsikirjoitusperheeseen (α ja β).[6] Niissä kaikissa jakeen Pol. Fil. 9.2 jälkeen seuraa suoraan Barnabaan kirjeen jälkimmäinen puolikas jakeesta Barn. 5.7 alkaen. Kahden typistetyn kirjeen välinen ero on noin 10 000 kirjainta, mikä osoittaa, että kaikkien näiden käsikirjoitusten takana olevasta vanhasta käsikirjoituksesta on puuttunut neljä lehteä. Näin ollen kaikki tuntemamme viisitoista kreikankielistä käsikirjoitusta ovat peräisin yhdestä ja samasta renessanssiaikaisesta käsikirjoituksesta, joka on kahden käsikirjoitusperheen arkkityyppi.

Myös latinalaiset käsikirjoitukset jakautuvat kahteen perheeseen (α ja β).

Latinalainen käännös on ollut tutkijoille välttämätön, koska se sisältää koko kirjeen. Se on laadittu jo myöhäisantiikin aikana, ehkä 500-luvulla, kuten läntisten isien kirjoituksista tunnetut kielenkäytön piirteet osoittavat (decorosus 1.1; detractio 2.2 ja 4.3; inculpabilis 14; vaniloquium 2.1). Samankaltaisuudet kirjeen latinalaisen käännöksen ja Ignatioksen marttyyrion (Passio Sancti Ignatii) välillä tukevat myös tätä ajoitusta. Koska käännös eroaa selvästi kreikkalaisesta alkutekstistä, jotkut tutkijat ovat päätelleet, että latinankielinen käännös on huono tai perustuu myöhäiseen käsikirjoitukseen.[7]

Vai onko latinalainen käännös sittenkään niin huono? Muuan kreikkalainen paralleeliteksti antaa aihetta epäillä tutkimuksen konsensusta.

Antiokhos Palestiinalainen, 7. vuosisadalla Mar Saban luostarissa toiminut munkki lainaa teoksensa Pandectes Scripturae Sacrae luvussa 123 tekstikohtaa Pol. Fil. 6.1-2a ja osittain jaetta 5.2 – lähdettään mainitsematta. Nämä kohdat sisältävät mielenkiintoisia tekstivariantteja; ne tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden verrata varhaiskeskiajan kreikkalaista tekstiä sekä renessanssiajan kreikkalaisiin käsikirjoituksiin että latinalaisen käännöksen käsikirjoituksiin. Antiokhoksen lainaus on tunnettu jo pitkään, mutta sitä ei ole milloinkaan hyödynnetty Polykarpoksen kirjeen tekstikritiikissä. Tämä johtuu osin siitä, että ainoa koskaan laadittu Pandectes-editio Mignen patrologiassa perustuu varsin myöhäiseen ja sekundääriseen käsikirjoitukseen.[8]

Olen vertaillut Antiokhoksen teoksen vanhimpia käsikirjoituksia ja tunnistanut eroavuuksien joukosta neljä sisällöllisesti merkittävää tekstivarianttia, jotka vaikuttavat sekä Polykarpoksen kirjeen alkutekstin rekonstruoimiseen että sen tekstihistorian ymmärtämiseen. Samalla ne viittaavat siihen, että kirjeen latinalainen käännös ei ole lainkaan niin huono tai vapaamuotoinen kuin toisinaan on päätelty.[9]

Kiinnostava esimerkki on jakeessa Pol. Fil 5.2, jossa Polykarpos sanoo filippiläisille, miten heidän tulee käyttäytyä. Tuleeko heidän olla kuten kreikkalaiset käsikirjoitukset lukevat ”kaikin tavoin itsensä hillitseviä, myötätuntoisia” (ἐγκρατεῖς περὶ πάντα, εὔσπλαγχνοι) vai Antikhoksen tekstin mukasesti ”itsensä hillitseviä, kaikessa myötätuntoisia” (ἐγκρατεῖς, περὶ πάντας εὔσπλαγχνοι)? Latinalainen käännös tuntee ongelman, koska siinä yhdistetään molemmat painotukset: omnia tolerantes, in omnibus misericordes (”kaikessa suvaitsevia, kaikessa armollisia”). Valensin tapauksen valossa Polykarpoksen alkuperäinen kehotus näyttäisi tässä painottuneen enemmän myötätuntoon ja armollisuuteen kuin itsehillintään, joten Antiokhoksen teksti vaikuttaa uskottavammin alkuperäiseltä: uskovan tulee hillitä itsensä ja olla kaikessa myötätuntoinen.

Olisi kiintoisaa tuntea Polykarpoksen kirjeen käsikirjoituksia latinalaisen käännöksen ja Antiokhoksen ajoilta. Antiokhoksen katkelman variantit viittaavat siihen, että sisällöllisesti toisistaan poikkeavia variantteja olisi useita kymmeniä. Nämä kohdat vaikuttaisivat jo merkittävästi käsitykseemme kirjeen alkuperäisestä tekstistä. Mutta tämän pidemmälle emme meille säilyneen aineiston avulla pääse.

Kuten sanottu, tuntemamme kreikkalaisen tekstin käsikirjoitushistoria on lyhyt.[10] Vuonna 1880 Franz Xaver Funk (1840–1907) esitti, että kaikki muut käsikirjoitukset ovat tavalla tai toisella riippuvaisia yhdestä ainoasta käsikirjoituksesta, Vaticanuksesta.[11] Ottobonianus on kopio siitä, ja Florentinus puolestaan on kopio Ottobonianuksesta. Parisinus puolestaan on Florentinuksen kopio.

Olen editiossani pystynyt osoittamaan, että myös Eblanus on kopio Florentinuksesta. Jos Funk on oikeassa, näissä ydinkäsikirjoituksissa oleva Ignatioksen kirjeiden pitkän resension[12] sekä Polykarpoksen ja Barnabaan kirjeiden teksti voidaan ja täytyy rakentaa yhden ainoan käsikirjoituksen varaan. Tähän liittyy kaksi tutkimisen arvoista ongelmaa. 1) Vaticanus näyttää sisältävän lukutapoja, jotka ovat sekundäärisiä verrattuna Ottobonianuksen ja Florentinuksen tekstiin. 2) Perheen β käsikirjoitukset, jotka edustavat varsin yhtenäisiä lukutapoja, eivät välttämättä aina tarjoa vain sekundäärisiä variantteja.

Varhaisin latinankielinen käsikirjoitus on Regius, joka on peräisin 900-luvulta ja jota säilytetään Vatikaanin kirjastossa. Suhteellisen monista poikkeavista lukutavoistaan huolimatta se on myös perheen α paras käsikirjoitus. Lähes yhtä tärkeä on pitkään vähälle huomiolle jäänyt Artebatensis, joka on peräisin 1100-luvulta. Näiden kahden käsikirjoituksen hämmästyttävän samankaltaisuuden vuoksi oletan, että molemmat on kopioitu Roomassa sijainneesta alkuperäiskappaleesta. Perheen β päätodistaja on 1100-luvulla syntynyt Bruxellensis. Kaikki suvun β käsikirjoitukset ovat profiililtaan hyvin yhtenäisiä, ja ne näyttävätkin olevan suoria tai toisen käden kopioita varhaisesta italialaisesta käsikirjoituksesta.

Latinalaiset käsikirjoitukset kertovat kiinnostavasti siitä, missä päin läntistä kristikuntaa Polykarpoksen kirjettä käytettiin. On selvää, että kirje tunnettiin Vatikaanin oppineiden parissa, mutta sitä luettiin myös muualla Italian luostareissa. Lisäksi on erityisen kiintoisaa, että useimmat meille säilyneistä käsikirjoituksista (ainakin b c rβ o t cβ) kopioitiin 1200-luvulla Pariisin ja Brysselin väliselle alueelle hiljattain perustettuja luostareita varten. Näistä luostareista tehtiin tuolloin vauraan alueen hengellisiä ja intellektuaalisia keskuksia. Pariisissa kopioitiin jo noina aikoina käsikirjoituksia tehokkaasti ja ammattimaisesti, ja voidaan olettaa, että monet luostareita varten kirjoitetuista käsikirjoituksista saivat syntynsä siellä. Pariisista ja tältä alueelta monet käsikirjoitukset levisivät myös Englantiin. Ignatioksen kirjeiden pitkän resension ja Polykarpoksen kirjeen käsikirjoituksia käytettiin varmasti myös germaanien parissa, mutta käsikirjoituksia tästä ei ole säilynyt.

Myös editioilla on historiansa, jota olen selvittänyt laajemmin toisaalla.[13] Polykarpoksen kirjeen latinankielisen käännöksen ensiedition (editio princeps) julkaisi Jacques Lefèvre d’Étaples (Jacobus Faber Stapulensis; n. 1455–1536) Pariisissa vuonna 1498. Editio sisälsi laajojen Pseudo-Dionysioksen teosten jatkona lopuksi Ignatioksen kirjeiden pitkän resension ja Polykarpoksen kirjeen.

Muuan ongelmallinen konjektuura ja sen vaikutus kirjeen tulkintaan

Aina siitä lähtien, kun Pierre Halloix (1571–1656) vuonna 1633 laati ensimmäisen alkukielisen edition Polykarpoksen kirjeestä, tutkijat ovat toistaneet erästä tämän oppineen belgialaisen jesuiitan konjektuuraa eli korjausta käsikirjoitusten tekstiin.[14] Halloix muutti jakeessa 3.1 erään kaikkien kreikkalaisten käsikirjoitusten lukutavan, jonka hän koki ongelmalliseksi. Alkutekstin mukaan Polykarpos sanoo, ettei hän kirjoita filippiläisille vanhurskaudesta omasta aloitteestaan vaan siksi, että nämä olivat solvanneet häntä – tai tätä Halloix ymmärsi verbimuodon προεπηλακίσασθε tarkoittavan. Niinpä hän päätteli, että tämä ei voi olla alkuperäinen lukutapa ja korjasi tekstin muotoon ἐπεὶ ὑμεῖς προεπεκαλέσασθέ με: ”…koska te pyysitte minua”. Tässä hän seurasi yhtä käännösmahdollisuutta latinalaisen käännöksen vastineelle provocastis. Poikkeuksetta kaikki Polykarpoksen kirjeen editorit ovat vuosisatojen ajan rutiininomaisesti seuranneet Halloix’n konjektuuraa ajattelematta ongelmaa uudestaan.

Sisällöllisen ongelman lisäksi verbimuotoon προεπηλακίσασθε liittyy myös kieliopillinen vaikeus: verbi προπηλακίζω ei koko tuntemassamme kreikan kielikorpuksessa esiinny mediumissa. Halloix’n tekstikorjaus on kuitenkin vieläkin ongelmallisempi, koska tällöin täytyisi olettaa, että alkuperäinen, neutraali ja kielellisesti ongelmaton verbi olisi vaihdettu epätavalliseen verbiin, joka vieläpä on sisällöltään hämmentävä. On siten uskottavampaa olettaa, että käsikirjoitusten verbimuoto on alkuperäinen ja että sen oikea käännös on toinen kuin Halloix oletti. Vaikka verbi προπηλακίζω tarkoittaa alun perin ”töhriä mudalla” ja siitä juontuen ”solvata”, ”herjata”, sen merkitysmahdollisuuksiin kuuluvat myös ”hyökätä”, ”provosoida” ja ”haastaa”. Teksti tulee ymmärrettäväksi, kun nähdään, että Polykarpos sanoo filippiläisille, että hän ei kirjoita heille vanhurskaudesta omasta aloitteestaan vaan siksi, että nämä itse ovat provosoineet häntä siihen. Latinalainen käännös provocasti vahvistaa tätä tulkintaa.

Kuten edellä esittelemistäni kirjeen tulkinnan kiemuroista voi huomata, verbimuodon προεπηλακίσασθε käsikirjoitusten mukaisella käännöksellä on huomattava merkitys Polykarpoksen argumentaation ymmärtämiselle.

Lopuksi

Olen laatimallani editiomallilla ja Polykarpoksen kirjeen editiolla pyrkinyt osoittamaan, että minkä tahansa antiikin tai keskiajan tekstin käsikirjoituksista voi laatia edition, johon voidaan linkittää kaikki digitoituina saatavilla olevat käsikirjoitukset. Samassa yhteydessä on mahdollista tutustua myös kaikkiin eri aikoina syntyneisiin käsikirjoituksiin ja editioihin, jotka ovat saatavilla digitoituina. Sivuston voidaan linkittää myös kaikki avoimesti verkossa saatavilla oleva tutkimus – jota vanhan aineiston vapautuessa ja avoimen julkaisemisen yleistyessä tulee koko ajan lisää. Kaikki yhteen ja samaan tekstiin liittyvä aineisto voi olla siten saatavilla samassa paikassa. Polykarpoksen kirjeen koko historia avautuu aivan uudella tavalla, mikä ei ole ollut mahdollista painettuja editioita käytettäessä.

Edition tarkoituksena on viedä lukija kohti kaikkia ja mitä tahansa yksityiskohtia, joita tämä haluaa lähestyä. Digitoitujen käsikirjoitusten avulla hän voi pohtia itsenäisesti editiossa tehtyjen ratkaisujen oikeellisuutta sekä tutkia apparaatissa käytettyjä käsikirjoituksia – aivan kuin olisi itse käymässä kirjastoissa, joissa niitä säilytetään. Laajasti linkitetyn edition kunnianhimoisena tarkoituksena on raivata polkuja kaikkialle Polykarpoksen tekstiin ja sen historiaan.

Alkutekstin rekonstruktio on useimmissa tapauksissa ollut edition laatijoiden ja tutkijoiden pääkohteena. Kuitenkin tekstillä on myös pitkä ja monivaiheinen historiansa, jonka kautta se on kulkeutunut erilaisia reittejä siihen, missä me olemme nyt. Polykarpoksen kirje on elänyt kirkkoisien parissa, keskiajan luostareissa, kirjapainotaidon mullistuksessa sekä kriittisen tutkimuksen kirjavissa vaiheissa digitaaliseen aikakauteemme saakka. Mikä tahansa tuossa historiassa voi olla hyvin kiinnostavaa sille, joka haluaa etsiä ja löytää.

 

Viitteet

[1] Käytän käännöksissä pääosin teosta Apostoliset isät: Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Toim. Niko Huttunen – Joona Salminen – Ulla Tervahauta. STKSJ 290. Helsinki 2020.

[2] Ignatioksen kirjeiden resensioiden käsikirjoituksista ja editioista ks. linkitetyt luettelot osoitteessa https://libraryguides.helsinki.fi/apostolicfathers/ignatius.

[3] Apostolisten isien suomennoksessa ilmaus on käännetty ”sekä monissa teikäläisissä”.

[4] Tämän ratkaisun on esittänyt ensimmäisenä Daniel Völter vuonna 1910 ilmestyneessä teoksessaan. Polykarp und Ignatius und die ihnen zugeschriebenen Briefe. Die apostolischen Väter neu untersucht II/2 (Leiden: Brill), s. 16–28.

[5] Epistula Polycarpi. Ed. Matti Myllykoski. Helsinki University Library Critical Editions (HULCE) 1. https://libraryguides.helsinki.fi/hulce. Revised edition. Helsinki 2024.

[6] Käsikirjoitusten historiaa selvitän artikkelissani “The Textual History of Epistula Polycarpi: From the History of Editions to the Benefits of the Digitized Manuscripts.Studies on the Text of Epistula Polycarpi. Sapere aude 5. Vartija: Helsinki 2023. 5–46.

[7] Latinalaisesta tekstistä ks. Johannes Baptist Bauer, Die Polykarpbriefe (Kommentar zu den Apostolischen Vätern 5. Göttingen: Vandenhoeck u. Ruprecht 1995) 15-18.

[8] Pandectes scripturae sacrae, Patrologiae cursus completus (series Graeca) 89, Paris: Migne, 1857–1866, p. 1428–1849.

[9] Tapauksista ja niiden yksityiskohdista ks. ”Antiochus of Palestine and the Text of Epistula Polycarpi.” Studies on the Text of Epistula Polycarpi. Sapere aude 5. Vartija: Helsinki 2023. 63–77.

[10] Lista nimityksineen ja lyhenteineen on editioni lehdellä Manuscripts.

[11] “Der Codex Vaticanus gr. 859 und seine Descendenten”. Theologische Quartalschrift 62 (1880) 629-637.

[12] Kyseessä on keskimmäisen resension kirjeiden laajennettu versio, johon on liitetty uusia kirjeitä. Tämä väärennös on syntynyt todennäköisimmin Syyriassa 300-luvun lopulla. Alkuperänsä osalta kiistelty keskimmäinen resensio on tunnettu 1600-luvulta alkaen, jolloin sen ainoa käsikirjoitus löydettiin.

[13] Ks. nootissa 4 mainitussa artikkelissa “The Textual History of Epistula Polycarpi” s. 9–10; 13–23.

[14] Tästä ongelmasta ks. artikkeliani ”Polycarp Was more than Invited – He Was Provoked: The Text of Pol. Phil. 3.1 Reconsidered.” Studies on the Text of Epistula Polycarpi. Sapere aude 5. Vartija: Helsinki 2023. 47–62.

Artikkelikuva: Pyhä Polykarpos. Kuva: Wikipedia.


Avatar photo

Kirjoittaja

Matti Myllykoski (s. 1958) on johtava tietoasiantuntija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Lue lisää


'Polykarpoksen kirje ja sen teksti' kirjoitusta on kommentoitu

  1. Avatar photo

    23.2.2024 @ 12.20 Sami Paajanen

    Hienoa, että jaksat tutkia,verrata ja analysoida. Jonkun se täytyy tehdä. Tämä on palvelus meille kaikille.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.